tiistai 28. heinäkuuta 2015

Massakontrollin Aseet: Immosen Isku Virallisen Totuuden Mätään Ytimeen Sai Aikaan Silmittömän Primitiivireaktion


Massakontrollin aseet reagoivat, sillä virallisen totuuden levittäjinä ja puolustajina niiden tehtävänä on ylläpitää status quo:ta, jonka rattaisiin on nyt heitetty melkoinen jakoavain. Se, jolla on auottu ensiksi tuon helvetin koneen mutterit, jolloin katteiden sisällä pyörivä koneisto näkyy jokaiselle.

"Kuinka joku uskaltaa karata ruodusta, ja vastustaa MEITÄ!! Ettekö te tiedä keitä me olemme?!" (vrt. Janten laki - pohjoismaisen kulttuurin ja massakontrollin eräs varhaisiampia ja osuvimpia kuvauksia).

Ehkäpä internationalistisen suvaitsevaiston, aka. ylikansallisen mafian tarkoituksena, ei ole antaa tolkun miehelle, Olli Immoselle, sananvapauden ja kansallistaistelijan marttyyrin viittaa, vaikka he sen tässä nyt tekevätkin - sen sijaan heillä on pyrkimys kahteen päämäärään:
- kansainvälistymisen, eli internationalismin ja monikulttuurisuuden pakkovaltaan
- Varoittavan esimerkin luomiseen (aiemmin tätä yritettiin Jussi Halla-ahon kohdalla)

Ensiksi mainittu yritetään saavuttaa jälkimmäisen avulla. Tässä tullaan saamaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla: Immonen saa kenkää, ja Perussuomalaiset sanoutuvat irti kaikesta kansallismielisyydestä ja monikulttuurisuuden vastustamisesta. Game over.

Fakta on se, että kirjoitus oli täysin neutraali sinänsä, että mitään vihaa tai natseja siinä ei ollut, se tosin oli vain kansallismielisyyden ylistys, credo, joka on sen käänteisessä muodossaan suvaitsevaistoon ja monikulttuurisuuden  sekä elitistisen internationalismin ajajien suissa ja sydämissä. Valitettavasti tämä muoto tunnetaan yhä enemmän  nimellä Islam - mädättäjille riittää jo se, että vihollinen eli valtakulttuuri saadaan tuhottua, jos omaa "moniarvoista utopiaa" ei saataisikaan aikaiseksi. Et usko?

Fundamentin opetus: tuplastandardit ovat massakontrollin ase - jos et näe tässä ongelmaa, on sinulla ongelma

Subversioprosessissa suvaitsevaisto tarvitsee yhtä paljon islamia, kuin islam suvaitsevaistoa, sillä "vihollisen vihollinen on ystävä"


Siispä. Jos nyt siis Perussuomalaiset irtisanoutuvat monikulttuurisuudesta ja Immosesta, on suuri vaara, että heidät on näin väännetty siltaan, ja täten heidät on saatu puoltamaan passiivisesti monikulttuurisuutta.

Sellaiseen ei tule alistua, etenkään nyt kun vaalivoitto on saatu ja on päästy näin pitkälle. Sen sijaan tulee seistä sanojensa takana, ja katsoa miten lähestyvät rottalaumat vikisevät aikansa mutta tietävät että lähelle tultaessa he jäävät saappaan alle.

Otetaan esimerkki pöyristyjistä. En edes erikseen mene viherpunaiseen suvaitsevaistoon, sillä heidät nyt tunnetaan. Sen sijaan tuon esille entisen "koti, uskonto, isänmaa"-puolueen nykyisen kannan (Fundamentti on jo aiemmin osoittanut Jyrki Kataisen kirjoittaman moniarvoisen Kokoomuksen manifestin - eikä voida sanoa että uuden johdon ollessa vallassa, siitä oltaisi luovuttu - siihen on kansainvälisen kapitalistin lobbareilla varsin pätevä syy).

Vastustajina ovat olleet kokoomuslaiset, nuo kansainvälisen kapitalismin "cuckservative":t eli Henna Virkkunen ja Alexander Stubb?

 Yllättyikö joku heidän kannanotostaan?

Tuskin. He tekevät sen vain siksi, että heidän ajamnsa politiikka ja kansainvälisen eliitin, kapitalistin, edistämiseksi on luonnollisesti vaarassa jos ihmiset eivät hyväksy kansakuntaa hajottavia liikkeitä ja ideologioita, uten kapitalismia ja moniarvoisuutta joiden ainoa vaikutus kansan enemmistön keskuudessa, on heidän hajottaminen ja hallinta.

”Kuvottavaa” – kokoomuksen ex-ministeriltä kova Immos-reaktio



Verratkaa sitä tähän aikaisempaan Immosen loistavaan kirjoitukseen, joka on suurenmoisessa sopusoinnussa Täydellisen Järjestelmän arvoomaaiilman kanssa:

Aito kansallismielisyys vastaan globaalikapitalismi


Jäljet johtavat sylttytehtaalle, taas kerran.

Mikä on se puolue, joka on syytänyt suomalaisten verovaroja Kreikkaan?

Mikä on se puolue, joka tekee sen jälleen?

Entä mitä Virkkunen on saanut aikaan? Ei mitään.

Entä mitkä olot hänen puolueensa järjestii Suomeen?

Taas kerran historiallisen laman!

Entä Stubb?

Historian huonoin allansa ministeri-titteli on siirtynyt Kataiselta hänelle, ja hän tekee hartiavoimin työtä sen tittelin ylläpitämiseksi!



Aivan.. Älkää antako eksyttää itseänne.

Niin viherpunainen vasemmisto kuin myös kapitalismin etuja ajava oikeisto ovat löytäneet oman, elitistisen ja internatinalistisen kolmannen tiensä Meidän on kansna löydettävä oma kansallinen kolmas tiemme.



Olli tekee täysin oikein - hyeenalauman edessä ei tule nöyristellä. Tai kuten runoilija sanoi: kunniattomien  miesten  mielistely, ei ole sadankaan kultasäkin arvoista.

Olli Immonen puolustaa pahennusta aiheuttanutta julistustaan: ”En peräänny tuumaakaan”



PS Ja vielä näin lopuksi, jos todellisen luontonsa osoittanut suvaitsevaisto on käyttänyt omat pakkansa loppuu, voi allekirjoittanut lainata tästä heille natsikortin.


Ei kommentteja: