maanantai 10. maaliskuuta 2014

Feminismi On Myös Transsukupuolisten Pahin Vihollinen (+ Feministimyyttien Yleistä Murtamista)

Lukiessani tätä, varsin osuvaa tekstiä joka on osaltaan esimerkkinä siitä, miten tuhottoman kyllästyneitä naisetkin ovat suvakkien ja feministien totalitarismin ja täydellisen ristiriitaiseen käyttäytymiseen; "sinulla on vapaus valita, jos valitset juuri kuten minäkin" tai "sinulla on vapaus olla mitä mieltä tahansa, jos olet samaa mieltä kanssani".

Erityisen osuva esimerkki mainitusta oli Hanna Eran antama esimerkki:  
Ulkopuolelta määrittyvä "no, mutta, pitäähän kaikkien haluta" on väkivaltaa, jonka kohdentaminen muihin ryhmiin osoittaisi sen absurdiuden. (Kyselläänkö heteromiehiltä, että mistä he tietävät pitäisivätkö he sittenkin homoseksistä, jos vaan uskaltautuisivat kokeilemaan? Ei, luotamme siihen, että ihminen on itse oman halunsa paras tulkki - tai ainakin kaikki muut ovat, paitsi aseksuaalit, joita raivokkaasti tunnutaan haluavan muuttaa tai parantaa.)

Todellakin, vastauksena miesten yksinäisyyteen olen kuullut ihan ammattifeministienkin antaman lääkkeen, joka käytännössä menee: "Eheytykää homoiksi" - että se siitä, "feminismi on hyödyksi myös miehille" -valheesta. (Toisaalta, jos miesten on pakko kokeilla homoseksiä, mikä on pakottamista seksiin, niin yhtälailla naiset pitäisi haastaa kokeilemaan raiskausta - sillä onhan arvioitu että kohtalaisen isolla prosentilla naisia sitäpaitsi on raiskausfantasioita, joten sehän voisi tehdä jopa gutaa).

Sillä jos suvakkilaisuus huipentuu joko siihen tyhmyyteen ettei nähdä omaa ristiriittaisuutta, tai sitten kyse on vain kavaluudesta ja henkilön selkärangattomasta epärehellisyydestä, joka näyttää muille tyhmyydeltä, niin feminismi istuu tähän ihan samaan "marxilaisuuden harhaoppiin", johon yleinen suvakkilaisuuskin istuu.

Nyt, tuo Hannan teksti istuu mainiosti omillaan, ja on yksi näkökulma aiheeseen, joten siihen en mene sen kummemmin, vaan otettakoon silti siitä eräs katkelma tarkasteluun.

Sen kommenttiosiossa oli seuraava feminismiä tihkuva julkilausuma:
"Tasa-arvo on siitä jännä asia, ettei sitä voi olla joillain enemmän kuin toisilla. Sitä joko on tai ei ole. Jos pyrimme tasa-arvoon, meidän on pyrittävä siihen suhteessa kaikkiin. Koska sortoa on monella rintamalla, tarvitaan eri näkökulmiin keskittyviä liikkeitä. Feminismiä tarvitaan ajamaan sorrettujen sukupuolten asemaa. Ja taisteluun sitä sortoa vastaan me tarvitsemme jokaisen innokkaan parin käisä, niiden karvaisuudesta tai sotusta riippumatta.
Odotan innolla sitä päivää, jolloin feminismille ei ole tarvetta. Päivää, jolloin katsomme toisiamme kaksivuotiaan silmin ja näemme vain ihmisen. Niin kauan, kuin ihmisten välillä vallitsee epätasa-arvo mistä tahansa syystä, tarvitaan vastavoimia. Se vastavoima olemme me. Ja meidän on aika uudistutua (ja murskata patriarkaatti)."

Tuo taas on vähemmän hyvä.
Vaikka kirjoittaja puhuu karvaisista käisistä, hän ei tietenkään tarkoita miehiä, transsukupuolta olevista henkilöistä hän puhuu.
Kirjoittaja on Suvi Auvinen, ja lainaukseni on Auvisen blogin loppuosasta. Blogi on päivätty 11.11.2013 ja löytyy Tulva-lehdestä otsikolla "Feministi, kuka sä oot?".

Ja tästä pääsemmekin sitten itse aiheeseen, ja siihen kuuluisaan myyttien murtamiseen.

Pakko aloittaa tällä: Tasa-arvo on siitä jännä asia, ettei sitä voi olla joillain enemmän kuin toisilla. 

On myös jännä asia, miten juuri se tasa-arvoisemman sukupuolen edustaja sanoo tuon ääneen, ennen kun aloittaa kyseisen kehityksen mahdollistaneen totalitaristisen ideologian iskulauseiden vuodattamisen.

1. Murskata patriarkaatti? Tämä on viharikos miehiä kohtaan, ja kiihottamista kansanryhmää vastaan. Miksi? Siksi että siinä missä itse patriarkaatti on vain feministipropagandan nimitys, sille kuvitellulle salaliitolle jonka mukaan miehet ovat kollektiivisesti alistaneet naisia, ja siksi ovat syypäitä siihen kun naisilla ei suksi luista, tarkoittaa se konkreettisella tasolla heteroseksuaalisia (valkoisia) miehiä ja heidän joukkotuhoamista. SCUM-manifestin suosio feministien keskuudessa ei ole sattumaa.

2. Päivää jolloin katsomme kaksivuotiaan silmiin ja näemme vain ihmisen? Pieni uutispläjäys feministille; me näemme jo siinä ihmisen. Se, että me näemme siinä myös sukupuolen, ei ole sattumaa vaan luonnollinen asia (biologinen fakta). Täydellinen Järjestelmä kutsuu ilmiötä Muutosten Laiksi, jolloin ensimmäinen muutos pätee lajiin - edustamme ihmislajia, ja toinen muutos taas sukupuoleen; edustamme määrättyä sukupuolta, jonka psyko- ja biologian omaamme. Feminismi tekee väkivaltaa tätä kohtaan, ja pakottaa enemmistön muistuttamaan vähemmistöä.  Muuten tarve muuttaa tuo asia, on täysin keinotekoinen ja feministien itsensä ongelma - he ovat niitä joiden tulee sopeutua tähän maailmaan, eikä maailman heihin. Mikään määrä narsismia ja grandiostiteetin luomaa oikeutuksentunnetta ei muuta tätä faktaa.

3. Feminismiä tarvitaan ajamaan sorrettujen sukupuolten asiaa? Miten mainiota, feministi kutsuu feminiinistä sukupuolta oikein kuninkaallisessa monikossa. Mutta koska mainoslausumat viittaavat myös seksuaalisiin vähemmistöihin, ja trans-sukupuolisuuteen, pääsemmekin mielenkiintoiseen seikkaan (ironia taas lepää siinä, että feministien suosituin haukkumasana on "homo", sovinistin lisäksi, minkä luulisi paljastavan kyseisen seksuaalisen vähemmistön edustajille, että feministit vihaavat miehiä heidän suuntuatumisestaan huolimatta, ja että feministien homofobia on pahempaa kuin kantaväestön), allekirjoittanut nimittäin tuntee sukupuolenvaihdosprosessissa olevan henkilön (miehestä naiseksi). Ja koska hän myös on päässyt seuraamaan tätä muutosprosessia, ja sen herättämiä ajatuksia kohtalaisen läheltä, voi hän myöskin sanoa että se on johtanut jälleen johtopäätökseen siitä, miten tämä feministinen meuhkaaminen jälleen kerran on kasa höyryävää hevonpaskaa.



Nyt, se että sukupuolet kielletään, ja "nähdään vain ihminen" on tyypillinen, tuplastandardia heijastava iskulause, joka on täysin tosiasioiden vastainen. Nyt jo feministeillä se käytännössä merkitsee sitä, että naisista tulee unisexin kautta maskuliinisia, ja miehistä naisellisia - asia minkä olemme nähneet Suomessa ja maamme pirkkosuomisten "linttakoipi & tuulipuku"-muodissa. Mutta jotta tämä naisten muuttuminen miehiksi tyylillisesti, ja käyttäytymiseltään onnistuisi, edellyttää se sukupuolisen erottumisen komponentin ja Toisen Muutoksen Lain läsnäoloa.

Ja vaikka tämä toteuttaisi siten, että se tehtäisi kuten paperilla, niin voin sanoa että siltikään feministit eivät tulisi tukeneeksi sitä.  Voin kertoa, että tämä sukupuolta vaihtava kaverini on erittäin sukupuolittunut tuossa prosessissa, ja hänelle on tärkeää vaihtaa maskuliisuus feminiininsyyteen - ja tätä myös ihan virallinen taho tukee esim. ääniterapiassa. Feministit eivät toiminnallaan tue häntä laisinkaan, vaikka periaatteessa sanovat että on tietysti hyvä että "mies eheytyy naiseksi" jolloin naisia on enemmän kuin miehiä, mutta todellisuudessa he eivät voi olla anti-sukupuolisia sillä erityisen sukupuolitietoisia ja myönteisiä on trans- ihmiset sekä he, jotka menevät siitä askeleen vielä pidemmälle.

Homo ei voi esittää heteroa? Jared Leton roolisuoritus sai katsojan raivoihinsa

Feminismille moniarvoisuus on savuverho, ja näennäinen instrumentti jolla pyritään vain mädättämään järjestelmä heidän monoliittimaiselle dystopialle valmiiksi.

Ei kommentteja: