maanantai 7. toukokuuta 2012

Robin - Musiikkiteollisuuden Salaliitto?

Tuleeko tästä Suomen erikoisin nettipiraattien oikeudenkäynti?


Salalataajat tutkintaan


Ensimmäisenä tietysti tulee mieleen että voi kyllä nakertaa jos tästä saa rapsut.

Ja seuraavaksi, heti näin välikysymyksenä:

Arvon musiikkiteollisuus, te jotka olette taiteen ja siitä ansaitsemisen elinvoiman puolustajia, ettekä suinkaan pelkän rahan vuoksi tässä mukana - kuinka usein tälläisiä ratsauksia on tehty ei-valtavirtabändin tuotannon latausten johdosta?

Ei tarvitse vastata.

Toiseksi mieleesi maalautuu skenaario siitä, kun Suomen valtio avustaa kansainvälistä kapitalismia, ja lähettää SuPon erikoisryhmän tekemään iskun jonkun teinin tykö. 

Ovi murretaan, ja huoneeseen heitetään kyynelkaasupaukku. Teini taltutetaan 8 poliisin voimin, ja viedään oikeuden eteen pää pussitettuna ja kädet raudoitettuna selän taakse.

Vaan kolmantena,  mikä tässä ajatusleikissä on keskeistä, on kysymys, että voisiko tämä olla salaliitto?

Mietitäänpä.

Allekirjoittanut pitää salaliittoja enemmän matematiikasta, eli siitä, että lasken asioita yhteen faktuaalisten todisteiden kautta, tietysti myös intuitiota käyttäen, jos asia niin vaatii.

Mikä kai on ominaispiirre persoonallisuutyypille(ni) INTJ (aka. the Mastermind/ Nero)?

Nyt, ei millään pahalla Robinia kohtaan, mutta jos otetaan esittäjän status häneltä pois - eli esittäjän joka siis ei ole sama asia kuin materiaalia luova ja kirjoittava taitelija, vaikka voihan se joissain tapauksissa olla sitäkin ("singer-songwriter"), niin ei kuitenkaan tässä tapauksessa,  jolloin ei siis oikein jää mitään, ei ainakaan sellaista jota ei voitaisi korvata.


Frontside Ollie eli ns. läpimurtohitti, oli kappale jonka oli sanoittaneet muut, eikä enempää eikä vähempääkään kuin musiikin ammattilaiset/henkilöt joilla on kokemusta aiheesta, eli Jimi Constantine (aka. Jimi Pääkallo) ja Sana Mustonen. 

Käsittääkseni Robin ei ole myöskään kirjoittanut kappaletta. Jolloin varsinaisen läpimurron insinörisöivät taustajoukot, ja näitä läpimurtoja hyväksikäyttäen myös ollaan tultu tilanteeseen jossa ollaan juuri nyt.

Eli perusosasien osalta varsinaista esittäjää ei olla toistaiseksi tarvittu lainkaan koko palettssa.

Ja mitä tulee lauluun, niin kukaan joka tuntee vokaafiltterit jotka laulavat artistin puolesta oikein, huomaa että niitä on ainakin Frontside Olliessa käytetty. Maasta ehkä löytyy sen verran laulutaitoisia teinejä ettei sitäkään olisi tarvittu, mutta tämän hittisinglen kohdalla sitä nähtiin parhaaksi käyttää.

Onko Robin siis yksinomaan 100% laskelmoitu vastaus tilaukseen saada suomeen oma Justin Bieber? Tuon kysymyksen vastaus on tietysti niin selvä, että tämän voi ottaa retorisena kysymyksenä.

Mutta oliko tällä mikrotähteydellä muukin tarkoitus?

Nimittäin nuo oikeudenkäynnit ja ratsaukset herättävät epäilyksiä.

Ne ovat epätavallisia.

Robinin musiikkia myytiin edulliseen hintaan, midprice-hintaan, mikä takasi siis sen että ostolämmön ollessa korkealla kaikki teinit voivat hankkia musiikkia ns. viikkorahabudjetilla (taas yksi syrjintä normaaleja artisteja kohtaan, eli ns. omilla ei levy-yhtiön starbanrakennus-suunnitelmilla nosteessa oleville).

Itse asiassa, Hesburger-hampurilaisravintolaketju lähes kirjaimellisesti pakkosyötti tämän musiikkia lykkäämällä levyn mukaan kohderyhmälle suunnattuihin hampurilaisaterioihin.

Mutta tässä tuleekin se pointti, kun levikki oli varma, niin operaatio varoittava esimerkki, jonka kesto kuitenkin oli ns. Idols-tähtiluokkaa, saattoi tuoda a. nostetta levy-yhtiön budjettiin ja b. varoittavan esimerkin mitä tapahtuu kun musiikkia lataa.

Mitä koitan sanoa, on se, että ehkä nämä monikansallisten, suurkapitalististen levy-yhtiöiden varoittavat esimerkit ovat siinä tuontitavaraa missä Justin Bieberinkin klooni?

Pitää muistaa että ei ole pitkäkään aika siitä, kun sai lukea kuinka joku yh-äiti oli saanut tyyliin miljardikorvaukset muutaman takavuoden hitin lataamisesta. Korvaukset joita hän ei voisi pystyä milloinkaan maksamaan. Reilua? Ei tietenkään! Kohtuullista? Hell no! Varoittava esimerkki? Fuck yeah you poor motherfuckers!


Kyyninen tosiasia on, että Robinin kaltainen tähdenlento pystytään luomaan tässä massakontrolloidussa kapitalistin navetassa, aika helposti. Katsokaa vaikka Idolssia, joka on musiikkibisneksen voitto musiikista, siitä aidosta ja turmeltumattomasta kyvystä luoda jotain joka kestää aikojen loppuun. Siinähän, jumalauta, ihan suoraan lyödään yleisölle eteen vaihtoehdot, joista yleisö valitsee periaatteella maksat joka tapauksessa (tuomareina julkkiksia ja levy-yhtiöiden edustajia, mistä saakka musiikkimakua on heiltä pitänyt kysyä?) mutta et voi valita vaihtoehtoja joista valita.

Tämä ei ole edes suunnattu Robinia tai tämän henkilöä vastaan, ei edes hänen menestystään. Itsekin olen muusikko, ja minua ei oikein koskaan ole jaksanut liikuttaa muu kuin oma ja suosikkieni (jos heidänkään) menestys, mutta sekään ei siten että kyse olisi diilin hajottajasta jos sitä ei kuulu. Musiikki on upea taide, jaloin taidemuoto jos lempifilosiani Schopenhaueria on uskominen, ja se ei saa mennä muun kuin luovuuden ehdoilla. Mutta nyt kyse on ennen kaikkea kapitalismin voimista, jotka jälleen kerran määräävät karjalleen rehun mitä nämä voivat käyttää. Levy-yhtiöt antavat musiikin ja soittolistat radioihin, ja radiot puolestaan ruokkivat trendiä sen minkä pystyvät. Porukka on tällä osa-alueella sivistymätöntä kuluttajamassaa, joka ei tiedä mihin pistää rajalliset rahansa, joten he ostavat sitä mitä käsketään.





PS. Jos ja kun tämä kirjoitus kilisytteli kellojasi, niin suosittelen voimakaasti lukemaan myöskin seuraavan kirjoituksen, saman aihepiirin pohjalta. 

ACTA - Mitä Se Tekee, ja Mitä Sille On Tehtävä?

PPS. Lopetusbiisi, eli Carcassin I Told You So (Corporate Rock Really Does Suck) on mitä mainioin päätös tälle tekstille. Suosittelen myöskin lukemaan sen sanat, joissa on sanomaa.

torstai 3. toukokuuta 2012

Miten Tämä Voi Olla Mahdollista?

Somalimiehen tiliotetta levitettiin Facebookissa - rikostutkinta

Poliisi on luokitellut jutun rasistiseksi viharikokseksi. Tämä perustellaan sillä, että tilinomistaja on ulkomaalainen ja tilitapahtumat on julkaistu maahanmuuttajavastaisessa keskusteluryhmässä. Julkaistut tilitapahtumat koskevat pääosin Lieksan kaupungilta tulleita maksuja. Tilitapahtumista ei ilmene, mitä maksuja kaupunki on maksanut.

Millä ilveellä poliisi voi luokitella jutun kyseisellä nimikkeellä, etenkin jos suomalainen työtön saa vain murto-osan tuosta summasta? Eikö tällöin, suomalainen ole se, jota syrjitään ja rankasti, puhtaasti rodun ja kansallisuutensa vuoksi?

Täydellisen Järjestelmän arvoja vastaan tämä sotii ja rankasti. On totta, että se kannattaa hyvinvointiyhteiskuntaa, joka pyritään luokkaeroja kaventamalla rakentamaan alhaalta ylöspäin - mutta vain ja ainoastaan kansallisella periaatteella, eli alkaen omasta kansasta. Tällöin on suoranainen rikos ja petos omaa kansaa kohtaan, jos muukalainen saa enemmän kuin oma kansalainen.

Ja jos tämä kukkahatun kihisemään, niin anna kun lisään; suomalaisilla ja Suomen valtiolla ei ole minkäänlaista velkaa mamuja kohtaan ja suomalaisten tulisi saada nauttia joko kansalaispalkkaa tai negatiiviseen tuloveroon perustuvaa kansalaistukea - jonka on oltava mielellään suurempi per kansalainen, kuin yksikään ulkomaalaiselle maksettu etuisuus.

Mutta nyt meillä on kärryt hevosten edessä, ja on täysin ymmärrettävää miksi rasismi kasvaa, samalla kun kansa on hajottamalla hallittua. Se joutuu kamppailemaan kapitalistisessa ja elitistis-sosialistisessa yhteiskunnassa toinen toistaan vastaan, tällöin luokkasota ei pelkästään näy siinä kun kansan valtaosan edustajat eli työläiset (luokka johon kuuluvat myös työttömät, sillä kapitalistinen järejstelmä edellyttää tämän ns. työläisten reservin olemassaoloa, jolloin jokainen työssäkäyvä on velkaa työpaikkansa työttömälle lähimmäisellee, omalle kansalaiselleen) joutuvat luokkasotaan kapitalistin kanssa, vaan siinä, että he myös nahistelevat keskenään. Noh, pitää sanoa että taktiikka toimii erinomaisesti!

Ja tietysti, mitä tulee tähän vuotoon, niin emme voi olla 100% mistä nuo rahat ovat, mutta aika todennäköisesti jokainen sen arvaa.

Olen nähnyt kyseisen kuvan, enkä pidä kummallisena, että massakontrollin ja meille syydettyjen pelkurimaisten salailujen, ja valheiden verkosto ei kestänyt sitä.

Mutta tämä on hyvä asia.

Se että tämä massakontrollin verkosto, jossa esimerkiksi pidetään salattuina ne todelliset kulut (miksi ihmeessä?) mitä meillä menee mamuhuoltoon, on alkanut revetä ja savuverho viimeinkin hälvetä.

Tuossa kyseisessä kuvassa oli kyse sellaisista summista, jollaisista suomalainen rivityötön (sekä alipalkattu työläinen ja pätkätyöllistetty, puhumattakaan pakkotyöllistetyistä eli orjatyöläisistä) voi vain haaveilla!

Ensimmäiset merkit saatiin silloin kun tämä kuuluisa tilasto pääsi julkisuuteen.


Ja ei pidä luulla etteikö Täydellinen Järjestelmä kannata sitä, että avuntarvitsijoita autetaan.

Mutta siinä saa käyttää järkeä. Ja järkevintä on tehdä kansallisvaltion periaatetta kunnioittaen, niin omaa kuin muita kansoja kohtaan.

Jokainen voikin tehdä pienen vertailun siitä, että kumpi systeemi on fiksumpi:


Ja koska kyseessä kerran oli "rasistinen viharikos", niin laittakaamme hieman nimikettä tarkentava lopetusbiisi, joka on Slayerin Guilty of Being White.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Vasemmiston Rappio ja Häpeä (Vappupuhe)

“Tämä maailma on päämäärien kannalta taivas, mutta keinojen vuoksi helvetti”
- Yrjö Kallinen

Muistan kun joskus vuosia sitten, kun aktivoiduin, ellen jopa herännyt poliittisesti, sain kuulla olevani äärivasemmistolainen.

Syynä oli se, että olinkin sikäli vasemmalle kallellaan (kuten tavallaan vieläkin olen, mutta tässä on mutta, se mutta on radikaali kolmas tie joka on Täydellinen Järjestelmä) ja vastustajinani oli usein änkyräoikeistolaisia. Joten jo tuon vastakkainasettelun johdosta tuli asetuttua kehän vasempaan nurkkaan.

Joka tapauksessa, tuli aika kun piti tehdä selväksi välit vasemman puolen kanssa.

Tulin siihen tulokseen, että kokonaisvaltainen ratkaisu se ei ollut, vaikka heillä oli määrättyjä pointteja. Sama pätee oikeistoon.

Yhä enemmän päätin mennä totuuden kuin poliittisen totuuden tietä;

"Valkoinen valhe ei ole sen parempi kuin punainen totuuskaan" - Juice

Joten noista ajoista hiljaksiin tuli Täydellisen Järjestelmän muovautumisen ja itämisen vuosia.

Päätin löytää itse sen, mitä muut eivät pystyneet tai halunneet löytää - mitä enemmän katsoo niitä vasemmiston negaatioita, jotka jo silloin ällöttivät minua, sen enemmän tulen johtopäätökseen että kyse lienee haluttomuudesta löytää ratkaisuja, ellei jopa siitä ettei niitä tarvitse vallitsevassa järjestyksessä löytää.

Samalla kun vertailin puolueita, havaitsin että Timo Soini myönsi että vasemmisto ja oikeisto ovat vanhentuneita käsityksiä, ja että yhteiskunta pitää rakentaa alhaalta ylöspäin, huomasin että en ole tällä tiellä yksin. Siitä syystä myös Fundamentti on iloinnut Perussuomalaisten menestyksestä, aivan kuten se on mielissään sosialismin tuomista yhteiskunnallisista parannuksista.

(Mitä Perussuomalaisiin tuleekin, on se pikemminkin vasemmisto- kuin "äärioikeisto"-puolue! Se tekee sen minkä vasemmiston pitäisi tehdä, eli olla oppositiossa porvarillisen hallituksen pääsuuntauksen kanssa, kun taas mitä meidän vasemmisto tekee, se sulautuu osaksi Kokoomusta! Jos Nalle Wahlroos oli innokas kommunisti nuoruudessaan, on hän nyt verenhimoinen kapitalisti ja jos Paavo Arhinmäki puhui voitelurahoista ja hyvä veli-järjestelmän pahuudesta hän itse söi sanansa, pyyhki suunsa setelitukkoon ja antoi ne kavereilleen! Kiittäkää siis Arhinmäkeä luottamuksenne väärinkäytöstä, mutta myös siitä että "suomiräppi" tulee voimaan hyvin jatkossakin. No, puolustukseksi pitää sanoa ettei minulla ollut hänen suhteensa odotukset järin korkeallakaan.)

Siispä tuo  aikaa kun minulle alkoi valjeta, että modus operandina siinä, että kansakunta hajotetaan, jotta sitä voitaisi hallita oli tuo poliittinen jakauma. Se toisaalta edustaa luonnollista jakoa, josssa siis individualistiset ja kollektivistiset persoonallisyystyypit jakautuvat vastakkain, mutta se ei ole ainoa taso. Samalla eräs tuon jakautumisen aikalainen, kukapa muukaan kuin Väinö Linna osasi sen hyvin sanoa:


“Kapitalistinen yhteiskunta on leijonien ja tiikereiden yhteiskunta, mutta sosialistisessa yhteiskunnassa tulevat pisimmän korren vetämään ketut ja shakaalit.”

Mutta minä en halunnut olla eläin, vaan ihminen, joten kumpikaan ei käy minulle. Eikä siinä vielä kaikki ystäväni, jos sinä haluat olla ennemmin jompi kumpi noista eläimistä, ei paikkasi ole yhteiskunnassa vaan viidakossa, tai metsissä.

Nyt olisi sitten tarkoitus katsoa näitä vasemmiston ällöttäviä puolia, etenkin mitä tulee väkivaltaan.

Käytän sanaa vasemmisto, tai kommunistit, koska se on tarkempi kuvaus ja parempi erotuksen väline kuin että käyttäisin sanaa sosialismi. Se on hyvä asia monella taholla, kun taas sen sovellus eli kommunistinen sosialismi on kansakunnille yhtä suuri ongelma kuin kapitalismi - tästä syystä tagit.

Yrjö Kallinen näki itsenäisen Suomen kehityksen jo sen hyvin varhaisvaiheilta. Olihan hän sisällissodan aikalaisia ja sai vankileireillä sulkea nälkäänkuolevien tovereidensa silmiä.

Vaikka näkemyksissämme on eroja, esim. mitä tulee kansalliseen aseista riisumiseen (saattoi olla hänen aikanaan ajankohtaisempi pointti - silloin kun käytiin kilpavarustelua joka olisi pitänyt pysäyttää globaalisti), mutta on myös samoja pointteja, olivat ne sitten liiketaloudesta osuuskuntatoiminta tai yksilön hengellisyyden kannalta herääminen (se astuminen hengelliseen tietoisuuteen, ja antautumisena raittiiseen hengellisyyteen joka estää niin lihallisen jumalanapalveluksen kuin egoistisen valaistumisen - oksymoroneja molemmat).

Niin Kallinen jo näki sosialismin pimeän puolen, ja jälleen koin saavani - tällä kertaa menneisyydestä - kaikukopan ajatuksilleni kun luin seuraavaa häneltä:

“Kommunismi oli minun mielestäni hyvin vastenmielinen. Stalinhan oli kommunisti, kommunismi perustui väkivaltaan, vereen ja terroriin. Minulla ei ollut mitään lukkarinrakkautta sitä kohtaan, mutta siinä oli sittenkin jotain, joka mielestäni ihmisten kannalta oli pelastavaa. Siinä haaveiltiin jotain uutta yhteiskuntatilaa, johon oli mentävä väkivaltaisin keinoin, mutta siinä oli jotakin periaatteellisessa ajattelussa tulevaisuuden unelmaa, vanhaa sosialistista unelmaa ajasta jossa vallitsee rauha ja veljeys, jossa toinen ihminen ei toista riistä jne.”

Ja etenkin tämä tuo meitä lähemmäksi kirjoituksen pointtia - HUOMAA miten hänkin ottaa esiin sosialismin variaatiot ja kommunismin lahkot joissa tälläinen korruptoituneisuus on yleistä:

“Poika Tuomisen tunnen hyvin, olen aikoinani varottanut häntä kommunismista ja yrittänyt vetää sosiaalidemokraattiseen leiriin silloin, kun hän oli vielä poika Tuominen. Kyllä hänelläkin oli aatteellinen pinnistys, kun hän sinne ajautui, mutta hän hyvin varhaisessa vaiheessa oppinut, että tässä maailmassa pitää pelata...Poika tuominen puhuu kirjoisaaan niin vaivattomasti totta ja valhetta sekaisin, että pitäisi mennä lause lauseelta, rivi riviltä, asia asialta läpi....Hän on kommunistisen koulutuksen saanut mies, ja siellä opetetaan kyllä ihminen puhumaan ja menettelemään tarkoituksenmukaisesti. Kaikki sellaiset ideat kuin totuus ovat naurettavia, niitä pitää puhua julkisessa keskustelussa, mutta käytännöllisessä politiikassa, mitä sellainen on, sehän porvarismia, eihän se ole marxilaisuutta eikä se ole leninismiä. Puhua totta on poroporvarillinen ennakkoluulo. Poika on oppinut läksynsä. Ja ihmiset lukevat häntä innoissaan.”

Juuri tätä ennen olin lueskellut miten eräs vasuri oli puolustanut valehtelemista, eräälle kristitylle joka paheksui aprillipäivän valehtelua (oma kantani on että onhan se turha päivä, mutta tuo on enemmänkin puolitietoista juksaamista kuin suoranaista valehtelemista, mitä tuon päivän luonteeseen kuuluu), tapa jolla tuo nainen sitä puolusti, oli artikkelin linkittäminen, jossa kerrottiin miten valehtelevista lapsista kasvaa menestyviä ihmisiä! Mitä se kertoo hänestä ja hänen moraalistaan ja vielä enemmän mitä se kertoo yhteiskunnasta, joka palkitsee petolliset ja katalat, työteliäät pyrkyrit? Onko ihme jos kukaan ei enää edusta vasemmistolaista ja oikeistolaista toisistaan, kun nämä on kerran valittu asemaansa!

Totuudenmukaisuus edusta minulle vahvuutta ja kunnioitusta, valheellisuus on ällöttänyt minua aina ja se oli eräs syy miksi en voinut sietää tätä rappiovasemmistolaisuutta. Jos oma totuutesi on niin heikko että se ei pysy ilman valhetta pystyssä, on pääsi väärässä paikassa. Valehtelija ei ole minulle ovela ja fiksu, se on henkilö joka on liian tyhmä puhumaan totta ja liian raukka seisomaan totuutensa takana.

Jos Täydellinen Järjestelmä korrektoi kapitalismin, se todellakin myös tuo esiin turmeltumattoman sosialismin!

Toinen vasemmistolainen kommentti oli taas se jonka tapasin, oli vastaus Tanskan Aarhuusin mielenosoituksissa tapahtuneisiin vasemmistolaisten aiheuttamiin väkivaltaisuuksiin.

Kommentin sisältö oli kutakuin, että suvaitsevaiset leimataan fasisteiksi, vaikka he vain estävät natsien kokoontumisen.

En voi sanoin kuvailla kuinka typerä kommenti tuo oli.

Toisaalta, kerrankin viherpunikki ja minä käytämme sanaa suvaitsevainen samassa asianyhteydessä. Hän vain ei tee sitä sarkastiseen äänensävyyn, mikä on aika sääli.

Havaitsin saman kaavan jo television vihaillassa.

Siinä vasemmiston edustajat alkoivat kiljua "se on ihan eri asia se on ihan eri asia", kun nämä äärivasemmiston väkivaltaistaisuudet mm. erimieltä mielenosoitusten estämisissä otettiin esille - mikä on 100%  suvaitsemattomuutta ja totalitaristisen asenteen harjoittamista toista mieltä olevia kohtaan.

Mikä siis oli tarinan opetus?

Television "vihaillassa" vasurit sanoivat että äärivasemmiston väkivalta, on "ihan eri asia" kuin äärioikeiston, sillä äärioikeistolaiset "haluavat vahingoittaa ihmisiä", mutta äärivasemmisto "vain esineitä" - joihin kuuluvat mm. autot, poliisit ja vastapuolen mielenosoittajat.

“Ovatko nuo kaikki rikkaat ihmiset huonoja ihmisiä ja tuossa kirkuvasssa laumassako yksin asuu inhimillinen hyvyys. Ei, mutta nuo köyhät ihmiset ovat saamattomia ihmisiä. Heillä ei ole voimaa panna pahuutensa koneistoa käyntiin hankkiakseen itselleen hyvää. Kun he huomaavat, etteivät he yksin kykene nousemaan, he liittyvät laumaksi ja ulvovat kuorossa. Mutta itse hyvyyden takia heistä ei kukaan puhu mitään...Jos minä tietäisin, että tuo joukko on hyvyyden läpitunkema ja että se joka kohdassa väistyisi yhteisen hyvän tieltä, silloin minäkin leimahtaisin. Liittyisin heihin, tarttuisin lippuun ja lähtisin marssimaan noita pahoja ihmisiä vastaan. Kuinka helppoa olisi silloin elää. Mutta kun minä tiedän, että minun jäljessäni astelisi joukko, joka riitelisi rikkaiden omaisuudesta, taistelisi ja repisi toisiaan, kunnes voimakkain ottaisi jälleen kaikki, niin en voi.”
- Väinö Linna

Minä, ja sinä Fundamentin lukija ja Täydellisen Järjestelmän kannattaja, me käymme kahden rintaman sotaa.

“Ihminen, jota ei hallitse järki, vaan sokea tunne, ja tämä tunne muodostuu kaikista niistä tekijöistä, jotka sisältyvät sanaan itsekyys. Ja hirvittävintä on se, että me emme voi olla muunlaisia. Jotkut uskovat kehitykseen, mutta se e tuo mitään. Ihmisen perusluonne ei ole vähääkään muuttunut. Me olemme yhtä pahoja kuin ennenkin. Ylistämme itseämme kaikenlaisilla valheilla. Mutta ei ole mitääön hyöytyä luku- ja kirjoitustaidosta silloin, kun niitäkin käytetään vihan lietsomiseen...Internationaaleissakin sanotaan: “Alas lyökää koko vanha maailma” Se on vihan ja koston huuto. Koston, joka luulee kärsimistään vääryyksistä saavansa oikeuden omiin konnantöihinsä. Ja porvarilehdistö kertoo miten kapitalistiraukat hikoilevat ja nääntyvät taakansa alle yrittäessään järjestää työmahdollisuuksia ihmisille. Ja nämä kapitalistit järjestävät kyllä työtä, mutta palkan laita on vähän niin ja näin.” - Väinö Linna

On lopetettava se, että päästämme oikeistolaiset ja vasemmistolaiset kuin koirat veräjästä, etenkin jos he ovat kuin koirat jotka ovat karjan syöttökaukalossa; eivät päästä karjaa syömään, mutta eivät itsekään voi syödä sitä mitä on edessä.


“Syynä siihen, että porvaristo muodostaa aikamme yläluokan, lopullisessa analyysissä on se, että jokainen ihminen haluaisi olla porvari. Luokka, joka antaa esikuvan yhteiskunnalle, hallitsee yhteiskuntaa. Niin pian kuin ihmiset lakkaisivat seuraamasta sen antamaa esimerkkiä, sen mahti olisi mennyttä. Epäilemättä tätä sosiaalista ylemmyyttä tukevat ja vahvistavat poliittiset ja taloudelliset etuoikeudet: mutta jos luotaamme pohjaan saakka, niin havaitsemme, että arvovalta on voiman syynä, eikä voima arvovallan syynä” 
“Työläisten alemmuuden tosiasiallinen olemus on heidän uskossaan omaan alemmuuteensa.” - Henri de Man