keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

#Brexit päänsäryn exit?

Internationalistien, sekä heidän lampaidensa päätä särkee nyt ja pahasti.

Ja toisaalta jokaisen muun päätä särkee, edellä mainitun porukan nyt alkaneen ja jatkuvan ulvomisen vuoksi.

Kansallisvaltiot ovat nyt vahvistumassa; joko niiden lukumäärä on lisääntymässä (Skotlannin itsenäistymishankkeet) tai ne ottavat valtansa takaisin (Brexit).

Mutta kun homma on ohitse, voi olla että tuo päänsärky lopultakin lakkaa, kun kaikki kääntyy (kansan kannalta) parhain päin.

Median jälkipropagandarummutus onkin ollut  karua seurattavaa.

Jotenkin oli arvattavissa, että se menisi juuri tähän, kun jo ennen äänetystuloksen saamista ounasteltiin, että "kyllä ne sinne EU:hun jäävät".

Mutta kun niin ei käynytkään, alkoi ankara kelaaminen siitä, miten paljon tämä tulee britelle maksamaan ynnä muuta pelottelua. Unohtamatta sen laskemista, että miten tämän "väärän äänestystuloksen" vielä voisi perua. Massakontrollin aseet toiminnassa.

Keinot ovat olleet epätoivoisia, sillä esim. 77 000 väärennettyä ääntä on poistettu jälleenäänestysaloitteesta, jolla pyritään kumoamaan kansan tahtoma äänestystulos:

77,000 fake signatures removed from Brexit referendum petition


Lukija voi pysähtyä, ja pohtia hengessään: tuo soundi on jostain tuttu, tuo nasaalimainen itku, jonka liittää tutisevaan, sateenkaarenväriseen hedelmähyytelöön?! Eikä ihme, sillä se on täsmälleen se sama soundi, mitä saimme kuunnella silloin kun tuli jytky. Globalistien ja internationalistien lampaat itkivät yötä päivää muuttavansa maasta, sillä demokratia ja suvaitsevaisuus ovat niin kauan heille tärkeitä arvoja, jos muut tekevät täysin kuten nämä itsekkäät tyrannit haluavat.

Tosiasiassa tämä on hyvä asia:

Jos Britannia epäonnistuu, saamme arvokkaan tapauskertomuksen oikeasta elämästä.

Jos se onnistuu, voimme saamme myöskin arvokkaan elävän esimerkin, menestystarinan, oikeasta elämästä.

On varmaa, että internationalistiset paskarinkiläiset aikovat propagoida ja yriittää sanktioita, että ensiksi mainittu toteutuisi.

Sillä jos jälkimmäinen toteutuu, tämä baabelin torni kaatuu ja elitstinen kolmas tie kohti liittovaltiokehitystä tyssää sihen paikkaan. Silloin nämä pikkuiset maksumiesmaat, jotka ovat menettäneet kaiken päätösvaltansa, toteavat että on parempi olla yksin, kuin huonossa eliitin seurassa, laahautumassa mukana ilman itsenäisyyttä.

Lisäksi, emme voi kiistää sitä, etteikö siitä olisi ollut tähän mennessäkin hyötyä jokaiselle osapuolelle,  esim. punnan arvo on laskenut, mikä totta kai on eduksi hintojen kannalta, lisäksi tämä johtaa siihen, että  britit saanevat helpotusta esim asunnon hintoihin, jotka ovat etenkin Lontoossa karanneet täysin käsistä, puhumattakaan maahanmuutokysymyksestä mikä on heidän ongelmansa ihan yhtälailla kuin meidän, mutta johon Brexit voi olla ratkaisu.

Tärkeintä onkin nyt pitää itsensä tietoisena, ja katsoa vain sitä mikä on totta, seurata tilannetta ja pysyä kriittisenä massakontrollina aseille.

Pitää muistaa, että liittovaltiokehitystä kannattava EU:n  kapitalistinen eliitti (esim. top 400 globalistia menettivät miljoonia tässä!) on se jota tämä puree eniten. Ja koska he omistavat tiedotusvälineet, on uutiset sen mukaisia.



Massakontrollin aseita käytetään nyt vakavissaan, kun kollektiivinen ja kontrolloitu kansallinen tietoisuus on ajautunut kognitiiviseen sotaan kontrollista.

Lisäksi, jos unohdamme nyt propagandan ja mielikuvat, niin faktat ovat  myös ilmeiset mitä tulee äänestystuloksen demokraattiseen ja kansan voiton puoleen:

60-90% Briteistä vastustaa maahanmuutoa. 

Peräti 1/4 käynnistäisi  massasiirrot, jossa KAIKKI maahanmuuttajat siirrettäisi maasta pois!

Mitä taas tulee nuorisoon, niin alle 30% 18-24 -vuotiaista brittinuorista äänesti EUssa jatkamisen puolesta. Että se siitä "nuoriso ei olisi halunnut tätä"-lässytyksestä.

Voidaankin siis sanoa, että tässä totetui demokratia, vastoin elitismiä, ja siitä johtuu tämä median rummutus; jäljet johtavat jälleen kuuluisalle sylttytehtaalle.

Kannattaa myöskin muistaa, että tämä ulina, jopa päättäjien osalta, paljastaa sen, mikä on heidän oikea suhtautumisensa demokratiaan. Tällöin herää kysymys: haluammeko me todella antaa näille lisää kansainvälistä valtaa? Liittovaltio olisi vankilamanner!

Merkel: Muiden maiden lähtö EU:sta täytyy estää



perjantai 24. kesäkuuta 2016

Kevennys: Jaettava VOK:keihin


Tiedossa "olisitpa nähnyt ilmeesi"- ja "mitäs läksit niin,  kikkelis-kokkelis vaan"-tilanteita!

torstai 23. kesäkuuta 2016

Näin saadaan 6 tunnin työpäivä toimimaan

Li Anderssonin ehdotus on sikäli mielenkiintoinen, että se on jonkinlainen paluu vasemmiston ensimmäisen rakkauden pariin ja toiseksi se on mielenkiintoinen siksi, sillä ideassa on jotain hyvääkin - jotain, mitä vasemmisto on vältellyt mahdollisimman paljon politiikassaan.

6 tunnin työpäivän mallissa on tietysti ongelmansa.

Yleensä rakennemuutokset ovat sellaisia, että ne vaativat onnistuakseen muutoksia myös muihin rakenteisiin ja mekanismeihin, sillä yhteiskunta on järjestelmä jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Siispä, täten suorat hypyt olisivat melkoisia hyppyjä tuntemattomaan.

Mitä tulisi siis tehdä?

6 tunnin työpäivän kohdalla tulisikin tehdä siis kaksi asiaa:
1. Yhdistää siihen toinen yhteiskunnallinen, ja vielä keskeneräinen parannus, eli kansalaispalkkahanke.
2. Aloittaa kokeilu testaamalla ja mahdollisesti rajatussa ympäristössä - mihin varmasti onkin pyrkimys

Varsinaisesti jos 6 tunnin päivä meinataan trehdä, ilman kohtaa 1. se tarkoittaa sitä, että järjestely on jokseenkin sama kuin palkkatukityö missä tehtiin 6 tunnin päivä, mutta mikä ei täten vielä hirveää juhlaa ollut työläiselle, sillä palkka jäi pieneksi.

Sen sijaan,  jos mukaan otetaan kansalaispalkka, Fundamentin esittämällä mallilla, eli negatiivisen tuloveron kautta, alamme päästä mielenkiintoisiin tuloksiin:
- Negatiivisen tuloveron vuoksi kansalaispalkka on portaallinen, ja näin ollen se voisi tässä tapauksessa täydentää puuttuvia työtunteja, ilman että työnantajan täytyisi  maksaa palkkaa 8 tunnin edestä 6 tunnin työstä.
- Tämä voisi samalla viedä valtiollisten työpaikkojen reformia kohden. jotka joka tapauksessa ovat valtiorahoitteisia aloja, eli eräänlaisia hyvin palkattuja tuki- ja suojatyöpaikkoja jo nyt. (Fakta on, nyt tiettyjen byrokraattisten tukiviidakoiden paperinpyörittelijät tulisivat halvemmaksi jos he itse olisivat kortistossa).


keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Näin kapitalistinen eliitti tuhoaa työväenpuolueet

"Varo kättä joka silittelee kauniit ajatukset pois päästäsi"

Tähän on kaksi keinoa.



Jos ajatellaan, että PerusSuomalaiset ovat profiloituneet ei-sosialistiseksi, keskitien työväenpuolueeksi, on heidät viettely pahoille teille hieman samanlaista keinoa käyttäen, kuin että limanuljaskamainen kaupunkilainen bisnesmies viettelisi viattoman maalaistytön, jolla oli hyvät mielessä vielä kutsuille tullessa. Esim. Vihreistä tuli tällä keinolla kokoomuksen puutarhapuolue, vaikka toki onkin aina ollut jonkinlainen kuolleena syntynyt rappiopuolue.



Valta turmelee siis. Ja tietyssä ristipaineessa ruvetaan antamaan entistä enemmän periksi isoveljelle, minkä johdosta yht'äkkiä huomataankin olevansa osa ongelmaa, eikä enää osa ratkaisua.

Sitten on modernin vasemmiston  tie.

Se koostuu pääasiassa suvakkinulikkoista joilla on etäinen kosketuspinta vasemmiston ensimmäiseen rakkauteen, eli työväen asiaan.

Itse asiassa, keskiluokkaisista perheistä tulevat ikuiset opiskelijat (yliopistossa vietetty aika yleensä korreloi aivopesun syvyyden kanssa) ovat marxilaisuuden katalimman harhaopin, eli kulttuuri-marxismin kannattajia, pikemminkin kuin  marxismin (puolueen sivulaidoilla voi olla joitakin pätkätyöläisiä vielä mukana, jotka tietävät mistä puhuvat, mutta muuten ollaan lähinnä nihilismin ja vähemmistöeturyhmien puolestataistelijoita kuin mitään muuta). Esim. Li Anderssonin valinnan myötä on tiedossa kaikkien vasemmistolaisten kastaminen pois sukupuolistaan sukupuolineutraaleiksi feministeiksi, mikä taas on selvä arvovalinta siihen  suuntaan, että työläismiehet ovat tyystin kodittomia kyseisessä puolueessa. (Kuuden tunnin työpäivä-hanke varmasti unohtuu tämän tavoitteen toteutumisen rinnalla).

Vasemmisto on siis matkalla punaisesta vihreäksi.


Työläismiehissä onkin suurin ja tärkein sorrettujen luokka, joka samalla on se yhteiskuntaluokka joka myös maksaa oikeistolaisten rahalähetykset kansainvällislle kapitalistiystävilleen (Kreikan tukipaketit) ja he toisaalta myös rahoittavat feministisen aivopesun ja näiden puolueiden toimijat, jotka toimivat heitä vastaan.


Kyseessä epäilemättä on subversioprosessi, josta Fundamentti on varoitellut suuresti.



Hyvin se toimii, sillä näin työväenpuolueet unohtavat suurimman yhteiskuntaluokan, sekä ensimmäisen rakkautensa ja laskevat kiltisti aseensa, samalla kun kapitalistin vampyyrin nauru raikaa taustalla.

"Parhaimmassa" tapauksessa  he myös hyökkäävät toistensa  kimppuun,




Lue myös:

Vihreät kielsivät ilmaisen joukkoliikenteen helsinkiläisiltä - Länsimetron korruptio ja Helsingin valtuusto

Vasemmistoliitto luopuu miehistä ja naisista!

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

On kesä, joten miksi et siis pukeutuisi T-paitaan?

Tarjous: -15% kaikista T-paidoista
Voimassa: 15-21 kesäkuuta 2016
Kuponkikoodi: TSHIRT16
Kauppa: XeimianDesign 

Koska nyt on kesä, on kaikki syyt pukeutua asianmukaisella tavalla.

Sen voi tehdä joko pukeutuen vanhaan kunnon Suomi MM 1995-juhlapaitaan, joka muistuttaa meitä kiekkoherruudesta jonka kerran saimme käsiimme hypisteltäväksi.

Tai sitten sen voi tehdä pukemalla itsensä hienoihin ja poliittisesti epäkorrekteihin T-paitoihin, joihin pukeutuessa fiilis on sama, kuin jos käsissä olisi maailmanherruus.

Joitakin tuotenäytteitä, lisää tietysti kaupassa:

Suoratilaa klikkaamalla tätä tekstiä - lue palautetta (kts. kuva ja kommenttialue) klikkaa tästä



Meillä on ongelma (ja sinä tiedät miksi) peruumallin edullinen T-paita - Suoratilaa klikkaamalla tätä tekstiä
$PR-paita. Simppeli ja edullinen protestipaita tunnetun kansainvälisen kapitalismin röyhkeimmästä anti- ja ylikansallisesta firmasta - tilaa suoraan tästä 


PS. Alkuperäinen Infomercial-tagi jää tämän julkaisun myötä pois, ja sen tilalle tulee XeimianDesign- ja Tarjous-tagit. Edellinen alkoi olla jo aikansa elänyt ja harhaanjohtava, sillä sen sisältö oli muuttunut niin paljon.

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Orlandossa moniarvoisuuden räiskyvää juhlaa!

Kuten Fundamentti on asian ilmaissut, on massakontrollin aseilla taipumus - hinnalla millä hyvänsä - varjella Virallista totuutta.



Tämä ilmiö ei ole jotain, mikä pätisi vain Suomessa, vaan on pikemminkin hyväksi todettu perinne vallanpitäjien keskuudessa:

ISIS warned about Florida attack three days ago


Isis varoitti iskusta jo 3 päivää ennen kun se tehtiin.

Mutta jokaisen se silti yllätti, kuin talvi suomalaiset, vuosi toisensa jälkeen. Toiset totta kai se yllätti enemmän kuin toiset. Pahimman yllärin kokivat he, jotka ovat tällä hetkellä ruumishuoneella - veri on tämän mahdollistajien käsissä.

Tässä kuitenkin saimme jälleen kertausta siitä, miten mahdotonta agendaa subvertoivat tahot yrittävät meille pakottaa ja miten joidenkin tunteellisten, ajattelutyöhön kykenemättömien ihmislampaiden ansiosta, jotka siihen oikeasti jopa uskovat he saavat sen menemään läpi: vanha totuus on, etteivät etenkään ristiriitaiset, ja suoranaisen vastakohtaiset arvot ja niiden kannattajat sekoitu (Äärivasemmistolainen fantasia, anarkia, onkin se, että tämä ikuinen syyn ja seurauksen laki kumoutuu sillä, kun rajat avataan ja lait poistetaan.)

Nyt kun suvakkien maailmankuva jälleen sai särön käytännön todellisuudesta, tutisee kupla jälleen.

Isis ei toiminut mitenkään islamin vastaisesti tässä, paitsi mitä tuli teloitustapaan; yleensä he joko kivittävät homoseksuaalit tai tiputtelevat heidät talojen katoilta. Nyt heidät ammuttiin konetuliasein.

Tämä käytäntö ei eroa myöskään mitenkään siiitä, miten esim. Suomalainen Imaami suorassa televisiolähetyksessä ilmoittaa islamin hoidoksi homoseksuaalisuuteen; kuolemantuomion (mikä on   vielä hieman eri tasoa kuin kristitty malli, eli eheytyshoito, joka tosin tuntuu olevan suvakkien sairaissa pienissä mielissä se pahempi vaihtoehto näistä kahdesta).

Suomen imaami Abbas Bahmanpour esitti homojen tappamista – kommunisti Filatov puhkesi nauramaan



Lopuksi vielä video, jossa Orlandossa käynyt muslimisaarnaaja Farrokh Sekaleshfar saarnaa homojen hävittämisen puolesta:



Jokainen voi laskea 1+1.

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Suvakkihuora


Amnesty myy ”Suvakkihuora”-t-paitoja Maailma kylässä -festivaaleilla – onko se hyvä vitsi?


Tätä voidaan pitää suurena voittona.

Ei vain siksi, että Fundamentista lähtöisin oleva sana on tehnyt uuden aluevaltauksen, vaan myöskin siksi, että silloin kun vastapuoli myöntää syytökset oikeiksi, voidaan sanoa että on otettu uusi askel oikeaan suuntaan

On aika paha enää vinkua (suvakki)huorittelusta, jos itse myöntää että se on synonyymi (suvaitsevaisen/&modernin) naiselle/hänen seksuaalisuudelleen.

Joten varsin kuvaava paita siis!

Pitää kyllä sanoa, että tämä itsekunnioituksen määrä jos jokin kertoo sen, miksi näillä henkilöillä on sellaiset kannat näihin kysymyksiin kuin ovat; Fundamentin vanha motto on, että aloita ensin itsestäsi ja sitten kanssastasi - nämä tekevät täsmälleen samoin, he häpäisevät niin itsensä kuin kansansakin!

Ei siis ihme miksi näillä naisilla on niin suuri hinku monikulttuurisuutta kohtaan. Tämä on eräänlainen ulostulo, luontainen jatkumo siihen, mitä tulee SPR:n henkilökunnan seksisuhteisiin panosulttaanien asiakkaidensa kanssa. Unohtamatta tietenkään sitä, että suomalaiset rouvat ovat olleet 20€ seteli kourassa ostamassa seksiä aseman nuorilta maahanmuuttajilta.

Jos siis naisille sanotaan että rakastakaa monikulttuurisuutta, he todellakin tekevät sen juuri heille ominaisella tavalla.



Muuten taas, uskoakseni tämä on erinomainen tapa saada (etenkin maahanmuuttaja)miehet kunnioittamaan naisia.

Jos jo nyt rakkaat partavauvat innostuvat tarjoilemaan yllätysseksiä ja väkikkikeliä naisille, joiden pukeutumisen he uskovat olevan merkki huoruudesta, ja siitä ettei  nainen  ole kunnioitettava, niin uskon että tämä tekee entistä suuremman impaktin.

Joskus puolitosissaan heitetty teoria siitä, että raiskausfantasiaa potevat feministit haluavat fantasiansa täyttyvän ja siksi haalivat maahan siihen kykenevää väkeä, myös alkaa hiljaksiin saaman varmistusta.

Tämä tuo myöskin mieleen sen, kuinka aikoinaan kapitalisti käytti  feminismiä hyväkseen saadakseen naiset polttamaan. Tupakoita kutsuttiin "vapaus-soihduiksi", ja hyvin lapsekkaalla "ette varmaan uskalla polttaa" yllyttämisellä, naisethan saatiin lopulta polttamaan.

Nyt sitten on luvassa se, että he maksavat siitä, että voivat huorittella itse itseään.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Valkoinen raivo

Dokumenttiprojekti: Valkoinen raivo 


(Klikkaa yllä olevaa tekstiä päästäksesi katsomaan kyseistä dokumenttia - HUOM: se on katsottavissa enää 14 päivää - alkaen tämän tekstin julkaisupäivästä eli 8.6.2016! Alla oleva teksti totta kai jää luettavaksi ja se on hyödyllistä luettavaa vaikka et näkisikään dokumenttia).

Valkoinen raivo on hyvin mielenkiintoinen ilmiö, ja Fundamenttikin on jutuissaan sitä aika ajoin sivunnut.

Yllä olisi dokumentti siitä, ja alla olisi puolestaan kommentaari, ynnä erinäiset pointit ja ajatukset, jotka tuo dokumentti herätti:

- Pahuus on totta. Breivikia  tutkiessa ei löydetty mitään harhaisuutta, löydettiin vain tahto tappaa ja tuhota. Tämä kaikki on kiistatonta. Poliittisesti korrekti psykologia ei tietenkään voi puhua pahuudesta, mutta toisaalta amaan aikaan voimme havaita miten esim. narsismin tautiluokituksista on ruvettu luopumaan, isllä se on niin vaikeasti määriteltävä ongelma. Tämä johtuu totta kai siitä, että pohjalla on pahuus, itsekkyys ja pahantahtoisuus, ja muut ovat sivutuotteita.

Tietenkin, on myös totta että varmasti kiltistäkin saa tehtyä tappajan, jos tätä tarpeeksi rääkkää. Dokumentissa asiasta puhuttiin siten, että tietyille sotilaille yritetään istuttaa valkoista raivoa, jotta he dehumanisoisivat vastustajansa. Esim. Sparta valtiona toimi pitkälti näin, kun sen tarkoituksena oli käyttää kansalaisia sotakoneinaan. Heihin oltiin ladattu alusta alkaen valkoista vihaa. Tämä johti siihen, että Sparta oli valtio joka oli olemassa vain sotiakseen; ja jos se olisikin valloittanut kaikki maat, se olisi lopulta kaatunut sisällissotaan. Ikuinen hulluus.

- Dokumentin päähenkilö oli YH:n lapsi, ja täten miehen kuva puuttui jo varhain. Ja olikin jo tieto entuudestaan, että siinä missä feministien tuote on YH-äidit, on heidän jälkeläisensä usein juuri näitä ongelmatapauksia.

- Kyseessä oli erilainen nuori joka, pärjäsi muita paremmin koulussa, mutta ei ollut ilmeisen sosiaalisesti lahjakas. Huomattavaa kuitenkin oli, että vasta "eliittikoulun nulikat" olivat he, jotka ottivat hänet silmätikukseen - se todisti jo varhain määrätyn kiipijöiden, työteliäiden pyrkyreiden mentaliteetin  missä ei ole olennaista se, että koulussa ollaan oppimisen vuoksi, vaan jo siellä aletaan opettamaan nokkimisjärjestystä, statusta, ynnä muuta sellaista.

Tässä kohtaa mukaan tulee Janten laki.

They hate you if you're clever and they despise a fool  
Til you're so fucking crazy you can't follow their rules
- John Lennon

Eliittikoulussa näin ollen jo nähtiin ne mädät rakenteet, jotka opettavat että lopulta kaikki on pelkkää fuskua; sivistynyt ja hyvätarkoittava, tasavertainen yhteiskunta on pelkkä lakana helvetinkoneen edessä. Esim. opettajat syyttivät poikaa itseään siitä että häntä kiusattiin. Enemmistö ei voi olla väärässä, ei vaikka ne olivat pyrkyrinulikoita, etuoikeutetuista, pyrkyriperheistä joiden vaistot olivat jo sinällään hyvin  kyseenalaiset (kapitalismihan on viidakon lait rauhan aikana,  ja siinä  menestyvät parhaiden pedot).

Elittinulikat puolestaan olivat näin ollen jatkamassa "omiensa perinnettä". Tai "vankeina lasten vankilassa" kuten asian voi ilmaista myös, jolloin tietenkin hierarkiat rakentuvat sen mukaisesti kuten vankiloissa on tapana.

Tähän totta kai kuului myös se, että "se jolla on voima on valta", tällöin feikatut ihanteet väistyivät ja kapitalistisen arvomaailman ydin paljastui näkyviin. Mätä ydin.

Tai kuten Väinö Linna asian ilmaisi:

“Kunta auttoi heitä. Tosin niin vähän, ettei siitä ollut muuta hyöytyä, kuin että eräs
tuon perheen lapsijoukoista oppi jo silloin tuntemaan ihmisluonnetta.
Opetusmenetelmä oli äärettömän tehokas, sillä se jätti hänen mieleensä jotakin, joka unohtuu vasta sitten kun hän humahtaa siihen olotilaan, jossa ei muisteta mitään. Mutta siihen asti säilyy hänen mielessään kuva irvistelevistä koululaiskasvoista, joiden nenästä suuhun juoksevan räkävirran vaiheilta on juuri kuulunut huuto: Kunnanvaivainen.” 

Näin, tyypillinen kiusaaja olikin välitunnilla peto, ja tunnilla ihanteen mukainen priimusoppilas. Itse asiassa, voi sanoa, ettei ns. "white thrash-amitsun ja eliittilukiolaisen" välillä ole minkäänlaista eroa. Onkin suurimpia yhteiskunnan mokia, että muotosivistys (titteli) nähdään oikeana ylevyytenä.

Jopa myöhemmin yliopiston opettajat ja rehtorit havaitessaan aitoa älyllistä lahjakkuutta näyttivät oikeat kyntensä ja sarvensa, esim. lavastamalla hänet varkaudesta, ja myöhemmin tavarat löydettiin prossoreilta itseltään!

- Pois-sulkeminen. Tämä on ensimmäinen ja yleisin kiusaamisen muoto, jota etenkin naiset harjoittavat miehiä kohtaan. Naiskuva ei ole kaunis, jos kaiken lisäksi tytöt palkitsevat "pahat pojat" rakkaudella, lämmmöllä ja seksillä. Toki, myös muut lampaat olivat heitä, jotka osallistuivat tähän, sillä "pahat menestyvät koska hyvät eivät tee mitään".

- Tytöt eivät muutenkaan olleet se feministien määrittelemä "enkelisukupuoli", vaan he olivat yhtälailla mukana jutussa ja pois-sulkemisen, sekä kiusaajien palkitsemisen lisäksi osallistuivat kiusaamiseen.

Itse asiassa, tämä kaikki on tuttua naisilta, että he valitsevat aina 1. valtaapitävän puolen 2. vaikka ja etenkin jos se on paha. Sodassa, he tappion hetkellä eivät ole valmiita menemään miestensä mukana, vaan he nostavat hameen valloittajilleen, vaikka oma mies vetelisi viimeisiä hengenvetojaan (Suomessa tämä nähtiin sotien aikoina, kun naiset kunnostautuivat tässä oikein urakalla, olivat sitten kyseessä saksalaiset tai venäläiset miehet).

- Uhri oli opetettu yhteiskunnan hyville tavoille ja arvoille, ja kilttina ja kunnollisena poikana tietysti hän seurasi niitä uskollisesti; tässä tapauksessa hän "oli se suurempi ihminen, jotta toisten ei tarvitsisi olla", eikä täten puolustautunut, vaan antoi kävellä ylitseen. Samalla viha joka ei purkautunut, kasaantui hänen sisälleen.

- Psykologinen efekti: kun enemmistö assosioi itsensä sinua vihaavaksi, alkaa lopulta kosto kohdistua koko enemmistöä vasttaan - tämä selittää miksi hän ajatteli laajenettua tuhoa, myös satunnaisiin kohteisiin, sillä ensiksi hän vain ajatteli teloittavansa jossain sopivassa ansapaikassa alkuperäiset kiusaajansa, mutta myöhemmin hän ajatui ei "minä vastaan  maailma" vaan "maailma vastaan minä" asetelmaan.

- Verbaalisuus auttoi, mitä vanhemmiksi hän ja kiusaajansa kasvoivat, sen enemmän kiusaaminen otti älyllisiä ja verbaalisia muotoja. Tässä kiusattu  oli ylivoimainen, mikä ärsytti lisää kiusaajia, jolloin tapahtui regressiivinen siirtyminen takaisin väkivaltaan.

- Hän havaitsi ilmiön nimeltä "kiusatun stigma", mikä houkutti sadistit paikalle. Yleensä kiusaajat toimivat nimenoomaan kiusaajina, eli he käyttävät hyväkseen raukkamaisia aseita, kuten ylivoimaa, eivätkä he tunne kunniakäsitteitä lainkaan, vaan kuten kanalauma jossa on herännyt verenhimo, jolloin muut havaitessaan yhden vuotavan verta, alkavat nokkia joukolla tuon yhden haavaa, aina kuolemaan saakka. Kiusatun stigma oli yhdistelmä maneereja kehonnkielestä muihiin käytöksillisiin ominaisuuksiin; edellisten kiusaajien jättämä alistunut viesti tuleville kiusaajille. Samalla tämä osoitti ihmisen ja kiusaajien eläimellisen puolen, sillä he olivat kuin lauma eläimiä, jotka toimivat jokaisen primitiivisen vaistonsa varaisesti.

- Aggression purkamisen tärkeys ja toisaalta joukon positiivinen huomio havaittiiin siinä, kun hänet hyväksyttiin osaksi lentopallojoukkuetta, jolloin hän sai varauksetonta joukon hyväksyntää ja toisaalta saattoi purkaa aggressiot muualle.


maanantai 6. kesäkuuta 2016

Tapaus Johnny Depp & Amber "Never" Heard - Randilais-feministinen avioerojupakka

Joku voi ajatella nyt, että mitä ttua, onko legendaarinen Fundamentti ruvennut tekemään julkkisjuorujuttuja?!

Ei toki, tai no ehkä vähäsen tässä tapauksessa.

Ideana on käsitellä tätä naiskriittistä ja yhteiskunnallisesti koskettavaa asiaa, tämän erityisen osuvan esimerkkitapauksen muodossa.

Nimittäin! Tässä tapauksessa näemme tapahtuvan  jotain, mikä ei vain käy julkimoille, sillä kyseessä on klassinen naisten hypergamiatapaus jossa kullankaivaja ei suinkaan nai rahasta, vaan eroaa siitä.

Kyseessä on siis uutisissa pyörinyt  Johnny Deppin ja Amber Heardin avioerojupakka.

Katsotaanpa,  minkälainen nainen tässä nyt on uhriutumassa, melko hyvällä liksalla; uhripääoma + Johnny Deppin pääoma.

Erittäin huomionarvoista on se, että Amber Heardissa on nähtävissä hyvinkin feministinen, modernin itsekkään ja vahvan naisen kuva.

Esim. hän jo  varhain on tunnustautunut Ayn Randin seuraajaksi ja ihailijaksi, joka "ei tarvitse muita kuin itsensä".

Ayn Rand oli tunnetusti naisena ja aatemaailmaltaan erittäin pitkälti feministisen, "itsenäisen ja vahvan naisen" ihanteen kaltainen, etenkin mitä tulee narsistiseen ja häikäilemättömän hyväksikäyttävään luonteeseen - hän toimi tältä pohjalta myöskin itse, ja teki  miehelleen toinen toistaan törkeämpiä juttuja, ja myös oikeutti opissaan sairaalloiden itsekeskeisyyden ja muiden hyväksikäytön omien itsekkäiden etujensa edistämiseksi.



Tältä pohjalta kun katsotaann tätä avioerojupakkaa, alamme ymmärtämään sitä huomattavasti paremmin.

Jos nainen eroaa miehestä 3 päivää tämän äidin kuoleman jälkeen, meidän ei tarvitse tehdä moniakaan yhtäsuuruuslaskuja. Jos Ayn Rand päätti päivänsä sossupummina, toimii hänen oppityttärensä samalla periaatteella, joskin on tekemässä huomattavasti paljon suurempaa tiliä. On helppoa olla oman elämänsä "yli-ihminen", kun muut maksavat sen kustannukset.

Kyseessä on vanhoilla kriteereillä paha nainen, uusilla kutakuinkin persoonallisuushäiriöiinen nainen, tai vain moderni, itsenäinen ja vahva nainen, jolla on määritelmänsä sekä arvomaailmansa mukaiset ideaalit nähtävissä toimintatavoissaan.

Syy avioeroilmoituksen jättämiseen, noin sydämettömällä tavalla, oli ilmeinen: Johnny Depp oli järkyttynyt ja henkisesti epätasapainoisessa tilassa äitinsä kuoleman jäljiltä, ja kuten naisten on tapana toimia, he tekevät toisille sen mitä eivät haluaisi tehtävänä itselleen; niinpä Heard iskikin juuri pahimmassa mahdollisessa kohdassa (Johnny Deppin lähipiiri oli ilmoittanut mm. ettei mies ollut ahdistukseltaan pystynyt edes nukkumaan  kunnolla). Johtuen tästä miehensä heikentyneestä tilasta, hän arvioi että Depp olisi näin helpompi manipuloida, provosoida ja murskata omien itsekkäiden etujensa ajamiseksi. (Toisaalta, kyseessä voi olla todiste siitä, että Amber Heard on aidosti moraalinen imbesilli, joka ei tajua mitä tuossa voisi olla vikana, mutta se on hyvin epätodennäköistä.)

Mielenkiintoista onkin, että Deppin perhe inhosi tuota naista - ihan siksi, koska hän ei osannut kohdella Johnny-poikaa hyvin.

Sen pitäisi olla jokaiselle punainen lippu.

Lehti: Johnny Deppin perhe vihasi Amber Heardia – ”Hän on kamala ihminen”


"TMZ:n mukaan Deppin äiti Betty Sue Palmer kertoi usein ystävilleen, kuinka Heard vain hyödyntäisi Deppin rahoja ja kuuluisuutta edistääkseen omaa uraansa. Kun äiti muutti aiemmin tänä vuonna entisen pariskunnan yhteiseen kotiin Kalifornian Los Angelesiin, jännitteet kiristyivät entisestään."

YLEENSÄ se kun on niin, että äiti rakastaa poikaansa, ja naisena tuntee naiset.

Niin oli asianlaita nytkin.

Näin ollen, meillä on jälleen yksi tärkeä oppitunti, aitiopaikalta.

Ja jos jätetty ex-puolisokin (Vanessa Paradis) puolustaa lapsien lisäksi Deppiä, on selvää että syyllinen on Heard, eikä Johnny.

EI pidä ajatella, että tätä käy vain julkimoille.

Se on asia mikä tekee tästä hyvinkin yhteiskunnallisen, eikä vain julkkisjuorun.

Pitää ymmärtää, että tätä käy nimenomaan myös tavallisille miehille - vielä enemmän jos miehellä on rahaa, statusta ja ulkonäköä (vähän väkisinkin, sillä ilman näitä mies saa olla aika rauhassa naisilta).

Siitä ei vain uutisoida.

Eräs seikka minkä allekirjoittanut onkin havainnut, on sen, että erityisesti myrkyllisten naisten kohdalla tuntuisi olevan suuri, lähes itsemurhakulttimainen tarve yrittää eristää mies läheisistään, eritoten äidistään.

Läheisistään eristäminen on muutenkin erittäin yleinen luonnevikaisten tapa eristää ja manipuloida uhriaan.

"Lehden lähteiden mukaan Depp näki äitinsä parin avioliiton aikana vain kerran ennen muuttoa. Sekä äiti että Depp syyttävät asiasta Heardia, joka heidän mukaansa piti äidin ja pojan erillään, jotta hänellä itsellään olisi täysi kontrolli kaikesta."

Entä sitten tämä "pahoinpitely"?

Kyseinen syytös on jo täysi klishee!

Sitä jokainen moderni ja itsekäs vahva nainen käyttää manipulaatiovälineenä miestään vastaan.

Etenkin erossa.

Näin ollen, jos ns. jännämiesten kanssa seurustelee osa naisista, ja saavat oikeasti nokkaansa (miss helsinki kröhöm), niin on myös niitä naisia jotka eivät oikeasti saa nenuunsa, mutta keräävät uhripääomaa tuollaisilla valheilla.

Jos he ovat tehneet väärän laskelman, he palaavat miehensä luokse, jolloin kaikki ihmettelevät että miksi nainen tekee niin.

Valitettavasti, sininen pilleri on siinä, että tuo tilanne aina tarkoittaa sitä että nainen on viaton uhri ja enkeli joka on rikkonut siipensä pahaan mieheen (joka kuvataan heiman samaan tapaan kuin natsit kuvasivat juutalaiset arjalaisten naisten kimpussa), mutta taas totuus, eli punainen pilleri on siinä, että syyllinen onkin se joka hyötyy uhristatuksesta.

Onneksi kuitenkin Amber Heardin kömpelö pahoinpitelylavastus ei mene läpi oikein kenelläkään.

Ensinäkin, jokainen voi tarkastaa sen missä Heardin naamajäljet olivat, ja verrata sitä minkä kätinen Johnny Depp on (oikea kätinen). Samoin jokainen voi koittaa painaa kännykän - litteän esineen - kyseistä kohtaa vasten, ja kysyä itseltään, koskettaako se "ruhjoituneita" alueita lainkaan naamassa, tosin kuin Heardin lavastetussa kuvassa on asian laita;  kuvassa, jonka osoittamasta vammasta ei ole mitään lääketieteellistä tai poliisin kirjaamaa merkintöä.

Nettiin vuotanut kuva hänen ihmiparantumisistaan puhuukin siis enemmän kuin tuhat sanaa, ja seuraava "traumatisoituneen henkensä edestä pelänneen" pikku-vaimon riemuitseminen "avulias naapuri kainalossaan" (kolmiodraama missä kaksi lesbolaista lavastaa miehen?) jossa hän nauraa pikavoiton toivossa, kertoo myös oman tarinansa:

Amber Heard is all smiles after meeting with her lawyers: Actress leaves four hour session hugging a female friend after torrid split from 'physically abusive' husband Johnny Depp

Mitä siis tulee tapahtumaan?

Luultavaa on, että nyt kun Johnny Deppillä on lähestymiskielto, hänen kohtalonsa voidaan lukea saman tempun Mel Gibsonille tehneen naisen tapauksesta.

- Itse asiassa, Fundamentissa on useasti kehoitettu katsomaan historiaa, sillä sillä on tapana toistua, ja tämä tapaus oli suora kopio siitä,  mitä Gibsonin ex teki hänelle, kun puhalsi tämän rahat ja tahrasi hänen maineensa.

Yhteiskunta ei ole vielä haukannut punaista pilleriä, ja tästä syystä viattomat miehet kärsivät myös jatkossakin.

Nyt kuitenkin on vielä toivoa, sillä tätä tosin kuin Gibsonin tapausta, ei usko oikein kukaan.

Katsotaanpa vielä seuraava, vertaa naisen tekoja ja sanoja-osion oppitunti:

Amber Heard väittää Johnny Deppin kärsivän huume- ja alkoholiongelmasta: "Hän on usein paranoidi"

"Heard väittää Deppin pahoinpidelleen häntä kolme kertaa viimeisen puolen vuoden aikana. Näyttelijätär kertoi pelkäävänsä Deppiä, sillä hän kärsii tämän mukaan alkoholi- ja huumeongelmasta."

Kolme kertaa, ja vasta kun mehevä, hypergaminen, erossa saatava jättipotti  häämöttää, hän päättää kokea asian ilmoittamisen arvoiseksi ja eroa aiheuttavaksi?

Tuo on kylmää laskelmointia, ihan kuten sekin, että äitinsä kuoleman murtamaa Deppiä vastaan haettiin eroa.

Tuollainen nainen saataisi itse tuomita, mieluiten muslimimaiden suosimilla tavoilla.

"- Johnnylla on pitkä ja hyvin tiedossa oleva julkinen sekä yksityinen historia huumeiden ja alkoholin väärinkäytöstä, Heardin kerrotaan kirjoittaneen avioerohakemuksen yhteydessä."

Jälleen mustamaalaamista, oman uhriutumisensa eduksi.

"- Johnnylla on lyhyt pinna. Hän on usein paranoidi ja hänen luonteensa pelottaa minua todella. Hän on osoittautunut monesti olevan fyysisesti vaarallinen ja henkeä uhkaava minua kohtaan, Heard kerrotaan todenneen."

Niin tosiaan, kuitenkin loogisinta on mennä tälläisen "mielisairaan riehujan" kanssa silloin naimisiin?

"Vuodesta 2012 yhtä pitänyt pari ehti olla naimisissa reilun vuoden ennen tämänviikkoista avioerohakemuksen jättöä."

4 vuotta yhdessä, vuosi naimisissa.

Toistettakoon: Naisen teot vs. sanat - se tärkein puntari.

Ja poliisit ovatkin oikeilla jäljillä:

COPS SAY NO EVIDENCE OF INJURIES

Lue myös:

ON KIELLETTYÄ KOROSTAA ETTEIVÄT KAIKKI MIEHET HAKKAA NAISIA

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Kevennys: Suvakkia korville


Tosin verbaalisesti, mutta sitäkin kovempaa.