Medikalisoidut Tappajat Keskuudessamme

Jarmo Kukkonen: no. 77, 2011–12, öljy pahville.

Elintapoja koskevia ohjeita tulen käyttämään sairaiden hyväksi kykyni ja harkintani mukaan: tulen torjumaan kaiken, mikä voi olla vahingoksi ja vääryydeksi. En tule antamaan kenellekään kuolettavaa myrkkyä, vaikka minulta sellaista pyydettäisiin, enkä neuvoa sellaisen valmistamiseen. Enkä tule antamaan naiselle sikiötä tuhoavia aineita. - Ote Hippokrateen valasta

SS: Nuoria tappajia yhdistää lääke – laukaisi vihan?

Pelkkä masennuslääke ei paranna

Masennuslääkkeet avaavat aivoissa ikkunan kehitysvaiheeseen, jossa uusien aivokytkentöjen luominen ja muokkaus vielä onnistuu oman toiminnan ja havaintojen avulla.

(Ensimmäisenä on tehtävä selväksi etten vastusta lääkitystä, saati sitten masennuslääkitystä, vaan painopiste tässä kirjoituksessa on lähinnä epätäydellisessä ja vaarallisesti puolimatkaan jääneessä hoidossa. Pahoinvoinnissa hyvinvointivaltiossa.)

Ehkä tämä selittää osaltaan ne kouluräiskinnät: masennuslääkkeet, ilman terapiaa, jolloin paskat käytösmallit ja uskomukset pääsevät yhä läpi/jäävät ennalleen, samalla kun niiden luontainen reaktio eli masennus puuttuu. Näin tämän mentaalisen kivun, eli stressin purkautuminen tapahtuu suoraan vihana (masennus on vihan kääntämistä itseensä, tarkemmin ottaen saamansa negatiivisen energian, stressin patoamista sisälleen). Näin ollen masennuslääkkeisiin kuuluva rohkeutta lisäävä komponentti on psykologisesti hyvä asia, mutta hallitsemattomana kirjaimellisesti hengenvaarallinen.

Lääkkeiden epäilemättä kuuluisi olla kokonaisvaltaiset. Sillä jos varsinaisella "hardware-puolen" lääkkeillä päästään takaisin kehitysvaiheeseen jossa ollaan menty alunperinkin pieleen, niin "software-puolen" hoito tulisi ottaa myöskin huomioon, jotta kokonaisuus pelaisi myös jatkossa.

Akuuttina apuna lääkkeet ovat varmasti melko välttämättömät, mutta terapian on lopulta tultava kuvaan, sillä parantumiseen kuuluu ongelman syiden korjaaminen tai niistä vapautuminen kokonaan (oli se sitten asenne- tai olosuhdekysymys). Pitää muistaa, että jos hommat jatkuvat entisellään, ilman terapiaa, ovat silloin aivot lääkityksessä avoimen muutoksen tilassa, samalla kun ne saavat samaa mentaalista myrkkyä kuin mitä aina ennenkin.

On selvä että yhteiskunta, jonka tarjoamat vaihtoehdot ovat joko syrjäytyminen tai vieraantuminen, masentaa.

Tai voisi jopa sanoa että masennus on terve reaktio sellaiseen tilanteeseen. Luonnollisesti.

Syrjäytyminen tuhoaa nuoren omanarvontunteen

Ja olen pitänyt jo kauan aikaa yhtenä ja samana ongelmana niitä ongelmia joihin länsimaiset ihmiset useimmiten kuolevat, ja mitä he potevat:

- Sydän- ja verisuonitaudit
- Ylipaino
- Masennus

Ylipaino epäilemättä johtuu jo siitä, että ruoka on mennyt huonompaan suuntaan. Mutta myös siitä että sillä symbolisesti hoivataan itseä, ja täytetään sisäistä tyhjyyttä. Loppujen lopuksi kaikkeen voi jäädä koukkuun jos on addiktiivinen luonne, ja syömistä voisi pitää eräänä erittäin perustavanlaatuisena addiktiona. Jos jo lapsuus on ollut vaikea, niin helposti loppuelämä menee siihen että rajoiltaan rikkinäistä minuutta yritetään hoivata keinolla jos toisella. Puppuruokahan taas tuli pitkälti kuvioihin kun kapitalismi alkoi muuttua vallitsevaksi talousjärjestelmäksi. Tällöin keskiluokkaisten perheiden eräänlaisena status-symbolina oli mm. valkaistuilla jauhoilla leivotut leivät ynnä muut sellaiset. Nykypäivän terveysviljatuotteet, kuten täysjyväleivät, olivat tuolloin hevosten ja köyhempien kansankerrosten ruokaa. Toisaalta, samalla metabolinen oireyhtymä ja taikinamainen kehonrakenne olivatkin kauneusihanteita muutenkin tuolloin. Kapitalismia tämä myös kannatti, sillä suositut keskiluokkaiset ravitsemustuotteet olivat suoranainen unelma mitä tuli ruuan teolliseen tuottamiseen: maksimoitu säilyvyys, halvat ainekset ja addiktoituneet kuluttajat. Myöhemmin asia paikkailtiin, ja paikkaillaan vielä tänäkin päivinä mm. hyönteismyrkyistä valmistetuilla makeutusaineilla (sukraloosi) tai jos ihan sellaista ei ilkeä suuhunsa laittaa, niin ainahan on aspartaami josta muuttuu aineenvaihdunnassa metanolia, jotta voi sitten sanoa että nälkä on niin että näköä haittaa. (Eikä unohdeta sitä, että täysin ravintovapaat ruuat eivät myöskään liiemmin tee hyvää kehon ja mielen hyvinvoinnilla. Sellaiset tekijät mitkä vaikuttavat myös masennuksen syntyyn. Esim. magnesium on serotoniinin raaka-ainetta, mutta mistä sitäkin saa? Tehoviljellyt maat taitavat olla aikalailla kaikkensa antaneita)

Sydän- ja verisuonitaudeissa on pitkälti kyse tulehdustiloista. Ja stressi, mikä on perustavanlaatuinen mentaalinen myrkky, vaikuttaa kehossa kuin tulehdus. Syrjäytyneet, työttömät tai muut rattaista pudonneet eivät ole tästä sen enempää vapaita, vaan he potevat työttömyys-stressiä (eräs vanha psykologinen tila oli aikoinaan sunnuntaiahdistus, mikä johtui viikon toimettomimman päivän potemisesta), tilaa jossa ikiaikainen taistelu vähien rahojen riittämisestä tuntuu damokleen miekalta. Sekä tietysti oravanpyörässä rimpuilevan työläisen kannalta tilanne on klassisempi mitä tulee stressiin. Unohtamatta tietysti monia muita stressin muotoja, joita esiintyy yhä negatiivisempia asenteita elättävässä yhteiskunnassa.

Ja, masennusta jo käsiteltiinkin. Se syntyy stressin seurauksena, siten että tuo psykologinen kipu käännetään itseä vastaan (jos taas narsistiset yksilöt masentuvat, se johtuu siitä etteivät he pääse purkamaan sitä narsistisesti muihin, eli heillä ei ole kyllin valtaa), ja fyysisessä mielessä aivot alkavat muuttua myös; jatkuvat kortisolikylvyt lisämunuaisista rupeavat sotkemaan aivotursoja, jolloin tila rupeaa olemaan melko tuskainen,  - pahimmallaan jopa hieman negatiivisiin tunteisiin addiktoitunut! Samalla kun jatkuvan stressihormonimyrskyn tieltä dopamiini ja serotoniini jäävät suosiolla pois. Aivot eivät koe rentoutumiseen ja mielihyvään liitettyjen aivokemikaalien olevan tarpeen.

Enkä voi olla painottamatta miesasiamiehenä sitä, että syy miksi tässä miesvihamielisessä kilpailuyhteiskunnassa juuri pojat ovat näitä pimahtaneita, on siinä, että tuplastandardit ovat suoranaista rakenteellista väkivaltaa poikia kohtaan. Esim. Hilkka Ahteen työpaikkakiusaus-tapauksessa saattoi lukea, että miten torjunta ja pois-sulkeminen myös määriteltiin kiusaamiseksi. Nyt, jos yhteiskunnassa miehiä koskeva palaute on lähes aina negatiivista, ja kaikkea positiivista vahvistamista varotaan kuin ruttoa, on kai selvä että olemme sillä tiellä poikien suhteen millä naiset ovat tottuneet saamaan apua (naisille ominainen "sinun on tykättävä minusta, vaikka minä en tykkäisi sinusta"-vaatimus), ja senhän he saavatkin - se on mies joka lähtee kiusaajana ulos firmasta, jos hän ei suostu lahjoittamaan huomiota naiselle, tai positiivista vahvistusta. Mutta mitä jos kyse on jostain päinvastaisesta? Me tiedämme tuplastandardit mitä tulee esim. seksuaaliseen ahdisteluun työpaikalla; se on työpaikkaromanssi ja viatonta flirttiä, jos ahdistelija on vetävä, muuten ei - eipä ihme että niitä on näin moni kokenut! Entä sitten jos nainen käyttäytyy koulussa tai työpaikalla torjuvasti ja ulossulkevalla tavalla miespuolisia henkilöitä kohtaan? Tällöin miespuolinen on se, jonka "tulee ryhdistyä, olla mies, kasvattaa pallit" - Mutta onko edes kukaan kertonut miten se tehdään, kun ainoastaan feministien tasa-arvomafia pitää toivottavana että miehille opetetaan kuinka olla enemmän kosketuksissa feminiinisen puolensa kanssa?!

Siispä, ei ihme jos ihmisestä muuttuu kävelevä aikapommi. Vieläpä kun me kaikki tiedämme sen, että miten makaabereja tapoja naisilla on palkita esim. väkivaltaiset sarjamurhaajat. Asia johon ei tarvitse mennä, mutta jos käytämme virallisia termejä, mitä tulee kiusaamiseen, niin on selvä että naiset eivät vain palkitse kiusaajia, vaan syyllistyvät itse siihen. Tällöin teoria siitä, että naiset jotka palkitsevat seksillä tälläistä antisosiaalista ainesta, ihailevat heitä sillä he pystyvät toteuttamaan sen mitä nämä naiset haaveilevat voivansa toteuttaa. Esim. feministit ovat joukko vallanhimoista ja peniskateellisia noitia jotka yrittävät hinnalla millä hyvällä olla miesten vertaisia, niin hyvässä kuin pahassakin.

Miten kouluammuskelijat, tai riskiryhmässä olevat, voidaankin jakaa, on siten että he ovat joko suoranaisia psykopaatteja jotka tulevat hyvistä tai normaaleista oloista, tai sitten he ovat joukkoa joka on ladattu täyteen ns. valkoista raivoa. Jälkimmäinen ryhmä todennäköisesti myös masentuu ja kuuluu enemmänkin joukkoon jolla voi olla fantasioita tai kiusauksia aiheesta, ilman että he välttämättä etenevät pisteeseen josta ei ole paluuta. Tämä siksi, että he ovat periaatteessa normaaleja, mutta kuinka pysyt normaalina, jos sinut väännetään kerta toisensa jälkeen rikki?

JA retorisena kysymyksenä, jonka vastauksen sivistyneimmät tietävät: arvatkaa kumman sukupuolen eduksi psykoterapeuttiset palvelut jakautuvat?

Vielä mitä tulee taas yleisluontoisesti ilmiöön nimeltä masennus (tai pitäisikö puhua mielen kivusta ja sen sisäisistä sekä ulkoisista suuntauksista), niin eräänä yhdistävänä seikkana onkin se että elämänsisältö ja palkitsevuus ovat vähentyneet - hyvin tyypillinen osoitus jännitteestä joka syntyy syrjäytymisen ja vieraantumisen välillä tasapainottelusta. Kieltämättä niin käykin kun itse työvälineestä on tullut pääasia, ja jotta voisi selvitä pitää kilpailla ja tuottaa voittoa. Samalla luultavasti elämme arvojen suhteen nihilistisintä aikaa, joten ei kumma jos vähän alkaa masentamaan.

"Masennusta nähdään kaikkialla – lääkkeisiin turvaudutaan liian helposti"

(Totta kai masennusta nähdään kaikkialla, sillä porukka voi huonosti. Masentuneita on ne, joilla tila on pamahtanut päälle - useimmiten jo fysiologisella tasolla)

Joku voikin kysyä, että mikä sitten eteen kun mentaalinen kipu ja krooninen frustraatio on sillä tasolla että kohta veri purskahtaa korvista?

Epäilemättä sen purkaminen riehumiseen ei ole kovinkaan hyvä idea, etenkään pitkällä tähtäimellä (eräs mitä nämä masennuslääkkeet tekee, on se, että ne lisäävät aggressiivisuutta ja rohkeutta).

Mutta jos sen valtavan määrän energiaa pystyy kanavoimaan johonkin myönteiseen ja rakentavaan on se hyvä. On selvää, että elämäänsä ei pidä heittää hukkaan heidän vuoksi, joille on sivuseikka. Saati sitten jos kyseessä on joku joka yrittää tuhota sinut.

Ongelmallisempaa onkin se, ettei oikein sellaista flow-kokemusta herättävää ole tarjolla, sen lisäksi että aivot ovat siitä kummallinen lautasellinen ryppyistä harmaata hyytelöä, että ne tapaavat jäädä myös koukkuun negatiivisiin tuntemuksiin, ainakin jos ehdollistaminen on ollut kyllin väkevää. Tällöin on eräänlaisessa epätoivon labyrintissa, jossa tottumuksesta jo valitsee väärin.

Tällöin ei auta muu kuin tehdä tie sinne missä sitä ei näy, ja vapautua massakontrolloidusta joukkosielusta.

Äläkä unohda että pienistä puroista syntyy meri.