torstai 6. huhtikuuta 2023

Gnostilaisuus ajassamme: Kalvinismista dualismiin

Tämä saa olla niin gnostilaisuuden juttusarjan ensimmäinen osa, mutta myöskin pääsiäisteeman osa. Kaksi juttusarjan juttuja yhdellä näppäilyllä, kätevää ynnä energia tehokasta. 

Kun puhutaan judeokristillisyydestä, ollaan yleensä tekemissä sen kysymyksen kanssa, että mikä on juutalaisuuden jäänne kristillisyydessä, joka ainakin maallikon silmin sen lahkona aloitti ja sitten erkaantui omaksi uskonnokseen. 

Mutta eräs tyystin unohdettu aspekti on gnostilaisuus. Nimittäin alkuseurakunnan aikana kristinuskoa repi kaksi suuntausta, toinen lakihenkisten juutalaisten harhaopillisuus ja toinen oli taas pakanakristittyjen keskuudessa suosiota saanut gnostilaisuus. 

Ensiksi mainitussa jämähdettiin liiaksi menneeseen, kun taas jälkimmäisessä mentiin liian pitkälle. 

Metafyysisessä mielessä tosin jälkimmäinen vaikutti Saatanan kostolta, sillä siinähän Jumala käsitettiin Saatanaksi tai ainakin vialliseksi Demiurgiksi, joka vain luuli olevansa materian luojana ainoa jumaluus. 

Demiurgi

Miten tämä siis näkyy juurikin kalvinismissa?

Augustinuksen perintö

Tämän opin juuret menevät aina Augustinukseen saakka, jolla on taustallaan lähes vuosikymmen gnostilaisuutta, sillä hänen aiempi uskontonsa oli manikealaisuus. 

Tämän perintönä on niin kalvinismi kuin myöskin yhä laajemmalle levinnyt dualismi. 

Näet, kristillisessä dualismissa asetellaan Jumalalle vertaisia, aivan kuten on asianlaita gnostilaisuudessa - etenkin zarahustralaisuudesta vaikutteita ottaneissa versioissa. Tämä näkyy hyvin esim. Saatanan käsityksessä. Se on Raamatussa enkeli, taivaallisen neuvoston syyttäjä, joka sai kenkää Kristuksen sovituksen yhteydessä. Tämä ilmaistaan selvästi Ilmestyskirjassa, jossa myös tehdään selväksi että tämän syyttäjän pudotti Mikael - se ei siis mennyt Jumalan kanssa tasaiselle. Kun taas kristillisessä dualismissa se on eräänlainen Jumalan negatiivikuva tai versio, mikä tekee siitä sinänsä Jumalan vertaisen. 

Tämä hänen kuvansa hyvästä ja pahasta on ehkäpä sikäli aavistuksen ristiriitainen, että hän kuvasi pahan olevan hyvän puutetta. Vai oliko sittenkään? Tämänhän voisi kääntää muotoon: paha jumaluus on voitolla tai hyvä jumaluus ei ole läsnä. 

Tämä ajatusmalli on sitten levinnyt myös muihin oppeihin, eli aina jäljitetään sitä pääpahista. Mutta Raamatun perusteella olisi parempi sanoa, että Jumala on yksi, mutta pahiksia on monenlaisia, kuten alkuperäiset langenneet enkelit (Valvojat), näiden jättiläismäiset jäljeläiset eli nefilimit, sekä näiden haamut eli riivaajat jne. Saatana tuli kuvioihin vasta Jeesuksen sovituksen jälkeen, joskin oli ihmisen vihollinen jo tätä aiemminkin. 

Ehkä kuitenkin se haitallisin "matkamuisto" manikealaisuuden ajoilta kuitenkin oli predestinaatiousko. Gnostilaisissa piireissä oli tyypillistä tämä usko, että oli olemassa ihmisiä jotka olivat valosta ja jotka olivat pimeästä, jotka oli siis predestinoitu hyvään tai pahaan, ja täten myöskin näiden päämääriin. 

Niinpä tämä augustinolainen näkemys operoi samalla tavalla. Aluksi hän luopui siitä, mutta sitten ilmeisesti lihallinen turhamaisuus (tarve olla oikeassa väittelyssä Pelagiuksen kanssa) johti siihen, että hän omaksui tämän näkemyksen jälleen, jonka mukaan siis Jumala käytännössä päättää jo ennen ihmisten syntymää, että ketkä menevät Helvettiin ja Taivaaseen, eikä täten ihmisellä itsellään ole mitään valtaa päättää tässä asiassa. Ja kyllä, se tekee evankeliumin, lain ynnä kaiken muunkin käytännössä turhaksi teatteriksi, sillä lopputulos on jo päätetty. 

Miten tämä sitten liittyy kalvinismiin?

Kalvin ottaa kopin ja lähtee laukalle

Kalvin itse myönsi, että oikeastaan hän vain toistaa Augustinuksen oppeja. Eli, voidaan kalvinismin sijaan ehkä pohjimmiltaan puhua augustinolaisuudesta. Mutta kalvinismin nimellä tämä oppi kulkee yhä edelleenkin, ja voidaan sanoa, että hän suorastaan otti siitä ja sen edelleen kehittämisestä itselleen oikean sydämen asian. Myös ajatus siitä, että lankeaminen oli predestinoitu, on gnostilaisuuden kanssa sopusoinnussa. Niiden mukaan käärme teki todellisen jumalansa työn, aiheuttamalla lankeamuksen. 

Tämä näkemys on kuitenkin jotain mikä piilottaa ylpeyden kalvinismin sydämeen, ns. humble brag predestinaatiosta ja valituksi tulemisesta, sekä kaikkien asioiden todellisen syyn tietämisestä.

Mielenkiintoista tosin, että Kalvin oli juutalainen. Alkuseurakunnassa kättä väännettiin juutalaisten ja pakanoiden kanssa, mutta Kalvin onnistui olla juutalainen joka päätyi opettamaan pakanoille ominaista harhaoppia.  Lisäksi häneltä löytyy mielenkiintoisia yhtäläisyyksiä vapaamuurareihin, hän nimittäin käytti Raamatun Jumalasta samaa nimitystä kuin vapaamuurarit!

Calvinism is of Jewish origin. It was deliberately conceived to split the adherents of the Christian religions, and divide the people. Calvin’s real name was Cohen!

John Calvin, in his Institutes of the Christian Religion (1536), repeatedly calls the Christian God “the Architect of the Universe

Sitten jos tarkastelemme hänen oppiaan, olemme pakotetut seuraaviin kysymyksiin:

Ensinäkin, Kalvisnimi kuten islam, molemmat perustelevat oppiaan siten, että selittävät sen johtuvan Jumalan kaikkivaltiuudesta, johon siis heidän mukaansa kuuluu myös synnin suhteen kaikkivaltiuus ja olettamus siitä, että Jumalan olisi pakko ohjailla ihmisiä kuin nukkeja. 

Seuraavassa vastaamme siihen:

Nyt kun se on selvä, menemme eteenpäin jatkaen kysymysten esittämistä:

Jos kalvisnimi on totta, niin mikä virka on kiusauksilla?

Jos usko on teko, miksi Raamattu erottaa uskon ja teon? Usko pelastaa, ei teot.

Miksi ihmisiä luotiin kadotukseen?

Pyhien kärsivällisyys on myös käsitetty väärin.

Se oli koston ja oikeuden odotusta, luottamista siihen että se tapahtuu.

No tässä vaiheessa varmasti moni sitten kysyy, että mikä on se oikea asianlaita?

Onko meidät predestinoitu?

Esim. Eikö Roomalaiskirjeessä puhuta vihan ja laupeuden astioista? 

Käännökseen kadonnut astiasto

Mitä tulee astiavertaukseen, astian symboliikkana on kuljettaa jotain. Tämä on itse asiassa jo juutalaisten tuntema vertaus. Pointtina on, että astian olemus on halu ottaa vastaan - se on tehtävä. Niinpä astia joka ei halua ottaa vastaan, ei taida olla järin hyvä tehtävässään.

Tämä on syytä pitää mielessä, kun seuraavaksi ryhdymme perkaamaan mitä tämän Raamatun luvun sanat oikeastaan meinaavat.

Mielenkiintoinen on tällöin se havainto, että esim. kyseisessä roomalaiskirjeen 9:21 luvussa käytetty termi heistä, jotka on "luotu halpaa käyttöä varten" on atimia, joka on paljon enemmän kuin vain yksi sana. Ensinä se viittaisi epäkunniaan, siinä missä vastaavasti jaloon käyttöön tarkoitetun sana - timē -  tarkoittaisi kunniaa. 

Mutta tämä kaikki ei siis jää tähän, vaan menee erityisen jännittäväksi ynnä valaisevaksi. 

Tarkalleen ottaen timē tarkoittaa kunnian kontekstissa sitä mille arvo annetaan, mutta muuten se tarkoittaa hintaa tai arvoa - se on arvostus, jolla hinta vahvistetaan

Antiikissa se merkitsi siis arvoasi yhteiskunnalle - kunnian saaminen tarkoitti usein myös aineellisen arvon saamista, koska olihan heidän ensisijainen tapa kunnian antamiseen kalliiden asioiden antaminen.

Atimia taas on hyvin mielenkiintoinen sana. Se oli itse asiassa muinainen kreikkalainen termi antiikin yhteiskunnassa äänioikeutensa ja kansalaisluottamuksen menettämisestä. Atimos oli teko jolla se tila saavutettiin. 

Paavali käytti siis vastaparisanoja tässä kirjeessään, jotka ovat kadonneet täysin käännöksiin, emmekä täten saavuta oikeaa sanomaa. 

ELI!

Jos siis joku teki atimian, se johti rangaistukseen, joka oli kansalaisoikeuden aleneminen tai jopa menettäminen. Jos joku ei käyttäytynyt arvonsa - kunniansa mukaisesti - hän teki atimian. Se siis oli teko!

Voisi siis sanoa, että tuo alennustila on jo itsessään rangaistus ja seurausta väärintekemisestä. Ilmeisesti roomalaisessa(kin) kirjeessä käytiin seurakunnan sisäisiä kysymyksiä läpi. Näin ollen puhe mitä ilmeisimmin oli näistä sen paatuneista jäsenistä.

Kun taas Kalvin ja kumppanit kuitenkin käänsivät asian siten, että Jumala ensiksi pakottaa toisen syntiseksi, ja sitten suuttuu tälle. He kieltävät teot täysin, jolloin siis syntiä ei niinkään tehty, vaan sellaisia vain oltiin voimatta asialle oikein mitään, ja koska myöskin usko oli heille teko tällä samalla logiikalla, he näkivät tässä syyn predestinaatiolle - eihän omin teoin voi saavuttaa pelastusta. Mikä nurja tapa käsittää Raamattu.

Mutta atimia tilanakin on jo rangaistus jollekin joka luopuu lähtökohtaisesta oikeudestaan ja kunniastaan joka on syntymäoikeus. Mutta Adamissa oli koko luomakunta, niinpä jos meidät johonkin on predestinoitu, se on sama kuin pelastus - se oli Adamin teko kyseenalaisti tämän, ja toisen Adamin teko joka sovitti tämän. (Atimian palkka oli kuolema, jos sitä ei pystynyt sovittamaan. Aivan kuten synnin palkka pahimmillaan.)

Tämä kaikki on myöskin täydellisessä harmoniassa tuon Raamatun kohdan faaraovertauksen kanssa. Faaraohan kapinoi ja asettui Jumalaa vastaan, kunnes lopulta hänet paadutettiin - paaduttaminen merkitsee siis sitä kun ruukku kovettuu, eikä sitä voi enää muokata muotoon. Ja kun joku paadutettiin, se oli osa rangaistusta. Se on hieman sama asia kuin vaikkapa se, kun pahan annetaan mellastaa, vain jotta sen syntikuorma tulee täyteen.

Samaisessa roomalaiskirjeessähän kerrotaan, miten esivaltakin on saanut valtansa Jumalalta, joten tässä  tapauksessa faarao teki atimian. Todellakin, Jumala korotti omansa kilpailijansa ylitse ja tuotti nöyryyttävän rangaistuksen faaraolle Egyptin jumalten panteonia myöten - jokainen vitsaus oli isku jokaisen egyptiläisen jumaluuden sfääriä vastaan - voitollinen, hyvä!

2.Mooseksen kirja: 7:1 Mutta Herra sanoi Moosekselle: "Katso, minä asetan sinut jumalaksi faraolle, ja veljesi Aaron on oleva sinun profeettasi.

Kyseessä on siis tässä tapauksessa enemmänkin roolit, juuri ne jotka määräytyvät valintojemme mukaan. Ja lopultakin Jumala päättää kenet armahtaa - se mikä on ihmiselle mahdotonta, on hänelle aina mahdollista.


klo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti