"Vahva nainen" vs. Naisellinen Nainen

“Naisilla on ajatuksia, mutta niissä ei ole johdonmukaisuutta, ja sellaiseen härkäpäisyyteen ei mikään väite pysty. Ei ole ainoatakaan naisfilosofia, mutta tämä ei suinkaan johdu naisen sorretusta asemasta, vaan siitä, ettei naiselllinen järki täytä filosofian ensimmäistä vaatimusta: johdonmukaisuutta. Naisen tulee olla vain älykäs, ei muuta.” - Väinö Linna

Muutamassakin paikassa on ollut tapetilla käsite "vahva nainen". 

Juttu käsittääkseni lähti alunperin "hanskasta" tämän Henry Laasasen jutun myötä.

Jälleen yksi esimerkkitapaus jostain mitä naisten kivitalon kokoinen, ja korttitalon tavoin sortuva ego ei kestänyt - taaskaan (tämä on klassinen esimerkki siitä, miten se tuomitsevampi ja selvästi vittumaisempi sukupuoli, on ekspertti siinä että se sallii toiselle tapahtuvan sen, mitä ei koskaan sallisi itselleen - tässä tapauksessa vastakkaisen sukupuolen mittailu ja määrittely kun osu omalle kohdalle, alkoi niskojen nakkelu ja kitiseminen). Paradoksi lieneekin siinä, että eniten pyllynsä tästä jutusta kipeäksi saivat nimenomaan vahvoina itseään pitävät naiset. Oh the irony, kuten meillä ameriikkojen yhdysvalloissa sanotaan!

Fundamentti on määritellyt koko "vahvan naisen" ilmiön siten, että jos mies olisi kuten (moderni) vahva nainen, niin silloin häntä pidettäisi armottomana ja ylikompensoivana kusipäänä. Voidaan puhua eräänlaisesta feminismin mytologian myyttisestä yli-ihmissankarittaresta, jossa kilpailu ja katkera viha miehiä kohtaan ruumiillistuu tähän sukupuolineutraaliin, mutta maskuliinisuuteen pyrkivään, humanoidiin nimeltä "vahva nainen". 

Jos taas naista joka on armoton kusipää, joka on itseääntäynnä oleva, tunnepohjaisia "ajatuksia" omaava ja niistä itsepintaisesti kiinnipitävä omaehtoinen tyranni, sanotaan muulla kuin "vahvan naisen" nimellä, on tuloksena mankuminen naisvihasta.

Tätä ilmiötä epäilemättä myös "auttaa" se, että elämme narsismin läpitunkemaa aikaa, samoin kuin gynosentrisyyden, eli naiskeskeisyyden aikaa. Tällöin kun nämä kaksi ilmiötä yhdistyvät, syntyy "vahva ja itsenäinen nainen" (patologiselle narsistille on ominaista, että se ei koe olevansa voittaja jos toinen ei ole häviäjä, ja tälläinen on juuri se tapa jolla itsenäinen, moderni ja vahva nainen operoi).

Esimerkkejä modernista vahvasta naisesta voikin katsoa myös tästä postauksesta. 

Nyt, on selvää että en yritä sanoa, etteikö nainen voisi olla vahva, mutta mitä sanon, on että se tapa jolla nainen on määritelty vahvaksi näinä päivinä, ei ole hyvä. 

Se on taas sarjassa "jotain niin väärää, etten tiedä mistä aloitan sen vyyhdin purkamisen".

"Vahva nainen" voidaankin karkeasti jakaa kahteen, näennäisen vastakohtaiseen, sarjaan: uranainen ja sontiainen. Uranaisen nyt kaikki tietää, se joka ulisee lasikatosta kun ei taidot riitä työteliäänä pyrkyrinä olemiseen, mutta joka kiittää omaa etevyyttään ja maskuliinisuuttaan jos taidot sattuvatkin riittämään (kiintiöistä ei toki mainita), toinen taas on sontiainen, eli sellainen jätkämäinen, yleensä aikuinen pissis joka stereotyyppistä äijäilyä toteuttaessaan tuo väkisinkin mieleeni meemin foul bachelorette frog. 

Ja kuten hyvin tiedämme, niin asuisimme luultavasti edelleenkin alkeellisissa majoissa, jos meidän olisi pitänyt luottaa naisten kykyyn luoda keksintöjä ja innovaatioita. Puhumattakaan joukkosieluisten naisten kyvystä mennä normaalien konventioiden ulkopuolelle (maskuliininen energia on ylöspäin pyrkivää luonteeltaan, ja sille ominainen piirre on tienraivaaminen eri muodoissaan; sen tekeminen sinne missä sitä ei vielä ole) eikä tätä todellakaan edusta ne sosiaalisia normeja mauttomuuksilla rikkovat punaviheranarkofeministilesbosontiaiset - feministimielenosoittajat - jotka uskovat että lapsenomainen riehuminen oikeasti on merkittävää yhteiskunnallista toimintaa. Epäilen olisiko heidänkään toiminta niin räikeää, jos feminismi ei toisaalta olisi poliittisesti korrektin yhteiskunnan lemmikki ja "tasa-arvovastaava", ja toisaalta jos naisia ei seksistisillä tuplastandardeilla päästettäisi helpommalla kuin miehiä.

No, joskus se kahva jää sitä riuhtovan "vahvan naisen" kätöseen

Joten ei ole ihme jos feminismin käsitykset ja maalit mitä tulee "tasa-arvoistumisen mittareihin", on kuin suoraan Sokrateen ennustukseesta jonka mukaan naisten tultua tasa-arvoisiksi miesten kanssa, he pyrkivät näiden ohi ja yli. 

Tässä tapauksessa vain feministit ensiksi projisoivat omat katkerat peniskateuden jäytämät antipatiat ja rumat piirteensä miehiin (kuten vallanhimon ja alistamistarpeen) ; näin ollen on ihan itse luotu olkiukko, jota vastaan sitten hyökätään hysteerisesti ja nuttura täristen. Tämä epäilemättä on omiaan juoksuttamaan rationalisointihamsteria luomaan vielä sen rationalisoinnin, että sorretut miehet eivät pelkästään ansainneet sitä "sillä jokainen mies on potentiaalinen raiskaaja", vaan että naiset myös on oikeutetut tekemään ne kaikki paheet joista syyttävät miehiä.

Tähän kuuluu myöskin se, että stereotyyppisten maskuliinisten paheiden toteuttaminen ja omaksuminen vasta onkin merkki tasa-arvosta, ja siitä mitä on olla "itsenäinen vahva nainen". (Ja jos joku huomauttaa tästä epäloogisuudesta, on vastauksena jo ala-asteella opitun "itte oot!"-kortin, "kyllähän miehetkin"-variaatio).

Eräs mikä tekeekin tämän pelleilyn erinomaisen helpoksi naiselle, on se, että hän voi aina hyödyntää feministisen yhteiskunnan positiivista seksismiä, joka siis näyttäytyy siten että tiukan paikan tullen ei enää peitelläkään seksististä ja vain toista sukupuolta koskevaa sukupuolista rooliodotusta, vaan silloin pöytään lyödään "miehen kuuluu olla mies"-kortti, jonka seurauksi voidaan vielä vetää kortti "yhyy olen vain tyttö". Tällöin jos tuo virtuaalisen kikkelin kasvatus menee pieleen, voi tämä Ms. Cohones aina heittäytyä ruusuista tehdylle pedille, ja todeta että näiden ed. mainittujen korttien myötä peli nollataan,  ja kaikki on taas ok. Paitsi tietenkään miehen kannalta, jota vastaan tuo koko peli on säädetty - kuten antamani esimerkki sen osoittaa.

Toinen tämän feministisen yhteiskuntamyrkytyksen seuraus on eräänlainen itseään toteuttava ennustus. Sillä Maskuliinisen ja Feminiinisen Polariteetin Lain mukaan, mitä enemmän parisuhteessa on puutetta (suhteessa toiseen) esim. maskuliinisuudesta, alkaa toinen osapuoli täydentämään sitä tulemalla itse maskuliinisemmaksi. 

Voimme arvata mihin tämä johtaa, ja mihin se on johtanut!

Tällöin poliittisesti korrekteissa ja egalitarisissa parisuhteissa muodostuu sukupuolisesti epätasapainoinen tila, sillä tämän lain mukaan  vain komplimentarinen parisuhde voi olla toimiva. Siinä yksinkertaisimmillaan mies on mies, ja nainen on nainen, mies on perheen pää ja nainen kaula. Nainen ei todellisuudessa halua edes muuta, sillä jos nainen olisi perheen pää ja mies sen kaula, olisimme tilanteessa jossa sukupuoliroolit on päinvastoin. Tällöin tietysti kesytetty mies joka on muutenkin parisuhteessa naista pitkäjänteisempi ja harkitsevaisempi, järkevämpi kaiken kaikkiaan, kyllä voi kestää vielä miehekästä naista, mutta pilalle hemmoteltu nainen ei kerta kaikkiaan siedä tilannetta, missä hänen pitää ruveta kasvattamaan munia eli lisäämään omaa maskuliinisuuttaan kun mieheltä sitä puuttuu. 

Nyt, joku voi kysyä että eikös tässä ole puheena juuri nuo vahvat ja maskuliiniset naiset, joten eikö kaiken järjen mukaan tuon pitäisi olla heille ok? Hyvä kysymys, mutta vastaus on että heille se tilanne yleensä ei tule olemaan ok, vaan heillä pitää olla suorastaan hypermaskuliininen mies. Muille naisille taas on luotu keinotekoinen tarve, feministisen massakontrollin myötä siten, että yhteiskunta saa heidät ottamaan miehen roolin joka luonnollisesti näkyy myös parisuhteessa - ei ihme jos puolet avioliitoista päättyy eroon, ja noin 80% erojen hakijoista on naisia.

Maskuliinisuus toisaalta demonisoidaan ja miehet yritetään kesyttää ja kastroida siitä pois - samalla kun ainoat maskuliinisuuden piirteet jotka pian enää tunnetaan, ovat ne negatiiviset piirteet joita misandrinen feministipropaganda levittää massakontrollin avulla (ja toisaalta pitää naisen päämääränä omata niitä piirteitä!). Näin ollen kiltit ja kunnolliset miehet jotka haluavat sopeutua mukaan ja olla tottelevaisia, ovatkin pahimmassa tapauksessa "sukupuolineutraaleja vässyköitä", joilla ei ole mitään hajuakaan maskuliinisuudesta, mutta joilla on sen sijaan kyllin keskiluokkainen status ja tulot, että nainen voi ottaa hänet hyväksikäyttösuhteeseen - joka ei tunnetusti hirveän hyvin kestä. Ongelmana on täten positiivisen ja abstraktin maskuliinisuuden puuttuminen - voisi jopa olla, että pienempikin määrä sitä riittäisi, etenkin jos lähtökohtaisesti miehen annettaisi olla mies, ja naisen nainen. Nyt miehen pitäisi pystyä voittamaan naiseen ohjelmoitu maskulinisointiaivopesu, jotta edes mitään suhdetta syntyisi!

Samalla totta kai naisen feminiinisyyttäkin yritetään myrkyttää, ja lopulta poistaa kokonaan, mutta koska sitä ei nähdä niin pahana, ei sen kanssa ole niin suurta kiirettä; se on vasta toiseksi pahinta mitä voi olla, ensimmäinen feministin katkera vihollinen on mies, ja toisena tulee vetävä ja naisellinen nainen. Vaikka kyllä jo nyt Suomessa voidaan nähdä feminiinisyyden konkurssi, jonka tuloksena naiset ovat sellaisia pirkko suomisia, jotka taapertavat epänaisellisina ja ajossa levinnyttä persettään raapivina, ihmettelemässä että miksi he eivät voi saada sitä "miestä, joka on MIES". 

"Lankeemuksen" alati toistuvassa tapahtumasarjassa - jokaisessa yksittäisessä tapahtumassa - luonteeltaan passiivinen "naispuolinen" napa on se, joka ensimmmäisenä pelkonsa kautta vetää päälleen "perisynnin" ja joka ensimmäisenä sortuu fyysisen maailman houkutuksille. Miespuolinen napa ei kuitenkaan ole millään muotoa syytön - mahdollisesti vain naispuolisen napaan yhteenkuulimisensa "uhri"!"Miespuolisen" navan "synti" on luopuminen aktiivisesta vastarinnasta kaksinapaisessa yhteiselämässä, kun pelko ja fyysisen olemassaolon vetovoima uhkasivat naispuolista napaa.Käy niin, että navat vaihtavat osia keskenöään - hengellinen kieroutuma, jossa naispuolinen napa ottaa aktiivisen, miespuolinen passiivisen suhtautumisen, minkä johdosta "lankeemus" alas fyysisten olentojen maailmaan on väistämätön. Mutta ratkaisevana "perisyntinä" on yksin naispuolisen navan positiivinen tahdontoiminta." - Bo Yin Ra

Summa summarum: 

Vahva nainen, kuten se on määritelty modernin naisen kuvan mukaan ("munaton kersantti"), on enemmänkin sekasikiö, jonkinlainen humanoidimainen olento, joka ei voi olla mies, mutta joka myös on unohtanut kuinka olla nainen. Se ei myöskään voi tuntea oloaan milloinkaan tyytyväiseksi. Jotta nainen voisi todella olla (aito) vahva nainen, on hänen tällöin oltava ensin nainen, sitten vasta vahva.

Suositeltavaa luettavaa: 

10 Parannusta - Kuinka Olla Parempi Nainen

PS. Puhuessani maskuliinisuudesta, en tarkoita sillä mitään apinamachoilua, enkä "jaloa kynnysmattoa mieheksi"-maskuliinisuutta. Molemmat ääripäät ovat peräisin feministisen propagandan viitekehyksistä.  Jos tähän mennessä ajattelit että ne ovat kaksi ainoaa tapaa olla mies,  niin nyt olet saanut valaistumisen siitä miten sinut on aivopesty.  

Se, mitä on todellinen (abstrakti) maskuliinisuus, on jotain mikä pitää käsitellä kokonaan omassa aiheeseen, sen vain sanon että missään nimessä se ei ole mitään moraalitonta, vaan jopa niin ylevää, että sen tähden feministit haluavat mustamaalata sen pois näkyvistä. Sen rinnalla näkyy minkälaisia sikoja naiset voivat olla, ja kumpi on se sukupuoli johon sankarillisuus perinteisesti liitetään. Ongelmana miehillä ei ole tällöin se, että heillä on kunnia ja moraali, vaan se, että he eivät pidä niistä loppuun asti kiinni. Moraalinen yhteiskunnan mädättäminen on yksi tyypillisiä hajota ja hallitse-tyyppisiä piilohyökkäyksiä joilla koko kansakunta hiljaksiin sorrutetaan - mutta se on nyt liian laaja aihe tässä yhteydessä käsiteltäväksi, joten siitä sitten "kirjeessä lisää".

Toisaalta maskulistina myös kiistän sen, että "miehen olisi oltava mies", koska se ei saa olla hinta maksettavaksi siitä, että mies välttyy syrjinnältä ja saa ihmisen arvoista elämän - etenkään yhteiskunnassa jossa sukupuolet on julistettu pannaan. Kyse on taistelusta tuplastandardeja vastaan. Joko mennään perinteiseen tapaan, tai sitten vallitsevat muutokset koskevat kaikkia, ja tällöin naiset ovat ne joilla on täyttämättä osansa. Tasa-arvo ei tunne etuoikeuksia.

PPS.  Sitten vielä tämä "naisten vastaisku":

Näin sinustakin tulee naisellinen nainen!

Tämä suhteellisen suurella vaivalla tehty, hyvinkin naisen logiikalla toteutettu yritys kumota alkuperäinen kysymys on hyvin, hyvin ironinen pakkaus.

Miksi?

No, mitä luulette,  mitä mieltä miehet ovat tuon jutun antamista esimerkeistä? 

Onko todellakin niin, että tässä todistettiin se että miehekkäät naiset voivat olla haluttavia, seksikkäitä ja paradoksaalisesti naisellisia? 

Vai kävikö niin että jos miesten pitäisi valita kahdesta pahasta, se vähemmän paha, he eivät ainakaan valitsisi sitä naista joka demonstroi miehekkään ja epänaisellisen naisen toimintatapoja?

Sillä jos, ja kun, näin käy on selvää että Laasasen teoria on näytetty toteen, ja vielä nolosti naisten itsensä toimesta. 

Samoin, voimme myöskin pitää tätä hyvänä esimerkkinä siitä, että pitääkö se "stereotypia" paikkansa, jonka mukaan naiset eivät ole hauskoja - paitsi toisten naisten mielestä (sekä niiden valkoisten ritarien mielestä, jotka yrittävät päästä naisten pikkupöksyihin, tai kun kyse on miehekkäistä naisista - kalsareihin - kikattelemalla kuin pienet tytöt heidän äijäileville jutuilleen), sillä alentuvainen, ja passiivisaggressiivinen tekonauru on hyvin tyypillinen, naisten "viimeinen oljenkorsi", ja sitähän ei nähty tuon tekstin kommenttiosiossa ollenkaan.