torstai 23. elokuuta 2012

Lännen Kuolema (Tämä On KIIREELLINEN!)


Osa kapitalismin pelastajista haaveilee vastuullisesta markkinataloudesta. Ennen muurien murtumista jotkut luulivat, että neuvostojärjestelmä olisi pelastettavissa kehittämällä ”ihmiskasvoista” sosialismia.
Muokkaamalla ei toimimaton muutu toimivaksi. Tarvitaan jokin isompi vallankumous, sillä ahneuteen tämä järjestelmä vielä kaatuu.
Jos poliitikot sen ymmärtäisivät, he alkaisivat miettiä uuden järjestelmän sisältöä ja mahdollisuuksia sen sijaan, että arvostelisivat markkinoita siitä, että ne eivät toimi niin kuin markkinoiden pitäisi. - Matti Mörttinen: Markkinatalouskin kuolee joskus

Aikaa on vähän.

Niin lännellä, kuin myöskin sinulla.

Jälkimmäiseen sanon sen lohdun sanan, että aika sinun kohdallasi lähinnä koskee nyt tätä esitettävää dokumenttia, joka on enää tätä julkaistaessa 6 päivää nähtävissä.

Mikä dokumentti?

Mitä me siitä opimme?

Miksi juuri sinun on katsottava se nyt?

Leipä ja sirkushuvit, aivan kuten hajottamisen ja hallitsemisen politiikka tulee hyvin osoitetuksi tässä dokumentissa. Kuin myöskin yleisimmät valtioiden nousujen ja etenkin tuhojen seuraukset.

Mikä mielenkiintoisinta, tämä dokumentti osoittaa erittäin kiintoisan pointin mitä tulee syöksykierteessä olevaan Amerikkaan (meidän gladiaattoreita on reality television tähdet, ja yhä äärimmäisimpiä lajeja harjoittavat urheilijat - dokumentissa lisää tietoa siitä mihin tällä viittaan). Viesti on lyhyesti siinä, että Amerikka ei ole onnistunut vaihtamaan järjestelmää joka on vanhentunut, vaan kuten jokainen näkee se pitää sitä yllä väkisin tekohengityksellä. Tulokset ovat sen mukaiset.

Sen oireet näkyvät ihmisissä; apatia, unitila ja nihilismi kuin myöskin kapitalistinen materialismi ovat kaikki sen hedelmiä. Nämä ovat keskenään johdannaisia, sillä niiden alkujuuri on kapitalismissa joka on arvovapaa järjestelmä josta versovat nämä muut mainitut ilmiöt. - Asia josta olen varoitellut, mutta josta en kyllästy mainitsemaan.

Ne perustavanlaatuiset viestit joista kerta toisensa jälkeen Fundamentti on tiedottanut, ne jotka kuuluvat Täydelliseen Järjestelmään, ovat myöskin asiantuntijoiden mukaan juuri ne läkkeet jotka meiltä nyt puuttuvat. On samalla kauhistuttavaa ja ilahduttavaa nähdä, miten Fundamentin valitustyö ja sotahuuto on juuri se, johon nyt asiantuntijatkin yhtyvät.

Johtopäätöksen voimme sanoa olevan saman kuin Fundamentin viestin: Ongelma on epäkelvossa järjestelmässä, kuten koneessa joka ei voi tuottaa muuta kuin murhaa. Ratkaisu on Täydellisessä Järjestelmässä.

Nyt, en halua tehdä johdannosta liian pitkää. Sen sijaan voimakkaasti suosittelen, että katsot tämän vain rajoitun ajan ylhäällä olevan dokumentin, jossa ei ole salaliittoteorioita, ei orjuutta viralliselle totuudelle, eikä opetussuunitelman mukaista bluffia. Vain ja ainoastaan joukko asiantuntijoita kertomassa mikä on tilanne juuri nyt.

Edit. Sattuikin niin hyvin, että joku oli kaapannut kyseisen dokumentin youtubeen, joten tässä se nyt olisi, niin kauan kun youtube- ja blogger vain pysyvät kasassa!


maanantai 20. elokuuta 2012

Pussy Riot - Se Radikaalimpi Näkökulma

Pussy Riotille kaksi vuotta vankeutta

Melkeinpä valtaosa ihmisistä on kauhuissaan Putin the Cruelin viimeisimmästä tempauksesta.

Vaan onko kyse todellakin nyt Putinista, vaiko jostain ihan muusta? Tai ihan edes vähäsen jostain muustakin?

Fundamentti ei omaksu yleistä mielipidettä, vain siksi koska se sattuu olemaan "kaikkien huulilla".

Mitä mieltä tästä pitäisi siis olla?

Minä sanon että sanktio tekee Pussy Riotille ihan hyvää. Sanoisin vielä että ehkäpä leirielämä Siperiassa saattaisi olla hyvä jatkokuuri, ainakin jos tämä ei mene läpi.

Nyt, tiedän että Putinin Venäjä on mikä on, mutta en voi hyväksyä näitä viherpunafemakkoterroristeja, jotka hyökkäävät mielivaltaista tyranniaa vastaan, olemmalla itse röyhkeitä, ylimielisiä, itsekkäitä tyranneja jotka katsovat oikeudekseen puuttua asioihin asenteella "vitut teistä- ME!". 

Aivan kuten tässä tapauksessa juuri kävi. Se on yhdellä tyrannialla toisen vastustamista: "Helvettiin teidän teille tärkeät asiat, ne eivät ole niin tärkeitä kuin meidän munasarjoissa asti vihlova pakottava oikeassaolemisen tarve, ja narsistinen käsitys siitä että muut ovat syntyneet ottamaan sanomamme vastaan, ja sitä varten he myös elävät".

Tämä sama asenne on läsnä myös meidän suvaitsevaistomme perustavanlaatuisessa, läpimädässä, asenteessa, jonka vuoksi he ilmenevät muille ärsyttävinä molopäinä jotka saavat kaikki vihaamaan itseään ja sanomaansa.

Niiden tyylille on ominaista huutaa "tasapuolisia oikeuksia", mutta heti kun "paska osuu potkuriin" ja heidät haastetaan, alkaakin se esim. feministien tapauksessa: "Yhyy! Ei saa olen tyttö"-uliseminen ("tussumellakan" tapauksessa tosin käytettiin varianttia, eli omahyväistä ja passiivisaggressiivista hymistelyä - ihan kuten Charles Mansonin kultin naiset tekivät murhaoikeudenkäynnissään).

Lisäksi että niiden (ja suvaitsevaisten) sananvapauden hyväksyminen loppuu oitis jos he kuulevat ja näkevät jotain mistä eivät pidä (vrt. mitä Suomessa tapahtuu tälläkin hetkellä - sananvapaus HAH!). Joten, he eivät voi vaatia muilta sääntöjen noudattamista, joita heillä itsellään ei ole aikomuskaan noudattaa. 



Tässä asiassa sanonkin että yhtä pahaa yritettiin poistaa toisella ihan yhtä pahalla. He, sanoistaan huolimatta, eivät olleet koko Venäjän asialla, vaan tässä asiassa heidän agendansa kohtasi sattumalta muiden Putinin vastaisten kanssa. Jos he olisivat tehneet tuon, lähes missä tahansa muussa maassa, olisi heille tullut siitä seurauksia. He eivät yksinkertaisesti pysty käsittelemään yhteiskuntaa jossa on yhteiset säännöt, ja se on heidän ongelmansa, ei Putin tai sananvapaus. Heillä ei ole oikeutta tuntea olevansa marttyyreja, sillä he ovat olleet antisosiaalisia idiootteja jotka toivottavasti he parantuvat siitä tuon kahden vuoden hoidon aikana.

Kuulostaako liioitelllulta?

Eikö heillä ollut vain pieni ja mukava performanssi ortodoksisessa kirkossa, jossa huudahdettiin vienosti "Putin ulos!" ?! Lue wikipediasta tarkemmin.

Nyt, katso ja päätä itse, oliko uskonrauhanrikkomistuomio oikein.

 



Nehän ovat kuin kaksi marjaa!

Vaikuttiko tuo enemmän siltä, että lauma puettuja apinoita tai pahaksi äityneestä ADHD:sta kärsiviä tarkkailuluokan priimuksia olisi juuri ryhtymässä heittelemään ulosteitaan katsojien päälle?

Vai vaikuttiko tuo enemmän rakentavalta ja vakavastiotettavalta poliittiselta mielenosoitukselta?

Sinä päätät.

Mutta kuten ehdotin, niin tässä ei ole kyse Putinista vaan tässä on kyse näistä tolvanoista, itsekkäistä tyranneista, jotka hyökkäävät tyrannina pitämäänsä tahoa vastaan typerällä ja omapäisellä tavalla, joka kääntyy koko asiaa vastaan. Tuo kaikkinainen barrikaadeille nousu, ja mielenosoituksissa pelleily, ei ole muuta kuin leipää ja sirkushuveja. Ei niillä ole mitään muuta vaikutusta, kuin aktivistinarsistina päteminen ja harha omasta kyvystä vaikuttaa asioihin.

Todellisuustarkistus osa 1: Jos iso tyranni jatkaa edelleenkin vallassa, ja on saanut nyt lisää väkeä puolelleen, niin nämä vähäisemmät tyrannit ovat seuraavat 2 vuotta vankilassa. Niin miten hyvin tuo tempaus on toiminut?

Onkin sangen typerää ajatella että näitä valtaapitäviä kiinnostaa mitä muut ajattelee, sillä heillä on valtansa ja he eivät alunperinkään ole kysyneet lupaa sen käyttöön, ei vaikka nämä kiiluvasilmäiset, suloiset lapsukaiset olisivat leikissään menneet kuinka vakavaksi tahansa. Vain suora, ja säälimätön vallankumous, tai sitten päättäväinen mutta laillinen järjestelmän haastaminen voivat auttaa.  Mitä nyt jäi käteen? 

Tässä tapauksessa en tiedä olivat nämä hupsut tytöt vain sanalla sanoen tyhmiä, vaiko vain  yliemotionaalisia sekä ajattelemattomia - hysteerikkoja; sen sijaan jos ne olisivat vain osoittaneet Putinin vastustusta, he hyökkäsivät kirkkoa vastaan. Oli heidän tarkoituksensa sitten sen käyttö ns. ponnahduslautana tai ei (en usko että olisi), niin kyllä nyt lyötiin kirves kiveen. He tunkeutuivat kirkkoon, ja esittivät myös jumalanpilkaksi tulkittavia hoilotuksiaan ja käyttäytyivät sen mukaisesti. He astuivat samalla kirkon ja sen edustamien arvojen varpaille, ja epäsuorasti Putin toimi nyt kirkon puolella olevien oikeudenajajana.

Todellisuustarkistus osa 2. Ortodokseja jotka voisivat vastustaa myös Putinia, on enemmän Venäjällä kuin näitä huomionkipeitä kettutyttöjä. Ja missä tahansa maassa, missä menet pyhään paikkaan ja paskot sinne, ja olit sinä mielestäsi miten paljon heidän yläpuolellaan tahansa, sinä saat seurauksia ja sinä olet ansainnut sen kaiken.

Kumma kyllä, moskeija ei kelvannut protestipaikaksi, eikä ihme sillä nämä naamansa peittävät "urhoolliset oikeustaistelijat" ovat pelkureita, he tietävät että kristittyjen laupeus on yhtä todennäköinen siinä tilanteessa kuin muslimien väjäämätön tahto tappaa jokainen joka uskaltaa loukata heitä.


PS. Miksei, huhujen mukaan, koko Pussy Riot ei ole tehnyt yhtäkään varsinaista esiintymistä (muita kuin edellisen kaltaisia performansseja) tai julkaissut tiettävästi lainkaan musiikkia?

Onko sen seikan taustalla jokin, mikä liittyy myöskin seuraavaan uutiseen?

Pussy Riotin tukija kaatoi ristin moottorisahalla Ukrainassa

 Ehkä kyseessä onkin kommunistien/feministien hyökkäys kristinuskoa vastaan? Sen normaalin aktivisminarsismin lisäksi, jossa olennaisinta on tietenkin huomio, vai olisiko kyse sittenkin siitä samasta kommunistisesta, eläimellisestä raivosta ja tuhoamisvimmasta joka aikoinaan kohtasi kyseistä kirkkoa? Lokakuun vallakumouksessa kyseinen kirkko räjäytettiin maata kiertävälle radalle, ja sen tilalle piti rakentaa suuri ja mahtava Neuvostojen palatsi.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Mannerheimia, Huomiohuorausta ja Aktivisminarsismia

Simpanssinaaraat "kutema-aikana" joko läpsäisevät urosta poskelle, tai näyttävät tälle rintojaan. Mutta minä en  siltikään oikein koskaan ole ymmärtänyt tätä mielenosoitustapaa. Mikä naisen logiikka sanelee sen, että kukaan mies olisi pahoillaan jostain, jos häntä "rankaistaan" näyttämällä tissit? Noh, ehkä Fundamentissakin esittämäni "aktivisminarsismi" lienee se todennäköisin selitys, kaikesta saadaan pätevä syy olla huomion keskipisteenä. Väliin huudellut iskulauseet ovat kuin mauste, ja sellaiseen lukeutuu myöskin julkilausumat kuten vaikkapa: "Miehet esineellistävät naista, katsomalla näiden alastonkuvia".

Aiheesta kirjoitin aiemminkin, ja nyt siitä on sanottava uudestaan:

Paljasrintaiset naiset osoittivat mieltään Venäjän suurlähetystön edustalla


Mutta tämä ei ole ainoa viikon juttu jossa tämä "mielenkiintoinen" käytösmalli toistuu.

Kommunistinen propaganda- ja uutistoimisto YLE on tuottanut verovaroillamme elokuvan Mannerheimista.

Kyseisessä elokuvassa marskia näyttelee afrikkalainen mieshenkilö, kansankielellä sanoen neekeri. Tai jos kyseessä on suomalainen henkilö, pitäisi varmaankin käyttää termiä "afrosuomalainen"?


HS: Hän esittää Ylen Mannerheimia - katso kuva


Oh come on kommunistinen YLE! Eihän tuo nyt ole vielä mitään, vaan Mannerheimista olisi vielä tuon lisäksi pitänyt tehdä nainen, ja mielellään myöskin lesbo, sillä vasta sitten oltaisi voitu sanoa olevansa suvaitsevaisuuden asialla. Ja jos musta lesbo ei ole vielä kyllin, niin ehkä taustalla voisi olla se, että se oli joskus mies. Miten raikkaan emansipatorinen käänne! 

Vaan mitä tuon oli tarkoitus olla?

Onko se huonoa huumoria?

Onko se huonoa elokuvantekotaitoa, ettei päähenkilö edes muistuta kuvattavaa henkilöä?

Vai onko se vain suvaitsevaisuuden teko?

On. Jos aiemmin media on kieltäytynyt "hyvään tapaan" vedoten kertomasta uutisissa että onko esim. raiskauksen tekijä ulkomaalainen, tai muu kuin valkoinen, niin ilmeisesti tämä on sille jatkumoa. Odotetaan vaan kunnes poliisia kielletään syyllistä epäillessä profiloimasta (esim. uhrilta tuntomerkkejä kysyttäessä) epäiltyä muuksi kuin valkoiseksi. Ihan varmuuden vuoksi.

Tämä on myös hyvin ominainen huomiohuoraus, jossa pelin ideana on "Sainpas sinut"-peli, jossa ensiksi haetaan huomiota mahdollisimman halvalla tavalla, ja lopuksi se kuitataan syyttämällä epäkohtaan puuttujia. Tässä ei ole mitään uutta kun kyse on viherpunaisesta suvaitsevaisuudesta (odottakaa viherpunaisten pöyristyneitä kommentteja leffan saamista reaktioista, ja todetkaa Fundamentin olleen jälleen oikeassa).

Mutta ironiapisteet kyllä YLE saa siitä, että he riistivät afrikkalaista halpaa näyttelijätyövoimaa kuten kunnon tuplastandardeilla pelailijat ikään. 

Vaan eräs facebook-kaverini ehdotti, että minähän voisin vastapainoksi  tehdä elokuvan jossa joku KKK-mies esittää Martin Luther Kingia. 

Rupesinkin jo pohtimaan näyttelijähakemusta: "Haemme puhdasta, ja luottettavan arjalaisen rodun edustajaa Martin Luther Kingin rooliin."

No mutta! Kuulostipas se "rasssissmilta".

Mutta koska en ala nyt elokuvia tekemään, niin kyllä minulla toki vastaus löytyy tähän, hieman edellistä ideaa noudattaen vieläpä.

Nokituksena valtionpäämiesten pimppauksesta ("pun intended") otetaankin sitten erään suuren valtion johtohahmo, ja laitetaan hänetkin - tasa-arvon nimissä - uuteen kuosiin.

Tämähän oli jo wanha:



Carl Gustaf Emil Manneriheim!

Mutta meidän vastineemme on tässä:

Barack Hussein Obama II !


Problem? -_^