maanantai 18. toukokuuta 2015

(Naisten) Väärä Dilemma

Fundamentissa on aiemminkin esitetty feministien/&;naisten yleisimpiä argumentointivirheitä sekä retoriikkaa - mukana myös suosittu seurapeli nimeltä Shaming language-bingo.

Eräs mikä kuitenkin on unohtunut mainita, mutta mikä on yllättävän yleinen esiintymisprosentiltaan, on seuraava, eli: Väärä dilemma.

Väärä dilemma syntyy, kun me annamme vakuuttaa itsemme siitä, että vastaukseksi on olemassa vain kaksi (yleensä ääri-) vastausvaihtoehtoa.

Tälle ominaista on, että tätä retorista kikkaa käytettäessä toista vaihtoehtoa on mahdotonta hyväksyä, samalla kun taas se toinen, jäljelle jäävä vaihtoehto on juurikin se, minkä kannalle manipuloija yrittää meidät saada. (Tämän variaationa on myöskin "peli", jossa on "oikea" ja "väärä" ratkaisu, jolloin esitetylle epäkohdalle ei tarvitse tehdä mitään, sillä "oikea" ratkaisu/asiantila on täten myöskin 100% oikea jokaiselta kantilta, eikä siinä voi olla lainkaan epäkohtia tai virheitä).

Tiedä kuitenkin, että jos lankeat tähän ansaan, teet silloin pakotetun valinnan, eikä sillä ole mitään arvoa. Joten, tehtyäsi suostumuksen tältä pohjalta, voit huoletta "polttaa" kyseisen  "sopimuslapun".

Tätä temppua käytetään esim. tilanteessa, jossa nais-solidarisuuden nimissä lutka-apologit esittävät "seksuaalisen naisen" suhteen vastahakoisen kiinnostuneelle tai muuten vain empivälle miehelle vaikkapa seuraavan väittämän: "Jaa eikö teille miehille käy vai seksuaalinen nainen, vaan haluatte mieluummin suhdetta missä nainen ei lainkaan anna/osaa mitään sängyssä?"

Mikä on siis ratkaisu?

Ratkaisuksi on tuotava esille, että on olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin A ja Ö (kuten B,C,D, jne).

Jolloin vastalause edelliseen on:
"On olemassa muitakin kuin lutkia ja pihtareita, sillä on olemassa myös normaalilla seksuaalisuudella varustettuja naisia. Aivan kuten on olemassa myös neitsyitä, jotka voivat olla seksuaalisesti yhtä osaavia, ellei jopa parempia, kuin halvat naiset [asia minkä voi opetella myös monogamisen partnerinsa kanssa], mutta erona on se, että he ovat yhden miehen naisia, ja näin ollen toteuttavat seksuaalisuuttaan vain sen ensimmäisen ja viimeisen partnerinsa kanssa, jonka kanssa he ovat myöskin valinneet viettää loppuelämänsä - toisin kuin eräät."

Onkin sanottava, ettei tämä feministinen retoriikka vain ylläpidä feministien itsensä moittimaaa, ns. huora vs. madonna-kompleksia, vaan sen avulla on tarkoitus mahdollistaa naisille kakun syöminen ja pitäminen, mikä puolestaan omaa erityisen haitalliset yhteiskunnalliset seuraukset, mistä tietenkään pelkkään vaatimiseen ja valittamiseen tottuneet feministit eivät välitä tuon taivaallista.



Miehen, etenkin sen yhteiskuntatietoisen ja isänmaallisen, tulisi tiedostaa tämä, ja olla tarkkana ettei tule laittaneensa päätään ja sydäntään pantiksi vain jotta nainen saisi "täyden kokemuksen modernina naisena" - ilmiö, missä ensin juostaan niitä kuuluisia juoksujaan, ja sitten tyydytään mieheen jota ei oltaisi SMA:n huippuvuosina edes harkittu. (Myös naiset jotka eivät lukeudu seksuaalisesti löyhäpäisiin naisiin, tekevät itselleen ja muille naisille karhunpalveluksen liittymällä tukemaan ja puolustaan niitä naisia jotka sellaisia ovat).

Tilastot nimittäin ovat melko selvät:



HUOM: Tämä esimerkki ei ollut suinkaan tämän "pelin" ainoa variaatio, vaan sellaiseksi luokitellaan myöskin kuuluisa "et voi olla kiltti ja kunnollinen mies, jos kritisoit naisia ja heidän tapojaan". Tämä on suorastaan pirullisen sadistinen peli, sillä se toisaalta sementoi uhrin siihen tilaan, millä on suuri paino hänen epäonnessaan; jos naiset ovat aiemmin syrjineet miestä siksi, että tämä on ollut kiltti ja kunnollinen, pitää tämä hiljentäminen huolta siitä että mies jää edelleenkin tähän tilaansa, ilman että hän tai ongelman aiheuttanut osapuoli, eli nainen, tekisi mitään muutoksia. Samalla tämän tarkoituksena on tietysti hiljentää kaikki kritiikki, ja jatkaa näin ollen sinisen pillerin status quo:a, jossa on vallalla laki jonka mukaan: 1. nainen on aina syytön 2. mies on aina syyllinen 3. jos nainen vaikuttaa syylliseltä, on syy haettava miehestä - logiikalla ei ole väliä, kunhan keksii jotain,

Tämän älyllisen kuperkeikan pystyy kumoamaan samalla tavallla kuten väärän dilemman yleensäkin. Samoin, on laitettava merkille, että tämä temppu on myös suora otanta shaming languagesta, eli häpäisykielenkäytöstä (kts. tekstin alussa oleva linkki shaming language-bingoon, jonka "pelilaudasta" tämä kyseinen häpäisy löytyy), jossa tämä tunnetaan tarkemmin nimellä "pinkki koodi/pinkki ruoska" - myös muita vastaavia ns. pimpillä kiristämis-manipulaatioita tai sen variaatioita voidaan tässä nähdä pohjana. Toinen jota tässä on käytetty on "punainen koodi" jossa kuvitellaan että miehen vihaisuus jotenkin laskee hänen argumenttinsa arvoa, tai kumoaa sen täysin.

Esimerkillisenä vastauksena voidaan sanoa, että mies ei ole vähemmän kiltti ja kunnollinen - päinvastoin, jos hän tuo esiin epäoikeudenmukaisuuden tai suoranaisen pahuuden. Samoin katkeruuteen vetoaminen itsessään on argumentointivirhe, ja muutenkin täysin irrelevantti mitä tulee itse aiheeseen, itse asiassa sen voisi sanoa olevan osoitus "oikeutetusta suuttumuksesta", mitä esiintyy etenkin juuri hyvillä ja oikeudentuntoisillla ihmisillä,  kun he joutuvat tekemisiin epäoikeudenmukaisuuden kanssa. Oli mies kiltti tai ei, on hänellä myöskin tunteet, jolloin voi kysyä että onko kenties naisella useinkin tapana pitää miehiä esineinä, jotka eivät tunne mitään?

Lopuksi, jotta tämä ei mene pelkästään yhden asian käsittelemiseksi, on syytä muistuttaa, että myös perinteinen oikeisto ja vasemmisto jakokin voidaan nähdä vääränä dilemmana. Näin etenkin, jos keskustelet politiikasta vakaumuksellisen oikeistolaisen tai vasemmistolaisen kanssa, koska heidän dogmaattinen näkemyksensä tekee esim. allekirjoittaneen kohdalla sen, että oikeistolainen pitää häntä kommunistina, ja vasemmistolainen fasistina. Ole siinä sitten. (Ja mitä tulee mainittuun yhden asian käsittelyyn, on ilmeistä että oikeiston ja vasemmiston jaottelun vuoksi myös mies- ja naisasia ei kerta kaikkiaan ota edetäkseen).
.


Ei kommentteja: