keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Rappioarvojen Kannattajien Kampanjointi Veteraaneja Vastaan (Suomi & Muu Maailma)

Tämä ei ole muuten ensimmäinen kerta, kun jotain vastaavaa tapahtuu niin täällä, kuin muuallakin.

Mikä johtunee taas siitä, että usein näiden riekkujien taustalla on jokin keskusjohtoinen organisoija.

Kun taas joissakin yksilötapauksissa takana voi olla narstinen raivo, pääasiassa heitä kohtaan jotka ovat ansainneet tunnustuksensa tai uhristatuksensa, tosin kuin siitä mielensä pahoittanut, uhmaikä- ja maailmannapavaiheeseen jäänyt paskiainen. (Tästä syystä sitten sitä oikeaa uhria vastaan hyökätään, ja pahimmillaan heitä vielä häpäistään. Unohtamatta "kumpi on suurempi uhri"-peliä ja sen pelaamista, joka kuuluu kuvioon. Tälläiset yksilöt ovat erityisen haitallisia yhteiskunnalle, sillä ne käyttävät kollektiivisen laupeuden periaatetta häikäilemättä hyväkseen, muuntaen huijaamistaan ihmisistä kyynisiä, ja melkein yhtä pahoja kuin mitä he itse ovat).

Toisaalta joskus voidaan vain todeta että: suvakki mikä suvakki.

Oli miten oli, ei tämä meidän kotimaassa tapahtunut sattumus paljoa esittelyjä kaipaa.

Sillä tuon muuten sekavan Venäjä-illan lopulta kruunaa suomalainen, joka kiittää siitä että hänen puolestaan on kuoltu ja  riskeerattu henkensä, heittämällä törkeän ala-arvoisen kommentin.

Venäjä-illassa esiintynyt sotaveteraani tappaja-kommentista: Täysin asiatonta


Samaan aikaan Amerikan ihmemaassa feministi yrittää saada potkut veteraanille twiitin vuoksi, sillä omassa huomiohuoraavassa uhrikompleksissaan hän meni väittämään että hänellä on post-traumaattinen stressisyndrooma - mikä siis käytännössä on vain heillä, jotka ovat joutuneet sotaan! (Tämä nainen on sanojensa mukaan saanut sen twitteristä!).

Eli femakolle on niin suuri tarve saada huomiota ja uhripääomaa, että epäonnistuessaan saamaan näitä halveksuttavia ja ala-arvoisia agendojaan läpi, se aidon narsistin tapaan yrittää vielä saada potkut heille jotka todella kärsivät näistä ongelmista? Heille, joiden saavutuksiin tälläiset etuoikeutetun ja pilalle hemmotellun länsimaisen enemmistön edustajat tuskin koskaan tulevat pääsemään!




Summa summarum: Sanotaan, että pasifismi on suojeltujen aate ja etuoikeus, ja että kiittämättömyys on maailman palkka. Listaan voidaan nyt lisätä: ei ole uutta pohjaa, jota suvakki ei löytäisi.

Nyt, kannattaa muistaa, että kunnioitus sotaväkeä kohtaan olisi ihan suotavaa, etenkin kun elämme aikana jolloin kolmas maailmansota on poikkeuksellisen lähellä.

Voit olla varma, ettet tule koskaan näkemään yhtäkään näistä rappioarvojen kannattajista, kuten feministeistä tai niiden liittolaisista, puolustamassa sinua.

Vai, oletko nähnyt jälkeäkään Ukrainassa FEMENin riettaista protestoijista, jotka uskaltavat kyllä riehua joukkona julkisilla paikoilla, häpäisten ihmisiä ja rakennuksia, etenkin kun nämä ovat ilman suojaa?

Et, vaikka Ukraina on sentään niiden kotimaa, ja eräs heidän päävihollisensa on Putin!

Uhriutuminen, raukkamaisuus ja rappioarvot - FEMEN

Ei kommentteja: