Aloittakaamme vuosi pohtien hieman kolmannen tien poliittis-yhteiskunnallista teoriaa - sitä, jonka voisi sanoa olevan tämän blogin ideologia, sen perinteisen oikea-vasen-ajattelun asemesta. Siitä sitten on hyvä startata tämä vuosi, hiljaksiin.
Mielipide noudattaa heilurin lakia: jos se on poikennut painopisteestään yhteen suuntaan, täytyy sen heilahtaa yhtä kauas toiseen. Vasta vähitellen se löytää oman lepopisteensä ja pysähtyy paikoilleen. - Arthur Schopenhauer
Kolmas positio on siis eräänlainen synteesi oikean ja vasemman välillä, ilman että se on ns. sentrismiä missä asetetutaan vain maltillisesti näiden väliin, kolmannessa positiossa otetaan pikemminkin kantaa, siinä missä suomalaiseen keskustalaisuuteen synnytään - se on hyvä esimerkki kameleonttiliikkeestä jolla on vuosi vuodelta vähemmän periaatteita.
Synteesi ei ole sekoitus, vaan se on nousu teesin ja antiteesin yläpuolelle. Siinä ei vain ympätä niitä yhteen, siinä
- Teesi (ongelma) on ensimmäinen versio siitä, miten asiat nähdään, koetaan ja ajatellaan. Se on epätäydellinen luonteeltaan. Se kuitenkaan ei ole aukoton, vaan siinä on epätavallisuuksia sekä ristiriitoja ynnä kysymyksiä.
- Antiteesi (reaktio) syntyy teesin kestämättömyydestä, ja on uusi tapa nähdä, kokea ja ajatella asiantila. Mutta siinäkin on ne samat heikkoudet, mitkä olivat teesissä.
- Synteesi (ratkaisu) on se, mikä syntyy näistä kahdesta - se nousee näistä, niiden konfliktista ja on vastakohtien kulminaatio. Täydellinen järjestelmä, kun tätä sovelletaan kysymykseen järjestelmistä. Tämä on se, mikä pääsee siihen, mihin edelliset pyrkivät. Se ottaa elementtejä molemmista, ja muuttaa sen, miten asiat koetaan, nähdään ja ajatellaan. Tällöin nämä kaksi, joista on tullut yksi, ovat muuttuneet - nousseet itsensä yläpuolelle. Synteesi ei vain ole näiden kahden sekoitus tai yhdistyminen, vaan jotain uutta, niiden muutos.
Kuten ylhäällä, niin myöskin alhaalla: Yhdestä tuli kaksi, joista tuli neljä, joista tulivat moninaisuudet (pleroma). Kun taas tässä synteesissä kahdesta tuleekin kolme, ja kyseessä ei vain ole heiveröinen liitto näiden kahden välillä, vaan muutos sekä nousu näiden yläpuolelle, on siksikin paras tapa lähestyä tätä ajattelemalla laatikon ulkopuolelta (politiikassa oikeisto ja vasemmisto rakastaa laatikoitaan kuin kissa).
Marx puhui myöskin synteesistä, mutta oli ottanut sen Hegelin ideasta. Kommunismi ei myöskään ollut synteesi, vaan huippuunsa viety antiteesi - kommunismi on kapitalismin antiteesi. Oikeistolaiset harvemmin ainakaan suoraan myöntää tätä dialektiikkaa (epäsuoraan kyllä, sillä oikeistolle on taipumusta nähdä esim. kapitalismi luonnollisena asiaintilana ja markkinoiden koura käsi luonnonvoimana - mikä täyttää teesin idean), kun taas vasemmisto voi Marxin vuoksi myöntää sen, muttei näe antiteesiään pidemmälle. Tästä syystä pitää hylätä kumpikin suuntaus, ollakseen samaan aikaan konservatiivinen ja progressiivinen, idealisti sekä pragmatisti.
Myöskin Nietzschen moraalikonseptissa (herra- ja orjamoraali) hän ei vastoin yleistä luuloa ehdota, että pitäisi siirtyä herraksi, vaan nousta näiden jakojen yläpuolelle ja itseaktualisoitua.
Miten käy politiikassa jos näin ei tehdä?
Kansan näkökulmasta alunperin oikeisto edusti orjamoraalia, ja uhmakas vasemmisto asetti herramoraalistaan versionsa sitä vastaan. Todellakin, oikeisto ja vasemmisto on peräisin Ranskan vallankumouksen ajoilta, jolloin monarkia oli oikeistoa, ja vasemmistoa olivat liberaalit (joista versoi niin sosialismi kuin kommunismikin).
Nyt aikaa on kulunut, ja tilanne on kääntynyt siten, että aiemmin uhmakas vasemmistolainen on nyt se herrainpelkoinen konformisti, joka mellakoi korkeintaan silloin jos ei kiltisti tehdä mitä Isoveli sanoo. Oikeiston taas saadessa yhä enemmän liberaaleja ja individualistisia puolia.
Mutta paradigma on ja pysyy samana näiden välillä.
Tämä on selitys sille, mitä tarjoitetaan kolmannella tiellä/vaihtoehdolla/positiolla - Täydellisellä Järjestelmällä.
Asiaa voidaan ajatella myöskin elementaaristen arkkityyppien mukaan:
Maa on oikeisto. Ilma vasemmisto.
Mutta entä sitten Vesi ja Tuli?
Tuli edustaa aina näiden kahden ääripäätä, Vesi puolestaan näiden lempeää ja maltillista puolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti