torstai 18. helmikuuta 2021

Tapaus Marilyn Manson ja siitä nouseva palaneet käry

Olikohan se Aleksis Kivi, joka sitä sanoi, että jokaista meitä kerran musta kuolo päähän koppasee. No, nykyisin voisi sanoa, että MeToo koppasee - ainakin kun valtaosa elämäntyöstä on miehen toimesta tehty, on sen johdosta naarashyeenalauma kimpussa. 

Tällä kertaa vuorossa on jokaisen unelmavävy, eli Marilyn Manson. 

Ja kuten MeToo:lle on ominaista, ei yhtäkään todistetta tai oikeuden päätöstä olla tehty, vaan ollaan menty ihan suoraan loanheiton, lynkkaamisen ja rohkeiden syytösten linjalle. Unohtamatta uhriutuneiden nokittelua, joka näkyy kisana siitä, että kuka antaa kaikista järkyttävimmän syytöksen. 

Esim. Evan Rachel Woodin mukaan Manson "groomasi" häntä. Sinä et voi tulla groomatuksi täysi-ikäisenä, vaan on täysin oma ongelmasi, jos et pysty pitämään housuja jalassasi. Uskomatonta, miten aikuiset naiset yrittävät vetää groomauskorttia. Samoin, jos hän oikeasti haluaa suojella muita naisia, niin miksi hän antaa syytöksensä vasta vuosikymmenen tapahtuneen jälkeen? Eikö sellainen ole vähäsen huono ajoitus?

Muutenkin tässä on nähtävissä ajalle ominainen kaksinaamaisuus. Toisaalta naiset ovat vahvoja ja riippumattomia, jotka eivät tarvitse miestä mihinkään. Toisaalta, naiset ovat heikkomielisiä ja selkärangattomia vempuloita, joiden kanssa harrastettu seksi on miehelle laillinen uhka - vastuu ei koske naisia, ei väliä kuinka itsenäisiä ja vahvoja he olisivat. Tällainen kulttuuri itsessään on ongelma. 

Mikä myös tekee tästä sinällään niin ennalta-arvattavasta puhalluksesta kiintoisan, on se, että tätä verrataan Johnny Deppin ja Amber "Never" Heardin tapaukseen - epäironisesti.

No, Depp - yllätys, yllätys - paljastui syyttömäksi ja Amber oli melkein rehellinen. Fundamentti toi sen ilmi jo ennen kuin se varmistui, jo kun tapaus kyti. Vaan onko sen suurempaa ironiaa, kuin se, että valheellisiin syytöksiin syyllistynyt Amber tuli tässä tapauksessa moralisoimaan sitä, miksei taas kerran naista voida uskoa ilman ensimmäistäkään todistetta! - Koska naisethan eivät koskaan valehtele, otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa Amber itse joka kirjaimellisesti paskoi aviovuoteeseensa, ja kusetti vielä kaupan päälle.

No, sellainen hauska yksityiskohta tapauksessa vielä on, että juurikin tämä Mansonin ex, Rachel  Woods, aikoinaan tuki Heardin valheellisia väitöksiä.

Annahan sen marinoitua hetken.

Johtopäätös?

Tässä lienee kaksi metoohaaskalintua sopineet kahdestaan, että nyt koijataan exiä periaatteella "oikea käsi pesee vasemman", ja nauretaan sen johdosta koko matka pankkiin.

Vaan eihän naiset voisi tällaistä tehdä?

Eihän?

"Ihmiset eivät halua ajatella, että naiset ovat voineet olla niin julmia" - parempi palkka kuin tehdastyössä.


Get back you're never gonna leave him 

Get back you're always gonna please him

Get back you're never gonna leave him

Get back you're always gonna please him


He is the angel with the scabbed wings

Hard-drug face, want to powder his nose

He will deflower the freshest crop

Dry up all the wombs with his rock and roll sores


Ei kommentteja: