Näin saadaan 6 tunnin työpäivä toimimaan

Li Anderssonin ehdotus on sikäli mielenkiintoinen, että se on jonkinlainen paluu vasemmiston ensimmäisen rakkauden pariin ja toiseksi se on mielenkiintoinen siksi, sillä ideassa on jotain hyvääkin - jotain, mitä vasemmisto on vältellyt mahdollisimman paljon politiikassaan.

6 tunnin työpäivän mallissa on tietysti ongelmansa.

Yleensä rakennemuutokset ovat sellaisia, että ne vaativat onnistuakseen muutoksia myös muihin rakenteisiin ja mekanismeihin, sillä yhteiskunta on järjestelmä jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Siispä, täten suorat hypyt olisivat melkoisia hyppyjä tuntemattomaan.

Mitä tulisi siis tehdä?

6 tunnin työpäivän kohdalla tulisikin tehdä siis kaksi asiaa:
1. Yhdistää siihen toinen yhteiskunnallinen, ja vielä keskeneräinen parannus, eli kansalaispalkkahanke.
2. Aloittaa kokeilu testaamalla ja mahdollisesti rajatussa ympäristössä - mihin varmasti onkin pyrkimys

Varsinaisesti jos 6 tunnin päivä meinataan trehdä, ilman kohtaa 1. se tarkoittaa sitä, että järjestely on jokseenkin sama kuin palkkatukityö missä tehtiin 6 tunnin päivä, mutta mikä ei täten vielä hirveää juhlaa ollut työläiselle, sillä palkka jäi pieneksi.

Sen sijaan,  jos mukaan otetaan kansalaispalkka, Fundamentin esittämällä mallilla, eli negatiivisen tuloveron kautta, alamme päästä mielenkiintoisiin tuloksiin:
- Negatiivisen tuloveron vuoksi kansalaispalkka on portaallinen, ja näin ollen se voisi tässä tapauksessa täydentää puuttuvia työtunteja, ilman että työnantajan täytyisi  maksaa palkkaa 8 tunnin edestä 6 tunnin työstä.
- Tämä voisi samalla viedä valtiollisten työpaikkojen reformia kohden. jotka joka tapauksessa ovat valtiorahoitteisia aloja, eli eräänlaisia hyvin palkattuja tuki- ja suojatyöpaikkoja jo nyt. (Fakta on, nyt tiettyjen byrokraattisten tukiviidakoiden paperinpyörittelijät tulisivat halvemmaksi jos he itse olisivat kortistossa).