maanantai 2. heinäkuuta 2018

Orwellusta: Taistelu lapsista

Näemme tässä kirjoituksessa jälleen sen, miten systeemaattisesti massakontrollin aseet kohdistavat indokrinaationsa jopa lapsiin. Samoin, voimme todeta sen jälleen: tuplastandardit ovat massakontrollin ase, nyt kun taas kerran selvisi, miten sillä-tietyllä-eturyhmällä on tyystin eri säännöt kuin suomalaisilla. Eikä ihme, sillä se on etenkin lasten kohdalla omiaan opettamaan kuka on herra talossa. Jopa siinä määrin, ettei vanhemmalla iällä sitä enää kyseenalaista edes unissaan - mikä tämän käytännön tarkoitus onkin.




Voimme siis sanoa, ettei kyseessä ole siis mikään yksittäistapaus vaan käytäntö, maan tapa.

Tämä kaava askeleineen on seuraavanlainen:
  1. Suomalainen lapsi joutuu "voimavaran" lasten kiusaamaksi ja/tai kyseenalaistaa aivopesun
  2. Mutta valloittajien lapset eivät ole koskaan väärässä, kuten ei Virallinen Totuuskaan (TM), vaan syy näissä tapauksissa aina kiusatun ja ajatusrikollisen, eli "häirikkölapsen"
  3. Sanktiot seuraa: Koulun vaihto, jotta kiusattu suomalainen oppii että hänen asemansa on "kunniavieraiden" lasten kynnysmattona, jolla ei ole oikeutta koskemattomuuteen tai/ja itsensä puolustamiseen. Myös indokrinaatiota kyseenalaistaessa seuraa moitteita, jälki-istuntoja ja tarvittaessa orwellilainen aivopesu ja moiteistunto - kuten taas kerran kävi.
  4. Nyt suomalainen lapsi on kiristetty tietämään alisteinen asemansa eturyhmiin ja Virallisen Totuuden (TM) auktoriteettiin nähden. Tai vaihtoehtoisesti, hänestä on tullut kakkosluokan kansalainen, ja ongelma globalistiselle järjestelmälle, jolloin hänet leimataan kommunistisen perinteen mukaisesti, julkisen muilutuksen ja uudelleen koulutuksen ohella.


Summa summarum

Jos punaiset khmerit aikanaan hakkasivat "väärässä olevien" lasten päät murskaksi joko kuokilla, tai  siten, että otettiin lapsen nilkoista kiinni ja iskettiin tämä pää edellä puunkylkeen, niin ovat myös nämä heidän aatesukulaisetkin mielistyneet lastemme päiden tuhoamiseen. Joskin heidän metodinsa ovat hienovaraisempia, nyt kun fyysinen väkivalta on vaihdettu henkiseen - ellei sitten lasketa suomalaisen lapsen maahanmuuttajien nyrkkeilysäkiksi joutumista, mikä on "ihan fine", sillä kuten tiedämme: väkivalta sattuu vain hetken, mutta rasismi, väärät ajatukset ja vihapuhe jättävät ikuiset arvet!

Taistelua on jatkettava, sillä kyseessä on kirjaimellisesti taistelu tulevaisuudesta, lapsiemme (muodossa).

Mutta tiedä tämä, ja pidä varasi: vihollinen on vallannut instituutiomme.



Ei kommentteja: