torstai 10. tammikuuta 2013

10 Parannusta (revisited) vs. Huonot Neuvot

Alkuvuoden kirjoitukseni (siitä myöhemmin lisää), oli ensimmäisen "Kriittinen Naistutkimus"-tagin teksti, vaikka tuohon kategoriaan tietysti olikin jo jonkin verran kasautunut tekstejä käsitellessä feminismiä.

Toinen siitä mainittava asia oli sen huima suosio, sillä Googlen tilastojen mukaan kyseinen teksti oli levinnyt erityisen monelle foorumille; mm. viikon luetuimpien numero 2. Suomi24.fi:ssä, myös se nähtiin Vauva.fi:n Cosmopolitanin foorumeilla!

Kyse on siis tästä listasta:

10 Parannusta - Kuinka Olla Parempi Nainen


Lukijoita tekstille kertyi satoja, ja kommentoijia pitkin nettiä ties miten monia.

Palaute etenkin miehiltä oli loistavaa, ja paljasti että moni mies tietää jo mistä on kyse.

Syy, miksi pidän tätä miesten palautetta hyvänä asiana on se, että lista oli nimenomaan koostettu yleismaailmalliseksi listaksi, johon on koottu yleisimmät naisten parannusta vaativat kohdat, suhteessa mieheen.

Seuraavassa joitakin kommentteja ja hyvää palautetta:

Helvetin hyviä pointteja! Olen juuri lähdössä ulos, niin en ehdi kommentoida enemppää. Toivon kuitenkin, että palstan naiset keskittyisivät näihin kovasti, ja kertoisivat mielipiteensä perustellen ja ilman "oot ihan homo peräkammarinpoika" -tyyppisiä lausahduksia.
 Minusta tämä on ihan asiallinen lista, jossa on varmasti ajattelemisen aihetta monelle. Usein tällaisten listojen sisältö on enemmän sellaista "älä liho" / "älä leikkaa hiuksiasi" -linjan juttuja. 
Siinä missä on monia itsekkäitä ja epäkypsiä miehiä, on suunnilleen samassa suhteessa naisia. Lisäksi kukaanhan ei ole täydellinen, ja voi kasvaa paremmaksi kumppaniksi itsetutkiskelun kautta. 
Erityisesti näin äkkiseltään kiinnostuin tuosta ykköskohdasta, jossa käsiteltiin kommunikointia. Luulen, että se johtuu siitä, että naisen tulee herkästi tulkittua miestä siten kuin naista tulkitaan. Monet "piiloviestinnän" keinot ovat oikeasti naisten maailmassa aika itsestäänselviä, ja miesten keskimääräinen erilaisuus tässä asiassa tuppaa unohtumaan. Se ei sinänsä ole tahallista ilkeyttä naiselta, mutta vaatii kyllä sellaisen ahaa-elämyksen, että asiaa oppii huomioimaan.
 Hieno lista! Tulet saamaan kyllä kommentteja munattomuudestasi, ulkonäöstäsi, homoudestasi ja ylipäätään luuseriudestasi, mutta toivotaan että kestät sen ilmeenkään värähtämättä, sillä totuuden puhujaa kuitenkin lopulta ihaillaan.
 Aloitus on tietysti reipasta liioittelua, mutta ei siinä sanotakaan, että nuo ominaisuudet olisi kaikilla naisilla. Sanotaan vain, että niitä alueita kehittämällä voi kehittyä...jollain tavalla parempaan suuntaan. Tuskin kukaan on sitä mieltä että naiset joilla on osa noista ominaisuuksista, ja niitä naisia on muuten aikas paljon, ovat jotain ihailtavimpia otuksia mitä löytyy.
Toivottavasti ylläpito nostaa tämän ketjun tuonne sivun ylälaitaan otsikoihin.
Minusta tuo aloitus oli hyvä listaus, ja hauskasti härnäten kirjoitettu. Ei tällaisista kannata kenenkään mieltään pahoittaa, maailmaan kun mahtuu mielipiteitä juuri yhtä monta kuin on ihmisiäkin. Piss, love and understanding ;)

Vihaiset naiset jotka olivat saaneet piston tissinsä alle, reagoivat joko osoittauen juurikin listan tavoin kritisoitaviksi naisiksi, tai sanoivat olevansa sen vastakohtia, mutta hetikohta syyllistyivät jonkun kohdan rikkomiseen - ja toteuttivat tuon odotetun ad hominem-hyökkäyksenkin, kuten eräs positiivisen palautteen antaja ounastelikin. Erikoismaininta tulee kohdan 8. selityksessä viitattuun "mutkun miehetkin"-kortin käyttöön; se oli lähes pakkomielle naisille kun he joutuivat selkä seinää vasten.

Eräs ongelma matriarkaalisessa yhteiskunnassamme on se, että jos entuudestaan tuplastandardit palvelevat ns. vähemmistöjä (miten ihmiskunnan pilkkominen osiin voisi edistää sen yhdistymistä?) - joihin feministien mukaan naisetkin kuuluvat, johtaa tämä siihen että naiset ovat kaiken kritiikin ulkopuolella (naisten aktuaalisten vikojen ja konnuksien osoittaminen, puhumattakaan parannusehdotuksista, ovat aina "misogyniaa" - se on päivitetty versio teemasta: "pojat kiusaa yhyy"; niillä päätetään debaatti, kun siihen ei asiakeinoin pystytä), ja täten miehet ovat niitä joiden on opittava keksimään mihin nainen perustuu.

Otan pari esimerkkiä, jotka molemmat saavat nieleskelemään oksennusta takaisin sinne suuntaan mistä se nousee refleksinomaisesti ylös, näitä lukiessa.

Tämä kuuluu sarjaan: "Kun naiset antavat naisille ohjeita miehistä".

Myös aika hirveitä ohjeita voidaan kuulla, kun naiset antavat ohjeita naisen iskemiseen miehelle.

Sellaiset ohjeet kuten "ole läsnä", "ole vain oma itsesi", tai "miksi et kerro hänelle vain tunteistasi?" yms. toimivat kyllä naisilla, sillä heidän luontaisen seksuaalisen vallan vuoksi, heidän ei tarvitse tehdä mitään muuta. Haaste ja työ on miehellä.

Sitten tulee vastaan jotain tälläistä:


Naiset, tällaiset deittailusäännöt pätevät nykyään!



Nyt, en tiedä pitäisikö enää itkeä vai nauraa, sillä en tiedä onko näiden kirjoittajat vakavasti luonnevikaisia vai yrittääkö ne torjua kilpailua vedoten epäkypsään naisfantasiaan liittyvään manipulointiin?!

Minä en edes tiedä mistä minun pitäisi aloittaa!

Aloitetaan yksinkertaisimmasta, eli itse viestistä.

Mutta ensimmäinen viesti minkä tuollainen käytös antaa miehelle on "minua ei kiinnosta, ole hyvä ja siirry seuraavaan" tai "paikkani on mielisairaalassa, sillä olen psyko joka esitän olevani kiinnostunutta, vaikka en olekkaan", tai "minulla on tissit, pimppi ja sinkkuelämää-sarjan kaikki tuotantokaudet, joten voin olla ailahtelevainen paskapää, joka sanoo että miesten pitäisi tekstata ensin, mutta vastailen yhden sanan vastauksia ja odotan miehen pitävän yllä keskustelua".

Oikeasti tässä vain kaivetaan syvempää kuoppaa sukupuolten välille; nainen on lähtökohtaisesti haaste ja mies se jolla on työ sitä kohtaan.



Tällöin ainoa mikä auttaa on se että naisesta tulee aloitteellisempi. Se "tuo kiinnostaa minua, joten en aio tehdä mitään, vaan lopulta päivitellä sitä miten miehiä ei voi ymmärtää", ei toimi.


Toiseksi, tuollainen pelailu kertoo erittäin paljon harrastajastaan, ja hänen suoraselkäisyydestään.

Vrt. Kohta 6.

6. Lopeta pelailu ja petollisuus.Miehen ja kanssaihmisten manipuloiminen on erittäin epärehellistä ja epäkypsää. Tiedät tarkalleen mitä tarkoitan. Jos se on sinusta "ihan tavallista" tai "jotain mitä kaikki naiset tekee", niin olet silloin vain myöntänyt yhteiskunnan feminiinisen puolen kollektiivisen sairastumisen. Todellakin, terve ihminen ei pelaile. Tämän totesi mm. psykiatri Eric Bernejoka tutki ja kirjoitti paljon tästä pelailusta, ja totesi että tiedostavat voivat pelastua, murtaa käyttäytymisen raja-aidat, jättää ohjelmoinnin, olla välittömiä, ja löytää tiensä pelittömyyteen. 

100% ansaitun misogynian ja "naiset on luonnevikaisia, psyykkisiä vampyyrejä jotka imevät miehet resurssit ja manipuloivat näistä seksuaalista valtaansa käyttäen paskat pihalle"-lausuntojen välttämiseksi, ei kenenkään vastuullisen naisen tulisi noudattaa tuollaisia sairaita ohjeita.

Entä vastalääke tälläiselle listalle, ja oikea vastaus?

Se on: Ole proaktiivinen.

Mitä tämä tarkoittaa?

Eli se meinaa sitä, että tee aloitteita, ja ole oma-aloitteinen.

On myöskin feminismin syytä, että naisia ei lähestytä useammin, sillä he ovat valehdelleet että sukupuolet ovat samanlaisia, jolloin miehet odottavat että naiset luopuvat tuosta luontaisen passiivisesta roolistaan.

Mitä monen miehen tulisi tietää, on se, että kun nainen on tarpeeksi kiinnostunut, hän kyllä ryhtyy silloin aktiivisemmaksi, mutta jos nainen haluaa että kissa ja hiiri-leikki loppuu, niin hän itse olkoon aloitteellisempi.


Muista myös:

1. Opettele kommunikoimaan.Miehellä ei ole velvollisuutta lukea ajatuksiasi, tai osata tulkita epämääräisiä "signaalejasi". Olet aikuinen ihminen, ja sinun velvollisuutena on tehdä viesti selväksi. Jos viesti ei mene perille, niin mieti miten voit parantaa viestintääsi. "Siis mähän katsoin sitä silleen ovelasti, mut se ei tajunnut että se oli kutsu"- ei näin. "Mä pidin sille mykkäkouluu niin kauan kunnes se soitti ambulanssin kun se luuli mun vajonneen katatoniseen tilaan" - ei näin. 
4. Muodosta omatunto.Lakkaa väärinkäyttämästä seksuaalista valtaasi (äläkä väitä ettei sinulla ole sitä - tee testi),  äläkä johda miehiä harhaan saadaksesi heiltä tai heidän kautta jotain. Naisten suosima "jos siitä ei jää kiinni se on sallittua"-rationalisointi on tästä hyvä esimerkki. 

Mutta tässä ei vielä kaikki, vaan kun otat onkeen nuo edelliset sekopäisten ämmien ohjeet, saat kaupan päälle niitä vielä lisää:


Mitä mies tarkoittaa tekstiviesteillään? Lue opas miesten tulkitsemiseen



Mitä opimme edellisestä?

Sen että naiset nauttivat prosessista, ja tulkinnoista. Miehet ovat suoria ja päämääräorientoituneita.

Niin mitä nämä hullut peliämmät nyt tekevät, on se että he projisoivat:
"Myös miehet käyttävät kaiken aikansa pääpelien pelailuun, ja heittelevät meille arvoistuksia ratkottaviksi*!"

Siis juuri tälläiset, epäkypsät naismentaliteetin tuotteet, pitävät huolta että sukupuolten kanssa käyminen perustuu enemmän sotaan, kuin rakkauteen.

Lisäksi vielä sellainen yksityiskohta pistettäköön merkille, että:
Osittainen lähde: Cosmopolitan US (01/13)

Ja kuinka ollakaan, mitä minä kirjoitin aiemmin, listani saatteeksi?

HUOM: Seuraavaa listaa et tule löytämään Cosmopolitanista tai muista höpöhöpöjulkaisuista.  

Eli mitä tähän "neuvoon" tulee, niin älä suotta ala tulkita miehen tekstiviestejä, se on palvelus molempien hermoille. 

Ei kommentteja: