torstai 26. huhtikuuta 2018

”Incel-vallankumous on jo alkanut! Me kukistamme kaikki Chadit ja Stacyt!”




Otsikossa on Alek Minnassianin sanat, ennen kun hän lähti kostoretkelleen.

Nyt se on tapahtunut, mistä Fundamentti varoitti jo tässä vuoden 2014 tekstissä. Tänä aikana on paljon virrannut sillan ali, paljon on kasautunut vihaa, katkeruutta ja miesten seksuaalista sekä yhteiskunnallista syrjintää, mutta mitään parannuksia ei silti olla tehty - lopputulos ilmeinen. (Muutenkin tapauksen ajoitus on aika osuva, sillä ihan hiljattain julkaistiin tämä teksti).

Kyseessä on siis ns. beta uprising -isku, tai tarkemminkin ottaen incel uprising -isku, ja suomalaisittain ATM-vallankumous. Tämä siksi, koska kyseessä on tarkempi termi. Miksi? ATM, eli seksuaalisen markkina-arvoteorian mukaan "alemman tason mies", on paljon tarkemmpi termi tässä yhteydessä, sillä Fundamentti ei tunnusta alfa- ja beta -jakoa, koska se on sangen epätarkka kuvaus, joskin sitä käytetään ajoittain sen valtavirtatunnettavuuden vuoksi, jotta jokainen ymmärtäisi mistä puhutaan. (Ja sikäli kun seksuaalinen epätasa-arvo ja syrjintä kasvaa, ja hypergaminen sekä gynosentrinen viha miehiä kohtaan, joista ei ole ollut naisten hypergamian kannalta hyötyä, voidaan puhua siitä että on olemassa "alfat" jotka saavat ja "betat" jotka eivät saa mitään - nainen on pariutumisen kapitalisti, ja niin myöskin kapitalismissa päämääränä on rikkaiden totaalinen valta ja köyhien totaalinen köyhyys - hyödyttömät yksilöt nähdään kuona-aineksena). Syy siihen, miksi Fundamentti ei noudata ja tunnusta alfa- ja beta-jakoa on yksinkertaisesti siinä, ettei ihmisten maailmassa olla pystytty kuunnolla määrittelemään näitä kahta, vaan ainoa määritelmä käytännössä alfalle on se, että se on mies jolla on korkea status. Toki, valtavirassa ja deittailuteollisuudessa tykätään luoda erinäisiä käsityksiä siitä, minkälaisia nämä ovat, mutta ne ovat yksiinkertaisesti kestämätöntä spekulaatiota. Miksi? Otetaan esimerkki: Baarissa riehuu stereotyyppisen alfan tavoin käyttäyvä"miesgorilla", joka rikkoo paikkoja, merkkailee reviiriään pitkin poikin ja välillä nousee rummuttamaan rintaansa pöydälle, vaan mitä tapahtuu jos paikalle tulee joku, jolla on yhteiskunnallista statusta, mutta ei näitä "käytöstapoja"? Vaikka kyseessä oliskin julkkis, jonka ainoa syy olla julkkis on se, että kyseessä on julkkis, se menee välittömästi pariutumishierarkiassa tämän alfan ohitse. Näin, koko alfa-beta-teoria on kumottu. Lisäksi, betahan on käytännössä tavallinen työmuurahainen, ja usein keskiluokkainen mies, eikä suinkaan niin syrjäytynyt tapaus, kuin yleensä näiden käsitetään olevan. Tosin, eihän tuollainen keskivertomies nyt naista saa, vaan olemme jo hyvää vauhtia menossa kohti yhteiskuntaa, jossa naiset kelpuuttavat ulkonäöllisesti vain 20% miehistä, pitävät tärkeimpänä ominaisuutena stastusta ja vain 10% miehistä pääsee lisääntymään. Hypergaminen helvetti on jo täällä.  Niiltä osin feminismin päämäärät ja tavoitteet ovat täyttyneet.




Tämä tapaus onkin osoitus tyypillisestä tilanteen kärjistymisessä, kuten vuoden 2014 tekstissä ounasteltiin: kun sorto jatkuu, ja pahenee, on vain ajan kysymys milloin alkaa paukkumaan. Kyseisen iskun tekijän internetpäivitykset eivät anna mitään epäilyjen varaa tässä asiassa.  No, Fundamentti on tehnyt voitavansa estääkseen tämän kehityksen, mutta maailma ei halua pelastua. Tai no, ehkä haluaisi, mutta niin kauan kun elämäämme ahdistaa ja määrittelee Virallinen Totuus (TM) ja sen narratiivi, ei mikään muutu - eikä ihme, naiset nauttivat feminismin etuoikeuksista, kapitalistit keräävät voitot kun miehet ja naiset kilpailevat keskenään ja lopuksi vielä korkean varallisuuden ja sttuksen kapitalistit saavat ne naisetkin. Niin, miksi he ainakaan muuttaisivat mitään?

Entä mitä on odotettavissa, sen lisäksi, että nämä iskut todennäköisesti lisääntyvät?

Virallisen Totuuden (TM) narratiivin suojelijat käyttävät tilaisuuden hyväkseen, ja miesten auttamisen sijaan saadaan nyt yhä suurempi syy demonisoida miehiä. Esim. tässä tapauksessa voidaan puhua ulkomaalaisperäisestä tekijästä, mutta yllätys yllätys, puhutaankin kristitytstä kanadalaisesta heteromiehestä. Ja tietenkin siitä, miten incelit, eli ei-vapaaehtoisesti selibaatissa olevat miehet ovat se kaikkein pahin turvallisuusuhka - toisinsanoen, heidät yritetään näyttää muille juuri sillä tavalla, millä hypergamiset naiset näkevät miehet, joista he eivät voi hyötyä.

Todellakin narratiivina on: "Se on naisvihaa, jos mies ei saa seksiä ja syrjäytyy."  Niinpä siis se syy, joka nämä lieveilmiöt aiheuttaa, onkin nyt ottanut uhriviitan ylleen. Kuitenkin kaikilla reaktioilla on aina vastareaktio, ja tämä on yksi esimerkki siitä. Jos perimmäiseen syyhyn ei puututa, ei tilannekaan muutu.

Tämä hyökkäys tosin on jo alkanut:


Ja niinpä myöskin tämän tapauksen uutisoinneissa ja otsikoissa käytetään säännönmukaisesti termiä naisviha, jolla ei vain tämä tapaus, vaan myös tähän tapaukseen liittyvät taustailmiöt niputetaan naisvihaksi - eli siis, ne alemman ja keskitason miehet jotka ovat ei-vapaaehtoisessa selibaatissa.

Kyseessä on totaalinen sota, kaikkia feminismin vihollisia vastaan. Tuplastandardit ovatkin siksi hyvin ilmeiset.

Vaan, "paras" on vielä tulematta. Kun kerran ennustajan hommiin tässä on ryhdytty, niin annetaan uusi ennuste, joka tulee aiheuttamaan erittäin kiusallista kognitiivista dissonanssia:

  • Alek istuu linnassa, mutta ei kovinkaan pitkään, koska onhan Kanada sivistynyt maa, jossa linnatuomiot ovat lähinnä vitsi
  • Ja kuten yleensä sarjamurhaajat, hän saa naisilta säkkikaupalla rakkaus- ja fanipostia
  • Hän vapautuu suurena naisten miehenä ja kaltaisiensa sankarina.

Tämä kaikki johtuu yksin siitä, ettei ongelmaa voida parantaa sillä, mikä sen aiheutti.

Toisaalta, hyvänä puolena on se, että nyt punaisen pillerin tietoisuus tulee ilmi sinipilleröidylle valtaviralle, kuten käy ilmi tässä uutispätkässä:


Vaan, tässä vielä lopuksi incel-yhteisön oma podcast ja heidän kannanottonsa tapahtuneeseen, sillä luultavasti massakontrollin aseet tulevat käyttämään tilaisuuden surutta hyväkseen, siksi onkin hyvä antaa myös syytettyjenpenkillä istuville oma puheenvuoro:


keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Tutkimus: Tämä on tärkein ominaisuus pariutumisessa (+ 3 vastalausetta ja vastausta)

Nyt kun aloimme osoittamaan valtavirtaan päässeitä punaisia pillereitä, niin jatketaanpa samalla tiellä.

Mikä siis on vastaus?

Vastaus on, yllätys yllätys, seuraava:

It's official: A woman's beauty really IS the most important thing to a man - but for women, it's all about social status

Tästämälleen se sama ja wanha punaisen pillerin totuus, mitä Fundamenttikin on toitottanut.

"Armoton kohtalo on järjestänyt niin, että tätä viimeistä ryhmää, köyhimpiä miehiä, kaiken lisäksi käyttävät hyväkseen kaikkein vähiten viehättävät naiset. Sillä koska naiset edellyttävät mieheltä aina vain rahaa ja miehet naiselta vain ulkonäköä, paremmin ansaitsevat miehet sieppaavat aina haluttavimmat naiset". 

"Mies, joka ei hallitse näitä taidonnäytteitä, jonka rahantulo vähenee, on "epäonnistunut" ja menettää kaiken: vaimonsa, perheensä, kotinsa, elämänsä tarkoituksen - kaiken turvallisuuden" - Ester Vilar


Vaan nyt kun tämä sinisen pillerin myytti on kumottu, niin mitä on odotettavissa vastalauseeksi?

Itseasiassa, vastalauseita on jo olemassa, ja ne ovat pääsääntöisesti kolme seuraavanlaista:
  1. Nainen ei tykkää miehen statuksesta, vaan status-miehen ominaisuuksista (jotka johtavat kyseiseen statukseen). 
  2. Kyseinen status tarkoittaa vain statusta jossain joukossa, ja täten käyttäytymällä kyseisen statuksen omistajan elkein/& hankkimalla jossain porukassa korkean statuksen, on se sama kuin status.
  3. Kaikki, etenkin miehet, ovat oman onnensa seppiä, ja jokainen voi hankkia korkean statuksen.
Vastauksen näihin, kohta kohdalta:
  1. Tämän allekirjoittanut on kuullut feministin suusta, mutta se voisi olla myös deittailuteollisuuden edustajan suusta, joka yrittää myydä tuotteitaan. Tämä yksinkertaisesti ei pidä paikkaansa, sillä muut ominaisuudet, kuten raha (joka on usein on kytköksissä statukseen ja sen merkki, etenkin kapitalistisessa yhteiskunnassa, jossa valta on rahaa ja raha valtaa) ja ulkonäkö sellaisinaan ovat naisten pinnallisten ja hypergamisten pariutumistottumusten päämääränä, ja mies ikään kuin tulee kaupan päällisenä - siispä, jos alempaan sosioekonomiseen luokkaan kuuluva ruma tai keskivertomies käyttäytyy kuin hänellä olisi rahaa, statusta ja ulkonäköä, on se lähinnä harhaista ja epätoivoista naisen silmissä, eikä tuo hänelle sitä, mitä hän parisuhteella hakee, eli konkreettista päässyä miehen resursseihi, sekä pikahissiä sosiaaliseen kiipimiseen.
  2. Tämä puolestaan on edellisen johdannainen, ja tätä erityisesti deittailuteollisuuden helppoheikit käyttävät myyntipuheenaan ja selityksenään. Vastaus tähän löytyy edellisestä kohdasta: leikitty status tai statusmiehen elkein käyttäytyminen ei ole yhtä kuin status. 
  3. No tämä kapitalistisen yhteiskunnan lapsellinen ja epäempaattinen tunnuslause on aivan yhtä typerä kuin ajatus siitä, että raha tulee taikaseinästä ja sähkö töpselistä. Ajatus siitä, että yhteiskunta jossa kaikki olisi pomoja, ja korkeakoulutettuja, kovalla tittelillä ja statuksella varustettuja on muutenkin mahdoton - jos nyt vaikka jokainen saisi korkeakoulutetun tittelin (jo pelkästään opiskelupaikkojen - kuten työpaikkojenkin - rajallisuus estää tämän tehokkaasti joka tapauksessa), niin mitä tapahtuisi? Se mikä nytkin: se allas josta valitaan muodollisesti päteviä kasvaisi, jolloin joka tapauksessa iso osa jäisi ulkopuolelle, ja sattuma, suhteet ynnä muu merkitsisi entistä enemmän, ja olisimme vähemmän onnellisesti lähtökuopissa. 
Kaiken kaikkiaan, ongelma on sama kuin ylipäänsä luokkayhteiskunnassa, jossa pieni osa on etuoikeutettuja ja kuorii kermat - nainen on pariutumisen kapitalisti. Lisäksi, tämä kaikkihan on vain vanhan kertausta, sillä kuten tässä alfaurosta käsittelevässä tekstissä asia kerrotiin, tuylee käsitys alfauroksesta siltä pohjalta, että kyseessä on yksinkeertaisesti korkean statuksen mies. Vaikka uskoisi kohdan 2. teoriaan, niin emme ole suljetuissa soluissa, vaan avoimessa yhteiskunnassa, jossa naisille ei riitä jonkun porukan suosituin tyyppi, jonka suosiota ei voi oikeastaan mitenkään edes mitata, vaan he haluavat sen mikä on virallisesti tässä yhteiskunnassa korkeimmalla.  (Tämä sopii myöskin naisten narsismiin - he pitävät itseään viisaina ihmisinä, kun heillä on koulutuksen kautta saatu titteli, mikä myös kätevästi käy yksiin sen kanssa, miltä pohjalta he valitsevat statu..miehen itselleen, jolloin he voivat sanoa että nämä ovat vain yksinkertaisesti hyviä miehiä koska heillä on paljon rahaa ja statuista, sekä ulkonäköä - tälle valtatripille feminismi myös haluaa naiset valmistaa ja tehdä sen mahdollisimman helpoksi, miesten kustannuksella totta kai).

"Inhimillinen elämä tarjoaa valinnan animaalisen - siis eläintä muistuttavan, alemman - ja henkisen olemassaolon välillä. Nainen valitsee epäröimättä animaalisen. Ruumiillinen hyvinvointi, pesä ja mahdollisuus noudattaa pesimissääntöjään ovat hänen korkein tavoitteensa" - Ester Vilar

Mikä on siis ratkaisu?

Lyhyesti valtiollinen, ja järjestelmän totaalinen muuttuminen. Naiset ovat joukkosieluinen sukupuoli, ja yleensä tekevät sen minkä muutkin, ja mitä heille sanotaan kyllin korkealta, joten tässä piilee myöskin ratkaisu tähän ongelmaan. 


Entä miksi sitten annetaan vääriä ohjeita, ja suoranaista disinformaatiota?


No, naiset ja feministit eivät halua myöntää tätä naisten kyseenalaista puolta, sillä etenkin feministeille on tärkeää naisten ylivallan ja miesvihan normalisoimisen kannalta, että pidetään kiinni narratiivista, jonka mukaan naiset ovat aina uhreja ja enkeleitä, miehet hirviöitä.

Deittailun ammattilaiset, he jotka myyvät ohjeita pariutumiseen, puolestaan haluavat pysyä leivässä. Erityisesti miehille myyttävät ohjeet ovat yleensä erittäin epäeettisiä jo marketoinninkin suhteen, ja lähtökohtaisesti perustuvat epätoivoisten miesten säälimättömään rahastamiseen - ja kun uhri on saatu koukkuun, voidaan sitä pumpata surutta kunnes sen rahat ovat loppuneet.

Siispä, nämä yhdessä yhteiskunnan osana, muodostavat sinisen pillerin edustajiston, joiden yhteinen uhri ja maksumies on heteromies.

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Hypergamian tiedostaminen alkaa olla jo valtavirtaa - onko jo liian myöhäistä?

Hypergamia on eräitä Fundamentin usein toistamia ns. punaisen pillerin oppeja. Kyseessä on pitkälti feminismistä johtuva, erittäin haitallinen yhteiskunnallinen lieveilmiö, johon syyllistyvät naiset. Sen tuhot näkyvät mm. miesten ja lopulta myöskin naisten omana pariutumattomuutena, miesten syrjäytymisenä, ja koko maan huoltoasteen ja syntyvyyden vähentymisenä. Se on hyvä esimerkki siitä, mihin vastuuton, narsistinen ja ahne gynosentrismi johtaa.


Tässä on tunnettu kaavio siitä, miten nainen on pariutumisen kapitalisti, ja kuinka hypergamiassa kyseisen mallin mukaisella tavalla rikkaat rikastuvat, ja köyhät köyhtyvät.


Tarkastelkaamme nyt muutamia esimerkkejä siitä, kuinka hypergmia on alettu tiedostamaan jo valtamedioissakin. 

Tässä viime aikaisia uutisia, täältä ja maailmalta:

Hiljaisuuden koodi on murrettu, kun kokemusasiantuntijat, eli miehet avaavat nyt suunsa - tämä nyt lähinnä kertoo naisten seksuaalisesta vallasta, mutta sehän onkin koko hypergamian perusta, siinä missä hypergamian essenssi on seksuaalinen syrjintä ja vallankäyttö:

IL:n suuri tasa-arvokysely: Lähes puolet suomalaisista miehistä uskoo, että naisten on miestä helpompi löytää puoliso


Hypergamia tarkoittaa sitä, että nainen etsii aina vain parempaa diiliä, ja itseään tasokkaampaa miestä. Feminismi komppaa tätä kooditermillä "naisen seksuaalinen itsemääräämisoikeus" ja "vapaus valita". Yleisimmät ominaisuudet joiden pohjalta nainen pariutuu, ovat puolestaan raha, status ja ulkonäkö, joiden on aina oltava korkeammalla tasolla kuin naisten vastaavien (feminismi ajaa tässä entisestään sitä, että naisella on oikeus olla minkälainen on, eikä hänelle saa asettaa minkäänlaisia odotuksia). 

Tässä kaavio, joka todistaa, että sosioekonominen (raha ja status) tilanne on miehelle sama kuin taso pariutumismarkkinoilla:

Tässä puolestaan tutkimus, jossa naiset myöntävät että miehen ulkonäkö merkitsee enemmän kuin miehen persoonallisuus: 





Näin on laita myöskin Tinder-tutkimuksissa, silloin kun katsotaan miten matchit jakaantuvat miesten kesken:


Eli pyöristäen, 80% miehistä, tappelevat 20% vähiten viehättäviä naisia. Tämä puolestaan on täysin sopusoinnussa sen aiemman tiedon kanssa, jonka mukaan naisista 80% miehistä ei ole hyvännäköisi; ja kiitos hypergamian, naisille kelpaa vain se 20% miehistä, jotka ovat suunnilleen miesmallin tasoa.

Tämä käy järkeen, sillä jopa 90% miehistä ei enää lisäänny, johtuen naisten hypergamiasta. 


Ja vielä näin kaiken kukkuraksi sitten tietenkin tämä uutinen - sinkkuelämää-naiset karusellissaan jakavat miesten lisäksi myöskin samat sukupuolitaudit, jotka ovat samoilta miehiltä peräisin:

HS: Hämmentävä ilmiö näkyy poliklinikan tippurijonossa – ”Kaikki ilmoittavat olevansa saman henkilön vakituinen seksikumppani”

Kukaan ei tunnista muita odotushuoneessa, ja kaikki ilmoittavat hoitajalle olevansa saman henkilön vakituinen seksikumppani, sairaanhoitaja Monika Storberg kertoo HS:lle.
On varmasti kiva yllätys sille feminismin muokkaamalle, uusmies-beta-aisurille, kun "juoksunsa juossut" ja jo kypsään keski-ikään päässyt ensimmäinen "tyttöystävänsä" ei vain tuo elätettäväksi toisen miehen lapsia, vaan häneltä saa myöskin taudin johon ei kohta enää antibiootit pure - kiitos sen, että naiset levittelevät näitä tauteja, ja syövät sitten vahinkoihinsa antiobiootteja kuin karkkia, jolloin niiden teho alkaa suuressa mittakaavassa mennä. Todellakin, se jolla on seksuaalinen valta, on vastuussa myös sen vallan lieveilmiöistä, kuten taudeista.

”Maailman pahin” supertippuri leviää, antibiootit eivät tehoa - tauti voi alkuvaiheessa olla lähes oireeton


Summa summarum

Todellakin, meillä on hampaiden kiristelyn ajat. Ne ovat seurausta naisen feministisestä "vapautumisesta", sillä niin on historia jälleen toistanut itseään: jo Raamatussa saatana valitsi naisen, jonka avulla korruptoi ihmissuvun ja eksytti miehenkin - seurauksena kenkää paratiisista. Ja niin myös samaa strategiaa käyttäen mädättäjät onnistuivat degenaaratiossa, jonka hintana on koko kansakunnan elämä ja tulevaisuus. 

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Kun Jussi Halla-aho törmäsi uuskieliseen toimittajaan

Fundamentti ei ole keksinyt ilmauksia kuten "keisarin uudet vaatteet" tai "orwellillaista" (tosin termin "Orwellusta" se on keksinyt, mikä siis merkitsee örveltämiseksi ja överiksi menevää orwellilaista toimintaa), mutta massakontrollin aseita, ja Virallista Totuutta (TM) sekä sen narratiivia tutkivana ja kommentoivana, se on ottanut nämä käyttöön, sillä pian 2020-luvulle siirtyvässä Suomessa meno on kuin vuonna 1984 eräässä kuuluisassa romaanissa - löytyy poliittista poliisia, löytyy uuskieltä, löytyy poliittisia aktivisteja toimittajina ynnä muuta, ynnä muuta.

Tämä seuraava keskustelu onkin harvinaisen väkevää opetusmateriaalia, kaikesta jo edellä sanotusta, ja se antaa oivallisen punapilleröinnin siitä, miten uuskieli ei ole mikään orwellilaisen dystopinen termi, vaan täysin aktuaalisesti käytössä oleva toimintatapa meidänkin Suomessa.

Kaikki alkoi siitä, kun Jussi Halla-aho toi ilmi sen, että kansan enemmistöllä on sama tahto kuin perussuomalaisilla, mitä tulee laittomiin maassaolijoihin, ja tästä alkoikin mielenkiintoinen keskusteluketju, mikä esitetään alla:
Tässä puolestaan alkuperäinen twiitti:


Että sellaista! Tuossa siis Halla-ahoa moitittiin siitä, ettei hän käyttänyt ns. sinipilleröivää, Virallisen Totuuden (TM) narratiivin mukaista uuskieltä, jossa laittomasti maassa olevista käytetään termejä "oleskeluluvaton" ja/tai "paperiton" - tämä siksi, ettei ed. mainittu narratiivi mene pilalle, ja että kansaa voidaan pitää tietopimennossa (Matrixista tutut sininen ja punainen pilleri kuvaavat kerta kaikkisen hyvin sitä, mitä tapahtuu: Punainen pilleri kun on se [narratiivin kannalta] epämukava totuus, jota ei saa sanoa, eikä mielellään edes ajatella, kun taas sininen on joko osatotuuksia, pimityksiä tai suoranaisia valheita, joilla pidetään kone pyörimässä ja massat kontrollissa, uskotellen heille, että Isoveli on kaiken rakkauden ja luottamuksen arvoinen, eikä mikään hänen tavoitteensa tai agenda ole, kuten ajatusrikolliset sen väittävät olevan).

Mielenkiintoista tässä samalla havaita miten nämä massojen kontrolloimisen juoksupojat ovat niin jo kuplautuneet, että päästellessään tällaisia, he ovat kuin se tuttu keisari ilman vaatteita, tajuamatta sitä kuitenkaan itse - mutta kansa kyllä näkee. (Kiinnijäätyään alkaa parkuminen maalittamisista ja vihakampanjoista - todellista vastuullista totuusmediaa, eikö?)

Vaan, tämäkin tapaus kääntyy jatkossa edukseen, myt kun kansalaiset ymmärtävät, että mitä todellisuudessa uuskieliset termit kuten "paperiton" ja "oleskeluluvaton" tarkoittavat, ja tekevät sen mukaiset johtopäätökset, ilman median apua ja ohjailua.

Degeneration tears your black skies 
The final descent for the last in life 
No joy in our tired lives - the torment builds inside 
The sun sets forever on a world of lies 
World of lies

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Brother Christmas osa 2 - kuinka lopulta kävi?

Brother Christmasin tapaus on nyt edennyt toiseen, voisiko jopa sanoa "aftermath"-osaansa, sillä nyt alkuperäiset syytteet ja maalitukset on menty läpi, ja esim. tilintarkastajat ovat tehneet hommansa.

Kuinka siis kävi?

Paljastui, ettei mitään hämärää löytynytkään hänen tilinteostaan - eihän edes poliisi ollut sitä mieltä, vaan antoi miehelle puhtaat paperit, ainoastaan Hyysärin Sanoman ketunhäntä kainalossa olevat fariseukset olivat eri mieltä.

Erityistarkastuksessa ei löydetty Brother Christmasin taloudenpidosta väärinkäytöksiä – Ari Koponen: "Hallitus menee uusiksi, itse eroan"


Tilintarkastusyhteisö RSM Finland on käynyt läpi hyväntekeväisyysjärjestö Brother Christmasin tilit ja pankkisiirrot eikä ole löytänyt tutkituista materiaaleista epäselvyyksiä. Yhteisö on käynyt läpi tuhansia yhdistykseen liittyviä pankkitietoja.
Yhteisön edustaja Tytti Saarisen mukaan yhdistyksen toiminnassa ei ole havaittu, että yhdistyksen rahoja olisi käytetty oman edun tavoitteluun.

Entä seuraukset?

Maalituskampanja valitettavasti onnistui, ja julkisuusmurha-assassinaatio oli lähes täydellinen:

Väsynyt ja laihtunut Brother Christmas MTV Uutisten lähetyksessä: Lahjoittajat ovat kaikonneet lähes kokonaan


Lahjoittajia ei näy, ja mieskin on rikki. Voi siis sanoa että jokainen osapuoli voitti tässä jotain - eläköön Hyysärin Sanomat, hyvien ihmisten julkaisu hyville ihmisille! Näin mokutuksen ammattilainen, kansainvälinen verikapitalisti $PR pitää markkinoita hallussaan, ja sen pomot voivat rikastua jatkossakin. Yksityiset ja pienet toimijat nyt pitääkin murskata lähtökuopiin, etenkin jos heidän kauttansa voi auttaa, ilman että tukee näitä mokutuksen ammattilaisia.


Lue tästä klikkaamalla alkuperäinen Brother Christmasia käsittelevä juttu. 

torstai 12. huhtikuuta 2018

Naiset ovat syyllisiä siihen, miksei Suomessa synny tarpeeksi lapsia (4 muistutusta)

On tullut jälleen aika ns. vetää Virallisen Totuuden (TM) narratiivia turpaan, raahata se saunan taakse ja päästää kärsimyksistään - tämä kaikki totuuden aseilla.

Mistä siis on kyse?

Siitä, että eräs merkittävin kansan heikentymisen merkki, eli lapsien syntyvyyden vajaus, on havaittu päättäjienkin keskuudessa. Tämä merkitsee tietenkin sitä, että Virallinen Totuus (TM) vapisee, sillä onhan sen tarjoamien arvojen mukaan eläminen saattanut meidät tähän tilanteeseen. Tällöin apu löytyy massakontrollin aseista, jotka syöttävät damage control -narratiivin, joka ei tietenkään tilannetta paranna, mutta tekee syntipukin yhteiskunnan polkuluokan edustajista - päästäen eturyhmät ja syylliset kuin koirat veräjästä!

Taas kerran Hyysärin Sanomat ovat tässä esimerkillisenä sanansaattajana kyseiselle korjausliikkeelle - jos siinä julkaisussa on jokin hyvää, on se se, että se ainakin näyttää mitä on mädätys, ja tarjoaa punapilleröitsijoille erinomaisen tilaisuuden punapilleröidä.

Eli aluksi arvoisa lukija saa nähdä Virallisen Totuuden (TM) narratiivin, ja sitten totuuden asiasta.


Suomalaiset eivät enää synnytä, ja nyt valtio­varain­ministeriö kiinnostui asiasta – Se tarkoittaa, että on tosi kyseessä

Tässä siis synopsis:

Ongelma:
Syntyvyys on romahtanut Suomessa. 

Syy:
Nuorten miesten erot samanikäisiin naisiin ovat viime vuosina revenneet suuriksi. Perussyynä on miesten heikompi koulutus, joka johtaa heikompaan työllisyyteen ja sitä kautta edelleen pienituloisuuteen.
Nuoret naiset sen sijaan pärjäävät paremmin. Kyseisen ikäryhmän naisissa on selvästi enemmän sellaisia, jotka ovat suorittaneet ylemmän korkeakoulututkinnon kuin sellaisia, jotka ovat pelkän peruskoulun varassa. Samanikäisissä miehissä tilanne on päinvastainen.
Seuraukset näkyvät Tilastokeskuksen tulonjakotilastossa: sen mukaan 25–34-vuotiaista miehistä yli 18 prosenttia on pienituloisia, eli heidän tulonsa ovat alle 60 prosenttia mediaanitulosta. Samanikäisistä naisista pienituloisia on alle 10 prosenttia.

Ratkaisuina mm:

Uudet kansalaiset ulkomailta eli maahanmuutto
Oppivelvollisuusiän pidentäminen yli peruskoulun tai maksuton toinen aste

Unohtamatta gynosentristä, eturyhmän tiedostamista:
Sdp:n kansanedustajien naamat olivat kesäkokouksessa näkemisen arvoisia, kun Rinne vielä höysti viestiään sanomalla, että suurten ikäluokkien syntymän aikoihin perheitä kannustettiin sloganilla ”neljäs isänmaalle”.
Rinne varmaan tarkoitti hyvää, mutta poliitikon ei kannattaisi ikinä puhua talkoista saati sitten lähteä isänmaallishenkisesti neuvomaan perheitä lisääntymispuuhissa. Hän onnistui suututtamaan erityisesti nuoret naiset.
Eli, isänmaallisuus paha. Ja ei saa suututtaa nuoria naisia. Just, just, just - AIVAN!

Naiset ovat arvostelun yläpuolella, ja jos jokin ongelma johtuu vain heistä, on syy parasta etsiä jostain muualta, mieluiten miehistä, periaatteella: me hyppyytämme teitä, ja ainoa mitä te saatte kysyä, on se että miten korkealle teidän pitää hypätä.

Eikä toki tässä vielä kaikki, koska kyseessä on Virallinen Totuus (TM), sen narratiivia toistelevat muutkin sen edustajat - Petturi Urpo todistaa aiemmin mainitun pointin, ja hyvesignaloi osoittamalla miesvihaa, jossa samalla saa runtua myöskin alempien sosioekonomisten ryhmien edustajat, mikä on kokoomuslaiselle kuin löisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla:

Petteri Orpo: Tällaisesta nuoresta miehestä ei ole koskaan seurannut mitään hyvää

 Se, mikä tuossa demonisoimisessa ja uhrin potkimisessa kuitenkin on totta, on se, että nuori mies jolla ei ole mitään hävittävää ja jonka tulevaisuus on nollattu, on mahdollisuuksien maailman edessä. Sellaiset ovat käynnistäneet vallankumouksen ennen, ja nyt sortajat ovat peloissaan kun he tajusivat että he ovat luomassa hirviötä jonka ovat ansainneet.




Tässä vaiheessa lukija varmasti jo huomaa, mihin tällä mennään.

Tuplastandardit ovat massakontrollin ase, ja mies voi vain hävitä: Jos miehet menestyvät jossakin asiassa paremmin kuin naiset, on se automaattisesti patriarkaatin vika ja yhteiskunnan on tehtävä kaikkensa, jotta nainen saavuttaa saman - joko "työllä", tai ihan vain että se annetaan hänelle mutta jos mies on pinteessä, on se miehen oma syy. Ei siis ihme, jos ei tullut tällaista kannanottokampanjaa, kun nyt tehtiin havainto siitä, miten itse asiassa feministipropaganda on 100% valheellista, sillä ne ovatkin miehet joita tämä gynosentrinen yhteiskunta sortaa - tulevaisuus on musta, sillä keskivertomiehen osana on olla kapitalistin palkkaorjana - jos sattuu pääsemään töihin, ja naisen työorjanaa - jos saattuu "pääsemään" ko. beta-aisurin rooliin, ja loppujen osana olla syrjäytettyinä yhteiskunnasta ja ihmisarvoisesta elämästä yksinomaan siksi, että siitä on tehty naisille mahdollisimman ihanteellinen, aina koululaitoksesta alken. (Samaisesta syystä toisessa näistä jutuissa oleva ehdotus -  sinänsä hyvä ajatus - ilmaisesta toisesta asteesta, ja huono ajatus oppivelvollisuuden pidentämisestä ei muuta mitään, sillä koululaitos on suunniteltu ja optimoitu tytöille joka tapauksessa.)

Mistä siis oikeasti syntyvyysvaje johtuu?

Otsikossahan se tuli: naisista.

Feminismi on toki taustalla, mutta naiset ovat syyllisiä sillä ovat päättäneet toteuttaa feminismiä (ollen myös itse sellaisia), ja hypergamiaa jossa minkä tahansa tasoinen nainen on ennemmin yksin, kuin ottaa tasoisensa miehen, sillä "parempi yksin kuin huonossa seurassa" (eli suhde jonkun muun kuin pankkiirijuristibodarilentokapteenin kanssa) - kukaan muu ei tee tätä valintaa kuin nainen. Tiedä, ja ymmärrä täydelliesti se, että kukaan muu ei käytä naisen seksuaalista valintavaltaa kuin nainen itse, joten koko asetelma on 100% naisen syytä; jos nainen päättäisi olla naimatta edes rahaa ja statusta, niin jo silloin tämä ongelma isolta osin olisi ratkaistu, mutta ei, ihmisen sijaan naidaan miehen titteli ja käytännössä myydään itsensä parisuhteeseen, sille parhaiten tarjoavalle miehelle.

Tästä syystä feministeille "naisen seksuaalinen itsemääräämisoikeus" on niin tärkeä asia

Vaan, tässä vielä 4 muistutusta:

1. Nainen on se joka valitsee. Naisella on seksuaalinen valta, ja hän käyttää sitä ilman vastuuta. Niinpä se on nainen joka on seksin ja pariutumisen portinvartija, joten naiset ovat omalla hypergamisella nirsoilullaan aiheuttaneet sen, että pariutumista ei enää tapahdu. Nainen oikeasti uskoo, että hän voi olla ihan mitä tahansa, ja on silti ansainnut sen "miehen joka on mies", eli miehen jolla on rahaa, ulkonäköä ja statusta, jotta hän voi elättää naisen kuin lapsen,  ja nostaa tämän sosiaalisen kiipijän, jolla itsellään ei ole kykyä miehen saavutuksiin, joita hän himoitsee enemmän kuin miestä itseään - paitsi jos kyseessä on miesmalli (naisten mukaan 80% miehistä ovat rumia/ei-komeita, eli suhteeseen totaalisen kelpaamattomia). Joten, älkää tulko syyttämään miehiä siitä, että he ovat sinkkuja, he kun eivät voi väkisin ottaa naiselta seksiä ja pakottaa rakkautta  - gynosentrisessä yhteiskunnassa murhaajaakin pahempi rikollinen olet, jos olet raiskaaja, tämän tietää nyt jokainen, ja tätä mekanismia hyödyntää valta- ja miesvihaliikkeet kuten MeToo.

2. Yhteiskunta on gynosentrinen, ja anti-maskuliininen. Eli toisinsanoen, se asettaa naisen jalustalle, ja naien n on aina ykkösprioriteettina. Feministisen mallin mukaan naisen vallan on oltava absoluuttinen, ja häntä ei saa syyttää mistään, eikä asettaa vastuuseen vaikka hän hölmöilisi itse kuinka tahansa. Samalla maskuliinisuutta pyritään demonisoimaan ("toksinen ja hauras maskuliinisuus") järjestelmällisesti, joten miehet eivät voi olla miehiä, koska he eivät tiedä miten se tehdään - asiaa eivät auta YH-äidit, eikä pullantuoksuiset soijapoika- ja cuck-iskät. Miehet on jätetty haaksirikkoon, ja joka uskaltaa asiasta mainita, häpäistään mielisairaan raivon vallassa hiljaiseksi. Eräs esimerkki tästä häpäisemistaktiikasta, jaon hypergamisen motiivin omaava: "yhyy miksi miehet ovat sellaisia mieslapsia, jotka eivät anna mulle huomiota ja tee työtä jotta voin ilman mitään omaa vastuuta ja osallistumista valita parhaat päältä ja vain istuya pankin päällä" -syyllistäminen.

"Antakaa mulle huomiota ja vauvoja tai ootte katkeria neitsythomoja!!!"

3. Modernin naisen rappiotila on totta. Ja vaikka mies saisi naista, on nainen hänen oman rappionsa johdosta, tehnyt itse itsensä täysin kelvottomaksi perheen perustamiseen - jos häntä sellainen hänen urapyrkimyksissään ja sosiaalisissa kiipimisissään ylipäänsä edes kiinnostaa - sehän on hirveää jos mies ei nosta hänen statustaan, vaan on jopa alemmalla tasolla kuin hänen! Moderninen naisen toksiseen feminiiinisyyteen kun kuuluu esim. tämän listauksen (lähes) jokaisen kohdan rikkominen.

Nainen vaatii paljon,  mutta ei ole valmis antamaan mitään itse


4. Naiset rikkovat itse omat perheensä. Jos nyt mies siihen suhteeseen pääsee, niin tilanne jossa naiset hakevat eroista 80%, samalla kun puolet liitoista naisesta johtuen rikkoutuu, ei tasskaan voida syyttää ketään muuta kuin naista. Kuka mies haluaa pistää varallisuutensa ja sydämensä pantiksi? Onko miehellä jokin kirjoittamaton velvollisuus olla uhri?



Summa summarum:

Tiedä siis tämä, että on täysin ok olla työtön ja kouluttamaton, armeijaa käymätön (miksi puolustaisit henkesi uhalla EU:ta, mokutusta ja feminismiä? Armeijan arvo on 100% sidoksissa sille järjestelmälle minkä puolesta se sotii, tiedä tämä) kuin myös naiseton, täydellisesti oravanpyörästä poishypännyt mies - HC-MGTOW. Toki, se ei ole mikään ihanne, vaan kansanliikkeen omainen protesti, silloin kun yhteiskunta on kaukana ihanteellisesta. Ihanteellista yhteiskuntaa nyt sopii ja pitääkin tukea, mutta sortavaa ei. - Tietty, jos nyt et ole HC-MGTOW, ei tämä tarkoita sitä, että sinun pitää ottaa lopputili, mutta sinun on silloin osoitettava solidarisuutta ja ymmrrystä, sillä sinä olet hyvän asemasi velkaa hänelle, jolla sitä ei ole. sillä kilpailuyhteiskunta ei toimi ilman häviäjiä. Ole hyvä voittaja, ja ylpeä "häviäjä" - sanalla sanoen, ole mies.

Miksi näin?

Ne ovat miehet, jotka olemalla kapitalisteille palkkaorjia, ja täten naisille työorjia, heitä jotka hoitavat verojen nettomaksamisen, ja he tätä maan raharatasta pyörittää - ja mitä he siitä saa? Eivät mitään!

Ei ole mikään tae, että saat naisen, perheen ja ihmisarvoisen elämän johon kuuluu seksi ja läheisyys, vaikka olisitkin hoitanut asiasi hyvin. Se ainoastaan takaa sen, että sinua käytetään. Jos kapitlaisti maksimoi sinun avullasi voittonsa, josta sinä saat käteesi murto-osan, niin nainen pariutumisen kapitalistina käyttää sinua suunnitelma B:nä, kun ei saanutkaan alfaa, ellet sitten jää tyystin paitsioon. Lisäksi, kuten jo edellä on sanottu, niin nainenhan sen päättää kuka siihen suhteeseen pääsee, ihan kuten kapitalisti päättää kenet otetaan töihin - kumpaakaankaan ei vain "mennä". Älköön mies siis syyttäkö itseään.

Miehillä on oikeus täyteen elämään, mukavuuteen ja nautintoonkin. Eikö työmies ole leipäänsä ansainnut? Ihmisyyttä miehen tulee vaatia, ja jos sitä ei hyvällä anneta, vastatkoon hän siis samalla mitalla. Miestä ei olla luotu ruoskansuutelijaksi, tai juhdaksi, jotta etuoikeutetut saisivat elämänsä mittaiset bileet!




Tämä kaikki myöskin osaltaan paljastaa, että miksi MGTOW-liike saa yhtä lailla aikaan vihaa, mutta myöskin suosiota. Orjat ovat päättäneet karata, ja kun heitä ei enää voida ampua ja ruoskia, yritetään heidät häpäistä takaisin katkeraan osaansa ja ruotuun. Vaan oikein tekee mies joka käy kiinni orjapiiskurin piiskaan, ja totisesti se on aikansa Mooses joka karkaa veljeään ruoskivan orjapiiskurin kimppuun.


keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

On kolmenlaisia toimittajia

Koska viime aikoina on ollut paljon tapetilla se, miten massakontrollin aseina on käytetty mediaa, ja kuinka sen toimittajat ovat selvästi olleet mukana asenteellisella ja aattellisella osallistumisella, on meidän syytä tehdä nyt pieni katsaus siitä, miten toimittajakunta nykyisin jakautuu.

Paska valuu alaspäin

Ensiksi ryhmät, sitten niiden selitykset.

Ryhmät
  1. Informoijat
  2. Verbaaliset huorat
  3. Poliittiset aktivistit
Selitykset
  1. Tämä ryhmä on kunnon toimittajistoa, joka hoitaa työnsä eettisesti ja ammattitaitoisesti. Tämä on toimittajien perusihanne. Tämä toimittaja informoi, ja on kaikin puolin toimittajain ihanteita vastaava. Heihin perustuu toimittajien arvovalta.
  2. Tämä on tyypillinen, moraalista substanssia omaamaton, leipätoimittaja, joka kirjoittaa siitä mistä hänelle maksetaan. Hän ei täten tuo erityisesti omia mielipiteitään julki, ja käytä niiden levittämisalusta työpaikkaansa, mutta hän ei myöskään liiemmin piittaa siitä mikä on moraalisesti ja eettisesti oikein/väärin. Esim. vaikka tämä toimittajatyyppi ei olekaan sinällään poliittinen, voidaan sanoa, että Natsi-Saksassa hän olisi kirjoittanut rajua antisemitististä propagandaa, liittoutuneiden voitettua hän olisi siirtynyt Neuvostoliittoon ja kirjoittanut fasisteista juuri kuten kunnon kommunisti kirjoittaisi, jonka jälkeen hän olisi loikannut Amerikkaan ja kylmän sodan aikana hän olisi kirjoittanut kommunismikriittistä materiaalia tuutin täydeltä.
  3. Tämä on tyyppi on paljastunut piilostaan viime aikoina, kun varsin aatteelliset uutisoinnit, joissa on usein taustalla esim. "hauku suomalaista, ylistä pakolaista" -tyylinen sanoma ovat tulleet läpi lehtijutuista. Syyksi on siis paljastunut se, että iso osa toimittajista edustaa poliittiselta ideologialtaan ns. ruskeistoa eli punavihreitä arvoja. Myös toimittajakoulutuksissa tämä katsantokanta dominoi. Toki, jotta kuuluisi tähän ryhmään, ei tarvitse olla punavihreä, vaan tällä hetkellä he nyt sattuvat olemaan näitä soluttautujia, jotka käyttävät työpaikkaansa - joko yhteisymmärryksessä ylempien tahojen kanssa ja jopa heidän palkkaamina tai omasta thadostaan - aatemaailmansa levittämisalustana. Niinpä voisikin jopa sanoa, että tilanteen tasapainottamiseksi olisi jopa paikallaan, että heidän aatteellisia vastustajia palkattaisi myös mediaan - tämä tosin alkaisi näkyä informaatiosotana. (Tosin, vastamedioiden nousu ja suosio kertoo siitä, että ihmiset kaipaavat uutta näkökulmaa, eikä massakontrollin aseet enää pure heihin, mikä taas on saanut aikaan melkoisen paniikin valtamedioiden toimituksissa, ja vastauskonpuhdistukset joissa voit kuulla termejä kuten "valemedia" ja "totuuden jälkeinen aika" ja olla varma etteivät he kaikesta huolimatta tarkoita siinä itseään, mikä on melko ironista).


Uusi ryhmittymä joka näyttäisi olevan tulossa, ja joka on eräänlainen uusi ryhmän numero 3 versio, on lynkkaajat, jotka siis hoitavat aatemaailmansa vihollisten julkisuusmurhan ja ajojahdin, hyödyntäen työpaikkaansa. Tosin, voisi sanoa, että kyseinen käytäntö on ominaista muutenkin ryhmälle numero 3, ja siihen osallistuvat - jos hinta on oikea - ryhmän 2 edustajat, muttei koskaan ryhmän 1.

Mitä tulee massakontrollin aseisiin, ryhmän 2 edustajat riittävät, mutta ryhmä 3 on ihanne.

Lisäksi, on hieman epäselvää, että kumpi oli ensin, muna vai kana, sillä kuten tiedämme on koululaitos massakontrollin ase, joka perustuu kritiikittömästä ulkoaoppimisesta ja tottelemisesta palkitsemiseen - onko siis kyseessä aivopesu, vaiko "kutsumusammatti"? Sinällään sillä ei ole merkitystä, koska lopputulos on sama. 


Karma comes crashing down
Leaving a very deep scar
Exposing a door to the
Source of a verbal whore
Machines supply the altar
Where virtuous lives are sacrificed
 
It must be strange to not have lived
So far into existence
 
This is not a test of power
This is not a game to be lost or won
Let justice be done

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Kevennys: Suvakit ja tilastot

Maailmassa on muutamia toimimattomia yhtälöitä, kuten monikulttuurisuus yhteensopimattomien kulttuurien toimesta, ja tietysti suvakit ja tilastot (sekä tietysti faktat ja analyysit).


torstai 5. huhtikuuta 2018

Tiesitkö mitä yhteistä on Oikotiellä, ja Tapolalla?

Allekirjoittanut muistaa vieläkin, kun näki ensimmäisen kerran Oikotien mainoksen. Reaktiona oli, että onpas siinä ankea ja tylsä mainos. Lisäksi silmään ja korvaan pisti myöskin se, että mainoksessa soi taustalla hyvin rasittava itkuvirsi-iskelmä, ja siinä on hyvin harmaa tunnelma muutenkin. Allekirjoittanut miettikin, että enää tästä puuttuu se, että mainoksessa olisi perhe  jota kuvataan ensiksi sairaalassa, sitten peinokaisensa hautajaisissa, ja sen jälkeen jo iloitsemassa kun heiltä nyt viimeinkin vapautui huone alivuokralaista varten - jonka taloon järjestää, yllätys yllätys, Oikotie! (Se istui erittäin hyvin kyseisen firman moraaliseen arvomaailmaan, eikö muka?)

No, tämä ounastelu siitä, että touhu senkun vain pahenee ei mennyt pieleen, sillä tällä hetkellä firma näyttää seuraavia mainoksia:



Unohtamatta toki seuraavaa pätkä, jota tätä kirjoittaessa näytetään näiden edellisten rinnalla, ja joka on näin ollen ainoa presentaatio valkoisten suhte-elämästä tässä kampanjassa:


Hassua, miten näissä ei ole koskaan valkoinen mies ja musta tai aasialainen nainen, tai onnellinen valkoinen mies ja nainen, vaan aina muukalaismies ja kotimainen nainen.

Vaan, eipä tässäkään ole suuri yllätys takana, sillä Oikotie kuuluu Sanoma konserniin, johon kuuluu myöskin mm. Hyysärin Sanomat - joka sattumoisin vilahtaa näissä rotupetturimädätysmainoksissa ns.cameo-roolissa. Sylttytehtaalle veivät jäljet taas kerran.

Hienoisena mädätysvirheenä tosin on se, että tässä viitataan ilmiöön nimeltä white flight, joka on siitä ikävä asuntobisneksen kannalta, että se on ilmiö jossa valkoiset muuttavat pois monikulttuurisuuden ghettoutuneista lähiöistä. Samoin, se kun valkoinen nainen tarjoaa mainoksessa tälle liioitellun savanniastujamacholle (lihaksikas nyrkkeilijä - musta, kuinkas muutenkaan) työpaikkaa, on myös melkoinen stereotypiapläjäys, koska siinä viitataan ettei kyseinen porukka juurikaan töissä viihdy.

Vaan sitähän se mädätys onkin - tuplastandardeja. Jo valemediasta ja agendajournalismista voimme lukea, on Virallisen Totuuden (TM) narratiivina aina haukkua kotimaista ja  ylistää pakolaista.

Vaan tästä pääsemmekin otsikkoon - johon vastauksena on siis se, että niin Tapola kuin Oikotie kumpainen mainostavat mustaamakkaraa.