maanantai 7. helmikuuta 2022

Convoy Finland 2022 the aftermath - alaslyödyt nouskaa!

Allekirjoittanut ei tunnetusti oikein jaksa uskoa mielenosoituksiin. Mutta kyllähän tämä Convoy oli piristävä ilmiö, ja osoitus kansallisesta heräämisestä.

Mutta ei voi olla kiinnittämättä huomiota sen saamaan vastustukseen. Se totta kai todistaa, että oikeilla jäljillä ollaan. Etenkin kun tietenkin media mollaa ja mustamaalaa heitä suoranaisessa paniikissa. Jos se ei pilkkaa heitä, se vähättelee koko tapausta. Nämä ovat kuin Raamatun ilmestyskirjan pedot ja muut pahikset, joilla on kaikilla yhteinen mieli - ja niinhän niillä onkin. 

Media

Vertauksia on tehty elokapinaan, lähinnä siksi, koska molemmat tukkivat katuja - siihen ne yhtäläisyydet sitten lakkaavatkin: eloapinat ajavat elitiinkin mainostamaa asiaa ja convoylaiset taas kansasta lähtevää asiaa.

Media esittää asian tuttulla ja totutulla, poliittisten aktivistien kirjoittamalla tavalla:

"Elokapinalliset - ihmiskunnan viimeinen toivo - protestoi!"

Kun taas convoyn kohdalla se on: Äärioikeistolaisten häiriköiden kokoontumisajot. Kännissäkin ovat! T

Eli tässä on pakko olla jotain oikeaa, sillä läpikorrupotoitunut media älähtää. Niinpä tällainen vastustus on vakava uhka. Ainoa mitä aattellisesti värittynyt valtamedia voi tarjota, on pelkoa ja demoralisaatiota.  "On pakko, ei ole vaihtoehtoja, pitää kantaa vastuuta!" Mutta jos tämä bluffi katsotaan, alkaa tämä savivarpainen patsas kaatua, ja siksi se ei halua että sen varpaille astutaaan. 

Bluffin katsominen on siis sitä, että kyseenalaistetaan tämä meidän kollektiivinen, "kansallinen pakkomme". Toinen ajatusrikos on uskoa, että tavan kansa voisi päättää itse asioistaan, ja vieläpä nousta julkeasti riistoa ynnä kaikkinaista sortoa vastaan. Tämän johdosta tämän valtaapitävän eliitin valta ja kaikki kansalaisten kustannuksella saavutetut edut eivät olekaan heille enää itsestäänselvyys; ne voidaan pidättää heiltä!

Siksi on ensiarvoisen tärkeää aloittaa lokakampanja toisinajattelijoita, ja niitä kaikkia vastaan jotka moista edes lähtevät yrittämään. Todellakin, demoralisoitu kansahan saattaa pian herätä, jos se alkaa samaan tällaisiä ideoita. Lampaan pelon ollessa, että hänellä ei ole pian laumaa mihin mennä jos häntä pidetään naurettavana. Mutta me tiedämme: ensiksi ne nauravat meille, sitten ne taistelevat meitä vastaan ja silloin me voitamme. Me tiedämme sen kyllä, nyt ja aina. 

Vastaavasti pidetään yllä illuusiota siitä, että valtaeliitin agendalla ja tavoitteilla olisi todellisuutta huomattavasti laajempi kannatus kansan keskuudessa. Tämä myöskin on täysin joukon psykologialla pelaamista. Globalistinen takapiru sanoo: Oi kulkekaatten tätä enemmän kuljettua polkua, ja tuokaa antakaa voimanne minulle.

Vaan miksi muut tekivät niin?




Poliittiset suuntaukset

Etenkin vasemmiston inho tätä kohtaan on outoa (vasta-argumentit tasoa: "lällälläää!"). Luulisi että heidän intressinsä olisi vastustaa big pharman - lääkekapitalistin - voitontavoittelua ja kansojen dominointia (rajoitteet on pitkälti vain kiristyskeino, jotta se rokote otetaan), samoin miten duunarin työmatkojen ja elämisen kallistuminen polttoaineen muodossa on muuta kuin vastustamisen arvoinen asia?  (Tietysti kaikkinainen tällainen toiminta on heille ok täysin hyödyttömissä projekteissa, kuten eloapinoiden makaamisessa keskellä tietä, asian puolesta johon Suomi ei voi vaikuttaa mitenkään - syyt on Intiassa ja Kiinassa, jokainen tietää tämän. Kaikki muu on teatteria).

Vai onko kyseessä vain kateus, kun eivät itse saa vastaavaa aikaan? Heidän elokapinansa on sitä, että muutama moniongelmainen ja kapinallinen teini rötvää kadulla, kunnes alkaa satamaan jonka jälkeen ne ryömivät jonkun monikansallisen pikaruokalan kautta kommuuniinsa jatkamaan makaamistaan. (Convoyssa sentään on huomattavasti isompi määrä väkeä, aina ulkomailta saakka!)

Oikeistossa taas ei nähdä mitään syytä tälläiselle muutenkaan, sillä sellainen olisi porvariston hiljaisen charmin vastaista. Ei väliä, vaikka nyt muutama pienempi yritys kuolee, sillä ei kapitalismissa ole mistään yrittämisestä kyse, vaan ainoastaan rahasta - se vain on pakko jollain tavalla myydä kansalle, ja yrittäminen on oikein oivallinen myyntiartikkeli silloin; se antaa kuvan siitä, että jokainen voi rikastua jos vain on ahkera, vaikka elämmekin maailmassa jossa ne, jotka tekevät rahat ja jotka tekevät työt. Mutta me tiedämme paremmin. 

No, tätähän Fundamentti on tolkuttanutkin: vasemmisto ja oikeisto ovat globalistisen takapirun siivet, ja niiden ensisijainen intressi on myöskin sen mukainen. Alkuperäinen aate on se sekundäärinen.

Mutta myös kansallismielisssä on ollut vastustajia. Ilmeisesti imagohaittojen välttelyn vuoksi. Convoyssa tosiaan on amatöörien hoitama organisointi ja paljon väkeä mukana, joten ei kai sitä uskalla puoltaa.

Demoralisoidut

Entä loput? Selitys löytynee lammasmaisesta kansanluonteesta ja demoralisaatiosta. Vaaditaan paljon, että täällä uskalletaan nousta kyykystä, mutta kun se tapahtuu, on tuloksena kirjaimellisesti sota. Voisi olla etu, jos ihan näin ääriajatteluun ei mentäisi - sota tai alistuminen! Ja demoralisaatio nyt tunnetaan, sellaisten kanssa on mahdotonta keskustella ja järkeillä jotka on demoralisoitu.

Massat ovat eläneet lapsuudestaan alkaen maailmassa, jossa pakkosyötetään tulevaisuuden dystopiaa. Nyt kun dystopia on jo täällä, sitä ei nähdä. Dystopiasta on uusi normaali. Tästä normaalista poikkeava käytös (kapinointi) on yhtä outoa tällaiselle massan edustajalle, kuin vaikkapa eläimelle, jota on pidetty koko sen elämä vankeudessa - se ei osaa lähteä vapauteen. 

Lopuksi.

Voidaanko convoyn tavoitteet saavuttaa?

Voidaan.

Polttoaineesta on 80% veroa, joten se kyseinen vero voidaan laskea tai kokonaan poistaa määräajaksi.

Liian kallis energia ja elämiseen kohdentuvat verot syövät kylläkin suuresti ostovoimaa ja yksilöiden elintasoa. Joka pidemmässä jouksussa haittaa yritysten tuloksia ja heijastuu lopulta negatiivisesti makrotalouteenkin. Se on laki. Hetkellinen veroale on välttämätön, jo siksikin, että näin mikrotalouksien ostovoima pysyy tasaisina eikä välttämättömyyksien hankinta aja kulutusta muusta pois. 

Myös kaikki koronateatterin rajoitteet voidaan poistaa, kuten esim. Tanska ja muut sivistyneet maat tekevät.

Kyse on pohjimmiltaan valinnasta.  

Joten, alaslyödyt nouskaa!



Ei kommentteja: