torstai 16. toukokuuta 2019

Dr. Jekyll & Hyde (suvaitsevaiston)

Seuraavaksi käsittelemme erästä somessa tapahtunutta välikohtausta. Se tapahtui viime viikolla, mutta akuutimpien juttujen julkaisun vuoksi, se julkaistaan vasta nyt.  Kyseessä on siis tapahtuma jonka keskiössä on suvaitsevaitoa edustanut lääkäri, joka teki ikimuistoisen ulostulon - ulostulon, joka levisi kulovalkean tavoin, ja pian sen olivat noteeraaneet myöskin kansallismieliset sekä muut, joita suvakit vainoavat -ja kohta olikin jo täysi rähinä päällä.

Mikä on tilanne tällä hetkellä? Siitä lisää aftermath-osiossa - ensiksi tilanteen analyysia ja taustaa tarkemmin.

HUOM! Syy miksi tämä tapaus nyt käsitellään, on siinä, että vaikka tämä on ehkä yksi ulostulo, on se vain oire suuremmasta sairaudesta, jonka me nyt analysoimme tässä tekstissä. 

Opettavainen anekdootti: kokoomuslainen tyllerö

Pienenä pohjustuksena kerrottakoon, että allekirjoittanut joskus tunsi erään nuoren kokoomusnaisen, jolla oli älliä, miellyttävä ulkonäkö ja pakettin kuuluen: jääkylmä arvomaailma. Allekirjoittanut ja kyseinen neitokainen tulivat joissakin kysymyksissä oikein hyvin toimeen, ja muutenkin olivat hyvissä väleissä, joskus jopa suvakkeja dynaamisen duon tavoin servaamassa. Joskus hän tosin kivahti allekirjoittaneelle tämän kokoomuskritiikistä, mutta nämä nyt ovat näitä. (Yleisesti ottaen oikeistolaiset ovat parempia erimieltä olemisessa.)

Mutta oli yksi asia, mitä allekirjoittanut katseli kauhulla. Se oli kyseisen neidon pyrkimys lääkäriksi. Allekirjoittanut ei epäillyt, etteikö tuo välkky neitokainen olisi osannut päntätä kaiken tarpeellisen sitä tavoitetta varten, mutta hänen arvomaailmansa ja luonteensa ei yksinkertaisesti istunut tuohon ammattiin sitten yhtäään; Dr. House toimii kyllä TV:ssä ja keskitysleirillä, ei oikeassa elämässä.

Noh, kyseinen neito lopulta ryhtyi insinööriksi, ja se olikin huomattavasti sopivampi ala hänelle.  Lääkärin ala kun on niitä, joiden on oltava 100% kutsumusalaa, mikään statuksen ja varallisuuden haaliminen ei saa olla lähtökohtana, tai lopputulos on suorastaan karmiva.

Perinteisesti ajatellaan, että vasemmalta tulee ne ihmisläheisimmät yksilöt, ja oikealta ne vähemmän hoiva-alalla sopivimmat, niin taas on osoitettu, että modernin vasemmiston, eli vihervasemmiston (ruskeiston), kohdalla kyllä stereotypiat tapaavat pitää kutinsa, joskaan eivät ne perinteiset ja positiiviset stereotypiat.

Enter: Suvaitsevaiston tohtori Jekyll & Hyde

Ymmärtänet jo tässä vaiheessa, mistä juontaa nimitys Jekyll ja Hide? Toinen puoli on ulospäin hyvä ihminen, kunnioitetussa ammatissa, ja toinen puoli tuo ulosanniltaan luokkaa arvaamaton kilipää, narsistisen raivan vallassa.

Erityisen huomattavaa oli, että näissä ulostuloissaan tämä vasemmistolaiseksi (voi olla kokoomuslainenkin, mutta tuskin) identifioitunut hoiva-alan ammattilainen, ironisesti arvotti ihmisiä esim. juurikin heidän koulutustasonsa mukaan, ja piti arvottomana elämänä heitä, jotka eivät ole kouluttautuneet yhtä korkealle kuin hän - kyllä, tällöin tähän alemman ihmisyyden yhteiskuntaluokkaan lukeutuvat myös sellaiset yhteiskunnalliset duunariluokat kuin poliisit, sairaanhoitajat, palomiehet, lähihoitajat, ensihoitajat, ambulanssikuskit - kaikki hänen työkaverinsa sanalla sanoen.

Tähän puuteripyllyelitismiin hieman oudosti sopien, hän kuitenkin käytti hyvin "stereotyyppisen amismaisia" ilmauksia, jotka sopivat kovasti huonosti lääkärin suuhun muutenkin. Minkälaisia ilmauksia? Ilmauksia kuten: "TE SAATANAN PASKAT ETTE EDES TAJUA ETTÄ KOKO MUU SUOMI VIHAA TEITÄ",  "MENE VITTUUN PASKA-AIVO!"  HUOM! Tämä capslock pohjassa kirjoitettu on sivistyneen ja korkeaoppisen suvaitsevaisen ammatti-ihmisen puhetta heille, jotka eivät ymmärrä hänen arvoaan - tuota samaa kamaa tykitettiin vaikka millä mitalla. Kunniansa saivat kuulla myös seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi lapsina joutuneet. Tietävätpähän, ettei ainakaan hänen vastaanotolleen ole "moisella yhteiskunnan kuonalla" asiaa, vaikka hänen palkkansa veronmaksajat maksavatkin ja hänen velvollisuutensa on tällöin palvella sitä täysin mukisematta. 

No, allekirjoittanut suinkaan ei pelästy kielenkäyttöä niinkään, vaikka onhan se nyt hieman ammattiin sopimatonta, jos menet lääkärille ja se heti kättelyn jälkeen alkaa huutamaan kurkkusuorana paskaa, ja lopulta vielä kirkuu sinut ulos sanoin: "PAINU VITTUUN SYÖPÄKYRPÄ!" (autentinen lainaus myös). Etenkään kun et voi olla siinä tapauksessa varma, että onko tuo nyt sitten diagnoosi vai pitikö hän vain sinua natsina - siihen riittää jo se, että sinulla on kaikki modernin natsin tuntomerkit: siilitukka, vaalea iho, siniset silmät, ja olet vieläpä hetero sekä sinkku. (Toisaalta ei ole väliä onko joku oikeasti natsi vai ei, mutta jos suvakki päättää että se on, niin se on silloin natsi ja sille saa sanoa ja tehdä ihan mitä tahansa.)

Meillä on ongelma: tikittävät aikapommit instituutioissamme

Jos siis tuollaisessa asemassa käyttäytyy  julkisesti, kuin heikkohermoinen kilipää, vain koska debaatti ja  vastapuolen poliittinen vakaumus on liikaa, niin onhan se nyt aivan varma, että ei sellaisia voi päästää kirjaimellisesti vastuulliseen asemaan - asemaan, missä toisen henki on kirjaimellisesti hänen käsissään.  Esim. mieti, jos olet sotaveteraani, työtön tai vaikkapa tulet sinne vastaanotolle MAGA-lippis päässä, perussuomalaisten pinssi tai vaikkapa kannatuspaita päälläsi, niin miten paljon "hoitovirheen" mahdollisuus oikein kasvaa kohdallasi siinä tapauksessa? Itse asiassa, olisikin syytä tutkia miten moni hänen potilaistaan on yhä elossa, ja miten moni on "yllättäen kuollut".

Kuten jo edellä sanottiin, niin lääkärin työn ei milloinkaan pitäisi olla elitismin ja kunnianhimon, vaan kutsumuksen seuraus. Jos siis kokoomuslainen tyllerö tuntui sopimattomalta lääkärin virkaan, niin tällainen tapaus osoittautui vielä pahemmaksi vaihtoehdoksi*, vaikka kaiken järjen mukaanhan juuri näiden vasemmistolaisten tai siihen suuntaan nojaavien pitäisikin olla kaikessa toiminnassaan "ihmisyyden velvoittamia" ja ehdottoman tasavertaisuuden asialla. Vaikka kuinka kyseessä olisi suuttuminen, niin ei ihminen joka oikeasti omaa kutsumuksen ihmisten parantamiseen ja näkee vain erottamattoman ihmisarvon, voi päästellä tuollaisia suustaan. Ei kännissä, ei raivoissaan, tuskin edes vitsillä.  Antisosiaalisen käytöksensä omalla täysin ilmaan ripustetulla "hyvällä ihmisyydellään" oikeuttavat tapaukset tulisi saadaan kuriin, pois viroista ja mielellään loppuiäkseen talteen. He ovat aito uhka yhtieskunnalle ja sen ehdoton vihollinen. Mitään hyvää he eivät sille tuo, kuin korkeintaan vahingossa.

(*Kokoomuksen kohdalla sentään pääpuolue edes muodollisesti sanoutui irti siitä, kun kokoomusnulikat tekivät aikoinaan vastaavia ulostuloja, ja aiheuttivat täten puolueen marketointipuolelle hermoromahduksen ja varhaiseläkkeen. Tässä erityisen sairasta on se, että et löydä suvakkia, joka tuomitsisi tällaisen - päinvastoin, jopa ne samat vihervasemmistolaiset ja anarkistit, joille vasemmisto tekee lupauksiaan, ne samat jotka tämä lääkäri näkee ali-ihmisinä, ottavat tämän lääkärin puolen!)

Ja se pahin: vaikka tämä tapaus olisikin nyt pois pelistä, niin mistä me tiedämme paljonko näitä tikittäviä aikapommeja oikein piileksii näissä päättävissä ja vastuullisissa asemissa?  Nämä ovat täsmälleen kuin niitä subversioprosessin läpikäyneitä demoralisoituja yksilöitä, joiden ainoa tehtävä on tuhota järjestelmä, joka ne on ohjelmoitu tuhoamaan. Sinä et voi neuvotella demoralisoidun kanssa, eikä sellainen omaa mitään vastetta faktoihinkaan!

Suvakit - ideologian uusi askel vaiko vain oppikirjaesimerkki?

Tietysti vielä herää kysymys, että miten helvetissä jotkut voivat olla noin epäjohdonmukaisia ja epärehellisiä? No, nyt ymmärrät miksi termi "suvakki" on niin suosittu. Se on Fundamentista levinnyt koko maan käyttöön.

Vai onko suvakismi /&a punavihreys, eli ruskeistolaisuus nyt virallisesti päässyt loogiseen, "viimeiseen muotoonsa" ja on nyt avoin sen todellisen agendansa suhteen?

Näet, ruskeistolaisuus jaottelee ihmiset näiden (ideologisen) arvon mukaan - tämä on ns. intersektionaalinen hierarkia. Tällöin kyseessä ei todellakaan ole se heidän mainospuheissa usein esiintynyt "jakamaton ihmisarvo", vaan se, että heille todellakin toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Tällöin jos henkilö ei kuulu ns. intersektionaaliseen hierarkiaan, se tarkoittaa sitä, ettei hänen asiaansa ajamalla saa lainkaan hyvesignalointipisteitä. Narsismissahan ei omata omaatuntoa tai ymmärrystä oikeasta moraalista, mutta siinä haetaan julkista tunnustusta hinnalla millä hyvänsä, ja esitetään tämän saavuttamiseksi hyvää ihmisyyttä, jos tämä reitti on valittu. Niinpä henkilöt joista ei ole hyötyä, tai joista "ei kuulu tykätä", joutavat näiden sairaassa maailmankatsomuksessa suoraan uuniin. (Kuvaan tällöin sopii paremmin kuin hyvin, että valitaan arvostettu ammatti, saadaan sen mukainen titteli ja status, johon vielä lisätään Virallisen Totuuden (TM) mukainen hyvän ihmisen ideologia, jotta omat narsismi ja sille ominainen muiden ihmisten - heidän joista ei voi hyötyä - halveksinta, voitaisi naamioida joksikin jaloksi).


"The broken people
are now in control
  We will take back what is ours 
  Alone no longer"

Aftermath

Tällä hetkellä kyseinen, selvästi kutsumusammattinsa löytänyt tohtori, on todennäköisesti saamassa sen mitä ansaitsee. Ihmiset ovat ilmiantaneet hänet lääkäriliitolle ja työnantajalleen. Esille on myös noussut kuvakaappauksia vastaussähköposteista, jotka todistavat että niihin on reagoitu: niiden mukaan tämä suuri hyväntekijä ja ihmisrakkauden lähettiläs, pääsee pian enemmän taipumuksiaan vastaaviin hommiin, eli lapion varteen - vihaamiensa duunarien keskelle. Se, että pystyykö hän hillitsemään tästä nousevaa raivoa, on eri asia.

 - Tikahtukoon kiukkuunsa, toteaa vain allekirjoittanut. Eikö paha muka saanut palkkansa?

Tämän tarkempaa tietoa allekirjoittaneen lähteet eivät anna, mutta tuskinpa tämä tapaus tästä selviää. Esim. jo kun Pihlajalinnan edustaja kutsui ihmisiä ihmisroskaksi, hän sai kenkää. Mitä tämä isänmaan toivo sanoi, oli jotain huomattavasti pahempaa.

Lisäksi, karma kolahti myös sen suhteen omaan niskaan, että kyseessähän oli juurikin tällainen omalla naamallaan ja nimellään esiintyviä someaktivisti. Niitä samoja, jotka julistavat kuinka paljon tärkempi on sananvastuu, kuin sananvapaus.

Ja kuinka siinä sitten lopulta kävikään?

Voit kysyä Johanna Vehkoolta, hän voi kertoa miten käy kun tajuaa, että kannattamansa lait koskevat myös häntä itseään. Lällättely aidalla loppuu, kun tippuu siltä alas.

Esim. kun normaali kadunmies kritisoi toimittajaa kutsumalla tätä "törkeäksi ämmäksi" - ei julkisesti, ei häpäistääkseen tätä, vaan vain sanoakseen oman kritisisminsä tälle suoraan -  pääsi hän maksumieheksi sen johdosta. Se oli huomattavasti pienempi rikos, kuin vaikkapa eri mieltä olevien ihmisten nimittely natsipelleiksi. Itse asiassa, se hädin tuskin edes on edes sen rinnalla rikos, mutta silti siitä tuli tuomio. Niinpä olisi outoa, jos tämä tohtori ei myös saisi maistaa omaa lääkettään (no pun inteded).

Allekirjoittanut ei kylläkään ole yhtään yllättynyt, että juuri suvaitsevaiston edustajat on niitä, joka vetävät jokaista muuta sananvastuuseen ja omalla identiteetillään esiintymiseen, mutta itse vetää ensimmäisestä kurvista pöpelikköön, sen minkä koslasta irtoaa. Ne eivät vain voi mitään itselleen. He vain laskevat sen varaan, että he ovat Virallisen Totuuden (TM) pokkuroijia, he myös lainkin yläpuolella ja tuplastandardien varassa. Suunnitelma ei näemmä ollutkaan ihan niin aukoton - myönnettäköön, etteivät he olleet ne ainoat yllättyneet.

Joten mitä tästä voi sanoa?

Kannattaa miettiä, mitä lääkettä muille annostelee, sillä jonain päivänä voi joutua maistamaan sitä itse. Aina siellä päättävässä elimessä, ei ole toista saman ideologian aktivistia ottamassa vastaan ja päästämässä pinteestä.

Tämä kaikki on 100% oikein heille. Eikö muka?

Palatkaamme vielä suvakkeihin, näin yleisellä tasolla.

Liittyen siihen, mitä tällaiset ulostulot ennustavat.

Suvakithan ovat aloittaneet tämän sodan. Se oli kokonaan heidän ideansa. Siksi nyt siirrytään asiatasolta henkilötasolle ja tehdään demokratisesta prosessista sota - sodan he halusivat, sodan he saivat!

Suvakkien heikkous on siinä, että he eivät ole erityisen teräviä, mutta sen kusipäisempiä kylläkin. Tämä johtaa siihen, että ennen pitkään karma löytää kyllä kylään, ja silloin tämä heidän rakentama paskatalonsa tulee rymisten heidän omaan niskaansa.

Suvakit unohtivat, että tätä heidän peliään voi pelata molemmat osapuolet - niinpä, kun suvakkien tyylinä on ilmiantaa aatteellisia ja vääriä mielipiteitä omaavia ihmisiä näiden työnantajille, tarkoituksenaan saada näille kenkää.

No nyt he pääsevät elämään maailmassa, jonka ovat esitelleet muille. Oikeus.

Tämän kaiken ansiosta heidän aikansa juoksee kiihtyvällä tahdilla kohti loppuaan - se aika, kun heillä on narratiivi ja kun he kontrtolloivat kaikkea moraalia. Heidän pahat sisunsa ovat paljastuneet, jolloin heidän soluttautuminen insituutioihin alkaa myös lähestyä loppua - tämä on eräs heidän valtansa salaisuuksista, ja nyt he menettävät kyseisen kanavan.

Näet, he joko vahingossa tai tahallaan ovat sillä linjalla, että heidän narsistinen raivonsa ja tuhoamisvimmansa, on riittävä oikeutus ja motivaatio tuhota ihmisiä ja ympäristöä. Tällöin instituutioihin päästessään, ne ovat täysin häikäilemättöminä käyttävät niitä oman agendansa edistämiseen, vaikka se tietäisi oman työnantajansa tuhoa - esim. median poliittiset aktivistit, jotka kutsuvat itseään toimittajiksi, ovat tuhonneet median uskottavuuden omalla mielipidejournalismillaan ja ihan suoranaisella asenteellisella sumuttamisellaan - tämä aiheuttaa sen, ettei entinen meno voi jatkua enää:

Suvakit ovat loinen joka tuhoaa isäntänsä, ellei isäntä hankkiudu niistä eroon

Ei kommentteja: