maanantai 21. joulukuuta 2020

Elementaariset arkkityypit Raamatussa - sekä muita saloja

Näin joulun ja harvinaisen konjunktion alla, ottakaamme nyt tämän joulun saarnaksi jo aiemmin tänä vuonna esitetyn kuriositeetin nimeltä neljä elementaarista/elementaalista arkkityyppiä (jotka sisältävät jungilaiset 12 arkkityyppiä, jotka ovat niiden ala-arkkityypit, suuntaukset).


Raamatun ensimmäisillä sivuilla nämä samaiset neljä arkkityyppiä esitetään myöskin.


Adam ja Eeva

Adam, nimi on nimileikki joka tarkoittaa maata ja ihmistä - "adama" on hepreaa ja tarkoittaa "maata", Adam voisi olla täten tarkkana suomennoksena "maalainen", tai "Maan ihminen", sillä hänen nimeään käytetään niin erisnimenä kuin ylipäänsä ihmistä tarkoittavana substantiivina).  Täten, Adam edustaa Maa-Kuningasta, ensimmäistä ihmistä joka asetettiin hallitsemaan maata.

Eeva puolestaan edustaa Vesi-Rakastajaa. Eeva luotiin Adamin kumppaniksi ja hänen sopivaksi avuksi. - Ihmisen ei ollut hyvä olla yksin. (Myös Eevan nimessä on sanaleikki - nimi on hepreaksi Hawwa, joka viittaa verbiin "haja" joka on suomeksi "elää").

Edellinen on myöskin täten eräänä syynä sille, miksi käärme vietteli ensiksi Eevan - Eeva edusti vettä, eli hänen sisäisenä maalinaan on yhteyden löytäminen ja hän täten oli sinisilmäinen ja avoin näille ehdotuksille, ja täten hän vaikutti myös Adamiin, joka teki ihmiskunnan historian ensimmäisen simppauksen - ja loppu on historiaa.  Eeva yhdisti ja tasa-arvoitti, kuten arkkityyppinsä tekee, mutta vailla minkäänlaista erotusta. 

(Kuriositeettina: Myös tässä on sanaleikitelty: alkuperäisen parin alastomuus oli "'arummin" ja käärmeen viekas terävyys on sanassa "'arom").


Kain ja Abel

Seuraavat alkusivujen päähenkilöt ovat Kain ja Abel.

Abel edusti Ilma-Taikuria. Hänen tuomansa uhri oli se oikea uhri, ja hän täten näyttävästi ja opin tuntien sai kiitoksensa siitä hyvästä.  Tälle tyypille ominaiseen tapaan, hän loihti uhrin joka oli sopiva. Hän teki sen ajatuksella.

Kain edusti Tuli-Soturia, ja hänet tunnetaan siitä, että hän otti melkoisesti itseensä uhriastelman - Kainin ongelmana oli, että hän yksinkertaisesti toi väärän uhri, pyrkiessään ilmeisesti kilpailemaan Abelin kanssa. Niinpä tälle arkkityypille ominaiseen tapaan - tuli edustaa lyhyttä pinnaa, erotusta ja tuhoamista - hän myös toimi tyyppinsä mukaisesti.


Kain ensimmäisenä Messias-ehdokkaana

Mutta Kainin kunnianhimo tosin ei ollut tyhjästä temmattua.

Nimittäin kohdassa 1 Moos. 4:1: "Minä olen saanut pojan Herran avulla." - on käännösvirhe.

Eeva uskoi Jumalan lupauksen tulevasta Messiaasta, "vaimon siemenestä", ja luuli, kun hän sai ensimmäisen lapsensa, että tämä on nyt se luvattu Messias, joka on polkeva rikki käärmeen pään. Niinpä tarkka käännös olisi: "Sain miehen JUMALAN." Hän tarkoitti sanomallaan Messiasta.


Ja tämä poika oli Kain.


Myös seuraava sisältää käännösvirheen, ja kuvaa erinomaisesti tätä arkkityyppiä:

1 Moos. 4:23: "Minä surmaan miehen haavastani ja nuorukaisen mustelmastani."

Kyse on siis Lamekista, joka oli Kainin jälkeläinen. Isänsä tulinen elementti periytyi suvussa.

Tässä jakeessa kyseessä kuitenkaan ei ole uhkaus, vaan jakeessa kerrotaan, mitä todella oli tapahtunut. Oikea käännös sen sanoo: "Minä tapoin miehen haavastani ja pojan pieksämällä."


Messias

Mitä tyyppiä sitten Messias edusti?

Jokaista.

Jeesuksesta sanottiin, että "hän puhui kuin se jolla on valta" - Maa-Kuninkaan piirteet.  Esim. Niihin kuuluu hänen pilkkaajiensakin pilkassa piillyt totuus, joka oli tarkoitettu piikittelyksi ("juutalaisten kuningas" - joka on tarkkana, pilkattiin tällä myös Jeesusta vihanneita juutalalaisia). Hänen tekemänsä ihmeet viittaavat Ilma-Taikuriin, ja tänäkin päivänä Talmudissa (isien perinnässäännöt) häntä kutsuttiin kirjaimellisesti velhoksi juutalaisten toimesta. (Kuten näkyy, pilkka paljasti parjaajia nakertaneet piirteet, joita piti mitätöidä niitä ivaamalla - klassinen vihaajien keino). Vesi puolestaan edusti hänen rakkaudellista sanomaansa ja laupeuden töitä, Tulta hänen rajummat sanat ja tekonsa, kuten se kun hän ajoi ruoskien markkinamiehet ulos temppelistä.

Kiinnostava on myös kohta: "Olkaa täydellisiä kuten Isänne on" on täydelliseksi käännetty sana kirjaimellisesti: "kokonainen" (engl."complete") - viitaten siis kokonaiseen, täydelliseen, viimestelyllä tavalla. On vaikea olla löytämättä tästä viitettä ajatukseen integraatiosta. Todellakin, ihminen ei voi olla täydellinen kuten Jumala, mutta Jumalan kuvassa hän voi integroida nämä eri puolet itsessään ja olla täten kokonainen. Näet nämä arkkityypit ihmisissä, kuvissa, on nämä alkuperäisen kokonaisen jakautuneet ominaisuudet. Näille arkkityypeille ominaiseen tapaan, kukin ihminen kantaa jotain näistä ominaisuuksista, arkkityypeistä luontaisesti dominantimpinaan - esim. intro- ambi- ja ekstrovertit ovat tästä osoituksena; introvertit yleensä ovat Maan ja Veden alueelta, ekstrovertit Tulen ja Ilman (intialaisessa käsityksessä tuli on syntynyt ilmasta), ja ambivertit yhdistelmiä näistä kahdesta vastakkaisesta. Todellakin, on dominantein arkkityyppi ja sub-dominantti, jolloin ambiverteillä nämä ovat joko tasaiset tai kuten sanottua: vastakkaisista tyypeistä yhdistelmät. Niinpä ambivertit voivat kokea usein heittelyjä tässä suuntautumisessaan, koska kyseessä on pohjimmiltaan tyyli, jolla tämä energia virtaa.


Selitetään tätä vielä hieman pidemmälle isompaan mittakaavaan sopivalla tavalla.


Harha harhaoppien takana

Monilla on vaikeuksia ymmärtää Vanhan ja Uuden testamentin Jumalan luonnon erotus: näiden arkkityyppien termein, VT:ssä Jumala liitetään Tuleen - onpa siellä kirjoitettukin: "Herra on kuluttava tuli", kun taas UT:ssa puhutaan elävistä vesistä, ja Jumala on rakkaus.

Tämä ei ole lainkaan mikään modernin ihmisen pohdinto. Ei! Jo alkuseurakunnan aikaan esim. gnostilaiset kiistivät täysin VT:n Jumalan jumaluuden, sanoen että kyseessä on ilkeämielinen demiurgi, joka loi aineen. Tämä oli näin ollen osoitus Tulen ja Maan hylkäämisestä, ja koska he pitivät materiaa pahana ja sen luojaa myöskin täten pahana, oli heillä täydellinen erotus tästä osasta kokonaisuutta. Toisaalta, myös muita variaatioita esiintyi, esim. Saddukealaiset hylkäsivät hengen, ja heillä ei ollut mitään uskoa kuolemanjälkeiseen elämään, ylösnousemukseen, eikä enkeleihinkään.

Nämä kaikki olivat kuitenkin integroimattomia näkemyksiä, harhaopilliksi taantuneita osatotuuksia ja inhimillisten päähänpinttymien julistamisia.  Siinä integroitumista ymmärtämättömien ihmisten luonto saneli minkälainen Jumalan ( ja) todellisuuden tulisi olla.

He eivät ymmärtäneet integraatiota.


Valaistuminen

Näet, aivan kuten nämä yhdestä alkuperäisestä lähteestä kotoisin olevat arkkityypit ovat paradoksaalisesti vastakohtia, mutta silti luonnostaan totaalisessa yhteisymmärryksessä yhdessä asiassa - ei väliä miten paljon niiden kantajat tätä yrittävätkään kieltää itseltään tai muilta.

Myöskin vastoin sadukkealaisten ja gnostilaisten käsityksiä, sielu ja keho ovat samalta pohjalta yhteisymmärryksessä. - Mikä nurja jako jos eivät olisi!

Nimittäin vaikkakin elementeille on luonteenomaista olla vastakohtia, ja vaikka sielu ja keho olisivat myös eri mieltä (vrt. kuten gnostilaiset ja saddukealaiset), jolloin ne kamppailisivat konfliktin tilassa suhteessa toisiinsa, on oivallus niiden yhteisestä Luojasta ja alkuperästä se, joka saattaa ne täydelliseen harmoniaan.

HUOM: Tämä ajatus integraatiosta on eräs aspekti isossa kuvassa, kokonaisuudessaan - sen ei ole tarkoitus antaa sellaista käsitystä, että se olisi esim. Raamatun ja kristillisyyden ainoa sanoma ja aspekti. 

"Tuli ja vesi ovat synnynnäiset vastakohdat, ja juuri se on se mikä tuottaa  jälleensyntymään". - C.G. Jung

Jos rakkaus on se mitä etsimme, meidän on tunnettava viha.

Jos ilo on se mitä etsimme, meidän on tunnettava tuska.

Jos rauha on ideaalimme, meidän on tunnettava sota.

Älä ole murheissasi, sillä näin on oltava.

Two bound as one
In a trinity
Where I comprise
Infinite forms of unity

In unity reborn
To a state
Where all past burdens
No longer shall be worn

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti