maanantai 26. toukokuuta 2025

Luonnonvarat(kin) ovat "täysin eri asia" Suomessa

HUOM: Allekirjoittanut ei vastaa siitä, jos lukijan veri alkaa spontaanisti kiehua luettuaan tämän tekstin.

Se on sitten kumma, miten tässä maassa mikään ei toimi kuten muualla. Tai niin ainakin meille väitetään. 

Otetaanpa nyt pari esimerkkiä luonnosta ja luonnonvaroista, vaikkapa tämä viimeisin uutisointi, jonka mukaan meillä metsätkään eivät toimi kuten pitää, vaan ne ovat ympäristölle haitallisia. 

Ruotsissa metsät sitovat hiiltä, Suomessa päästävät

Samaan aikaan Ruotsissa kuitenkaan ei ole minkäänlaista ongelmaa. 

Toisaalta, onhan Ruotsissa myöskin turpeen kohdalla kyseessä se kuuluisa "eri asia". 

Ruotsissa turve kun on uusiutuva luonnonvara, kun taas täällä meillä, jossa turvevarannot on pinta-alaan verrattuna isommat kuin Ruotsissa - jopa siinä määrin, että Suomen valtio on Ruotsin suurin turvetuottaja. (Sinä et voi keksiä tällaista!)

Nyt EU-maat saanevat tämän myötä Suomesta - taas kerran - kupattavansa, tuon miljardien eurojen tulonlähteensä, johon Ruotsi ei ollut tarpeeksi tyhmä lähtemään mukaan. Ilmeisesti vihjasivat, että EU:n uskottavuus on  Suomen vastuulla. 

Onhan tässä nyt yhtä sun toista mielenkiintoista taustalla, sillä edellinen vihervasemmistohallitus makuutti komission esitystä neljä kuukautta ja esti näin jopa eduskunnalta mahdollisuuden puhaltaa peli poikki tai edes näytellä huolestunutta.  

Siinä missä Suomessa tupeksittiin tai ideologisesti järkättiin kansa maksajaksi,  Ruotsi hoiti homman kunnialla, sillä he asettuivat jo kesällä vastustamaan EU:n ennallistamisasetusta, pitäen näin päätöksenteon metsäasioissa itsellään.  (He huomauttivat, että EU-komission esitys rikkoo päätöksenteon läheisyysperiaatetta). Aivan kuten he pitivät nuuskankin myynnin itsellään, kuten todellinen Chad - mutta se on sitten toinen juttu se. 

Vaikka jo tuossa tupeksinnassa on tarpeeksi syytä, niin katsotaan vielä mittareita: Ruotsissa maaperän hiilivaraston muutos perustuu mittauksiin ja Suomessa Yasso07-malliin

Eikö mittaus ole mieluisa? Luo itse mittarisi! 

Muutenkin Suomen laskelmista on jätetty pois esim. suot, jotka sitovat hiiltä, ja joita pinta-alasta on n. 40 %. 

Todellakin, NASA:n satelliittimittaukset näytti että Suomi on hiilinegatiivinen ja Suomella on yhdet maailman suurimmat hiilinielut. 

Vaan on muitakin "eri asioita" kuin vain tämä. 

Norjassa ei pelätä olevansa kommunisteja, vaan kansa rikastuu öljyllä ja verottaa surutta kaivostoimintaansa. 

Ruotsissa puolestaan kaivostoiminta pidetään valtion hallussa, LKAB, eli kuten Wikipedia sen sanoo, on: Luossavaara-Kiirunavaara Aktiebolag on Ruotsin valtion kokonaan omistama kaivosyhtiö, jonka päätoimiala on rautamalmin louhinta Kiirunan ja Malmbergetin rautaesiintymistä.

Vaan eihän nyt Suomessa voi olla mitään arvokasta, kun metsätkin aiheuttavat ilmastonmuutoksen ja maailmanlopun?

Tässä nyt muutama maininta:


Vaan ei. 

Suomessa myydään joko pois pilkkahintaan, tai sitten pidetään (juuri tässä asiassa) verot naurettavan matalalla tasolla (0,6%) tai ei itse oteta ns. hakkua kauniiseen käteen ja ruveta hyödyntämään näitä varoja. 

Pelkkä yksityistäminen ei takaa ihanuutta, ei vaikka oikeisto niin uskookin. Sitä harrastettu muuallakin ja se ei ole tie onneen automaattisesti, kuten voimme todeta miten esim. brittien sähkökysymyksen kanssa kävi yhtä hassusti kuin meillä kävi Carunan kanssa. 


Kultainen keskitie olisikin, että ruvetaan jatkossa toimimaan ihan uudella tavalla, oli kyseessä sitten kansallistaminen tai yksityistäminen.

Mikä se olisi?

Kannattavuuden ja kansan voiton tavoitteleminen. 

Se olisi se kolmannen tien malli, jossa ei ideologiset jarrut pakota tekemään huonoja valintoja.

Nyt suomalaisia koijataan niin ulkomaisten kuin kotimaistenkin tahojen toimesta, niin myös nyt. Tämän kavaltamisen motiivina on raha ja/tai ideologia, ehkäpä molemmat. 

4 kommenttia:

  1. Hallitukselta ja eduskunnalta pitää kieltää kansallisomaisuuden myynti ilman5/6 enemmistöä. Joka vahvistetaan seuraavassa vaaleissa valitussa eduskunnassa 5/6 enemmistöllä

    VastaaPoista
  2. Oikeastaanhan tämä järkevien päätösten teko voisi olla helppoa. Tehdään asiat vain päinvastaisella tavalla, kuin tollopoliitikot/hyvävelivirkamiehet haluaisivat. Ja EUsta meidän ei tarvitsisi piitata pätkääkään. Mehän ollaan nettomaksajia ja unionin nettosaajat voivat pitää Suomen asioista turpansa kyllä ihan tukossa!

    VastaaPoista
  3. Jatkosodan aikana saksalaiset arvioivat suomalaisia upseereja.
    He totesivat suomalaisten olevan loistavia joukkueenjohtaja-komppanianpäällikkötasolla,
    keskinkertaisia pataljoonan- ja rykmentinkomentajatasolla,
    huonommanpuoleisia perusyhtymän komentajatasolla ja
    lähestulkoon epäpäteviä suuryhtymän komentajatasolla.

    Suomalaisten johtamiskyky on siis erinomaista lähellä lattiatasoa, mutta alkaa nopeasti heiketä johdettavien organisaatioiden koon kasvaessa.
    Valtionpito vaikuttaakin olevan suomalaisten kykyjen yläpuolella, sen verran surullista on jälki ollut sen jälkeen kun ruotsalaisten eväät syötiin YYA-Kekkoslovakiassa ja sitten jäätiin orvoiksi, kun Moskova ei enää ollut sanomassa mitä tehdä.

    VastaaPoista
  4. Tuohan on harvinaisen viisas havainto saksalaisilta, ei sitten ymmärtäneet oman hallintonsa järjettömyyttä.

    Venäjä ei ole vielä oppinut!

    VastaaPoista