keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Fundamentti Toivottaa Hyvää Joulua & Uutta Vuotta Lukijoilleen! (sis. Vuosikatsaus, lomakommentaari ja suosituimmat tekstit)

Se olisi taas aika lompsia joululomalle, ja palailla taas siinä seuraavan vuoden puolella takaisin eetteriin.

Tietysti, jos jotain suurempaa, joululomahorroksesta herättävää ilmenee, se tullaan sanomaan, mutta muuten mennään perinteisellä tyylillä.

Mitä taas tulee vuosikatsaukseen, voidaan sanoa että vuosi on ollut erinomainen, ja nousujohteinen, sillä tällä kertaa lukijamäärät ovat vakiintuneet ja suuret heittelyt vähentyneet - tietysti on olemassa selvästi aiheita mitä ei vielä olla osattu ottaa omakseen (adressit ja aloitteet) kun taas perinteiset Fundamentin aiheet aina maahanmuuttokritiikistä kriittiseen naistutkimukseen ovat olleet suosittuja, puhumattakaan sitten talousjärjestelmään liittyvistä teksteistä. Myös Täydellisen Järjestelmän yhteiskuntateoriaa on päästy esittelemään uteliaille silmille.

Näillä eväillä on hyvä poistua takavasemmalle ja joulun viettoon.

Vaan, tässä vielä vuoden 2015 viisi suosituinta tekstiä.

Hieman hassua, että yhteiskunnallispoliittisen blogin suosituin tekssti oli nimenomaan Tinderin pariutumiskoe, joka paljastui jopa siinä määrin naiskriittiseksi, että alkuperäinen sivusto on jo hävinnyt - mutta Fundamentin tekstissä on tallessa kaikki tarpeellinen data - samalla kun kyseisen sivuston pitäjä kun sai jopa tappouhkauksia sivuston vuoksi.

Sukupuolten Sota Leviää: Tinder-Koe Joka Punapilleröittää Sinut Varmasti


Myös seuraavan tekstin kohdalla on pitkälti kyse siitä samasta ilmiöstä: "Totuus sattuu" ja "totuudenpuhujat yritetään vaientaa" - tällä kertaa Jussi Halla-aho.

Katso Yllättävä Seikka Jussi Halla-ahon Saamasta Tappouhkauksessa (+ grafologinen profilointi)



Matujen kannanotto/terroriteko Suomen itsenäisyyden juhlapäivänä myös keräsi huomiota ja muistutti, että vaara ei ole ohi, vaan se voi iskeä lähipiirissä ja seurata kotiovelle:

Facebook-kaverini Joukkoraiskattiin Raa'asti Itsenäisyyspäivänä - Media Ei Uutisoi!


Vuoden laskelmoiduin takinkääntö? Lukija päättäköön:

Tämäkö "Eheytti" Helena Erosen?


Ja myös lopuksi vuoden kantava teema: totuudenpuhujan suun tukitseminen päti myös uuden Vieraskynä-sarjan aloittaneeseen Henry Laasasen tekstiin.

Vieraskynä: Henry Laasasen Sensuroitu Teksti: Nuorten Naispakolaisten Vastaanottaminen Ratkaisisi Ongelmat


Joten, jos jotain vuosi 2015 opetti, oli se sen, että ongelmat ovat ja voivat hyvin, sillä niille ei tehdä mitään, ja niitä itse asiassa jopa vaalitaan.

Unohtamatta tietenkään seuraavia anekdootteja:



Vaan se siitä, loppubiisin (tunnistatko kenen alkuperäinen se on?) ja toivotuksen myötä alkakoot jouluinen loma ja juhla!



Hyvää joulua ja uutta vuotta, sekä kiitokset lukijoille ja tukijoille vuodesta 2015!

PS. Suositeltavaksi joulun poliittisesti epäkorrektiksi joulutekstiksi "Fundamentin toimitus" suosittelee seuraavaa tekstiä, joka on oivaa vastalääkettä "meidän kaikki traditiot onkin oikeasti muilta ja monikulttuurinen nihilismi on ainoa oikea ratkaisu kaikkeen"-hapatukselle: Onko Joulu sittenkin alunperin kristillinen juhla?

tiistai 22. joulukuuta 2015

Vuoden Yksinäisin Juhla

Näin joulun alla, on aika taas nostaa esiin aihe, yksinäisyys, jota käsiteltiin näinä aikoina viime vuonnakin. Eritysesti jouluna, yksinäisyys kouraisee heitä jotka siitä kärsivät, siinä missä siitä vapaat tuskin edes tajuavat oman etuoikeutuksensa.

Valitettavasti, jos ei nyt yksinäisille järjestettyjä tukitempauksia lasketa, on tilanne pysynyt kokolailla samana.

Individualistisen yhteiskunnan pitkä ja hirtehinen varjo, on hyvin yksinäinen olento,  ja se koostuu näistä ulosjääneistä yksilöistä.

Jos lakkautetaan velvollisuudet lähimmäisiä kohtaan, ja tärkeintä on yksilön vapaus, ei ole vaikeaa arvata että tulee ruumiita.

The age of loneliness is killing us

How Loneliness Affects Your Brain

Eräs ongelma yksinäisyydessä on se, että sen terveysvaikutukset näkyvät tulehduksina, sillä ihminen on psykosomaattinen kokonaisuus.

Puhumattakaan sitten psykologisista vaikutuksista, jotka ovat tutumpia, mutta niistäkin tehdyt havainnnot eivät juuri rohkaise; kyseessä on ns. syöksykierre, jossa lopulta tarpeeksi yksinäisyyttä kokenut alkaa kokea vainoharhaisuutta ja kokea ympäristön merkit negatiivisina (vihamielisinä itseään kohtaan), jolloin luonnollisesti rohkeus solmia ihmissuhteita laskee entisestään.

Lisäksi, tutkimukset osoittavat, että monesti termi masennus on monesti termi jota voidaan käyttää yksinäisyydestä. Esim. yhteydenpuute voi näkyä joko totaalisena starvaationa, jolloin yksinkertaisesti kontakteja ei ole, tai sitten kyseessä voi olla leudompi versio jolloin kontakteja on mutta kyseessä on myrkylliset tuttavapiirit, joiden seurassa ollaan pkosta. Kumpikaan ei ole hyvä. Mitä tulee tutkimuksiin, tätä vaih Sciencessa julkaistu tutkimus  “Would you be happier if you were richer?”  Princetonin professorit Alan Krueger ja Daniel Kahneman, (2002 Nobelin voittaja) havaitsivat, että paras indikaattori onnellisuudesta, on se miten taajaan henkilö voi syödä kaverien ja perheensä kanssa.

Krooninen yksinäisyys on kolme kertaa pahempi terveyshaitta kuin ylipaino ja tuhoisaa kuin tupakointi.
– Jokainen tuntee joskus olonsa yksinäiseksi. Se kuuluu elämään, mutta krooninen yksinäisyys on terveysriski, sanoo HelsinkiMission toiminnanjohtaja Olli Valtonen.
Olli Valtonen kertoo, että viime aikoina yksinäisyyttä on alettu tutkia entistä enemmän.
– Tutkijat ovat olleet yllättyneitä, kun he ovat tajunneet, kuinka isosta ongelmasta on kysymys.
Krooninen yksinäisyys on vaarallisempaa kuin ennen luultiinkaan. Se on terveysriski, jopa kolme kertaa suurempi kuin ylipaino. Elinajan ennuste on samaa luokkaa kuin säännöllisesti tupakoivalla. Kroonisella yksinäisyydellä on suora yhteys verenkiertoelimien ja sydämen toimintaan.
– Aikaisemmin ajateltiin, että masennus tuottaa yksinäisyyttä. Tutkimusten mukaan ensin olisikin yksinäisyys. Se on ihan oma, erillinen häiriötilansa. Ennen asiaa ei tiedostettu. Ajateltiin, että se on vain kurjaa.

Voisi sanoa, että se raskain osa on kuitenkin yksinäisellä miehellä.

Häneltä on kielletty ns. uhripääoma, vaan hänen täytyy jaksaa, sietää ja kestää. Feministit kyllä voivat valehdella sitä, että heillä on apu tähän, sillä kun patriarkaatti sorretaan ja naiset saavat ylivallan, jollain maagisella tavalla hypergaminen sukupuoli pelastaa jo nyt sortamansa sukupuolen (vielä kun tätä matriarkaatin dystopiaa ei olla saavutettu, saavat nämä miehet osakseen shaming languagea - oolivat he sitten vapaaehtoisesti yksin tai olosuhteiden pakosta).

Todellakin, shaming language ei ole kaukaa haettu sanavalinta, sillä sitä tapahtuu, mutta sen perusdynamiikalla "häpäise kohde hiljaiseksi" on epäilemättä paljonkin tekemistä sen kanssa, miksi miehet ovat niitä jotka syrjäytyvät, ja haihtuvat pois, tai pamauttavat itsensä päiviltä (tosin, nykyisin tämä epidemia on levinnyt jo niin pitkälle ja terminaalisiin muotoihin, että esim. kouluammuskelut ovat yleistyneet - eivätkä ne todellakaan ole suosittujen ja seurustelevien nuorten miesten "huvia").

Entä naisten tila? Kyllä heitäkin on yksinäisiä, mutta he ovat se sukupuoli joille pohjimmiltaan pariutuminen on kysymys valinnasta. Ns. juoksujen juoksemisen kukkeimpina vuosina ja luotettavien partnerien torjunta, sekä hypergamisesta "vapaudesta" kiinnipitäminen ovat niitä naisten etuoikeuksia, joilta heitä ei voi pelastaa kukaan, paitsi ehkä sama liikehdintä kuin miehetkin: maskulismi.



Nimittäin sellainen asia on vielä täysin "kielletty totuus", että naisella on seksuaalinen valta, ja miehellä ei. Tai sanotaanko, että pieni miesten vähemmistö pääsee tähän,  mutta siihenkin on syynä naisen hypergamia.



Naisten, ja yhteiskunnan tulisikin herätä feministisestä unestaan, ei vain miesten, vaan myös naisten parhaaksi, tai sitten kapitalismin virheet toistetaan myös ihmissuhteissa, mikä tulee tekemään elämästä vaikeaa yksilön ja yhteisön kannalta, siillä jos ennen - nyt näin joulusta puheenollen - rakastava perheyhteisö ja lämmmin koti pelasti huonompiosaisenkin  perheen lapsuuden, on meillä edessä äärimmäisen kolkot ajat . joihin edetään yksilö kerrallaan.

Joulu epäilemättä on vuoden yksinäisin  juhla. Se ei ole joulun syy, vaan joulua voidaan pitää eräänlaisena indikaattorina siitä, minkälaisessa kunnossa yhteiskunta on, sillä se on niin suurta kontrastia heijastava ja aiheuttava juhla.

Mitä heikommin useammilla silloin menee, sen huonompi on yhteiskunnan tila.


maanantai 21. joulukuuta 2015

VAROITUS: Uusi Huijaus Liikenteessä!

Unohda "naisen euro"-myytti, nyt on uusi huijaus julki!

YK: Naiset tekevät yli puolet kaikesta työstä maailmassa


Ilmeisesti tuo naisen euro-myytti on jo niin saatettu jokaisen tietoisuuteen, että on pitänyt keksiä uusi uhriutumisen oikeuttava huijaus.

Naisen euro oli siis venkoiltu siten, että tilastolliset vääristelyt ja tarkoitushakuiset laskemat saivat aikaan käsityksen siitä, että naisen euro olisi 80 centtiä; sillä näin se, että nainen tekee vähemmän työtä (yleensä vieläpä leppoista ja riskitöntä suojatyötä) on saatu näyttämään sorrolta. Kätevää, eikö?

Nyt sitten nainen tekeekin jopa enemmän työtä kuin mies ja saa vieläpä vähemmän rahaa!

Tämä(kin) on saatu aikaan taivuttamalla totuutta, tai sanotaanko, venyttämällä työn käsitystä, mikä tosin tekstissä suoraan lukeekin: UNDP:n raportissa työksi on laskettu myös vapaaehtoistyö, luova työ ja kotityöt sekä perheenjäsenten hoiva

Pitäisikö sitten miesten ryhtyä myös laskemaan tuottavan työnsä lisäksi työksi mm. naisten  auttamisen, aina hämähäkin tappamisesta kodin ja auton korjaustöihin? Puhumattakaan "ammateista" kuten henkilökohtainen henkivartija ja kuski. Myös hyvin "suosittuja" ovat kävelevän juomatelineen ja  maksuautomaatin virka, sillä sellainen "kunnon miehen kuuluu olla".

(Kun tämä on sanottua, voi huomata että äkkiä kaiken täyttää hiljaisuus. Ainoa aistittavissa oleva asia on, tantereen töminä, kun pulskat feministit yrittävät juosta mahdollisimman nopeasti pois kiusallisesta tilanteesta, edeten verkkkaista vauhtiaan).


lauantai 19. joulukuuta 2015

Infomercial: Näyttöjen Sininen Valo Pitää Sinut Hereillä - Tässä Ilmainen Ratkaisu.

Infomercial-osio on saanut nimensä siitä, että se alunperin sisälsi kaupittelua, jossa oli mukaan informaatiota. Ajan myötä tämä sitten muuttui, ja alkuperäinen merkitys jäi "hieman" taka-alalle.

Vaan, nyt se hyvitetään ilmaisella applikaatiolla joka ratkaisee kaikki ongelmasi (HUOM: väite on rajusti liioiteltu)

Tietokoneen ruudut, ja älylaitteiden ruudut ovat siitä erikoisia, että niissä kajastaa ns. sininen valo.

Tämän tehtävänä on siis pitää sinut virkeänä. Erityisesti se kostautuu silloin mitä myöhempään sitä käytät. (Puhumattakaan muista sen terveyshaitoista, esim. näölle).

Voiko sinisen valon hurma olla silmien turma?


Tällöin ratkaisuksi tulee f.lux- ilmainen applikaatio mm. tietokoneellle, joka muuttaa ruudun antamaan valoa ja vaihtaa sinisen valn toisenlaiseksi, mikä kaikki tapahtuu sinun unesi eduksi.

Allekirjoittanut käyttää tätä, ja voi sanoa, että siitä on apua.

Olkoon tämä aikaisena joululahjana Fundamentin lojaaleille lukijoille (muut eivät saa lupaa ladata tätä applikaatiota).

Lataa se ilmaiseksi täältä: https://justgetflux.com/

Lue myös seuraava (sisältää apua unettomuuteen, sekä paljon muuta!): 

torstai 17. joulukuuta 2015

Kaksi Sudenkuoppaa Joita Jokaisen Vapautuneen Miehen Tulee Varoa

Johdanto

Tässä viime vuotisessa, suuren suosion ja levinneisyyden saaneessa tekstissä, mikä on siis perustavanlaatuinen paketti miesten ja pariutumisen ongelmista ja horisontissa häämöttävästä vääjäämättömästä sukupuolivallankumouksesta modernissa yhteiskunnassa, on myös tämän tekstin perusta.

Voitannee myös sanoa, että tämä teksti toimiikin pienenä spin off:ina tuosta edellisestä, laajemmasta otannasta, jossa paljastetaan klassisten Fundamentin tekstien tapaan naisten pelit ja miehiä vaaniva sudenkuopat, sekä monta muuta perustavanlaatuista ongelmaa.

Tämä tässä tekstissä esitelty peli ja sudenkuoppa on yhdistelmä aiemmassa tekstissä mainittua ilmiötä, nimeltä shaming language, jonka tarkoituksena on siis häpäistä mies hiljaiseksi ja täten saada hänet alistumaan, tai sitten tekemään jotain muuta yksipuoleisesti naisen eteen.

Tästä pelistä on kaksi variaatiota, joissa molemmissa ylläpidetään naisen seksuaalista valtaa ja asetetaan nainen jalustalle mieheen nähden; ideana on että miehen arvo määräytyy siitä, onko nainen valinnnut hänet seksiin tai suhteeseen kanssaan. Ja koska nainen valitsee, on tämä erittäin kätevää naisen kannalta.

Pohjimmiltaan kyseessä on yksi ja sama peli, joka perustuu shaming languagelle jonka koodi on purppura. "Purppura koodi", eli "olet vain katkera kun et saa naista"-hyökkäys. Tietysti tämä on jo lähtökohtaisesti naurettava ja infantiili tapa yrittää hiljentää mies, sillä ei ole väliä mitä kautta totuuden sanoja on päätynyt johtopäätökseensä. Henkilön oikeassaolo ei myöskään määräydy siitä, saako hän seksiä vai ei. Esim. Nikola Tesla piti itsensä tarkoituksella selibaatissa, ja hän oli huomattavasti useammin oikeassa, tosin kuin moni joka eläimellisesti on milloin kenenkin nylkytettävänä. Samoin, missään ei olla sanottu, että kokeneet miehet olisivat sen vähemmän objektiivisia kuin kokemattomat.

Vain näiden hyökkäysten kohdepainotukset vaihtelevat, joten siksi ne on jaettu kahteen eri variaatioon.

Ja kun kerran tiedämme ilmiön nimeltä naisen logiikka, voi tämä kaoottinen systeemi lingota näitä vailla mitään logiikan lakien noudattamisia, joten tästäkn syystä näissä analyyseissa on otettu kaikki variaatiot huomioon.

Vaan nyt asiaan,

Variaatio A.

Tässä miestä häpäistään, jos hän ei saa seksiä tai ei ole saanut sitä lainkaaan,

Erityisesti tämän hyökkkäyksen kohteeksi joutuvat ATM- ja KTM-luokan edustajat. Joskus tosin tätä käyttävät naiset  voivat käyttää tätä samalla tapaa jokaiseen mieheen, ei väliä onko kyseessä super-YTM vaiko HC-ATM, sillä niin kaavamaisia heidän on tapana olla, mitä tulee shaming languageen (miehet voivat tästä päätelllä myös, että miten vakavasti tuohon hyökkäykseen voidaan suhtautua).

Tällä tavoin myös vähemmän viehättävät naiset voivat myös yrittää vongata itseään tasokkaamilta miehiltä seksiä.

Tämä variaatio on sellaisenaan hyvin pelkistetty esimerkki siitä, miten taustalla on yritys hiljentää mies, ja samalla saada hänet arvotettua sen mukaan onko kukaan nainen antanut hänelle. Näin toimii naisten seksikartelli, joka ei olisi mahdollinen ilman naisen seksuaalista valtaa.

Variaatio B.

Tässä pätee sama kuin edellä, mutta tällä kertaa mies yritetään painostaa parisuhteeseen. Tämä lankeaa yleensä kaikkien miesten, mutta etenkin sitoutumista välttelevien YT-miesten kuin myös MGTOW-miestenkin osaksi, sillä naisen suurin tavoite on saada mies vangittua parisuhteeseen, jossa nainen on hypergamisena hyötyjänä miehen resursseista.

Samoin, tätä käytetään koska nainen tiedostaa oman seksuaalisen valtansa rajojen tulevan vastaan siinä faktassa, että parisuhde-MA (seksuaalinen markkina-arvo) on eri asia kuin seksi-MA. Edellä mainitun kun pitää olla huomattavasti suurempi, jotta mies pitää naista jonkinlaisena saaliina, muuten nainen on vain hoito.

YTM joutuukin siksi tämän kohteeksi, koska nainen haluaa hypergamian toteutuvan ja täten hän yrittää häpäistä miehen sitoutumaan itseensä. Mutta koska naisen oma MA ja naiselliset aseensa ovat  heikot, pitää hänen siksi turvautua tähän tuttuun viimeiseen oljenkorteen, johon naiset tilanteessa kuin tilanteessa tuntuvat turvautuvan muutenkin kun alkavat jäädä alakynteen: shaming languageen.

MGTOW on tämän uhrina siksi, koska nainen ei kestä sitä että hän putoaa jalustalta ja menettää sen ainoan "kykynsä" mihin hänellä ei ole osaa eikä arpaa (sen, että hän sattui syntymään naiseksi), tämä myös siksi koska moderni nainen pelkää vahvaa miestä joka uskaltaa kulkea omia polkujaan, tosin kuin joukkosieluiset naiset jotka pitävät itseään vahvoina ollessaan osana joukkoa.



Edellä mainittuja miehiä yhdistää myös se, että toisella heistä on suuri kysyntä, eikä hänen ole tarpeen tyytyä huonoon naiseen ja sen mukaiseen suhteeseen. Toinen taas ei tarvitse naista ja suhdetta, jolloin hypergamia ei voi onnistua, aivan  kuten tällöin on myöskin yksi jalustalle asettelija vähemmän, eikä nainen pysty hallitsemaan miestä seksuaalisella vallallaan.

KTM ja ATM puolestaan kokevat tämän, jotta heistä voitaisi tehdä beta-elättäjiä ns. tyytymis-suhteeseen, eli aisureiksi* naiselle joka on epäonnistunut hypergamiasssa, ja nyt etsii sitten miestä joka suostuu yksi- tai molemminpuoliseen tyytysmis-suhteeseen. Tätä käytetään tämän ryhmän miehiin myös hiljaiseksi häpäisemisen mielessä, koska heitä pidetään kyllin aivopestyinä ja epätoivoisina alistumaan tälle hyökkäykselle.

(*Termi aisuri on 2000-luvulla ruvennut saamaan uusia ja päivitettyjä merkityksiä - nykyisin sillä myös tarkoitetaan miestä, joka on "juoksunsa juosseen", yleensä YH-äidin kanssa ja elättää kiltist tämän lapsia, ja usein naista itseäänkin. Vieläpä siten, että naisen varallisuudessa verrattuna mieheen, on yhtä suuri ero kuin miehen seksuaalisella kokeneisuudella  naisen "rataennätykseen" verrattuna. )


tiistai 15. joulukuuta 2015

Informercial: Viimeinen Päivä (Lue & Toimi ENNEN Keskiyötä!)



Tämä on oikein pikainen ilmoitus,

Eli, blogin virallinen kauppa XeimianDesign (klikkaa tekstiä) myy vielä joulupukin konttiin tuotteet jos tilaat ne tänään.

Tässä viimeisimpiä mainoksia ja pikakatsaus tuotteisiin.

Kun taas suoraan kauppaan pääset kun klikkaat tästä.

Tuotteita voi kyllä tilata tuon jälkeenkin, mutta ei ole takuuta että ne ehtisivät jouluksi.

maanantai 14. joulukuuta 2015

perjantai 11. joulukuuta 2015

Kevennys: Miksi Ammuit Anarkistia Silmämunaan?

On näemmä syntynyt uusi tähti, kun anarkistien oma martyyri on osaltaan toteuttanut ns. Kummeli-profetiat (Fundamentti on osoittanut ne aiemmin, katso vaikka tästä, ja tästä).

Jos toisen terroristi on toisen anarkisti, on toisen Pelé toisen pelle.

On tosin paha sanoa, että voiko tätä tapausta edes hyvällä tahdolla nähdä siten.


torstai 10. joulukuuta 2015

Facebook-kaverini Joukkoraiskattiin Raa'asti Itsenäisyyspäivänä - Media Ei Uutisoi!

Tässä on hänen status-päivityksensä (jaettu luvalla):

Jouduin perjantaina raanväkivallan uhriksi minun päälle hyökkäsi 2 irakilaista miestä meidän koti ovella 20 -30v.puri minua kasvoista ja hakkasivat päätä seinään. Jossain vaiheessa meni taju/ raiskaus. Ne onneksi saatiin kiinni!! että sellainen itsenäisyyspäivä oli minulla!!!

Medioista ainakaan Metro-lehti eikä Ilta-sanomat (edit. pitäisi olla nyt uutisoinut - kuitenkin kannattaa olla tarkkana, mainitaanko kansalaisuuksia, vai pimitetäänkö ne!) eivät ole nähneet aiheelliseksi uutisoida tätä tapausta, mutta Fundamentti jolla on maine poliittisesti epäkorrektin ja "kielletyn tiedon" julkaisijana ei anna tämänkään tapauksen jäädä varjoon.

Samoin, onkin erittäin suositeltavaa, että jaatte tätä (joko tätä tekstiä tai sitten kyseistä statusta omilla FB-sivustoillanne; parasta on jos teette molemmat!), näin "hiljaisuuden koodi" murtuu, ja paine kohdistuu oikeaan kohteeseen, aivan kuten valistus herättää nukutetut: Sinulla ja sinun läheisilläsi on oikeus tietää!

Mitä tästä voidaan sanoa, on se että vaara ei ole ohitse, vaan se on tullut nyt kotiovelle, ensin seurattuaan sinua.

Se, että tämä tapahtui itsenäisyyspäivänä, samalla kun suvaitsevaiston omat joukot olivat laittomasti ja naamioituneina, hyökkimässä kansallismielisten suomalaisten - laillisten kulkueiden ja kokoontumisten - kimppuun, on selvä signaali siitä mistä on kyse.

Tämä ei ole yksittäistapaus, tämä on sodanjulistus, halusimme sitä tai emme.

EDIT: 11.12. Tällä hetkellä näyttää siltä, että useimmat mediat ovat alkaneet uutisoida tapauksesta. Tosin, ainoa joka pääsee puhtain paperein läpi, on mtv3:sen uutiset, jotka myöntävät kyseessä olleen turvapaikanhakijamiehet.  Näin ollen jutun otsikko pidetään muokaamattomana, sillä mediat eivät pääsääntöisesti uutisoi tätä tapausta, sen kaikkia olennaisuuksia ja yksityiskohta myöten.



keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Uutiskatsaus: 3 Moskeijaa Suljettu - 334 Sotaan Sopivaa Asetta Löytynyt - 223 Pidätystä!

France close down 3 mosques - 334 war grade weapons found - 223 arrests


Ranska on siis moskeijaratsiassaan tehnyt otsikkojen mukaiset löydöt ja toimenpiteet.

Samaan aikaan Suomessa: Suomen rajat ovat auki, ja mietitään että pitäisi se suurmoskeijakin tässä vielä rakentaa.

Näiden maiden ero on siinä, että Ranska oppi kantapään kautta, Suomi puolestaan kaivaa yhä verta nenästään.


sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivän Puhe 2015

On ollut muutamana vuotena ns. maan tapana, että anarkistit profiloituvat edustamaan vähäosaisia, ja loput sitten hyväosaisia. Sellainen ei ole oikein.

Sen sijaan, että unohdettaisi se että elämme kapitalistisessa luokkayhteiskunnassa, jossa on riistoa ynnä sortoa, ja jossa kansa menee jo valmiiksi kyykkyyn, kun joku lupaa heille rikastamista (he ovat jo oppineet mitä massakontrollin ase nimeltä "kaksoiskieli" tarkoittaa), meidän tulee pysyä hereillä ja toimia.



Joten, sen sijaan että antaisimme rappioarvojen ja ensimmäisen rakkautensa hylänneiden varastaa tuon kansallisen itsesuojelun ja hyvinvoinnin - kansallismielisyyden ytimen - meiltä, on meidän otettava asiaan kantaa. Meidän on lakattava olemasta niin lyhytnäköisiä, kuin meidän halutaan olevan. Hajottamalla hallittu kansa ei ole koskaan menestynyt, eikä moinen hallitusmuoto ole koskaan ollut kansan eduksi, vaan ainoastaan sen tuhoksi.

Oikeisto ja vasemmisto ovat saman kolikon eri puolet, ja molemmat ovat hyvää vauhtia matkalla kohti konsenusta, ns. eliitin kolmatta tietä, mikä näkyy vähemmistöterrorina. He ovat nimittäin molempien osapuolien osalta erittäin yksimielisiä siitä, että kapitalistin ja maahanmuuttajien, ynnä muiden vähemmistöjen mieliksi meidän on kuljettava laumassa, ja julistettava yhdessä tuumin ei vain heidän loputonta voittoa, vaan myös internationalistisnihilististä fantasiaa, jonka hintaa ei kansalta juuri kysellä.


Sellaisen on loputtava, eikä sellaista voida sallia.

On muistettava, että Suomi on kansa, ja kansa on Suomi. Kaikki mikä on tätä vastaan, on sotaa Suomea ja sen kansaa vastaan.


Näin lopuksi Fundamentti antaakin nyt lavan Saariskosken Penalle, jonka kirjoitus sopii yllättävän hyvin myös meidän aikaamme. Itse asiassa, paria nimeä vaihtamalla tuskin kukaan huomaisi eroa nykypäivämme kuvaukseen.

Kekkonen sanoo ettei voida jakaa lisää rahaa jos ei jaettavaa ole, mutta eikö ole jaettavaa jos toinen sairastuu koska syö liikaa, ja toinen koska syö liian vähän? Toinen joutuu kuntouttamaan itseään koska tekee liian kevyttä työtä, toinen koska tekee liian raskasta? Köyhien ihmisten asian ajaminen on muuttunut rikkaiden harrastukseksi, kärpäspaperiksi jolla kerätään ääniä, siinä on meidän demokratiamme rappiotila. Niin se on: proletariaatiin on luotettava vain omaan voimaansa. Työväenjohtajista tulee johtajia. Koska ei tajuta sitä että yhteiskunta on toimiva ja tehokas vain silloin kun se jäsenet ovat TODELLA tasa-arvoisia.

Finlaysonin naisten kurjuus ei ole pienissä palkoissa vaan siinä että he eivät ihmisinä ole päässeet toeuttamaan itseään. SE on tappio meille kaikille; siitä että he kuolevat kurjuudessa me tietysti voimme olla välitätmättä. Nämä naiset ovat meistä kauempana kuin Bangladeshin nälkäänäkevät, joista sentään lehdet kertovat. Sinä olet Finlaysonin työntekijä, ja Finlaysonin johto pitää huolen siitä että sinua ei lehdille ole olemassa. Kaikki tämä johtuu siitä että meidän maassamme ei vallitse demokratia, siinä mielessä kuin biologi sen ymmärtää. Sananvapaus on mahdotonta ilman taloudellista vapautta, sillä nälkäisellä ihmisellä on vaiin yksi sana sanottavanaan. Ja ilman sananvapautta ei ole kulttuuria.

- Pentti Saarikoski

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Maailman Suuri Herääminen

On suuri herääminen käynnissä, sillä mitkään massakontrollina aseet eivät voi kahlita heitä jotka ovat päättäneet olla vapaita (itse)petoksesta.

Aloitetaan naapurista. Minkä kohdalla olikin ihme, että heräämisessä meni näin kauan.

Ruotsissa kun on kirjattu 60.000 raiskausta vuodessa, eli noin 5000 raiskausta kuukaudessa.
Tämä tarkoittaa siis että jokainen päivä Ruotsissa raiskataan keskimäärin 164 naista.  Tämä on 20 kertaa enemmän kuin muiden Euroopan maiden keskiarvo. Raiskausten lukumäärä kasvoi 12% vuosina 2009 ja 2010.  - Muslimien osuus raiskauksista on noin 77 prosenttia (maahanmuuttajat yleensä, 90%).

Melkoinen määrä "yksittäistapauksia", vai pitäisikö sanoa ullatus, mika maara uksittaistapauksia?


Ruotsalaisesta pikkukylästä tuli turvapaikanhakijoiden ja kyläläläisten sotatanner


Norja on herännnyt.



Ranska on herännyt. Tai herätetty.


Sveitsi on herännyt.


Kanada on herännyt.


Mafia on herännyt.

Entä Suomi? 


Ymmärrämmekö me sen faktan, että mitä suvaitsevaisempi ja avo-ovisempi maa on ollut pakolaisille, sen enemmän siellä on rytissyt, tai meinannut rytistä? Entä miksi tuollainen maa on nyt heränneiden listalla?

Suvakki nukkuu tyytyväisenä, talonsa ovet auki, eikä mikään mahti maailmassa häntä herätä, ei edes se että yöllinen vieras sahaa hänen päätänsä irti, samalla kun toinen rääkyy saatanallisia säkeitä kirotusta kirjastaan - mikä on muistuksena siitä, että saatanallisin valeasuista on se, joka saa pahan näyttämään valkeuden enkeliltä.

Mutta entä he jotka ovat kunnollisia, tolkun ihmisiä? He ovat ansainneet parempaa. On väärin että  he osallistuvat siihen veriuhriin, minkä suvaitsevaisto haluaa uhrata allahille - nuo saatanan lampaat.

Siksi meidän on herättävä.

Awake...for all is dying, even the dead
We are our Past failing to come back
All of us visionaires 
with a rope around our neck


perjantai 27. marraskuuta 2015

Infomercial: Mustaakin Mustempi Perjantai



Koska ameriikoissakin on Black Friday "musta perjantai", pitää totta kai meidänkin sitä matkia, ja pistää sillä verukkeella tuotteita puoli-ilmaiseksi kuluttajille. Käytä siis tilaisuus hyväksesi, tai ole kuutio (be a square - kuten meillä täällä ameriikoissa asia kuitataan).

Vaan, nyt ilman sen suurempia bamplailuja siirtykäämme suoraan tuottenäytteisiin ja tietenkin tarjoukseen, joka on varsin antelias, sillä se myös kestää huomattavasti kauemman aikaa kuin (musta) perjantai.

ILMAINEN toimitus kahden tai useamman tuotteen tilauksiin.
1 joulukuuta saakka
Kuponnkikoodi: 2GIFTS
Kauppa: XeimianDesign

Tässä puolestaan tuotenäytteet:

Infidel - (Olen) Vääräuskoinen- tuotepaketti!


Ja huppari klikkaamalla tästä tekstistä (HUOM: huppari on UNISEX-mallia, eli kelvollinen molemmille sukupuolille ja väritykseltään komean mustapunainen!)

Lisäksi suositeltava on seuraava, uusi versio klassikosta (HC-edition - yleisön pyynnöstä). Sen myöskin saa tätä tarjousta hyödyntävässä pakettimuodossa: 


Klikkaa ja suoratilaa tästä t-paita.
Saman mallin huppariversion (unisex-kontrastihuppari, jossa monia värivaihtoehtoja) saat tilattua klikkaamalla tästä.



Muita poliittisesti epäkorrekteja tuotenäytteitä

Meillä on ongelma (ja sinä tiedät miksi) peruumallin edullinen T-paita - Suoratilaa klikkaamalla tätä tekstiä

$PR-paita (verikapitalisti). Simppeli ja edullinen protestipaita tunnetun kansainvälisen kapitalismin röyhkeimmästä anti- ja ylikansallisesta firmasta - tilaa suoraan tästä 
Suoratilaus klikkaamalla tästä

Klassikko, joka on saanut huiman suosion mediassa ja feministien keskuudessa: 

Suoratilaa klikkaamalla tätä tekstiä - lue palautetta (kts. kuva ja kommenttialue) klikkaa tästä
Säihin istuva, kaksipuoleinen (!) ja suosittu blogin oma huppari:

Suoratilaa klikkaamalla tästä

Ja tästä kauppaan (klikkaa tätä tekstiä) - jossa lisää malleja!

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Historia Toistaa Itseään: Adolf Hitler vs. Neville Chamberlain vuonna 2015 ?




Venäjä sanoi iskeneensä Isisiä vastaan Syyriassa – sotilaslähteiden mukaan kohteena muut kapinallisalueet


Eräs fakta kuitenkin on se, että Adolf Hitler ei saanut pelkästään pahaa aikaiseksi, vaikka alussa jo näyttikin siltä, vaan koska munattomat kanssahallitsijat eivät tehneet tuolle "raikulipojalle" mitään, hän saattoi tehdä mitä halusi. Tämä osin siitä syystä, että ihmiset luottivat häneen ja hän myös teki heille muutakin kuin laittoi kaasukammioon,

Entä Vladimir Putin? Kokolailla sitä samaa:


Nyt, tietysti allekirjoittanut toivoo, että Putin olisi täten siirtynyt hyvien puolelle, ja tehnyt parannuksen. Samoin, hän pitää sitä win-win-juttuna maailman mittakaavassa, että hän pääsee nyt päästelemään hieman tuhoamis- ja valloitusvimmakaasujaan, ja samalla lähettää nämä luiskaotsaiset, väkivaltaiset hullut maata kiertävälle radalle. Siitä on mies pojonsa ansainnut!

Vaan, olemme jälleen  jännän äärellä.

Putin: Venäläiskoneen pudottamisella vakavat seuraukset


Turkki otti ja ampui Venäjän hävittäjän alas. Tästä epäilemättä ei tykätty.

Asiasta tekee pahan se, että Turkki on NATO-jäsen, mikä on melko mieletöntä, sillä NATO:n pitäisi olla Islamia vastaan, ei sen puolella.

Tämä teko tuo mukaan uusia eturisritiitoja, joiden voimme vain toivoa menevän muun kuin kolmannen maailmansodan suuntaan.

Toisaalta, teot puhuvat kovempaaa kuin sanat; miksi Turkki muuten ampuisi alas Venäjän koneen, jos kyseessä ei ole islamistiset sympatiat?

Tällöin mahdollisesti Turkin potkiminen länsimaiden  ulkopuolelle, tai sanktiot Turkille ovat harkinnan arvoinen asia.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Japanin Malli - Sivistynyt Vastaus Muslimikysymykseen


  • Muslimien on osattava japanin kieli ja ymmärrettävä maan lait
  • Sharialaki on kielletty Japanissa
  • Arabian kielistä koraania ei saa tuoda maahan
  • Japani on ainoa maa joka ei anna muslimeille kansalaisuutta
  • Muslimi ei voi saada pysyvää oleskelulupaa
  • Japanin yliopistoissa ei lainkaan opeteta arabiaa eikä muita ns. muslimikieliä
  • Japanin valtion kanta on, että kaikki muslimit ovat fundamentalisteja, ja Japani kieltäytyy muuttamasta muslimilakejaan
  • Islamin julistaminen ja levittäminen on kielletty Japanissa
  • Japani on maa jolla on pienin määrä lähetystöjä muslimimaissa
  • Muslimi ei voi vuokrata asuntoa Japanissa
Hassua, miten heillä ei ole samoja monikulttuurisuuden ongelmia, kuin muilla mailla.

Tältä pohjalta on kuitenkin hyvä lähteä aloittelemaan uusi viikko, ja saada kenties myös ideoita siihen, miten Suomi - jolla on muuten maine pohjolan Japanina - voisi saada oman muslimikysymyksensä hoitoon.

torstai 19. marraskuuta 2015

Infomercial: Kansalainen, Vaateta Itsesi!!



€10 alennus €50+ tilauksesta
Aikana: 19/11/2015 - 22/11/2015
Kuponnkikoodi: SNOW15
Kauppa: XeimianDesign

Tässä puolestaan tuotenäytteet:

Infidel - (Olen) Vääräuskoinen- tuotepaketti!


Ja huppari klikkaamalla tästä tekstistä (HUOM: huppari on UNISEX-mallia, eli kelvollinen molemmille sukupuolille ja väritykseltään komean mustapunainen!)

Muita saman sarjan tuotteita.

Meillä on ongelma (ja sinä tiedät miksi) peruumallin edullinen T-paita - Suoratilaa klikkaamalla tätä tekstiä

$PR-paita. Simppeli ja edullinen protestipaita tunnetun kansainvälisen kapitalismin röyhkeimmästä anti- ja ylikansallisesta firmasta - tilaa suoraan tästä 
Suoratilaus klikkaamalla tästä

Klassikko, joka on saanut huiman suosion mediassa ja feministien keskuudessa: 

Suoratilaa klikkaamalla tätä tekstiä - lue palautetta (kts. kuva ja kommenttialue) klikkaa tästä
Säihin istuva, kaksipuoleinen (!) ja suosittu blogin oma huppari:

Suoratilaa klikkaamalla tästä

Ja tästä kauppaan (klikkaa tätä tekstiä) - jossa lisää malleja!

maanantai 16. marraskuuta 2015

Uutiskatsaus Viikon ajalta - Katso Mikä Näitä Uutisia Yhdistää

Jos nyt "Pariisin yksittäistapaus" ei vielä riitä avaamaan silmiä. niin esiteltäkööt myös seuraava projekti.

Alussa piti kerätä uutisia viikon ajalta, sen minkä niitä nyt tuli vastaan tai ylipäänsä oli mahdollista saada. Eräänä "sääntönä" oli se, että poimintojen pitäisi olla pääasiassa valtamediasta, mikä näinä massakontrollin päivinä on hyvinkin epäilyttävä uutislähde.

Vaan, koska materiaalia alkoi kertyä sen verran runsaasti, alle viikko jo riitti tekemään selväksi mikä on tämän julkaisun pointti:

- Valtamedia on ottanut vakavissaan lukijoiden toiveet, ja esim. sen miten HS on menossa lujaa vauhtia alaspäin, eikä vähiten heidän suvaitsevaisten toimittajien toimesta.
- Vaikka valtamedia vielä pimittää olennaisia ja kaikkein kiusallisimpia tietoja, ja täten osa jää pimentoon, on siitä huolimatta ilmiselvää että kaikki ei ole hyvin.

Vaan tässä uutiset - joita varmasti on tullut lisää julkaisuhetkenä, sillä nyt voidaan puhua suorastaan ei viikottaisesta, vaan lähes päivittäisestä tahdista!

Mies puukotti naista lenkkipolulla Tesomalla


Poliisi tutkii kahta ryöstöä Helsingin Kalliossa – epäiltyjen tuntomerkit julkaistiin



Naiselta vietiin lompakko ja tili tyhjennettiin – poliisi julkaisi kuvan epäillyistä ja varoittaa ikävästä ilmiöstä



Paikalle osunut mummo esti konfliktin kantasuomalaisen ja somalimiesten välillä


Jihadistiverkosto kiinni Euroopassa – yhteys Suomeen


Mitenköhän hyvä idea moskeijat ovat, kun rauhan uskonnon kokoontumispaikoissakin soditaan enemmän jo kuin lähtömaissa?

Täysrähinä pakolaisten säilöönottokeskuksessa – T24: Poliisi käytti kumiluoteja ja ”erikoisvälineitä”

MTV: Lahden vastaanottokeskuksessa poliisioperaatio


Helsingin Pitäjänmäen vastaanottokeskuksessa on käynnissä poliisioperaatio – useita partioita paikalla!



BONUS: Demokratia vai monikulttuurisuus? Tämän jutun ohessa ollut äänestys on melko selkeä tulokseltaan:

Etusivu kysyy: Voisiko Suomi ottaa lisää pakolaisia?

Mutta mitä tekee hallitus?

Tapahtui niin  tai näin, on voittajana kansainvälistä valloitustyötään tekevä Islam:

Mitä tekevät tuhannet Suomelta hylsyn saaneet? – Ministeriö väläyttää paperittomien keskuksia


Eikä ihme koska sylttytehdas (lue myös tämä) - kapitalistit, nuo kansakunnan verenimijät!
¨

Ja sitten ulkomailta:

Pakolaiskriisin raju seuraus: Ruotsi aloittaa huomenna tarkastukset Tanskan-rajallaan


Aftonbladet: Ruotsalaisilla tuli mitta täyteen pakolaiskriisissä


Saksa ottaa käyttöön rajatarkastukset ja eroaa väliaikaisesti Schengenin sopimuksesta




lauantai 14. marraskuuta 2015

Pariisin "Yksittäistapaus" - Joko Lässytys Alkaa Riittämään?

Aikalailla tasan vuosi sitten Fundamentti ilmoitti Isisin nukkuvista soluista, joita on pitkin eurooppaa. Sekä siitä, että ne aktivoituvat. Sen jälkeen niitä on vielä vahvistettu roudaamalla tänne 90% parhaassa iässä olevia, miespuolisia sotilaita, samalla kun lukuisia aselähetyksiä on jäänyt rajoilla kiinni. Eräs vielä mikä tuossa vuoden takaisesssa tekstissä mainittiin, oli ydinaseiskut Lontooseen, sekä ns. nolla tunti. Jälkimmäinen meinaa sitä, että tämä on suoranainen mehukesti sen rinnalla, kun ns. helvetti ratkeaa vallloilleen. (Jos nyt 4 terroristia sai aikaan toistasataa kuolonuhria, jokainen voi laskea paljonko tuhannet saavat niitä aikaan.) Tällöin muuten allekirjoittanut ottaa lähimmän suvakin, ja käyttää tätä mulkeroa ihmiskilpenään.

Ja nyt sitten kävi juuri kuten pelättiin - tai osattiin odottaa:

Isisin nimissä ilmestyi kylmäävä lausunto Pariisin iskuista


Lausunto on tyypillistä jihadistisen äärijärjestön tekstiä. Tekstin alkukappaleessa Isis vetoaa Koraaniin, tarkemmin sanoen islamin pyhän kirjan 59. suuran toiseen säkeeseen.
Suura 59 on nimeltään Kokoamisen suura. Sen toisessä säkeessä sanotaan muun muassa näin näin:
”He kuvittelivat vankkojen linnoitustensa suojelevan heitä Allahin (otteelta). Silloin Allahin (rangaistus) kohtasi heitä siellä, mistä he eivät osanneet (edes) kuvitella. Hän valoi kauhun heidän sydämiinsä, ja he tuhosivat talonsa omilla käsillään ja uskovien käsien kautta. Te, jotka kykenette näkemään, ottakaa (siitä) opiksenne.”

”Tämä on terroristien hätätoimi – siksi nukkuva solu herätettiin

Olisi mielenkiintoista nähdä, että kehtaako suvaitsevaisto julistaa monikulttuurisuuden ihanuutta ja suvaitsevaisuuden hyväksyntää tämän jälkeen.

Niillä on kyllä otsaa mihin vain.

Esim. nyt tuoreimmat selittelyt ovat olleet seuraavanlaisia:
"Turha sanoa että kyseessä olisi maahanmuutto tai islam"

Kun pää on umpiluuta, se on umpiluuta. Keitäköhän he oikein kuvittelivat, näiden terroristien olleen? Syntyperäisiä, kristittyjä ranskalaisia vai? Jos eivät, niin miten ne terroristitii tuonne joutuivat? Teleporttasivatko he itsensä Ranskaan? Entä onko niin, että riemukkaat "allahu akbar"-kiljahdukset aseettomia siviilejä teurastaessa, eivät anna mitää viitettä että kyseessä on Islam?
Näilä todellakin on se unelma, kun taas näillä uhreilla oli se todellisuus.

Fakta: jihadistit ovat euroopassa sotaa varten. Ja se sota on jo alkanut.

Tämä tapaus kumoaa täysin, sen yleisen selityksen, jonka mukaan kaikki pakolaiset olisivat paossa terroristeja.

Sen sijaan, tämä vahvistaa täysin sen, että pakolaisissa on potentiaalisia terroristeja!

Eivät ne terroristit ole tulleet mitään muuta kautta eurooppaan kuin juuri niitä heille auki auottuja portteja pitkin, joita pitivät avoinna suvaitsevaisto ja  verikapitalisti Punainen risti (puolikuu - olisi parempi termi, vaikkakin hautamerkkinä euroopalle risti toimii oikein hyvin)..

Samoin, koko syksyn - pakolaisaallon lomassa - eri maiden rajoila on jäänyt kiinni aselähetyksiä.

Joten ei tarvitse enää miettiä että mistä nämä "hauskat (puna)ristikkäisyydet" johtuvat.

Se kaikki on suunniteltua, kuten jo noin vuoden takaisessa tekstissä asia ilmaistiin.

Entä kuka sanoo enää, ettei terrorismilla ole uskontoa?!

Milloin eurooppalaiset kristityt joukkoraiskasivat naisen sillä oikeutuksella, että tämä oli vääräuskoinen ja ei ollut käärittynä kaapuun?

Milloin muslimien jalkapallostadionille teki itsemurhaiskun valkoiset kristityt pakolaiset?

Milloin kristityt ottivat lähi-idässä 100 arabimuslimia panttivangeikseen veriteuraakseen tappaen heidät yksi kerrallaan?

Nämä uhrit - toistasataa kuollutta ja satoja loukkaantuneita ovat hinta apatiasta ja tietoisesta tietämättömyydestä - mikä kaikki on välttämätöntä suvaitsevaiston sairaan fantasian ja kansainvälisen kapitalistin voittojen maksimoimisen tulevaisuuden varmistamiseksi. (Lue lisää vähemmistöterrorista ja sen hyötyjistä tästä).Kansa tosin maksaa siitä verellään; se on hinta minkä saa petturien valitsemisesta valtaan.Esim. Onko sattumaa, että Ruotsin raiskaustilastot ovat nousseet jopa 1300% ja valtaosa näistä syyllisistä on muslimimiehiä?

Vaan kuten tiedämme, massakontrollin aseet hoitavat aivopesun, subversion ja demoralisoinnin.



Se saa aikaan uskomattoman luupäisen katraan tottelevaisia lampaita, jotka ovat siirtyneet pois todellisuudentajusta, järjestä ja logiiikasta, ja uskovat sen että keisarilla on uudet vaatteet, vaikka hän keppaloisikin koko kansan edessä munasiltaan.


Sen asiantuntijana ja eräänä kehittäjänä oli Yuri.Bezmenov ja hän ilmaisi subversioprosessin jälkeisen ihmistyypin seuraavalla tavalla:  "Henkilö joka on demoralisoitu, on kykenemätön omaksumaan informaatiota. Faktat eivät kerro hänelle mitään."

Voisi lisätä: hänelle myös kaikki todisteet ilmiöstä, ovat yksittäistapauksia.

Ja niitä on pian lisää tiedossa:

ISIS Releases Statement: We Have Already Smuggled Four Thousand ISIS Fighters Into Western Nations, Disguising Themselves As Refugees, And They Will Be Executing Major Attacks



Lopuksi vielä se positiivinen puoli:

Venäjän ja Lännen suhteen lähenevät, tai ainakin lämpenevät toivon mukaan.

Sillä vihollisen vihollinen on ystävä.

Toivotaan.