torstai 5. huhtikuuta 2018

Tiesitkö mitä yhteistä on Oikotiellä, ja Tapolalla?

Allekirjoittanut muistaa vieläkin, kun näki ensimmäisen kerran Oikotien mainoksen. Reaktiona oli, että onpas siinä ankea ja tylsä mainos. Lisäksi pisti silmään ja korvaan myöskin se, että mainoksessa on hyvin rasittava itkuvirsi-iskelmä, ja hyvin harmaa tunnelma muutenkin. Allekirjoittanut mietti, että enää puuttuu se, että mainoksessa on perhe, jota kuvataan ensiksi sairaalassa, sitten peinokaisensa hautajaisissa, ja sen jälkeen jo iloitsemassa kun heillä vapautyui huone alivuokralaista varten - jonka taloon järjestää, yllätys yllätys, Oikotie.

No, tämä ounastelu siitä, että touhu senkun vain pahenee ei mennyt pieleen, sillä tällä hetkellä firma näyttää seuraavia mainoksia:



Unohtamatta toki seuraavaa, jota näytetään näiden rinnalla, ja joka on näin ollen ainoa presentaatio valkoisten suhte-elämästä tässä kampanjassa:


Hassua, ei koskaan valkoinen mies ja musta tai aasialainen nainen, tai onnellinen valkoinen mies ja nainen, vaan aina muukalaismies ja kotimainen nainen.

Vaan, eipä tässäkään ole suuri yllätys takana, sillä Oikotie kuuluu Sanoma konserniin, johon kuuluu myöskin mm. Hyysärin Sanomat - joka sattumoisin vilahtaa näissä rotupetturimädätysmainoksissa.

Hienoisena mädätysvirheenä tosin on se, että white flight on ilmiö, joka on siitä ikävä asuntobisneksen kannalta, että se on ilmiö jossa valkoiset muuttavat pois ghettoutuneilta lähiöiltä. Samoin, se että valkoinen nainen tarjoaa mainoksessa tälle liioitellun savanniastujamacholle (lihaksikas nyrkkeilijä) työpaikkaa, mikä on melkoinen stereotypiapläjäys, vaan sitähän se mädätys onkin - tuplastandardeja. Jo lehdistä voimme lukea, miten niiden teemana on haukkua kotimaista ja  ylistää pakolaista.

Vaan tästä pääsemmekin otsikkoon - johon vastauksena on siis se, että niin Tapola kuin Oikotie kumpainen mainostavat mustaamakkaraa.

Ei kommentteja: