Mitä olen sillä tarkoittanut, on se, että työväenpuolueet, eli tässä tapauksessa vasemmistopuolueet ovat melko yksimielisesti luopuneet työväestä, ja siirtyneet enemmänkin miellyttämään vallitsevaa oikeistoa ja "virallisen totuuden" konsensusta. Vaikka juuri työväenluokka on se, joka teki vasemmistopuolueista millään tavalla relevantteja alunperinkään.
Toki, moni vasemmistopuolue on jo propagandansa nimissä ollut sidoksissa ns. viralliseen totuuteen ja sen kaltaiseen mielipidemuokkaukseen (ja suoranaiseen pakottamiseen), mutta mitä nyt on tapahtunut, on se, että Täydellisen Järjestelmän yhteiskuntateoriassa "kansallista luokkaa" edustavat (eli suomalaiset työväenedustajat, jotka ovat kansallinen enemmistö, ja joihin lasketaan mukaan niin työväen reservi eli työttömät, kuin myös pienyrittäjät ja taitelijat) on jätetty heitteille.
Sen sijaan paljon on panostettu internationalismiin, ja moniarvoisuuteen, joka käytännössä on kansan hajottamista ja hallitsemista sillä mekanismilla, että nämä "vähemmistöt" (joihin feministit laskevat puolet ihmiskunnasta, eli naiset) tavoittelevat silmittömän itsekkäästi vain ja ainoastaan omia etujaan.
Mutta näillä teoilla on seurauksensa.
Ensimmäinen parkumista aiheuttanut seuraus oli jytky.
Allekirjoittanut oli osaltaan edesauttamassa sitä.
Mutta myös muita seurauksia on:
Työmiehet karkaavat SDP:ltä
Eikä unohdeta myöskään tätä seuraavaa:
En voi olla liittämättä tähän jo aikaisemmin esittämääni linkkiä, joka todistaa tätä ilmiötä:
Sitä saa mitä tilaa.
PS. Myös suositeltava teksti liittyen tähän lieveilmiöön, joka nyt on oikeutetusti alkanut potkia takaisin päin, on seuraava Ulla Appelsinin erinomainen kirjoitus tuplastandardeista, eli massakontrollin aseista:
PS. Myös suositeltava teksti liittyen tähän lieveilmiöön, joka nyt on oikeutetusti alkanut potkia takaisin päin, on seuraava Ulla Appelsinin erinomainen kirjoitus tuplastandardeista, eli massakontrollin aseista:
Onko toisten viha sallitumpaa kuin toisten?
PPS. Nyt, koska erään varhaisimman lempibändini eli Slayerin kitaristi Jeff Hanneman kuoli tällä päivämäärällä, päätän tämän kertaisen kirjoitukseni tämän orkesterin kappaleeseen.
Kappale on heidän parhaalta albumiltaan (minun mielestäni), joka on samalla se joka minut bändiin sai koukkuun. Kappale puolestaan on jonkin verran poliittinen, mikä myös sopii hyvin tämän blogin kontekstiin.
RIP Jeff Hanneman
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti