Tämä uutinen siksikin läikäytti sisikuntaa, kun tuossa juuri eilen ja tänään katselin Karpon videoita, ja pohdin että pitääkö tässä nyt ryhtyä seuraavaksi Karpoksi että tähän touhuun saa jotain järkeä. Tämä erityisesti liittyy allekirjoittaneen lopputalven koetuksiin, joiden kanssa alkaa huumorintaju ja sietokyky loppua.
Onko siis Karpon kulta-ajoista mitään opittu, onko mikään muuttunut?
Ei, ja sen näkee kun vertailee tässäkin kirjoituksessa olevia videoita nykyaikaan. Se on tosin muuttunut, että internetin ansiosta yhä useampi on saanut äänensä kuuluville, mutta silti vain kansan kärsivällisyyttä testataan päivästä ja vuodesta toiseen.
Edelleenkin byrokratia on virkamies(mieli)valtaa, jossa he suodattavat hyttysen ja nielevät kamelin, eikä myöskään yritysherrojen kikkailut ja uskolliset palvelijat ole tässä yhteen sen parempia - tämä ei tietenkään koske jokaista, mutta aivan kuten nämä tahot ovat valmiita sivuuttamaan kaiken sen hyvän mitä kansalainen on saattanut tehdä, rokottaakseen milloin nyt mistäkin.
Kaikki tämä oikeutetaan paskahousun mantralla: "Teen vain työtäni".
Asiaa ei auta myöskään se, että elämme väärässä dilemmassa, tilanteessa jossa kansan olisi valittava kahden pahan väliltä se pienempi paha - valitsemalla pienemmän pahan, tulee siltikin valinneeksi pahan. Siinä sen pirullisuus. Esim. Oikeisto ymmärtää kyllä hyvin valtion perseilyn, vasemmisto puolestaan yksityisen sektorin, mutta oikeisto vs. vasemmisto -pelissä tapellaan pisteistä, joten omaa korruptiota suojellaan. Mutta asia mitä moni ei ymmärrä, on siinä, että suojelemalla korruptiota, suojelet korruptiota, myös silloin kun se on sitä oman tiimin korruptiota. Kolmannen tien kulkija ei omaa moisia rajoituksia, ja voi tarvittaessa myöskin käyttää vihollisiaan edukseen ja kansan eduksi.
Mutta mistä tämä johtuu ja miksi korruptio rehottaa? Miksi nilkit kukoistavat ja miksi suuret tulevat vielä suuremmiksi?
Koska me elämme dystopiaromaanissa. Se näyttää olevan sama ajaton tilamme.
Suomessa tällaiselle on erinomaiset kasvu- ja kukoistusmahdollisuudet. Kansallinen piilotajunta on yhä sen pirullisen ohjelmoimisen alaisena, johon se tottui Virallisen Totuutena(TM) niin Venäjän kuin Ruotsinkin vallan aikana. Ja tätä samaa taipumustahan opportunistit - loisista pahimmat - käyttävät hyväkseen täysin surutta. Eikä asiaa auta sekään, että globalismia markkinoidaan samalla kun kansallinen yhtenäisyys on vähän niin ja näin, puhumattakaan rohkeista yksilöistä - mikä on tavallaan ihan ymmärrettävää, sillä on vaativa työ nousta tätä koneistoa vastaan yksin.
Mutta tiedä, että näiden peliä voivat pelata molemmat! Tunne siis oikeutesi ja ole oman elämäsi Karpo, se on paras tapa kunnioittaa Karpon elämän työtä, kuin myöskin itseään. Voi jopa olla että saat huomata että nämä painajaismaiset olosuhteet ja niiden saatanalliset kätyrit voidaan kaataa, ne on voitettavissa!
Helppoa se ei välttämättä ole, sillä suomalainen korruptio ei käytännössä eroa lainkaan korruptiosta, jossa kansa saa takuun oikeudelle, vain jos se lahjoo tai on muuten järjestelmän vartijoiden suosiossa. Suomessa nämä tahot pitävät toinen toistensa puolia ja takapiru niiden sekä kansan välillä nauraa matkalla pankkiin, kun se saa höynäytettyä nämä ja kansalaiset keskinäiseen konfliktiin, säästyen itse seurauksilta.
Mutta kuten Iso kirjakin sen sanoo, on useamman punoksen köysi vahvempi kuin lanka, on tässäkin kansalaisten ja näiden sikojen uhrien syytä järjestäytyä - meillä on valtaa, tietäkää se. Ihmisyyttä me vaadimme ja jos emme sitä saa hyvällä, me otamme sen väkisin.
Nyt, Fundamentti toivoo hyvää matkaa kohti tähtiä, kaatunut sankarimme, Karpo!
Tässä näin lopuksi vielä ne luvatut, valikoidut Karpon videot:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti