perjantai 26. syyskuuta 2014

Kevennys: Nainen - Suomi - Sanakirja

Mikä monelle on jo selvinnyt, on se miten naisella on täysin oma puheenpartensa, joka voi ulkoisesti samoista sanoista ja lauserakenteista huolimatta erota paljonkin merkityksiltään ihmisten kielestä.

Esim. "Sä oot katkera" sanotaan silloin, kun nainen itse on katkera siitä, että mies on väittelyssä tai riitelyssä osunut ja upottanut. Samoin vielä suositumpi, keittiö- ja pop-psykologinen höttötermi, "itsetunto" toimii yleensä naisten maailmassa kaiken mittarina, ja tästä nousee myös varsin usein ns. buzz wordiksi naisen kanssa asioidessa. Tämä yleensä merkitsee sitä, että vässyköillä jotka hyppäävät naisen pillin mukaan, tekevät ja kestävät kaiken naurettavan paskan mitä nainen heille syytää, on tällöin "hyvä itsetunto". Sitä vastoin jos miehellä on oma tahto tai hän vieläpä osoittaa mieltään naisen mielivaltaa vastaan, on tällöin miehellä "huono itsetunto". Kyse on kontrollista, tai taikasanasta jota hyvin koulutettu puudeli mies tottelee häntä heiluen.

Otetaan esimerkiksi tilanne jossa nainen on heittänyt miestä läjällä paskaa naamaan.

Mitä sanoo hyvällä itsetunnolla varustettu mies?

"Ai että kulti! Onpa upeaa!!!"

Kun taas ns.huonolla itsetunnolla varustettu sanoo yleensä jotain täysin päinvastaista.

"Olla mies" taas tarkoittaa yleensä kahta asiaa: yksilön kohdalla se on sama kuin olla juuri sellainen mies minkä nainen haluaa (salaisissa unelmissaan, eli jotta voisit täyttää sen paikan, sinun tulee osata lukea ajatuksia tai "aistia fiboja"), tai yleisesti, hyvin koulutettu mies joka on sitten käyttövalmis hänet valitsevalle naiselle.

Vaan, seuraava erittäin hauska (siksi koska se tapaa olla totta - karrikoiden nyt ainakin) lista löytyi netistä, ja se  koskee pääasiassa pariutumista ja sen "jännää ja kipinöivää" maailmaa. Mutta koska sen tekijää en tiedä, en voi antaa hänelle krediittejä asiasta, paitsi että jos luet tätä, niin pitää antaa pointsit, koska tämä sai kyllä hytkymään naurusta ja nyökyttelystä allekirjoittaneen(kin).

Olen ottanut hieman vapauksia lyhentää listaa, ja eräänlaisena bonuksena myös sarjaan kuuluva "treffi-ilmoitustulkki".

Nainen-Suomi-sanakirja

Haluan kiltin ja kunnollisen miehen = Ei voisi nössöt vähempää kiinnostaa.
Teen usein aloitteita = Olen katsellut mielenkiintoisen näköistä miestä hämärässä 20 metrin päästä selkäpuolelta.
Olen itsenäinen omillani toimeentuleva nainen = Verovaroin tuettu yhteiskuntaa haittaava hallintovirkailija. Varma omasta tärkeydestään.
Kaikki miehet ovat sikoja! = Nainen on pettynyt siihen narsisti-psykopaattiinsa ja syyttää siitä kaikkia muita miehiä.
Olen feministi = Vihaan kaikkia miehiä! Siskot rintamaan ja pippelit poikki!
Olen kehittynyt ihmisenä ja naisena = Hetken tuntui epävarmalta, mutta sitten löysin uudet ihanat kengät!
Olen juoksuni juossut = Paljon jännämiehiä ja jyystärikarjuja tavattu.
Naisvihaa! = Joku mies ei pitänyt muodokkaista naisista ja sanoi sen ääneen.
Kyllä sinulle joku löytyy = No sinä et nyt kelpaa minulle, etsi joku muu.
Olen juoksuni juossut = Tylsempikin mies kelpaa, kunhan on sillä on rahaa ja talo ja se hyväksyy lapseni omikseen.
Ei ollut kemiaa = Mies ei ollut ektrovertti juristi-bodari tai narsisti-psykopaatti.
Olen pyrkinyt kehittämään itseäni = Nainen harrastaa hörhöilyä tai muuten muodikkaita lajeja.
Arvostan akateemisuutta = Nainen on täysin kuutamolla ja hakee yhteyttä auringonpilkkujen määrän ja kinkkuvoileivän muodon välillä.
Olen muodokas = Vähintään 50 kg ylipainoa.
Olet todella ihana mies = Älä kuvittelekaan!
Olen ollut nuorena typerä = YH ja neljä lasta ainakin kuuden miehen kanssa.
Olen itsenäinen omillani toimeentuleva nainen = Minun rahani ovat minun. Sinun rahasi ovat yhteiset.
Naisvihaa! = Mies sanoi jotain, mikä ei ole naisesta mukavaa. Naisvihan ilmaukset kielletään direktiivillä.
Olen juoksuni juossut = Minulla ei ole enää rahaa käydä yökerhossa, siksi dokaankin nykyisin kotonani.
En löydä tasoistani miestä = Minulle kuuluu se juristi-bodari vaikka olenkin narkomaani, muodokas ja mielenterveysongelmainen. KUUUULUUUU!!!
Olen ollut nuorena typerä = Kulutusluottoja on enää 75 000 eur, omaisuutta tai työpaikkaa ei ole.
Ei ollut kipinää = Nössö ja mitään sanomaton kunnon mies.
Olet tyylikäs herrasmies = Et voisi parisuhteen kannalta vähempää kiinnostaa, kiva kauluspaita kumminkin.
Ihana! = Naisen tunnesykkyrämykkyrä on sillä hetkellä ihana-tilassa.
Olen itsenäinen omillani toimeentuleva nainen = Minulla on työpaikka Siwan kassalla.
Olen koiraihminen = Koira on tärkein. Koira. Koira. Koira. Ero seuraa puolen vuoden sisään.
Kukaan ei koskaan tee aloitetta = Ne 20 miestä jotka eilen lähestyivät eivät aiheuttaneet kipinöitä.
Olet ällöttävä! = Olet naisesta ällöttävä, kyseessä on ei-toivottu todellinen tai kuviteltu seksuaalisuuden osoitus.
Olen feministi = Näin kuuluu sanoa.
Olen akateeminen nainen = Maisterin tutkinto juku-juku-opista ja blaablaasta. Väitöskirja tekeillä viimeiset 11 vuotta.
Olen ollut nuorena typerä = Minua nolottaa vieläkin se, että oksensin vuonna 2007 ravintolan vessassa.
Kukaan ei koskaan tee aloitetta = Kukaan ei koskaan tee aloitetta.
Olen älykäs = Jankkaa sukupuolen sosiaalisesta konstruktiosta.
Olet ihana mies = Tietokoneeni on rikki, renkaat pitäisi vaihtaa ja taulu ripustaa. Äläkä sitten kuvittele mitään.


torstai 18. syyskuuta 2014

Suvaitsevaiset Olivat Jälleen Suvaitsemassa. Tulos: Perussuomalaisten Ikkunat Sisään

Viime itsenäisyyspäivänä Tampereella joukko suvaitsevaisia suvaitsi piestä viattomia luontokappaleita, poliisien hevosia, sillä kuulemma heillä itsellään ei ollut osaa eikä arpaa miksi siellä ylipäänsä oli poliiseja hevosineen.

Myöskin lasit helisivät, sillä mikäs sen parempi kannanotto, kuin hajottaa satunnaisten kivijalkayrittäjien ynnä muiden omaisuutta.

Nyt ollaan taas päästy vauhtiin.

Helsinki: Tiedote iskusta Perussuomalaisia vastaan


Tällä kertaa näytettiin kuka oli kuka, kun hyökkäys kohdistui Perussuomalaisten mainostilan etuikkunoihin..

Erääksi motiiviksi tälle annettiin mm. "naiivi politiikka".

No, itseironia tajua on pitänyt löytyä, kun itse suvaittiin kivittää "suvaitsemattomien" mainostilan lasit sisään.

Siinä vasta kiistaton osoitus miten asiat voi hoittaa aikuismaiseen tapaan puhumalla, sopimalla ja etsimällä kypsiä sekä innovatiivisia ratkaisuja.

Tai kuten he tapaavat sanoa: (Taas) tehtiin mitä piti!

Ja jos joku ei tajunnut, oli tuo sarkasmia.

Oikeasti mitä nämä vain tekivät selväksi, on se, että he ovat sietämättömiä molopäitä, jotka ovat mestareita saamaan jokaisen vihaamaan itseään ja ajamaansa asiaa.

Eikä unohdeta tätä:

"Syntipukkina ongelmille toimivat niin maahanmuuttajat, ei-heteroseksuaalit, feministit kuin Kalliossa asuvatkin."

Ja mitä ovatkaan nämä vähemmistöterrorismin lemmikit ja eturyhmät tehneet?

Feministeistä ei tarvitse edes esittelyä tässä yhteydessä, se on muutenkin joukko joka kuuluu keskitysleirehin, joko vartijoiksi tai kärsimään ansaitsemaansa tuomiota kaikista rikoksista ihmiskuntaa kohtaan.


Maahanmuuttajat (eivät toki kaikki) ovat ihan itse, ilman kenenkään apua hankkineet itselleen kyseenalaisen maineen, kysy vaikka poliiseilta ja raiskatuilta naisilta. Tilastot eivät valehtele. Kansallisen edun nimissä ei ole vain täysi oikeus, vaan mitä vakavin velvollisuus puuttua tälläisiin kysymyksiin.


Ei-heteroseksuaalit? Heidän asiansa ajaminen onkin tässä tärkeintä, ja he myös itse osoittavat todellista sopeutuvaisuutta ja suvaitsevaisuutta esim. Pride-kulkueissa, joihin pakotetaan mukaan myös lapset jotka eivät pysty antamaan omaa suostumustaan asiaan, ja joita myös nämä suvakit ja homoaktivistit ovat pakottaneet katsomaan sadistisuuttaan homojen hirttämisiä, jotta varmasti saataisi lapsi aivopestyä, tai ainkain traumatisoitua koko loppuelämänsä ajaksi (ihan niin kuin tuollaisten vanhempien omaaminen ei olisi tarpeeksi paha asia). Enkä edes lähde aloittamaan sitä, miten hyvin nämä kunnioittavat vaikkapa kirkollisen opin puhtautta - näet koko instituutio on asetettava heidän alamaiseksi, vain jotta he voivat viettää siellä "suuren päivänsä", vaikka muuten koko laitos voisi heidän puolestaan kuivua kasaan.


Jos oma politiikka ei ole uskottavaa tai tarjoa muuta ratkasuja kuin vähemmistön asettamisen enemmistön yläpuolelle, niin silloin vaan pitää hyväksyä se, ettei ole mitään tarjottavaa kenellekään - ei edes eturyhmilleen.




Itse asiassa, heidän politiikkansa on mädättämisen politiikka, ja jos tarkkoja ollaan, ovat nämä itse osana ongelmaa, eivätkä sen ratkaisua.

Siten nämä eivät vain ole rikollisia Suomen lakia, vaan myös Suomen kansaa kohtaan.

He ovat ihan itse valinneet vihollisekseen Suomen kansan enemmistön, ja tämän kansan olemassaolon puitteet he haluavat mädättää keinolla millä hyvänsä.

Tai kuten he sen sanovat:

Yhteiskuntaan, jota perussuomalaiset ovat luomassa, ei mahdu kaikkea elämämme runsautta, vaan ainoastaan malli valkoisesta heteromiehestä ja hierarkisesta ydinperheestä yhteiskunnan perusyksikkönä, alisteisena totalitaariselle hallinnolle.


Tästä on kysymys kun

tätä tapahtuu.


Vaan nyt, aion tarjota tässä yhteydessä kantaaottavan, vastarintaa herättävän ja muutenkin oikein mukavan vaatetusidean.



On nimittäin tullut aika tunnustaa lippua ja väriä seuraavanlaisen kuvan ja tekstin omaavalla paidalla:


Naisten mallin saat  kun klikkaat tästä.

Ja miesten mallin klikkaamalla tästä.

Koodilla: LAYERUP2 lähtee molemmat ilman postikuluja, vaateta nyt itsesi ja muijasi/äijäsi. Kiitos.

(Koodi voimassa vain 23 päivään asti).


tiistai 16. syyskuuta 2014

Kokoomus & Suomi



Voit arvata kumpi on kumpi.

(Toisaalta, roolien vaihtamisessa piilee ratkaisu; tulevaisuus on joko eliittin tai kansan)

maanantai 15. syyskuuta 2014

Toimeentulotuki Ulkoistetaan Isien Maksamiin Elatusmaksuihin

Fundamentti on tullut maininneeksi aiemminkin sen, että kaikkein eniten viedään ja vähiten annetaan suomalaiselle valkoiselle heteromiehelle.

(Hesarilta "yllättävä" feministisen propagandan veto, heti näin alkuun - tämä teksti esittelee jälleen yhden syyn sille, miksi naisten onnellisuus kasvaa erossa)

Ero lisää naisten onnellisuutta


Mitä myös Fundamentti on ilmaissut julki, on sen, että avioero on laillistettu ryöstö.

Tällä kertaa menemme tapauskertomukseen jossa nämä kaikki seikat yhdistyvät.

Mies ja nainen erosivat ja sopivat yhdessä tapaamisjärjestelyt ja maksut.

Ne menivät seuraavalla tavalla:
- Lapset ovat isällään joka toinen viikko
- Kulut maksetaan puoliksi

Mutta tapaamisessa sossutäti puhui ex-vaimon ympäri, jolloin miehestä tulikin nyt maksaja - jopa siinä määrin, että hän itse on joutumassa henkilökohtaiseen vararikkoon (nainen on siis työtön, mies on normaali duunari elintarvikealalla).

Kysyin että minkälainen tilaisuus se oli, ja mies vain totesi olleensa kuin ilmaa, samalla kun hänen ex-vaimoaan puhui virkailija ympäri, ilman että miehellä oli siihen mitään sanottavaa.

On siis otettu uusi askel, nyt sen sijaan että valtio hoitaisi hommansa, se on juuri kuten Fundamentti asian on ilmaissut, ulkoistanut sen yksityiselle, suomalaiselle miehelle.

Tässäkään tapauksessa, ei maksajalla ole mitään takeita siitä että rahat menevät lapsilleen, eikä exälleen.

Samoin, tämä entisestään heikentää miehen asemaa, sillä aina kun hän tapaa lapsiaan, hän ei enää voi itse ostaa heille mitään kivaa. Eikö olekin ovelaa? Laitetaan miehen rahat naiselle, niin nainen voi toimia uhrina ja sankarina!

On 100% moraalitonta ja epäoikeudenmukaista, että erottuaan miehestä, nainen saa
samat aineelliset edut ja resurssit kuin mitä hän saisi ollessaan miehen kanssa.

Se olisi taas kiva tietää, että miten paljon tätä käytäntöä harjoitetaa ylipäänsä?

Maskulismia tarvitaan maailmalla, nyt enemmän kuin koskaan (pahimmillaan eroprosentti maailmalla on jo 71% luokkaa - lue lisää edeltä)

World’s 10 Most Divorced Nations

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Laura Räty Revisited - Mitä Tästä Opimme?

Laura Räty muunsi sivutyönsä tuloja verottomiksi osingoiksi

Tästä uutisesta on jo ehtinyt kulua aikaa, mutta vanhentunut se ei ole missään nimessä, sillä kyseessä on esimerkki joka on täysin ajankohtainen ollut, ja tulee olemaan niin kauan kun mikään ei muutu.

Mitä Laura Räty siis teki?

Ensiksi hän opiskeli kansan varoilla lääkäriksi, ja näin ollen teki yhteisillä rahoilla itselleen rahanarvoisen sijoituksen, päätyen siitä vieläpä yksityiselle puolelle.

Kunnon kokoomuslaisena hän paasaa veroista, kiertäen ne kuitenkin itse.

Näin ollen hänen ja puolueensa vastustama hyvinvointivaltio on taannut hänelle itselleen leveän leivän.

Puhumattakaan sitten siitä, että hänen omalla tulilinjallaan olivat totta kai matalapalkattujen ammattien edustajat. Esim. siivoojat (heille voisin ehdottaa lakkoa, jolloin näemme sen miten arvokasta heidän työnsä on jokaiselle).

You got some fucking attitude - kuten laulussa sanotaan.

Entä ratkaisut?

Sensijaan että jakaisimme kapitalismin mukaisesti pääomaa rötösherroille, veronkiertelijöille, työteliäille pyrkyreille, kapitalisteille ja heidän tukijoilleen, jaetaankin se kansalle.

Tämä Täydellisen Järjestelmän yhteiskuntateoreettinen oppi on myös alan asiantuntijoiden tukema:

Väite: Keskuspankkien pitäisi jakaa rahaa ihmisille


Ainoa mikä saa markkinatalouden rattaat pyörimään lamaannuksesta, on se että niitä voidellaan ostovoiman öljyllä: Se öljy on raha. 

Tästä syystä on täysin toimimtaon ja aikansa elänyt talouden kehitysvaihe, ettei olisi hyviä työttömyysetuuksia, tai vielä parempaa: kansalaispalkkaa. 

Tämä on ainoa kansallinen vakuutus joka todella voi pitää pään pinnalla, ja antaa voimaa ponnistaa takaisin laineille. 

Kapitalistien edunsaajien lobbaamassa kehityksessä kansa on hajoittamalla hallittu, joten tästä syystä propaganda kontrolloi massoja itseään ja omia etujaan vastaan.

Keskiluokkaa verotetaan, ja heidät yritetään saada vihaamaan itseään alempia yhteiskuntaluokkia.

Kun todellinen syy lepää siinä, että rikkaita kapitalisteja ei vain veroteta tarpeeksi. 

Nyt raha on ahneimmilla, ja se vieläpä keskittyy heille järjestelmässä, jossa ahneimmat ovat tasa-arvoisempia kuin toiset (eräs monista kansallista hyvinvointia syövistä vähemmistöterrorismin muodoista - sinä tiedät, että he tukevat toisiaan!) joten tästä syystä sitä ei ole jokaisella ja sitä myöskään ei ole kierrossa koska on yksinkertaisesti liian vähän heitä jotka voisivat asiaa edesauttaa. 

Fakta on jo ihan todennäköisyyslaskelmankin perusteella, että parempi muutama miljonääri, kuin yksi miljardööri. Muutama miljönääri todennäköisesti tekee suuremmalla onnistumisprosentilla investointja jotka auttavat heitä ja muita, sen sijaan että luottaisimme yhden ahneen toimijan voiton maksimointiin - sen, joka istuu rahakirstun päällä, välillä nostaen pakaraa uuden rahalähetyksen vastaanottamiseksi, tai pieraistaakseen, molempien ollessa kansalle yhtä hyödyllisiä asioita. 

Kapitalismin sivutuotteena on massojen hyvinvointi, ei siksi että se olisi kapitalismin hyväntekeväisyyttä vaan ainoastaan siksi että kansa on laittanut kapitalistin kuriin. Sen tulisi tehdä se nytkin.

Kapitalismin luontaisessa kehityksessä (vrt. Suomen duopoli) on taas ominaista puolestaan se, että kilpailuyhteiskunnassa on pakko olla yksi voittaja, ja loppujen tulee olla enemmän tai vähemmän häviäjiä. Siksi asiat ovat nyt "mallillaan".

Joka uskoo kapitalismiin, nyt näkee mitä se on; ei ole väliä onko siis nyt tuota duopolia pitämässä S ja K-ryhmät, sillä lopputulema olisi ihan sama, vaikka ne korvattaisi Ä- ja Ö-ryhmillä. Lobbarit ja ostetut politiikot meillä luultavasti tulee olemaan aina keskuudessamme, joten ei heistäkään se ei olisi niin paljoa kiinni, kuten se on kiinni järjestelmästä joka myös heidät elättää. (Olen kuullut tästä oikeistolaisen selityksen, että tämä olisi muka vain valtion sosialistisista toimista johtuvaa, mitä pidän jo vallan villinä veikauksena; sosialismia olisi nimenomaan estää tälläisten kapitalististen hirviöiden muodostuminen. Sosialismista mainittakoon se, että toki siinäkin pääoma keskittyy, ja nyt tätä sosialismia pitäisi käyttää niin että tuota yhteistä rahaa annettaisi fiksusti yhteiseen hyvään).


Lue myös.


Kevennys: Kokoomuslainen Ratkaisu Työttömyyskysymykseen?

Tauti leviää - Kokoomus- Suomessa ei näistä luvuista puhuta.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Kumoavatko Nämä Tutkimukset Kaikki Ne Aiemmat? (YH-kulttuuri on tuhomme)

Fundamentti on esitellyt aiemmin ajatuksen siitä, että pariutuminen on naisten vastuulla, sillä heillä on siinä valta. Tämä tahtoo sanoa, että vaikka mies pitäisi itseään minkälaisena playboyna tai suurena rakastajana tahansa, on nainen se joka aina suorittaa valinnan, ja näin ollen kyse on vain miehen valituksi tulemisesta.

Entä onko tälle poikkeuksia jotka vahvistavat säännön?

On toki, sillä miesten hyvin pieni vähemmistö omaa jonkinlaista seksuaalista valtaa, sekin lähinnä naisten antamaa. Tämä miehistö, joita kutsutaan nimellä ylempi tasoiset miehet (YTM) on miespopulasta 1-10% karkean arvion mukaan (lähempänä tuota ykköstä).

Nyt kuitenkin on tullut jo kaksi tutkimusta pihalle, jotka kuitenkin tuntuvat kyseenalaistavan tätä.

Yksin elävien naisten hedelmöityshoidot lisääntyneet rajusti: Eivät löydä miestä



Nämähän antavat äkkiseltään kuvan, kuin että teoria markkina-arvosta ja seksuaalisesti (yli-)vallasta olisi väärin.

Vielä mitä. 

Naisten hypergamiasta, eli ylöspäin naimisesta sekä kelpoisten miesten katoavan pienestä prosentistahan tämä vain kertoo, eikä mistään muusta.

Jos nainen ennemmin ottaa kyseenalaisen miehen siemenen vastaan klinikalta, kuin luontaista reittiä, on tällöin ilmeistä että standardit miesten suhteen menevät roimasti ylitse oman tason jos miestä "ei löydy". 

Asiaa ei myöskään paranna feministinen, ja perhettä hajottava yhteiskuntamalli joka pyrkii tukemaan tälläistä "YH-porsimista". Kulttuurimarxismi on marxilaisuuden harhaoppi, ja tässä sen feministinen sovellus käytännössä - massakontrollin aseet. 

Mitä taas tulee sinkkunaisiin jotka eivät saa tarpeeksi seksiä naistenlehden kyselyn mukaan, on kyse taas samasta ilmiöstä; jos nainen jolla on vaihdevuodet menneet ohitse, päässä on samanlainen karvoitus kuin alapäässä (en sano kumpi niistä on lyhyempi, kumpi tuuheampi), kiloja on ainakin 20 ylimääräistä, ja työnä tavallinen duuni, mutta silti seksikumppanin pitää  olla miesmalli, ammatiltaan lentokapteeni ja mahdollisesti vielä tuleva presidentti statukseltaan, niin ei hme jos ei kelpaa. (Ja kuten teksti osoittaa, osa näistä naisista harrastaa yhden yön juttuja, eli jakaa tavaraansa, mutta siltikään ei se riitä, kun taas osa on siveellisempiä, mutta mitä luultavimmin jokainen toivottoman ronkeleita). 

Näin ollen nämä tutkimukset vain vahvistavat sen, että jos mies on sinkku, on hän sitä vastoin tahtoaan ja naisten vuoksi, mutta jos nainen on sinkku on hän sitä vain siksi ettei hän ole naisellistunut tarpeeksi jotta voisi ajatella realistisesti. 

Lisäksi on vielä mainittava, että siinä missä perhe on yhteiskunnan perusyksikkö, tulee suurin osa ongelmatapauksista aina hajonneista perheistä, puhumattakaan että tämä feministien lempisana eli "raiskaaja" on yleensä aina YH-äidin kasvatti, olisi meidän ehdottomasti estettävä tämä kehitys. 

Tämä edellyttää sitä, että naisia ei päästetä enää kuin koiraa veräjästä, ja kaikkea heidän toimintaansa selitetä "oikeudeksi omaan kehoonsa", tai muuta tälläistä "nainen on aikuinen lapsi, sitä pitää ymmärtää"-sontaa. 

Jos mietitään vaikkapa aborttia, niin siinä ei ole kyse naisen oikeudesta omaan, vaan jonkun toisen ruumiiseen (vauvansa), sama pätee myös keinohedelmöitykseen - lapsi ei ole ihmisoikeus, jos ei ole seksikään (paitsi tietysti jos kyse on vähemmistön edustajistosta, silloin myös feministilesbot älähtävät sen olevan sellainen). Hedelmöityshoitoa ei edes pitäisi kutsua hoidoksi, vaan keinosiemennykseksi, ja naisella ei ole mitään perustetta sellaiseen. Ei niin kauan kun seksuaalinen valta on keskittynyt naisille itselleen.

Lisäksi vastoin naistenlehden kyselyä, on kuitenkin keskimäärin naisella, etenkin suomalaisella, ollut useampi seksikumppani kuin miehellä - joten tämä kumoaa tarpeen millekään porsimishoidoille. Mies on se joka on erittäin todennäköisesti puutteessa, samoin mies on myöskin se joka hyvin harvoin voi naida yli oman tasonsa, mikä taas on asia joka on naiselle pikemminkin sääntö kuin poikkeus. 

Sitten vielä bonus. 

Meillähän nyt on ollut muodissa nämä kokoomuslaisen arvomaailman omanneet naiset, oli kyseessä sitten veroja vastustava poltiikko joka silti itse kiertää ne mutta muille sanoo miten tärkeää on kun rikkaat riistäjät ja kapitalistit niitä niin mielellään maksavat (huomaa sarkasmi), tai sitten FB:ssä kiertänyt juttu, todennäköisistä kokoomuslaisista rouvista, niin onpahan meillä sitten myös saman alan YH:kin päässyt uutisointeihin:


Jos nyt jo naisia rohkaistaan elämään ilman miestä, ja lisääntymään milloin kenenkin kanssa, niin tämä rupeaa olemaan jo kaiken huippu. 

Tämän YH:n mielestä 6000€/kk ei siis riitä?! Siinä puhutaan henkilöstä, jolla on rahaa tuhansia euroja enemmän kuin toisilla (myös tässä tapauksessa kun kyseinen YH sanoo ettei 3000€ riitä elämiseen -  LOPETA KERSKAKULUTUS!), mutta silti ei riitä?

Kapitalistin röyhkeys, ja naisen ahneus nähdään juuri tälläisissä uhriutumisissa ja pohjattoman ahneuden osoituksissa. 

Tämä logiikka todellakin on silloin se, että rikas kapitalisti on samalla viivalla kuin rutiköyhä soppajonottaja. 

Muutama pointti:

Vain heillä on otsaa puhua siitä, ettei raha riitä elämiseen, kun kyse on pelkästään siitä ettei saa mammonasta kylläkseen. Kyllä tuolla rahalla elää (kysykää vaikka Suomen valtiolta, joka on määrännyt että työtön tulee toimeen muutamalla satkulla kuukaudessa), eri asia on että miten leveästi.

Ei tämä mamma ole siksi YH ettei saisi miestä, vaan vapaasta tahdostaan, joten sinkuksi jääminen jolla on korkeat tulot ovat hänen vikansa. 

Nainen maksaa omistusasuntoaa noilla rahoilla. Miten moni halvassa ghettoluukussa asuva työtön tekee samoin? Jos on päättänyt muuttaa kalliiseen asuntoon, on se myös oma valinta. Rikkaat maksakoot veronsa, mutta myös omat laskunsa, sillä eikö se joka on eniten kapitalismista hyötynyt ole muka velvollinen siitä silloin eniten maksamaankin? (Fakta on, että tämä nainen jatkuvasti lisää sijoitusta ja omaisuuden arvoa maksamalla asuntoa).

Mitä taas tukiin tulee, on tuo kutakuinkin hyödytöntä spekulaatiota, mitä ei edes voi tapahtua tässä maassa. Täällä esim. lasketaan hyvin tarkasti se mitä kukin tulee saamaan, ja skenaario päällekäin menevistä tuista on hölynpölyä (minimitoimeentuloraja ei voi ikinä ylittyä). 

Kuten jo sanottua, ei 6000€ tai edes 3000€ ole summa rahaa, joka ei riittäisi elämiseen, olisi eri asia jos otettaisi nolla pois luvun perästä. Tässä maassa kuitenkin jää useilla sellainen 1500€ keskimäärin käteen 40 työtunnin viikosta, ja siitä pitää maksaa kaikki. (Muutenkin laitoin tuon 3K tähän vain koska nainen itse väittää sellaista, mutta yleisten laskelmien mukaan hänelle jäisi joka tapauksessa lähemmäksi 4K, eli 3600€ ja tukien kautta se on jo reipas satasen yli 4K muutenkin. Kannattaa muistaa että autoetu tässä lasketaan yläkanttiin, ja vielä kun puhutaan melkoisen muhevista veronpalautuksista, jotka ovat jo lähempänä 10 000 € kuin 3000 €, voidaan sanoa että tämä koko vuodatus olisi muutenkin syytä nauttia ripauksella suolaa)

Vai meinaako tämä siis sitä, että on aika siirtyä kansalaispalkkaan, sillä jos jo nyt jo on todistettu että muutama tonnikaan ei riitä elämiseen?

Ja sitten vielä pari tasa-arvoon liittyvää seikkaa, joita jo jutun alussa otettiin esiin.

Kuten. 

Miten on isien laita? Heillä ei ole mitään tälläisiä apuja kuitenkaan, vaan usein he toimittavat elatusmaksun muodossa valtion roolia. Mitä he saavat? Etenkin jos kyseessä on mies, jolta on jopa riistetty tapaamisoikeus omaan lapseensa - eikö tämä ole se todellinen sorrettu ryhmä YH-kulttuurissa?

Toiseksi, miten olisi perhevero? Silloin tälläiset tilanteet olisivat ihan eri roolissa. Mutta ai niin, feministeille ei käy, koska perhearvot ovat pahin mahdollinen naisen sortamisen muoto mitä voi olla. 

Tälläistä se elämä on feminismin ja kapitalismin puun ja kuoren välissä; jälkimmäinen pitää huolta että keskiluokka verotetaan, ettei rikkaan vähemmistön tarvitse maksaa. Ensiksi mainitut puolestaan tekevät kaikkensa, että riistettyinä on pääsääntöisesti miehet, ja uhreina naiset joille ei jää kuin muutama tonni taskuun miehen etsintärahaa. - Miehen, joka totta kai pitää olla vielä yli oman tuloluokan koska itsekäs, moderni vahva nainen etsii miestä joka tulee toimeen omillaan.

torstai 4. syyskuuta 2014

Kevennys: Kokoomuslainen Ratkaisu Työttömyyskysymykseen?

Tällä rötösherrain ja kapitalistien päällimmäisellä äänenkantajalla on tunnetusti aina tiettyjä luontonsa mukaisia ratkaisuja erinäisiin ongelmiin, jotka ihan totta puhuen ne kaikki ovat äärimmäisen luutuneita ja aikansa eläneitä, mutta pientä mahtavaa vähemmistöä hyödyttäviä. Tämä johtuu siitä, että myös talousjärjestelmä kehittyy, vaikka toki vielä letkuissa olevan kapitalismin vallassa olemmekin.

Siispä, jos kysymys olisi: Miten ratkaista työttömyys?

Vastauksena he tietysti he ensimmäisenä sanovat menkää töihin - jopa maassa jossa on muutama kymmennetuhatta vapaata työpaikkaa ja muutama satatuhatta työtöntä. Sillä vaikka näitä suuria hyväntekijöitä, kapitalisteja he nuolevat kuin koirat ruokakulhonsa pohjaa, ylistäen siitä miten nämä eturyhmät takaavat työpaikat ja siten hyvinvoinnin, eivät he pääse eroon siitä faktasta että nämä mainitut asiat ovat pitkälti vain sivutuote joka sattumalta hyödyttää massoja (sillä massat ovat alkaneet reagoida riistoon). Vai väittääkö joku kapitalistin maksavan ilolla palkan tai verot? 

Vaan kun tämä tie on käyty loppuun, päästän oitis seuraavaan ratkaisupariin:
1. Ryhtykää yrittäjiksi (yrittäjyydessä ei muuten ole mitään pahaa, mutta kapitalismin maailmassa on hyvin selkeä ero sillä todellisella porvarilla ja sillä normaalilla pienyrittäjällä, just so you know).
2. Työttömät orjatöihin harjoitteluun, osallistavan työttömyyskorvauksen* piiriin tai muuta "kannustavaa"  toimintaa, jonka ainoana tarkoituksena on riistää työtöntä ja työläistä. (Työläistä siten, että hänen työnsä onnistutaan näin polkumyymään, ja vaivoin hankitut työvoimalait kiertämään. Orja kun tekee ilman, ja piiskuri saa vielä hänen kuppaamisestaan rahallisen palkkion).

Joten kuinka voisimme yhdistää nämä kaksi ratkaisua, ilman että kokoomuslainen arvomaailma suljetaan pois?

Seuraava video antaa siihen ratkaisun.

- Työtön ja työläinen, tiedä paikkasi!


(* Paula Risikko on ollut häärimässä osallistavan työttömyysturvan parissa. Kun häneltä kysyttiin että sehän on yhtä kun työ, koska kaikki vastikkeellinen raha on työtä, myönsi rouva muurahaiskuningatar, että onhan se työttömyyskorvaus jo nytkin vastikkeellista. Aikamoinen vastaus. "Autonne rengas on tyhjä" "Niin on, siispä puhkaisen loputkin niistä". Tälläisten päättäjien käsissä olo on kuin lintukodossa, jossa ei ole tietoakaan maailman pahuudesta)

Lue myös:

Ahne ja pöyhkeä

tiistai 2. syyskuuta 2014

Feminatsien Epätoivo Kasvaa (Pidelkää Kiinni Oikeuksistanne)

Nyt kun Fundamenttikin on osaltaan tuonut esille näiden nutipäisten naisten juonitteluja esille, aivan kuten myös sen faktan ettei heillä oli mitään tekemistä tasa-arvon kanssa, on myös muu maailma alkanut herätä.

Hyviä Uutisia Tasa-Arvon Maailmasta!


Tämä on johtanut siihen, että feministit ovat huomanneet alkaneensa menettämään oman, itsestään selvän asemansa, tasa-arvovastaavina. Se puolestaan on johtanut heidät erinäisiin toimenpiteisiin, olivat ne sitten PR-toimenpiteitä tai poltetun maan taktiikan mukaisia toimenpiteitä.

Suomessa saimme havaita tämän taannoin kun julkkismiehet olivat toimineet feminatsien cheerleadereina.

Ruotsissa taas sosiaalista todistetta haetaan sosiaalisesta mediasta, jossa feministit ovat ostaneet tykkäyksiä.

Swedish feminists buy their Facebook fans

Jenkeissä taas omat fantasiansa hyötykäyttöön valjastanut feministi onnistui ei vain kehumaan tekaistun nimimerkin kautta itseään, vaan myös osoittamaan että miesten lavastaminen syyllisiksi on feministinen perinne - ja uhripääoman kartuttaminen feministien, näiden itsenäisten vahvojen naisten, lempiharrastus:

Did Anita Sarkeesian Fake Death Threats Against Herself?


Eräs toinen seikka mitä tämä sakki rakastaa tehdä, on huutaa raiskausta, tapahtui se tai ei.

Myöskin raiskaus-termin laajentaminen on heille erityisen rakasta puuhaa.

Joten, katsotaanpa mitä palveluksia he ovat tehneet tällä kertaa ihmiskunnalle.

Miten olisi seuraava?

Frape, eli facebook-raiskaus.

Voit kysyä, että kuinka oikein fb:ssä voi raiskata?

Ilmeisesti aika pahasti, sillä siitä voi joutua pidemmäksi ajaksi linnaan kuin varsinaisesta raiskauksesta (tosin, olihan minun sähkönsiirtolaskuni isompi kuin varsinainen sähkölasku, joten hassuja asioita voi tapahtua).

Vastaus löytyy tästä:

Facebook Rape — 'Frape' — Is Now A Crime That Could Get You 10 Years In Prison, In Ireland


Eli lyhyesti: Miehen nainen petti ja jätti miehen, mies sai sen selville, meni naisen facebookiin ja ilmoitti naisen nimissä tämän olevan huora joka ottaa vastaan mitä tahansa tarjouksia.

Kysymys herää että millä perusteella tuo mies oli tuossa väärässä?

Entä mitä nainen sai pettämisestä? Valheellisesta raiskaus ja vangitsemis-syytöksestä?

Retorisia kysymyksiä, kaikki tyyni.

Mutta johan naurattaa, kun tuollaisen pläjäyksen jälkeen voi lukea seuraavaa:

"Raiskaus ja Prostituutio Ovat Hirveitä Asioita, Paitsi Jos..."


Nyt, en edes mene siihen miten feministit yrittävät tehdä EU:ssa arvostelustaan rikoksen.

Minun ei tarvitse, sillä tämän muutenkin oli tarkoitus osoittaa miten epätoivoisia he ovat eivät vain hakiessaan huomiota, vaan myös oikeuttaessaan sen faktan että heidän pikemminkin rikollista toimintaa rahoitetaan kansalaisten verovaroin.

Sinun poikasi?
Katso myös tämä. Mikä järkyttävintä, voidaan loogisesti ja juridisesti oikein aseteltu argumentti kumota kahdella kortilla:
1. Raiskauskulttuuri (joka on salaliittoteoria ja valhe kuten patriarkaatti)
2. uhrin syyttäminen.

Melko kylmäävää, vaikkakin naurettavaa.

Voisimme verrata feministejä lapseen joka puhkuu vihaisena pyssy kädessä. Jokainen nauraa sillä se on söpöä koska lapsi luulee aseen olevan oikea, mutta sitten kun on tullut ensimmäinen uhri, tajuaa väki liian myöhään että ase olikin oikea.