Saadaan pelätä näemmä huijausviestien lisäksi myös näitä pankkejammekin, jotka ovat yhtä höveleitä rahojemme kanssa kuin päättäjämmekin, nuo tämän maailman hyväntekijät.
Aikoinaan jo Carunasta hankkiuduttiin eroon vihervasemmiston ja oikeiston voimin. Sanna Marin puolestaan teki elämänsä diilin omalla kaudellaan Uniperin kaupoilla, joten voidaan sanoa, että minkä vihervasemmiston tyttöhallitus aloitti, sitä ei suinkaan oikeistohallitus korjaa, vaan vain saattaa loppuun.
Ne tietää kyllä mitä tekevät.
Mietinkin joskus, että mitä eliitti haalisi, jos se ei olisi rahaa. Arvelin sen olevan vettä. pic.twitter.com/O8dZaJpN6s
Onhan tämä hyvä idea kapitalisteille, sillä tämän diilin avulla kansalaisilta voidaan ryöstää entistäkin suurempia summia rahaa. Esim. Englannissa aikoinaan myytiin pohjavedet ja verkkoyhtiö, minkä seurauksena kaikki meni päin helvettiä ja ne piti ostaa takaisin tuplahintaan. He olivat ylipäätään onnekkaita, että onnistuivat saamaan sen takaisin.
Näin luodaan kuva, että vesi on muka liian halpaa ja siksi maksuja pitää nostaa. Laki muutos puolestaan mahdollistaa osittaisen yksityistämisen, ja näin kunnat myy osuuksia sijoittajillle, josta puolestaan alkaa maksujen korotukset kuluttajille, koska pitää "investoida". Nyt vedet ovat kapitalistien käsissä ja siksi hinnat alkavat nousemaan vuosi vuodelta, mutta mitään investointeja infraan ei tietenkään tehdä, vaan maksut menevät suoraan omistajille voittoina.
Edellistä on myöskin pirullisen vaikea perua, kuten Englannin ja Tallinan esimerkit osoittavat. Myös lähempää löytyy esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun yritetään edes vähän suitsia riistokapitalistien limaisissa käsissä olevan luonnollisen monopolin Carunaa - tulee välittömästi näpeille:
Ja nyt kun nämä globalistipetturit ovat nyt jäämässä rysän päältä kiinni tästä kavalluksen suunnittelustaan, on totta kai alkanut selitteleminen, ettei me suinkaan myydä kansallista omaisuuttamme pois!
Mutta mistä oikeasti on kyse?
Vasemmistoliitto teki aloitteen, ettei vesivarantoja saa myydä.
Oikeistohallitus teki ko.aloitteen pohjalta oman lakialoitteensa, että saa myydä 49%.
Nyt sitten selitellään, kuinka he oikeasti yrittävät estää tämän myymisen - josta siis vastaisivat he itse.
Eikä kenellekään pitäisi tulla yllätyksenä, että miten tuo valehteleva rötösherrahallitus "korjaa" tämän maan asioita, siihen kun kuuluu esim. velan vähentäminen ottamalla sitä lisää. Ja vaikka mikä tahansa muu lupaus petettäisi, niin maidemme myymisestä kyllä pidetään kiinni.
Kokoomus ei 80-luvun jälkeen ole tehnyt mitään muuta kuin pilannut suomea ja myyneet aina tilaisuuden tullen tätä maata pala palalta ulkomaisille sijoittajille.
Kokoomus on globalistin lempipuolue numero yksi, sillä sitä kannattaa monesti juurettomat ihmiset, jotka täyttää huutavaa, sisäistä tyhjiötään ja pienuuttaan taloudellisella menestyksellä. Globalistit kun ovat aina juurettomia vaikka saisivat kaiken rahan ja vallan maailmassa. Kokoomuslaisen moton ollessa: Minä, eikä koskaan me. Juuri näiden kanssa saa kansa pelätä, että milloin heidän perustansa murskataan ja myydään osissa muualle - ja se pelko on realisoitunut salakavalasti jo vuosia.
Summa summarum
Vesien yksityistäminen koskee kaikkia ja mikä on varmaa on se, että silloin maksetaan (sinä, minä, me ja te!) enemmän vedenkäytöstä. Esim. Tallinnan ylikompensointi kommunismista kapitalismiin oli myöskin hyvä esimerkki tästä:
"TALLINNA Yksityistämisen jälkeen veden hinta Tallinnassa moninkertaistui. Ongelmien korjaaminen vei lähes 20 vuotta."
"– Markkinaehtoisen toimijan kanssa pätevät aina samat lainalaisuudet. Vaikka myynnissä olisi vain pieni osuus yhtiöstä, myymisen jälkeen osakkeenomistajan etu on aina se ensimmäinen juttu, jota pitää miettiä."
On tullut aika taas palailla kesälaitumilta, takaisin tänne blogosfäärin puolelle. Toivottavasti jokaisella oli nautinnollinen ja akkuja ladannut kesä.
Kesäloman aika oli blogin kannalta muuten melko rauhaisaa aikaa, mitä nyt sensuuri iski, tekstiiin jos toiseenkin, eli jos lukija ei löydä jotain arkistoista, se johtuu sitten siitä. Tätä aihetta voisi käsitellä myöhemmin lisää, mutta nyt se saa olla eräänlaisena johdantona käsiteltävänä olevalle aiheelle, joka on oikeistohallituksen happotestaaminen.
Tätä hallitusta ehkä vielä jotkut pitävät hyvinkin "beisettinä", sellaisena kansallismielisen vaihtoehtona jne. vaikkei oikeisto mitään kansallismielisyyttä edustakaan tai ole edustanut vuosikymmeniin, esim. tämä meidän hallitus kielsi ensitöikseen Sinimustan liikkeen. (Siinä missä liittoutumista on nähtävissä vihervasemmistossa, ei näemmä kansallismielisinä pidetyt tykkää sitä tehdä, ellei sitten kyseessä ole kokoomus, tuo kaiken ihmiskunnan ja erityisesti Suomen kansan piinaaja ja ikuinen vihollinen).
Vaan nyt on tullut tilaisuus uusiin testaamisiin - ei muuta kuin nimi alle seuraaviin aloitteisiin, aloitteet käsittelyyn ja sitten nähdään, että riittääkö tuolla porukalla mielenkiintoa kansan tahdon noudattamiseen - riitti tai ei, niin tosifaneja se tuskin haittaa, heille kaikki mitä "oma joukkue" tekee on aina oikein, ja viimeistään meriselitysten tultua, on kaikki jälleen annettu anteeksi.
Ensimmäisenä laitetaan Yle kuriin - mikä tietenkin on vähäsen outoa tässä, on se, että kansan on pitänyt tehdä tällainen aloite, vaikka siellä pitäisi nyt olla porukka vallassa, joka uhkasi laittavansa Ylen kuriin.
Ja kun nyt inhottavista asioista päästiin puhumaan, niin seuraavaksi olisi vuorossa jokaisen vihaama Elokapina, joka koostuu uhmaisista teineistä, jotka ovat keksineet itselleen uskottavan tekosyyn riehumiselleen ja väkivaltafantasioilleen, sanalla sanoen ekoterrorismilleen: