tiistai 24. tammikuuta 2012

Tuhoaako Tämä Pekka Haaviston Mahdollisuudet?

Pekka Haaviston nousua on rakennettu pitkäjänteisen ja jopa (passiivis-)aggressiivisen massakontrollin avulla jo kauan.

Ikävä kyllä ensimmäinen kierros oli osoitus siitä miten tunneälyllään ajattelevat kettutytöt ja ituhipit on mobilisoitu ajamaan maallemme haitallisia agendoja, siten että tuo agenda on naamioitu Haaviston muotoon ja näiden hyödyllisten, "suloisten lapsukaisten" äänet toimivat tuon nousun polttoaineena.

Itse pitäisin Pekkaa sympaattisena kaverina, ja parhaimpana ehdokkaana jonka Vihreät voivat saada - vaikka enhän minä häntä tunne. Kuitenkin vaikka päällisin puolin kyse on henkilövaaleista, niin pitää ottaa huomioon myöskin muut tekijät, kuten taustalla vaikuttavat puolueen agendat ( tämä teksti on erinomainen arviointi siitä mitkä vaikutukset tällä kaikella voi olla puolueisiin).

Nyt, lyhyessä ajassa on tullut uutisia ja paljastuksia, joita ei edes aggressiivinen ja joukkopsykoosiin ajautunut nettimokuttajien, sosiaalisen median agitaattorien ja muiden itkeväsydämisten SETA-paraati ole voinut äänellään hiljentää.

Arvioin aiemmin että Haaviston taakse tulee vasemmistopuolueiden äänet.

Kuitenkaan sekään ei näytä enää varmalta.

Ensinäkin seuraavan hurjan skandaalin vuoksi jopa vasemmiston edustajat ovat pysähtyneet miettimään mitä oikein on tapahtumassa.

Pekka Haavisto ja Kaukasian Emiraatti. Näin presidenttiehdokas antaa tukensa terrori-iskuille Venäjällä.

Jos suvaitsevaisuuden nimellä kulkeva massakontrolli, joka edesauttaa islamilaista maailmanvalloitusta (+ kansallisvaltioiden sorruttamista kansainvälisyyden nimissä) ei vielä riitä, lue yllä olevan linkin takaa, että mitä muuta pitää tehdä!

 

"Haavisto kuuluukin siihen vihreiden liberaalifasistien koplaan, joka on jo vuosia tukenut Venäjän hajottamista pienempiin osiin mm. terrorismin avulla. Mikael Storsjö on tällä hetkellä syytteessä törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä ja häntä uhkaa ehdoton vankeustuomio. Storsjö on tuonut laittomasti Suomeen kymmeniä itse valikoimiaan henkilöitä, joista moni kuuluu islamistiterroristien lähipiiriin. Nyt monet heistä työskentelevät Storsjölle mm. toimittamalla terroristijärjestö "Kaukasian Emiraatin" nettisivustoa Helsingissä. Poliittinen tuki on Storsjölle erittäin tärkeää, niinpä hän kerää itselleen suojelijoita suomalaisen politiikan huipulta. Yksi näistä suojelijoista on Pekka Haavisto." 

Tämä on aika kovan luokan uutinen. Se, mitä Fundamentissa olen kirjoittanut Islamin invaasiosta, kansallisvaltioiden hävittämisestä ja kansainvälisen eliitin yhdistymisestä, on todistettu kerta toisensa jälkeen todeksi.

Sitten lisää uutisia joiden pohjalta vasemmiston edustajat ovat alkaneet hajaantua Haaviston rintamasta.

Demarijohtaja toivoo Jungnerin vetävän johtopäätöksensä



"- Jos demarit eivät olleet uskollisia ensimmäisellä kierroksella Lipposelle, niin miksi nyt pitäisi olla Haaviston takana, hän lataa.


Lintosen tulkinnan mukaan syy Haaviston suosioon on demareissa kytevä kokoomusviha.


SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja Saija Karnisto on jo ehtinyt ilmoittaa äänestävänsä toisella kierroksella Pekka Haavistoa. Karnisto sanoo blogissaan valinnan olevan selvä ja hän uskoo Haaviston pystyvän tarjoamaan Niinistölle kunnon vastuksen.


Lintonen pelkää, että SAK raahaa soppatykit kaduille tukemaan Haaviston valintaa.


Hän kavahtaa ajatusta, että torstaina koolla oleva puoluevaltuusto päättäisi ryhmittyä presidentinvaaleissa oikein virallisesti Haaviston taakse.


Demareiden päättävien elimien pitäisi hänen mielestään keskittyä aivan toisiin asioihin."

Eikä tämäkään uutinen suoranaisesti edesauta suvakkien pakkomokutuksen riemuvoittoa, vaan paljastaa sen hirviömäisen puolen (heidän ikioman presidenttiehdokkaan kannalta "tosi ikävää").

Nainen joukkoraiskattiin - miehet nauroivat


"Syyttäjä vaati miehille neljän vuoden tuomioita ja maastakarkotusta." 

Muista myös tämän skenaarion toistumisen mahdollisuus täällä, kun äänestät toisella kierroksella!

"Nainen oli viime vuoden lokakuussa kaupungilla juhlimassa syntymäpäiviään. Myöhään yöllä hän tapasi miehen, ja he päättivät lähteä yhdessä jatkoille.
Nainen ei ollut kunnolla päässyt edes ovesta sisään, kun 45-, 32- ja 31-vuotiaat miehet hyökkäsivät hänen kimppuunsa ja raahasivat sohvalle." 

Olisiko tämä luottavaisen naiivi ja mokuttajien aivopesemä tyttönen äänestänyt ketä, ENNEN tuota tapahtumaa, jos olisi ollut suomalainen?

Pitäähän nyt tuntemattomaan mamuun luottaa, koska muuten on rasisti kuten massakontrolli ehdollistaa, ihan kuten täällä on "homofobi" jos ei äänestä Haavistoa.

Olenkin kääntänyt Haavisto-kysymyksen: Miksi kukaan olisi hyvä presidentti vain jos on homo?

Se, että on sosialismin pitkälti porvarien arvoihin vaihtanut maailmanparannuspuolueeseen kuuluva homo, EI ruoki yhdenkään nälkäisen suuta!

Ja se, että Haavisto on homo, on täsmälleen niin monen "suloisen lapsukaisen" AINOA motiivi, tietty todella kypsän persuvihan lisäksi miksi hän äänestää. Se on todella huolestuttavaa jos maamme on laiva jota ohjaa uhmaikäiset lapset.

Nyt, moni voi kysyä että olenko sittenkin päätynyt äänestämään Sauli Niinistöä?

On vaikea periaatteen miehenä äänestää edes ketään vastaan, jos toinenkin vaihtoehto on surkea vaihtoehto.

Voi siis olla että toisella kierroksella äänestän "nukkuvien puoluetta", en tiedä vielä.

Mutta tiedä tämä - minä tiedotan siitä huolimatta näistä asioita, aivan kuten juuri tein tässäkin tapauksessa.

Ja nyt kun tuo Niinistö tuli puheeksi, niin laitan vielä tähän yhteyteen häneen liittyvän kommentin jonka annoin aikaisemmin tänään liittyen "puolten valitsemiseen".

Kommenttini tähän:

Hmm alkaa kyllä kieltämättä näyttämään siltä, että tässä on kohta pakko antaa äänensä Niinistölle, koska se ei sentään syrji meitä maskulisteja. Vaikkakin näistä kahdesta taidankin jättää antamatta ääneni, vaikka kovasti femakot koittavat provosoida äänestämään Salea.


Itse asiassa viimeisimmässä pressa-aiheisessa blogitekstissäni pistin kanssa merkille - kiitos erään Haaviston naispuolisen kannattajan havainnon - että Niinistö " myös kannattaa perinteistä naisen roolia", siten että sallii hänen kauniin ja vielä nuoremman vaimonsa tukea, ja rakastaa häntä, hänen pyrkiessään tavoitteeseensa.


- Kyllä nyt on maailmassa huonosti tasa-arvokysymys, kun rouva Niinistö ei hyödynnä tuota stressaavaa miehensä tilannetta, jossain feministien ihannoimassa valtataistelussa, ja ikuisessa kamppailussa sukupuolten välillä.


"Hei sä vaan pyrit pressaks, entä mä ja mun tunteet ja tarpeet naisena?!" (Samalla falsettoon kohoaa nasaaliääni, joka nousee miesvaginoiden ja feministien suusta: "Hyvä näytä sille sovinistisialle sisko!")


Sitten tietysti jos ja kun nyt Niinistö voittaa, alkaa julkinen parkuminen siitä että miesasiamiesten syytä oli se kun Haavistosta ei tullut presidenttiä, saati sitten Bideestä.


- Ugh, olen puhunut.
PS. Asiasta myös hyvä havainto täällä
PPS.  Ja tässä vielä itse ehdokkaiden vertailusta kätevä linkki.
PPPS. Arvaa mikä käy lankeamuksen edelle? Vihje: Jos ennen "oltiin kateudesta vihreitä", niin nyt sitä ollaan ylpeydestä.

Ei kommentteja: