maanantai 28. tammikuuta 2019

Sodista, tästä hetkestä ja tulevaisuudesta - "punainen totuus ei ole sen parempi kuin valkoinen valhe"?

On tullut aika aloittaa tämä vuosi. Loma teki terää, ja allekirjoittanut voikin suositella itse kullekin virkistävää. luovaa taukoa (luultavasti seuraava vastaava on sitten kesällä - olkoon se kuuma, ja täynnä rakkautta ynnä erotikkaa). Kun polte päästä takaisin "sorvin ääreen" on kyllin suuri, voi sanoa, että on aika päättää breikki. 

Mutta nyt asiaan.

Eilen oli sisällissodan vuosipäivä, ja koska se on mielenkiintoinen aihe, emmekä varmaan ole koskaan olleet niin lähellä vastaavaa, näin kyseisen sodan jälkeisinä aikoina, kuin mitä olemme nyt, siksi aloittamme tämän vuoden siihen liittyvällä pohdinnalla. Samalla kun teemme sen johdannaisena myös kokonaistilanteen ja tulevaisuuden katsauksen. 

Tämä myös siksi, koska eräs perustavanlaatuisimpia totuuksia, jonka Fundamenttikin allekirjoittaa, on  se, että historia toistaa itseään, ja rankaisee niitä, jotka kieltäytyvät ottamasta siitä opikseen. 

Niin on asianlaita tässäkin tapauksessa.


Pieni ajatelma sisällisodasta: "Punainen totuus, ei ole sen parempi kuin valkoinen valhe"

Syy, miksi yhä niin monet kuvittelevat monikansallisen kokoomuksen olevan millään tapaa kansallismielinen, johtuu yksinomaan sisällissodan perinnöstä - etenkin Suomeen tuli ajatus siitä, että oikeisto = kansallismielinen, pitkälti sisällissodan seurauksena. Mutta syyttäminen tästä asiantilasta on myös punaisia. Vaikka punaisten lähtökohta olikin jalo, niin tämä heidän silloinen kommunistikiihkoilu ja "hei me halutaan takaisin osaksi Venäjää" -älämölö, sai aikaan sen, että jo silloin hyvinkin globalistinen kokoomus, sai nyt isänmaallisuudesta vetonaulan. (Melkein tekee mieli sanoa: ne noin sanoneet punaiset ansaisivatkin tulla lahdatuiksi, jo pelkästä tyhmyydestä!)

Tätä ennen kokoomus lähinnä mietti, miten saadaan tehtyä Suomesta monarkia, jolla on saksalainen kuningas. Olemme päässeet tässä suhteessa lähtöruutuun: Nyt cuckoomus huoraa Merkelin keskusta-oikeistolaisen hullunmyllyn kanssa, vanhojen hyvien aikojen tapaan. Mutta tätä kansa ei tajua.

Ironista, miten nykyisen kokoomuksen motto ja agenda on täysin päinvastainen



Vaan jos on yhä oikeisto pilalla, niin on myös vasemmistokin. Kiitos ruskean kuplan ovat ns. työväenpuolueet täysin hukassa ja ensimmäisen rakkautensa menettäneitä - täynnä keskiluokkaisten perheiden hemmoteltuja lapsia, jotka eivät ole edes rehellistä työtä tehneet, mutta mädätys on omaksuttu täysin. Niinpä duunari saa etsiä auttajansa yhä enemmän muualla, ellei sitten halua olla rimppakinttuhomotransujen ja muslimien aisankannajana.

Perinteinen vasemmisto, vanhavasemmisto, alkaa olla pikemminkin "alt-left", koska vasemmiston syöpä, eli ruskeisto (punavihreät), ovat pesiytynyt heidän ryhmäänsä, minkä seurauksena heidän laivallaan on nyt uusi kurssi. Konkurssi, jos nyt sanoilla leikitään.

Nykyinen kokoomus, on kirjaimellinen cuckoomus, laittessaan vielä paremmaksi kuin esi-sisällissodan aikainen versionsa, ovat ruskeat myös idiootteja jotka jatkavat edeltäjiensä työtä, kuin ne punaiset, joiden mottona oli: "me halutaan olla neuvostonarttuja!" Punaiset olisivat saaneet koko kansan puolelleen ilman tuota kommunismisekoilua, sillä taistelu sortavaa kapitalistia vastaan oli täysin perusteltua ja oikeutettua. Vaan ei ole kommunisti pudonnut kauas puusta, sillä ruskeisto ja sen puolueet, ovat molemmat eräänlainen tilapäinen, kommunismin jakaantuminen, mikä tapahtui kun kommunistipuolueet hajosivat ja/fuusioituivat. Nyt nämä hajallaaan olleet osaset ovat löytäneet uudestaan toisensa, ja muodostaneet ruskeiston. Erityisen toksisiksi kansalle heidät tekee se, että kommunistit tarkoituksella yrittivät subversioprosessilla heikentää kansaa ja sen perustaa, kunnes se olisi sisältä mädätetty ja täten valmis vallankumoukseen sekä vallanvaihtoon, jonka jälkeen kyseinen subversio kielletään jyrkästi, on taas heidän perillisensä, eli ruskeisto kuin tuhoamaan ohjelmoitu joukkio NPC-mädättäjiä, joiden lähes koko ohjelmansa (ja ohjelmointi) on subversio itsessään - eli, he ovat kuin termiitit, joiden ainoa päämäärä on tuhota kohdetaan, kunnes sitä ei enää ole. He ovat eräänlainen autoimmuunisairaus. Kommunistit sentään olisivat jossain vaiheessa lopettaneet subversionsa, sillä he hyvin tiesivät, että kyseessä nimenomaan on sisäinen hyökkäys, vihollista vastaan, jonka sekaan he ovat pesiytyneet.  

(Tosin, tasapuolisuuden nimissä on todettava, että tätä ruskeiston subversiota tukee ja harjoittaa myös yhtälailla cuckoomus.)




Ns. eliitin kolmas tie on syntymässä, jolloin Fundamentin ennustuksen mukaan eliitti yhdistää  vasemmiston ja oikeiston. Jos kansa ei sitä tajua tehdä sitä ensin, on se pulassa. Tästä esimerkkinä se, että globalismi on perinteisesti oikeistolaista (internationalismi vasemmistolaista), mutta nyt sitä kannattaa valtavirran vasemisto siinä kuin oikeistokin. EU puolestaan on kuin Neuvostoliitto, jonka päämääränä on kehittyä liittovaltioksi. Kuten huomaat, voidaan asiat tehdä joko kansainvälisen eliitin tai kansan parhaaksi. Lienee selvää, kummalla tiellä olemme nyt?

Kuten Fundamentissa on aiemminkin kirjoitettu, on siis perinteisen horisontaalisen vasemmisto-oikeisto-akselin lisäksi kuvioihin tullut myöskin vertikaalinen, eliitti vs. kansa -akseli, tai vaihtoehtoisesti globalismi vs. nationalismi -akseli (mitä enemmän globalismi etenee, sen enemmän se muuntuu tähän suuntaan). Esim. Ranskan keltaliivit on erinomainen osoitus siitä, että kansan kollektiivinen tajunta intuitiivisesti ymmärtää tämän, ja se on herännyt siihen, että se on hyökkäyksen alaisena. 

Ennustus: Edellä mainitun vuoksi, uutta sisällissotaa ei tule oikeiston ja vasemmiston kesken tai näistä kummankaan johtamina, sillä molemmat ovat globalismin ajajia. Näin ollen voidaan sanoa että oikeisto ja vasemmisto ovat saavuttaneet sovun, ja kaikki kahnaaminen on poliittista teatteria. Mutta jos aiemman kaltaista sisällissotaa ei enää nähdä maassamme, emme myöskään tule näkemään kolmatta maailmansotaa, emme perinteisessä muodossa ainakaan, vaan se tulee tapahtumaan siten, että se on pikemminkin sisällissotien ketju, jossa kansakunnat sisäisesti ja samaan aikaan, ottavat yhteen invaasion tehnyttä globalistia ja sen pikkuapureita vastaan. Se on samaan aikaan maailmansota, ja samaan aikaan sisällissota.


Entä mikä on tilanne nyt?

On vielä pimeää,  niin helvetin pimeää
  • Tiedustelulaki runnotaan läpi perustuslakia sörkkimällä, ja
    kohta lähes kuka tahansa virkamies pääsee rajoittomasti valvomaan tilitietojasi. Sisäministerin mielestä netistä pitäisi poistaa anonymiteetti vallan, sillä kuten tiedämme, vihapuhelakeja ei luoda siksi, että päättäjät välittäisi kansan mielipiteistä, vaan siksi, etteivät he halua että heitä ja heidän päätöksiään voidaan arvostella.
  • Suomettuminen 2.0 päällä EU:n myötä, ja täten itsenäisyyttä yhtä paljon kuin ensimmäisen suomettumisen aikana
  • Kaikki eduskuntapuolueet (paitsi persut) ovat globalistien taskussa
  • Käteisen poisto, ja sitä vääjäämättä seuraava massasiruttaminen etenee
  • Monikulttuurisuudtta ja muuta Virallisen Totuuden (TM) agendaa runnotaan massakontrollin aseilla kansaan esim. valtion joka instituution ja median kautta
  • Vesi (ja ravinto) täynnä muovismyrkkyjä ja pohjavesistoissa muhii lääkejäämät, (ekso-)estrogeenit ja xenoestrogeenit, jotka ovat miehille kuin kemiallinen kastraario, jonka seurauksena heidän hedelmällisyys ja testotasot ovat aivan järkyttävällä tasolla
  • 400 000 suomalaista syö päivittäin mielialalääkkeitä, samalla kun toimintakyvyttömiä masentuneita ja muita MT-ongelmaisia painostetaan lääkehoitoon sairaspäivärahan eväämisen uhkailulla - myös terveitä suomalaisia työttömiä "kuntoutetaan" orjatyöllä (ennen joutui Siperiaan, Neuvostoliitossa jossa myös työttömyys oli rangaistava rikos)
  • Suomalaiset ovat yksinäisempiä kuin koskaan, hajottamalla hallittuja koko porukka
  • Valtionyhtiöt ollaan myyty ulkomaisille sijoitusyhtiöille (kiitos globalistipetturit, kuten kokoomus ja vihreät). Suomen infrastruktuurin monopoliaseman saavuttaneina rahastus on lähtenyt lapasesta, mutta kansalla ei ole vaihtoehtoja, sillä vanha kapitalistinen markkinoiden valtaus ja siitä seuraava riistäminen on tällä reseptillä oikea kapitalistisian pääpotti. Seuraavana jonossa on kansalliset luonnonvarat. (Toivotaan ettei meidän lääkejäämillä saastutettuja pohjavesiä haluta ostaa.)
  • Syrjäytymisilmiö kiihtyy vuosi vuodelta - opetettu avuttomuus on tehokas massakontrollin ase, ja sen kohteena on erityisesti (nuoret) miehet jotka on totaalisen piippuun ajettuja, sitä myötä kun feminismi valtaa alaa tuhoten täten vihollisiaan.
  • Syntyvyys pohjamudissa
  • Eurooppa odottaa kauhulla seuraavaa mutavyöryä, niin myös globalistinen eliitti, joka on yhä lähempänä romutettuja kansallisvaltioita ja proletaarin romuttamista prekariaatin tasolle
  • Massakontrolloitu, demoralisoinnin kynnyksellä olevat massat, eivät vieläkään tajua kuinka monesta eri kulmasta ja millaisella paineella heitä kustaan molempiin silmiin. Tulos: Denialistinen suhtautuminen jokaiseen paljastukseen.
  • Robotit tulevat ja vievät työsi, samalla kun Suomi rakentelee aktiivimalleja (kansalaispalkan sijaan), jolloin robottien vuoksi työnsä menettäneistä tulee uusi kurjallisto ja orjaluokka, perinteisen työväen reservin sijaan, joita rangaistaan siitä, ettei heille ole tarjota työt (ok, tämä on käytännössä jo nyt tätä päivää).
  • Eläkekassa on pahasti alijäämäinen, toisaalta, syntyvyyden ollessa se mikä on, on viimeinen suomalainen maan kamaralla siinä 2030-2040 aikoihin, joten loppuvat meiltä kansalaisetkin.
  • Valtion velka kasvaa kasvamistaan - laivamme uppoaa ja me senkus lappaamme kahvikupilla vettä siitä pois

Mutta entä jatko?

...mutta aamu jo sarastaa

  • Trump presidenttinä, täyttäen lupauksensa ja aiheuttaen suvakeille hermoromahduksia
  • Firmat kuten EA, Bethesda ja Blizzard pelien maailmasta ottavat selkäänsä, myytyään sielunsa paholaiselle. Tai ainakin vuokrattuaan sitä sille. 
  • Feministipropagandaleffat floppaavat yksi toisensa jälkeen ja - tämä on myös traagista - Star Warsin saama palaute osoittaa, että mädätys mädättää jopa kuolemattomat elokuvabrändit - kansan tahto on näin ollen ilmeinen myös tällä elämän alalla
  • Euroopasta tehdään suurta jälleen, kun kansallismieliset puolueet nousevat valtaan, rajoja halutaan ja laitetaan kiinni ja globalistit sekä rikolliset mamut potkitaan halutaan maista pois
  • Ranskassa keltaliivit, eli tavalliset ihmiset nousevat mädättäjäMacronia vastaan, muodostaen kansallista kolmatta tietä, joka ei o
  • Identiteettipolitiikka kaatuu omaan mahdottomuuteensa - on vain ajan kysymys kun se on historiaa, josta voimme ottaa opiksemme
  • Slavoj Žižek on sitä mieltä, että ongelmana ei ole niinkään Donald Trump vaan Hillary Clinton ja se mitä hän edustaa (miehen mielipiteet poliittisesta korrektiuudesta ovat myös rautaisia ja täysin kiistattomia). Näin ollen, myö alt-leftissa, eli vaihtoehto-/vanhavasemmistolaisessa nurkkauksessa ollaan yhä enemmän kypsiä punavihreään, eli ruskeistolaiseen vasemmistoon. Onko se mikään ihmekään? Ruskeisto on ihan yhtä elististinen ja saman globalistisen maailmankatsomuksen omaava, kuin Cuckoomus. 
  • MeToon viimeinen vuosi on lähdössä käyntiin - se on varmaa. Nyt jo julkkisnaiset ovat alkaneet nousta sitä vastaan, eikä kukaan ei-sairas ihminen sitä kannata. Ei ole kannattanut, eikä kyllä tule kannattamaankaan. Se on varmaa. 
  • Jopa valtamedian on ollut pakko myöntää, että nyt on menty väärään suuntaan - vielä kun tästä seuraa mediatalojen oikean agendan tulo ilmi ja/tai niihin soluttautuneiden poliittisten aktivisten potkiminen ulos, alkaa Virallisen Totuuden (TM) jälkeinen aika. Ruskeisto on totuuden vastainen, ja sen oppeihin kuuluu, että jokaisella on totuutensa, eikä objektiivista totuutta ole, joten he voivat yhtä hyvin valehdella - tämä on patologisen valehtelijan, mielisairaan ihmisen sielunmaisema. Sen aika on ohi. Käytännössä.



Summa summarum

Peli ei ole vielä menetetty, joten menkäämme siis leuka rinnassa kohti vuotta 2019 -  kohti Lopullista Voittoa!

Ei kommentteja: