Kalevalan mukaan pimeys tulee pohjolasta; pimeys on pohjolan tyyssija. Myös Raamattu tuntuu olevan samoilla linjoilla.
Niinpä näin pitkän perjantain pimeydessä me kysymmekin seuraavaksi kysymyksen:
Mistä tämä universalismi oikein johtuu?
Raamatussa on etenkin lopunaikoihin liitetty Gog ja Magog, ja niiden pohjalta on tehty yhtä jos toistakin tulkintaa.
Gog on pohjoisessa, ja lopunaikoina se karkaa pyhien leiriä vastaan Saatanan johdolla, joka on kiukkuinen oltuaan tuhannen vuotta vangittuna.
_64_-_O_Goze_i_Magoze.jpg)
Tämän pohjalta on tultu siihen tulokseen, että kyseinen pohjoinen olisi hyvinkin kaukana pohjolassa, ja Magogin on väitetty olevan Venäjä, sillä sitä kutsutaan nimellä "Roshin prinssi" joissakin käännöksissä.
Mutta tässä on sellainen pieni ongelma, ettei rosh ei suinkaan ole mikään paikka vaan se tarkoittaa päällikköä, eikä täten Venäjää. Magog on siten päällikkö ja prinssi.
Tässä allekirjoittaneen korjaama käännös:
Hesekiel: 38:2 "Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia, Maagogin maan prinssiä (päällikköä), Mesekin johtajaa ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan."
Mistä tämä käännösvirhe johtuu?
Se lienee juutalaisten isien perinnäissäädösten seurausta se, että alettiin käyttämään termiä Gog ja Magog, eikä Gog Magogista.
Kyseessä on siis Magogin suvun maa, jonka alkuperä on hyvinkin kaukainen:
1.Mooseksen kirja: 10:2 Jaafetin pojat olivat Goomer, Maagog, Maadai, Jaavan, Tuubal, Mesek ja Tiiras.
Apokryfisen Riemuvuosien kirjan mukaan Gog oli Jaafetin rajanaapuri, ja kolmasosa Jaafetin maasta oli Annettu Magogille. Eli tämän pohjalta voidaan sanoa, että nämä ovat muinaisten sukujen perustamia paikkoja.
Lienee jo tässä vaiheessa suhteellisen selvää, ettei dispensationalistiset ja väkisin nykyaikaan siirretyt tulkinnat toimi.
Mutta mistä sitten voisi olla kyse?
Palatkaamme siis taas pohjoiseen.
Raamatussa Bashaaniin viitattiin pohjoisena, ja pohjoista edusti myös Hermon, vuori johon alkuperäiset langenneet enkelit laskeutuivat.
Myös Baal oli pohjoisesta, kotinaan oli vuori Zabal Al-Raak, paikka jossa se piti jumalten neuvostoa (universalistinen huomautus: vastaava käsitys on myöskin antiikin uskonnossa, jossa Olympos oli jumalten oleilupaikka - samaten ympäri maailmaa esiintyvät pyramidirakenteet lienevätkin vuorien jäljitelmiä).
Pohjoinen on hepreaksi safone ja Samariassa goog tarkoitti pimeyttä.
Baʽal Zephon, eli pohjoisen herra, tai vain Baal, joka siis oli kaananilainen myrskyn jumaluus, sekä Syyrian ja Turkin välisellä rajalla olevan Jebel Aqr -vuoren herruus. Tuo paikka oli siksi kulttipaikkana kaananilaisille. Huurrilaisille se oli puolestaan myrskyjumalansa Tesbutin koti ja heettiläiset jatkoivat tätä kulttia. Kyseessä lienee ollut koko ajan sama jumaluus.
Näin ollen, pohjoisesta todellakin tuli pimeys - muinaisen Israelin vihollisuudet, niin fyysisesti kuin hengellisestikin. Samoin lopunaikoina uhka tulee esikuviaan noudattaen tutuilta pohjoisen seuduilta, mutta ei sillä tavalla kuin modernisoijat asian esittävät - voisi jopa sanoa, että pitäisi katsoa menneisyyteen, eikä tähyillä liiaksi spekulatiiviseen tulevaisuuteen, jos haluaa ymmärtää mistä on kysymys.
Herääkin kysymys, että mistä muinaiset suomalaiset saivat näin yhtäläisen käsityksen*?
Pohjolasta tuli ja siellä oli pimeys. Siellä myös piti majaansa Louhi - joka lainasi nimeään esim. wanhan suomen kielen sanaan louhikäärme. Tämän Pohjan-Akan lisäksi siellä asusti Pohjolan isäntä, sekä Pohjan pojat ja kauniit tyttäret. Siellä viihtyivät myös pahansuovat, mustan magian noidat sekä velhot ynnä erilaisia hirviöitä. Pohjola oli pimeä ja kuuma paikka, jota edelsivät Pohjolan portit, "pahat veräjät". Sitä ympäröi muuri, joka ylettyi alhaalle maaemään ja ylhäälle yläisiin taivosiin. Unohtamatta loputonta tulista railoa ja jättiläiskäärmettä. Todellakin, Pohjola oli pahan alkukoti, jossa vallitsi päättymätön pakkanen, ja josta peräisin olivat ne yhdeksän kuoleman tautiakin. (Myöskin hindujen kulttuurissa pohjoisella on tällainen merkitys ja heidän kuolleet asetellaan pää pohjoiseen päin, koska heidän mukaansa sielu poistuu ruumiista pohjoisen suuntaan).
Tulee väkisinkin mieleen Lillithista kertova Jesajan kirjan kohta, joka kertoo siitä millaiseksi tulee paikka, jonka Herra pistää matalaksi: 34:14 Siellä erämaan ulvojat ja ulisijat yhtyvät, metsänpeikot toisiansa tapaavat. Siellä yksin öinen syöjätär [Lillith] saa rauhan ja löytää lepopaikan.
Mikä on nykypäivään nähden äärimmäisen mielenkiintoista, on se, että tämän Lillithin seuraajat harrastivat sukupuoliensa vaihdantaa, ja siinä missä feministit ovat ottaneet Lillithin hengelliseksi esikuvakseen, olivat Pohjan tyttäret puolestaan itsenäisen ja vahvan naisen ihanteen kaltaisia - Ilmarisen morsian oli tämän kanssa tasavertainen ja äitiäänkin kohtaan se pisti hanttiin. (Enokin kirjassahan alkuperäisten langenneiden enkelten jälkeläisten, eli jättiläisten (nefilim) haamuista tuli riivaajia, jos ne olivat miespuolisia, mutta seireenejä, jos ne olivat naispuolisia, eli epäilemättä kauniita, vietteleviä ja petollisia.)
Lisäksi Lillithin jäljeläiset ovat demonisia olentoja, olivat puolestaan Louhen jälkeläiset yhdeksän tautia - molemmat itsenäiset ja vahvat naiset jättivät näin oman jälkensä maailmaan. Todellakin, Louhen pojat olivat vähemmän yllättäen juurikin nämä taudit, siinä missä tyttäret saivat kauneuden - mikä on kuin suoraan feministien lapsitoiveista.
Universalismit totisesti tuovat valoa Pohjolaankin!
(*Tätä aihetta voi pohtia hieman lisää, kun on lukenut arkkienkeli Urielin ja suomalaisten muinaisen jumaluuden, Ukon, yhtäläisyyksistä.)
