perjantai 7. huhtikuuta 2017

#Aisankannattajat - se petollisin mädätyspuolue (yllättää sinut varmasti)

"Suvaitsevaisuus ja apatia ovat viimeiset kuolevan yhteiskunnan hyveet"
- Aristoteles



Ja (moni)kansallinen kokoomushan se kyseinen puolue on. Tai kuten kansan kesken puhutaan: Cuckoomus (otsikossa ollut hashtagattu termi tulee puolestaan vaalimotosta "#vastuunkantajat").

Nyt, joku voi ajatella, että eihän tuossa ole lainkaan järkeä!

Mihin unohtuivat sen kannattamat arvot kuten koti, uskonto ja isänmaa!

Aivan, mihin ne unohtuivat?

Tämä valinta ei ole tehty pelkästään siten, että tässä etsittäisi avoimimmin rappioarvoja ajavia puolueita, joiden myrkkypistokset lamauttavat ja lopulta tuhoavat 100% varmuudella uhrinsa - kansankokonaisuuden.

Tällöin tietysti valintana olisi Feministipuolue, joka on avoimen sairas, ja joka tuo tämän ilomielin tietoon. Heistä ei ole välttämättä pelkkää haittaa, heistä on myös hyötyä, sillä he kiskovat esim. Vihreitä äänestäjiä, tai muilta vastaavilta puolueita, mikä luonnollisesti on hyvä asia.

Lisäksi näin yleissivistävänä kirjoituksena, kuin myös ajankohtaiskirjoituksena tämä teksti on syytä nyt julkaista, etekin kun on tullut tietoon että kokoomus käy sissimarkentointia ja sosiaalisten medioiden seassa tapahtuvaa disinformaatiokampanjaa. Etenkin nuoriin kohdistuvaa:




Näin ollen, johtuen puolueen suuruudesta ja salakavaluudesta, todellisen suurimman impaktin ja katastrofaalisimman iskun tekee kokoomus.

Se on 1% kuuluvan, kapitalistisen yläluokan etuja ajava, pseudo-kansallinen puolue, joka toimii hallituksessa kulissien takanam saaden muut näyttämään pahalta, mutta silti tiedämme: missä tahansa se on mukana, siellä on onnettomuus. Jäljet johtavat aina sylttytehtaalle.

Tämä asiantila ei muutu, ennen kun koko puolue on pyyhitty pois, mutta sitä odottaessa paras mihin pystymme, on se että näännyttämme heidät äänestämättä jättämisen muodossa.

Ja jos nyt tarkkoja ollaan, on kokoomus, kuten sanottua, moniarvoinen ja monikansallinen puolue myös "ihan oikeastikin" - tämän seikan Fundamentti toi esiin jo vuosia sitten todistaen väittämän heidän arvo- ja puolueohjelmansa pohjalta (klikkaa tekstiä ja lue).

Se mitä myös globalistinen Kokoomus mahdollistaa, on liittovaltiokehitys, jonka ajajat saavat palkkioksi suojatyöpaikan, sen agendan on kuten mainittu rikkaimman 1% kapitalistisen eliitin asianajo ja sen tehtävänä on monikulttuurisen yhteiskunnan edistäminen. Kansan etua se ei aja. Mikään joka puolustaa globalistista kapitalismia, tai interntionalistista sosialismia, ei voi ajaa kansan etua. Sellainen ajaa pääoäman ja vallan keskittymistä pois kansalta, pienelle eliitille, joka rikastuu muiden kustannuksella. Molemmat ovat valloittajien ideologioita, sellaiset eivät ole kansaa varten
vaan kansan tulee hyökätä kyseisen sairauden lietsojen kurkkuun kuten koira joka vihdoinkin leipiintyy potkijaansa, sellaisia todellakin pitää karttaa kuten ne olisivat spitaalitartunnan saaneita.




Mitään kansallista kokoomusta ei siis ole, paitsi mainoslauseissa ja yksittäisissä edustajaehdokkaissa (jopa korkealle profiloituneissa ja luotetuissa kuten Wille Rydmanin tapauksessa). Yksittäisillä ehdokkailla ei ole minkäänlaista merkitystä, koska vallitsevassa järjestelmässä sinä äänestät aina puolueta, vaikka kuvittelisit äänestäväsi henkilöä. (Etenkin kokoomus harrastaa tätä toimintaa
missä esim. poliittiset broilerit tai julkkisehdokkaat lähetetään koettelemaan jäitä).

Näin ollen, jos kokoomus ei harjoita harhaanjohtavaa markkinointia,  jossa ratsastetaan vielä menneiden vuosien koti, uskonto ja isänmaa-teemalla, se käyttää likaisia keinoja ja puolitotuuksia. Samoin, se tarjoaa asiantilaa, mikä on tavalliselle kansalaiselle pyrhhoksen voitto: ainoa heikäläisten keino pysäyttää pakolaisvyöry, on se että jos hyvinvointilvation poispyyhkimisellä viedään leipä "sotalapsen" suusta, niin samaan hintaan viedään leipä myöskin sinun lasten suusta. Ilman hyvinvointivaltion mahdollistamaa sosiaalista kiipismistä ja statuksensa parantamista, ei olisi monikaan hyvätuloinen ja keskiluokkainen larppaamassa suurtakin porvaria äänestysuurnilla ja suurissa puheissaan, eikä ilman luokkatietoisuutta hyödyntävää propagandaa ja puhdasta tietämättömyyttä, se nakkikioskiyrittäjä luulisi olevansa suurikin kapitalisti.

Niin kokoomusnulikat, kuin partalapset ovat molemmat ihan yhtä katastrofaalinen "tulevaisuuden toivo".

Katsotaanpa vielä hieman että onko edellisessä perää, vai kannattaako uskoa edellisten vuosien "työväenpuoluetta" joka ajaa työväen asiaa heidän perustaansa murtamalla, ja jonka viimeisin villitys on maahanmuuttokriittisyys.




Joten, Fundamentin aiempi kahden askeleen ohje pätee:

  1. Etsi sopiva puolue
  2. Sitten hae sopivin ehdokas

Yleensä nämä askeleet toisinpäin tehtyinä, eivät toimi, vaan ainoastaan tuovat puolueelle ääniä ääniharavoidensa avulla, jonka jälkeen ihmetellään, että miksei mikään taaskaan muuttunut.

Ja tässä vielä lopuksi erinomainen video liittyen aiheeseen - euroopan on heikentänyt ja pahimmat seuraukset sille ovat tulleet kapitalismista, ei sosialismista (aivan samalla tavalla kapitalistien rakastama lällättely "noh, kapitalismi voitti ja sosialismi hävisi" on valhe - sosialismi ei ole hävinnyt, eikä kapitalismi voittanut, kommunismi sosialismin variaationa on hävinnyt ja kapitalismi ei ole voittanut, vaan se on kuin rampautunut ja kuolinkoreissaan oleva kaksinkappailusta selvinnyt, elävä raato, joka huojuu kuolleen vihollisensa vieressä - todellakin, kapitalismi ei toimi, mutta koska se on ainoa vallalla oleva järjestelmä, se uskottelee sen olevan merkki sen toimivuudesta, mutta fiksu ihminen tajuaa kyllä että kyseessä on huijaus).


PS. Katso myös aiempi Kuntavaalit2017-tagin alle kuuluva teksti (klikkaa tästä).

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Mädättäjät ovat vihollistaistelijoiden kollaboraattoreita.Joukkomurhaajien avustajia,suojelijoita ja mahdollistajia.Sellaisina heitä on kohdeltava.