lauantai 23. joulukuuta 2017

Hyvää joulua, pari lahjaa ja vuosikatsaus!

On taas tullut se aika vuodesta, kun Fundamentin on aika mennä joululomalle ja talvitauolle. Unohtamatta tietenkään vuosikatsausta, sekä paria lahjaa, mikä kaikki on hyvän ja säädyllisen tavan mukaista.

Mitä tästä kuluneesta vuodesta voisi sanoa? Sen, että se oli jälleen kerran nousun vuosi. Vuoden suosituin teksti pääsi kaikkien aikojen toiseksi suosituimmaksi Fundamentin tekstiksi - sen se teki viiveellä, sillä kun oli ilmestyessään varsin maltillisesti lukijoita, mutta kun kuukaisia oli pari kuluneet, niin jopas alkoikin kiinnostaa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Muutoin taas tutut Fundamentin teemat toistuivat blogissa ja sen lukijoiden mieltymyksissä. - Lukijoita tuli myös lisää, mikä on aina hieno asia, ja kertoo myös paljon lukijasta, joka vielä tällaisen underground-poliittisyhteiskunnallisen blogin osaa löytää, ja sen voimakkaasta punapilleröimisestä huolimatta omakseen ottaa. Eräs tätä seikkaa kuvaavin lukijapalaute taisikin olla seuraava:

"Todella hyvä ja kattavasti asioita käsittelevä blogi. Täytyy myöntää suuri v***seni usein juttujasi lukiessa, kun setti on totaalisen synkkää ja vailla sokerointia. Niin kai se pitää olla, jos totuutta haluaa käsitellä. Jatka samaan malliin X."

Vaan, koska vuosi oli sellainen että se piti kiirellisenä, myös paljon asioita jäi sanomatta, sillä monia ns. ajattomia tekstejä onnistuivat sivuuttamaan päivänpolttavat ja akuutit aiheet, joita jostain syystä tuli kuin sieniä sateella tänä vuonna. Itse asiassa, jo pelkästään joulukuu oli pelkästään gate:jen kultaista aikaa, jopa siinä määrin ettei jokaista ehtinyt edes käsitellä!

Tulevana vuonna, jos Luoja sen suo, on tarkoitus kuitenkin käsitellä tuttujen teemojen lisäksi myöskin aiheita jotka ovat ratkaisu- ja yksilökeskeisempiäkin, sekä mainittuja ajattomia ja täten alati ajankohtaisia asioita - se, mitä tällä meinataan, selviää "pysymällä kanavalla". Kiitos.

Vaan, tässä vuoden suosituimpien tekstien top 5 - klikkaamalla nimeä, pääset lukemaan tekstin:
  1. Mies, tiesitkö tästä naisten "haippiringistä"? (Tarkista onko tietosi vuotaneet!)
  2. Kevennys: Vihapuhepoliisi Keijo Kaarisade
  3. Axl Smith osa 2. Tuomio, uudet paljastukset ja suomalaiset naiset
  4. Katso järkyttävä totuus naisten Dubain matkoista
  5. Tyttö paljasti koulun islamisaation - seuraus: kiusattiin ja sai porttikiellon todistuksenjakotilaisuuteen!
Top 5 -listalle seuraava ei yltänyt, mutta koska se oli ihan hilkulla ettei sinne päässyt ja koska se sai sen verran suuren ja hyvän vastaanoton, jopa pienen viraalileviämisen, laitettakoon tähän vielä kerran: Kevennys: Suvakit ennustettu jo vuonna 1993!

Tekstien suosiosta voisi sanoa, että näemmä naiskriittistä tutkimusta tässä maassa kaivataan, eikä vähiten siksi, että naiset antavat itse sille syyn, samalla kun feministit pyrkivät ehkäisemään "naisvihaa", eli naisten kolttosista kertomista, sillä Virallisen Totuuden (TM) narratiivihan on, että naiset ovat enkeleitä, sekä ikuisia uhreja ja vain valkoiset heteromiehet pystyvät pahaan. Tosin, mainittava on, että jos tämä naissukupolvi on pääasiassa pialla, niin ainakin tuleva sukupolvi lupaa hyvää, sillä viidentenähän oli teksti jossa kerrottiin urhoollisesta tytöstä, joka paljasti koulun islamisaatioviritelmät.  

Tässä vielä ne lahjat.

Eli ensimmäinen lahja liittyy aktiivimalliin, jolla on tarkoitus yksinomaan kiusata työtöntä ja pistää tämä puun ja kuoren väliin. Vaan seuraavan linkin takana on ohjeet, kuinka vältät moisen: 

Näin vältät rangaistusautomaatin !


Toinen lahja on puolestaan lahja heille, joilta jäi joko lahja saamatta tai ostamatta - lahja myöskin 50% hinta-alen muodossa, eli kyseessähän on allekirjoittaneen järjestyksessään toinen kirja, eli Haikeaa Euforiaa, jonka voit lunastaa heti itsellesi tai haluamallesi henkilölle kätevästi ekirjana, oman kotisi lämmöstä ja lokoisasta syleilystä, seuraavista sijainneista mm:
(* Elisan verkkokaupassa on se hyvä puoli, että kyseiseltä sivulta voit ostaa kirjan lahjaksi, mikä on kaunis asia jos lahja on päässyt unohtumaan!)

Mutta, kiitoksia tästä kuluneesta vuodesta arvolliset lukijat, hyvää joulua ja aiempaa parempaa tulevaa vuotta! Kuten sanottua, Fundamentti menee nyt talviunille joksikin aikaa, ja palailee sitten kun sen aika on. Tekstejä on sen verran paljon luettavana, että ajan ei pitäisi käydä kuitenkaan pitkäksi, jos vähän ikävä pääseekin yllättämään.

Ja koska eräänä bändiuutuutena lopetusbiisien maailmassa oli Xurious, niin laitetaanpa nyt kyseiseltä esittäjältä tämä  talvinen, ellei jopa hieman jouluinenkin esitys, tämän kirjoituksen ja vuoden päätteeksi:



PS. Ne jotka jäivät kaipaamaan viime vuotista lahjaa, eli Charles Dickensin A Christmas Carol:ia, voivat tästä klikkaamalla päästä kuulemaan sen yhä tänäkin vuonna. 

torstai 21. joulukuuta 2017

Hallitus antoi Suomen köyhille tarkoitetut miljoonatuet maahanmuuttoon!?


Ne pohjat, joita tämä hallitus löytää, ovat loputtomat:

Hallitus leikkasi leipäjonoilta miljoonatuen – kansanedustaja tyrmistyi: ”Hyvää joulua, viemme teiltä rahat”


Vaikka onhan tämä nyt ihan sinällään loogista, että kun aktiivimallin avulla työttömiä kyykytetään, niin rahojen vieminen leipäjonotoiminnasta on kirjaimellisesti leivän viemistä nälkää näkevien suusta, ja sellaisenaan varsin johdonmukaista toimintaa.

Herää vain kysymys, kaksikin:
  1. Miten pitkään Suomen kansa meinaa ottaa tätä löylytystä vastaan?
  2. Löikö tämä hallitus vetoa, että se on vieläkin huonompi kuin Kataisen hallitus, vai onko tämä vain sen luontainen jatkumo?
Todellakin, rahastahan tämä ei ole kiinni, vaan tämä on yksinomaan kysymys vallinoista, prioriteeteista ja siitä kuka tulee tässä maassa ensimmäisenä. Suomen kansa se ei ole. Ei ainakaan sen syrjäytetty ja heikommassa asemassa oleva. - OK hallitus, me saimme jo viestin, voitte lopettaa.

Onko nämä kunniavieraat sitten kalliimpia pitää, vai ovatko he vain prioriteeteissa ensimmäisenä?

Prioriteettiteoria lienee se oikea syy.

Rahaa palaa ja siitä ei ole pulaa, ainakaan silloin kun kyseessä on meidän omat kunniavieraamme - asian voi nimittäin lukea maahanmuuton kustannukset -raportista:
  • 1.5miljardia vuodessa karkeasti laskettuna
  • Pelkästään ulkomaalaisten peruspäivärahaan, työmarkkinatukeen, yleiseen asumistukeen, lapsilisiin ja toimeentulotukeen meni vuodessa 2016 570 milj. 
  • Tähän vielä päälle pakolaisten vastaanotto- ja kotouttamiskustannukset.
Totuus mamut saavat moninkertaisesti enemmän tukia, kuin kantasuomalaiset!

On siis ymmärrettävää, ettei kaikille riitä rahat, ja tällöin ne on annettava heille, joiden tänne tulosta globalistipetturihallitus hyötyy - se, jolla on limaiset kädet rahojemme lisäksi myöskin maahanmuuttobisneksessä. Valintojen maailma.

Onhan tosiaan kunniavieraidemme myös syötävä, ja näille muotitietoisille, applen tuotteilla varustetuille, ja sliipatuille veitikoille kelpaa silläkin saralla tietystikin vain paras - eikä mikään kaupoista tuleva ylijäämä jota leipäjonoissa jonotellaan, helvetin puuro tai muu hiilihydraattimössö, mikä on muutenkin vain "eläinten ja tietysti köyhien suomalaisten muonaa":

Ruoasta kimpaantuneille irakilaisille tarjottiin kastiketta, kasviksia, riisiä ja salaattia – tänään myös puolukkalisuke

Mielenilmaisupäivänä keskiviikkona hätämajoitusyksikössä tarjottiin naudanlihakastiketta kasviksilla, salaattia ja riisiä. Tänään ruokalistalla on jauheliha-kasviskastike, riisi, kaali-ananassalaatti ja puolukkalisuke. Värtön mukaan kaikki ruoat tehdään laktoosittomana.
Ruokaa kuluu paljon
Värttö sanoo, että perusruuan määrät eivät ole riittäviä hätämajoituksessa, vaan ruokaa kuluu huomattavasti enemmän.
– Palautteen mukaan yksi annos saattaa sisältää kahdeksan jauhelihapihviä ja kymmenen kananmunaa. Toimitamme siis ruokaa tuntuvasti isompia määriä kuin moneen muuhun yksikköön.
Jos yhtään lohduttaa, niin ainakin jotkut syövät tässä maassa hyvin; jos suomalaisen köyhän piti jonottaa hakemaan ylijäämähiilihydraattikassinsa, niin kunniavieraalle kannetaan pihvejä niin että pöydät vain notkuvat! No, suomalaisen köyhän asema sinällään keveni, ettei hänen tarvitse enää kantaa ja jonottaa sitä kassiaan leipäjonosta.

Toisaalta, puhutaan nyt maasta, jonka pääkaupunki on virallisesti koko maailman sossu; jos olet paperiton ulkomaalainen, niin saat varmemmin Helsingistä apua, kuin jos tulisit hakemaan sitä toiselta paikkakunnalta. 

Vieläkö joku sanoo, ettei tämä ole nollasummapeliä?

Fundamentin Täydellisen Järjestelmän kolmannen tien visiona on vahva kansallismielinen hyvinvointivaltio, mikä on vain suomalaisille, suomalaisilta, mutta meidän hallituksemme on sen jo lähes täydellinen anti-teesi, ei väliä onko kyseessä oikeisto vaiko vasemmisto, eikä ihme, ne molemmat ovat globalistipettureita, eikä heitä oma kansa kiinnosta. (Se oli vihervasemmisto ja feministit jotka ajoivat Helsinki maailman sossuksi -hankkeen läpi, ja se taas oli maamme hallitusta istuva oikeisto, joka puolestaan kyykytti köyhiä aktiivimallilla ja leipäjonotukien lakkauttamisella - valinnat alkavat olla globalismi vs. nationalismi).


Just how deep do you believe?
Will you bite the hand that feeds?
Will you chew until it bleeds?
Can you get up off your knees?
Are you brave enough to see?
Do you want to change it?

PS. Jos hallitus jatkaa tällä linjalla, niin se tekee sen maksamalla miinakentät kauppojen roskisten ympärille. Sillä jos jo nyt köyhille on jaettu ylijäämäruokaa, niin seuraavaksi nälkäiset hakevat niitä roskiksista ja hallituksen politiikan ollessa tämä, lienee miinoitus ainoa keino hoitaa pois sekin ongelma.

PPS. Oli selvää, että hallituksen tuki auttoi näitä leipäjonolaisia. Se on asia minkä myönsi niiden tiimoilta tuttu Heikki Hursti. Mutta tässä tuleekin mielenkiintoinen huomio: Hursti meni kehumaan Perussuomalaisia aiheen tiimoilta, ja jos juudaspuolue, eli sinttarit saivat pääsyn hillotolpalle irtautumalla persuista, niin mitä ilmeisemmin liian hyvä julkisuus Virallisen Totuuden (TM) narratiivin "pahikselle", eli persuille, maksoi sitten tuen Hurstille ja siinä sivussa nälkäänäkeville Suomen köyhille. (Todellakin,  jo tässä tekstissä on tehty huomio - täysin vastansanomattoman perustellulla tavalla - että globalistipetturien ja kansainvälisen kapitalistin ynnä eliitin pahin vihollinen on kansallismielinen kansa -  onko siis ihme, että sellaiset taipumukset kitketään tarkkaan suunnitelluilla massakontrollikampanjoilla pois kansan harmaista riveistä?)

PPS: Älä usko sanaakaan damage control -narratiivista, joka menee jotakuinkin "Mika Niikko ja sen kristityt kaverit jäivät nyt ilman rahoja tässä, eivätkä köyhät" - se on raukkamainen ja erittäin huono selitys, josta lisäksi huokuu näiden muslimeita nuoleskelevien globalistipetturien katkera viha Suomea ja kristillisyyttä vastaan.

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Aktiivimalli meni läpi - entäs nyt?


Aktiivimalli sitten nuijittiin läpi.

Mikäpäs sen kivempaa, kun kyykyttää köyhiä ja samalla mässäillä veronmaksajien rahoilla? Kuten yllä oleva kuva näyttää, niin pahimpia veroverojen hukkakohteita, ovat Suomen kansan heikompia ja syrjäytettyjä polkevat vähemmistöterroristit, joita tässä tapauksessa kansanedustajistoksi kutsutaan.

Eipä sillä, ei tässä nyt varsinaisesti se yllätä, että Suomen haitallisin puolue kokoomus tätä halusi eniten, ja keskusta oli taas niin kusta kuin sen olettaa saattaakin - nämä ovat yleensä jossain muussa pahanteossa,  jos nämä eivät ole lobbaamassa joko kansainvälistä tai Suomen maaseudun kapitalistia, ja haalimassa tänne rikastajia (kansaahan he eivät rikasta, mutta turvapaikanhakijabisnekseen osallistuvia senkin edestä) ja moniosaajia kaukaisilta mailta - heillehän ei tällaisia sanktioita luonnollisesti määrätä, koska he eivät ole suomalaisia.





Syy miksei tämä yllätä, on myös siinä, että nämä ovat vähän kuin se eläintarinan skorpioni, joka tappaa häntä auttaneen sammakon, vedoten että sellainen nyt vain on luontonsa, eikä hän muuksi siitä muutu. Ikävä kyllä hyväuskoinen ja tiukasti massakontrolloitu kansamme ei vain taida olla tuota sammakoa välkympää; joka nyt oikeasti uskoo että sektroilta kokoomus-keskusta saamme maamme nousuun ja työpaikkoja, erehtyy raskaasti, sillä tulevaisuudessa robotit vievät työt, ja sitä varten tämä tuotantovälineitä omistava, ja kapitalistien etuja ajava porukka näitä työttömien kyykytyslakeja luovatkin; tulevaisuudessa kansalaispalkka on edellytys, sillä robottien myötä viimeistään proletariaatti muuttuu prekariaatiksi. Näiden sumuttajien kehityssuunta on  puolestaan täysin päinvastainen kuin kansalaispalkka - tämä siksi, että näin pohjustamalla tulevaisuutta, he varmistavat sen että näin heillä itsellään ja heidän omistajillaan, joiden etuja he lobbaavat, on tulevaisuudessa lokoisat oltavat; siinä missä kansa onkin ihmeissään että kuinkas tässä nyt näin kävi, töitä ei ole tarjolla ja meitä rankaistaan siitä vielä kaiken kukkuraksi?

Myös Fundamentin ounastelut syksyisestä mediakampanjoinneista työttömiä vastaan osuivat oikeaan: ne olivat tämän kaiken pohjustusta, ja klassinen massakontrollitemppu, sanalla sanoen luokkasodan lietsomista kaikki tyyni:


Syy miksi eliitti ja sen lobbarit eivät tykkää kansallismielisyydestä, ja yrittävät poistaa sen globalismin tieltä, on siinä että etenkin suomalaisten kohdalla tällaiset jutut eivät menisi läpi, jos meitä ei pidettäisi kollektiivisesa, psykologisessa pakkopaidassa, johon kuuluu perintö siitä, miten olemme kansakuntana olleet aina jonkun vieraan ja meitä "ylemmän" tahon alamaisia - muista, että kansalainen ei ole alamainen, eikä alamainen kansalainen, näillä on vissi ero, joka on unohtunut - ja täten alistuminen ja kyseisen ylemmän tahon (mikä se tällä kertaa onkaan) sokea pokkurointi oman ryhmän kustannuksella tulee kuin luonnostaan. Asia, minkä kansallismielisyys poistaa.

Niinpä ihanteellisin tila (kansainväliselle) kapitalistille onkin hajottaa ja hallita kansa luokkasodan keinoin, sillä näin höynäytetty ja alistettu kansa sotii itseään, eikä suinkaan vierasta orjuuttajaa, ja alistajaa vastaan. Tämä on toiminut Suomessa ennustettavan hyvin. Kummallista miten näin häpeään taipuvainen kansa onkaan antanut tämän mennä ns. sukkana sisään.

Kun taas kansallismielisessä yhteiskunnassa omistaan huolenpito ja ehdoton torjunta kaikelle tällaiselle olisi automaatio. Mitään tällaista ei edes harkittaisi, ja sitä pidettäisi sen luokan vinoiluna, että sen ehdottajan olisi parasta poistua paikalta niin että hippulat vinkuu, sillä kohta hän saisi siihen hieman apua ja lisävauhtia.

Annahan sen marinoitua hetken, ja mieti mihin tilanteeseen meidät on ohjattu.


Ai niin, tässä vielä ihan vastaavan varalle muistilista heistä, jotka äänestivät tämän lakimuutoksen puolesta:

Eräs hieman yllättävä ryhmä siellä osui silmään tavattoman usein, eli Sininen tulevaisuus, elikkäs näin kansankielisesti: sinttarit. Vai oliko se sittenkään niin yllättävää? Ensiksi nämä pettivät äänestäjänsä ja puoluekaverinsa, ihan jotta voisivat olla mieliksi eliitille joka tuhoaa kansaa vimmoissaan. Oli vain johdonmukaista kehitystä että tämä juudaspuolue vielä kumartaa eliitille, ja pyllistää suomalaisille köyhille, ihan ettei mitään jäisi epäselväksi.



PS. Tässä vielä suositeltavaa luettavaa aiheen tiimoilta:
Miten välttää työttömyysturvan aktivointimallin rangaistukset.

tiistai 19. joulukuuta 2017

Hyysärin Sanomien tietovuoto ja suvakkien yhä paheneva syöksykierre

Näemmä on alkanut jonkinlainen tilinteon aika heille, jotka yrittävät tuhota meitä sisältäpäin: ensiksi oli alpakkagate, jossa piti käyttää hyväkseen kaikkea aina lapsista alpakoihin, jotta valheellinen propaganda Virallisen Totuuden (TM) vihollisia vastaan olisi onnistunut - tämä päättyi siihen että niin asianosaiset kuin myöskin lehdet joutuivat myöntämään tämän merkittävän "hyvien ihmisten" imagotappion: "tehtiin silleen tyhmästi, että yritettiin huijata koko Suomen kansaa kun piti vähäsen taistella kaikkialla näkemiämme vaarallisia natseja vastaan".

Nyt sitten yksi merkittävimpiä Virallisen Totuuden (TM) narratiivin puskijoita ja ylläpitäjiä löi heti perään kirveensä kiveen - ei sillä etteikö Hyysärin Sanomat olisi jo entuudestaan ollut suomivihamielinen ja antanut katkeria myrkkypistoksia Suomen kansalle ja sen yhtenäisyydelle, promotoiden monikulttuurista agendaa - kun heidän toimittajansa Laura Halminen ilmeisesti ajatteli että maailmassa on vajausta Edward Snowdeneista, ja meni sitten vuotamaan maanpetoksen merkit täyttäen informaatiota, jonka viimeinen paikka on julkisessa levityksessä. Tämän farssin kruunasi vielä se, että hän moukaroi paniikinomaisesti tietokoneensa tulen ja savun peittoon kirveellä/vasaralla, yrittäessään tuhota todistusaineistoa, saaden aikaan sen että poliisit tulivat tekemään kotietsinnän palokunnan seurana - asia jota valehteluun mieltyneet suvakit yrittivät selittää siten, että toimittaja oli vain paistellut baari-illan jälkeen pitsaa, jonka vuoksi (ja vain sen vuoksi!) poliisigestapot tulivat ja hakivat hänet natsien keskitysleirille. Onko mitään uutta auringon alla? 

Jo on aikoihin eletty, kun toimittaja jakelee valtion salaisuuksia lehtien sivuilla, tietoturvaexpertti pieksee ihan eri asioihin tarkoitetulla työkalulla läppäriään ja valehtelijat vielä yrittävät valehdella vaikka edellinen imagohaitta on vielä täysissä voimissan.

Se, että oliko kyse tämän toimittelijan kohdalla amattitaidottomuudesta, vaiko kuuluisasta ahneen lopusta yrittäessä kirjoittaa vuosisadan jymyjuttua (on kyllä annettava se, että itse uutisen aihe oli hyvä - koko valtiollinen kyttäyskoneisto ja tietoturvan mureneminen on asioita joista tulee tiedottaa kansaa - jos se olisikin jäänyt vain siihen, olisi HS saanut siitä pisteitä kotiin) vai molemmista, on yksi kysymys, eikä edes sinällään yksinään relevantti, sillä vastuu lehdissä niiden julkaisuista, on viime kädessä päätoimittajalla ja/tai lehden johdolla - he päättävt mitä päästetään ulos, ja kenen lauluja laulellaan.

Olisi ollut mielenkiintoista päästä todistamaan, kuinka tähän lopputulokseen päädyttiin toimituksessa:
HS:n johto: "Meidän piti sitten mennä myöntämään se alpakkagate, ja ihmiset muutenkin jo käytävät meistä nimitystä Hyysärin Sanomat - pakko tässä nyt on keksiä jotain millä huomio saadaan käännettyä asiasta!"
Toimittaja: "Mitä jos kirjoitettaisi juttu siitä uudesta tiedustelulaista..ja viestikoelaitoksesta ja.."
HS:n johto: "Hmm, kuulostaa lupaavalta..jatka.."
Toimittaja: "JA lisättäisi siihen ikään kuin twistiksi valtion ja puolustusvoimien ehdottomasti salaista materiaalia ja annettaisi se kaiken kansan luettavaksi!"
HS:n johto: "Sä olet nero! Me teemme sen! Ja nopeasti sittenkin!"
- Loppu on historiaa, ja huomion siirto pois alpakkagatesta kyllä onnistui hienosti, se on myönnettävä.

Eräs syy tälle lieneekin tässä jo se kauan tiedostettu seikka: suvakit ovat yhdistelmä joko hyödyllisiä idootteja, tai vaihtoehtoisesti he ovat tunneohjautuavia jotka uskovat että päämäärä  pyhittää keinot - näin heidän sairas ryhmädynamiikkansa toimii ja pitää heidät yhdessä kuin liima. Tarkoitus pyhittää keinot -ajatustapaan kuuluu myöskin oikeutuksen tunne, joukkosieluisuus ja näiden yhdistelmä jolloin on totuttu siihen, että kun kuplan kaiku on tarpeeksi vahva, voi tehdä ihan mitä tahansa. Ja tämä henkinen taantuminen, on omiaan kasvattamaan niin röyhkeyttä kuin varomattomuuttakin, ja näin on lopputulos helposti ennustettavissa - etenkin kun he ovat huomanneet, että tuplastandardit ovat massakontrollin ase, ja tämä myös on kasvattanut heidän röyhkeyttään ja huolimattomuuttaan, sillä järjestelmän sätkyukkoina tuplastandardit ovat toimineet heidän edukseen. Vaan auta armias kun kansa herää näkemään sen! Esim. nyt herää väkisinkin kysymys, että miten ihmeessä tuollaiset tiedot ovat päätyneet toimittajan ja tuon ainakin näennäisesti yksityisen lehtitalon haltuun - kansalla on oikeus tietää!

Toinen, jo aiemmin havaittu seikkahan on, että suuret mediatalot Suomessa on täytetty viherpunaisilla, poliittisilla aktivisteilla, joita viran puolesta kutsutaan toimittajiksi, siinä missä itse mediatalot ovat enemmän tai vähemmän autonomisia, keskusjohtoisia propagandatuutteja, joille aina aika ajoin sattuu pieniä "työtapaturmia".

Nämä seikat ovat merkittävä syöksykierteen vauhdittaja, etenkin kun nyt nämä valemediat kuten HS näyttää piipittäjiltä, jotka eivät edes yritä olla puolueettomia saati sitten edes teeskentele toimivansa kansan enemmistön hyväksi, julkaistaessaan merkittäviä valtiollisia ja maanpuolustuksellisia saloja, samalla kun kaikki Virallista Totuutta (TM) kritisoiva on "vihapuhetta". He ovat tottuneet siihen, että Virallisen Totuuden (TM) narratiivissa he ovat rauhan, totuuden ja hyvyyden ihmisiä sekä sanantuojia; nyt se on yhä enemmän keisarin uudet vaatteet -pelleilyä, mikä ei hämää enää ketään.

Jos siis alpakkagatessa puhuttiin siitä, miten vastapuoli syötti lapaamme ja me teimme maalin, niin nyt voi jo sanoa, että paine heidän kuplaansa kohtaan kasvaa vahvaksi kuin jättiläisen jalkaterä, joka varmasti laskeutuu alemmaksi. Samalla kun me vahvistumme, voitto voitolta.





maanantai 18. joulukuuta 2017

Video: Cream

Nyt kun olemme viime viikkoina saaneet suorastaan rautaisannoksen esimerkkejä massakontrollin aseiden käytöstä ja harmaiden massojen ohjailusta eliitin haluamaan suuntaan, on tämän esittämisen aika kypsä.

Kyseessä on animaatio allekirjoittaneen eräältä lempianimaattorilta, eli David Firthilta.

Hänen tyylinsä on perinteisesti sisältänyt mustaa huumoria, surrealismia ja inhorealismia, ja tässäkin tapauksessa näemme todennäköisesti monen kohdalla ennennäkemätöntä animaatiojälkeä.

Animaation pointtina on mielenkiintoinen katsaus moderniin maailmaan - video on englanniksi, mutta siitä pääsee jyvälle myös ilman suurempaa kielitaitoa.

Koska video ei ole allekirjoittaneen käsialaa, niin jokainen tehkööt tästä videosta omat tulkintansa, mutta allekirjoittanut voi vain todeta, että tämä on erinomainen demonstraatio aina kapitalismista massakontrollin aseisiin; siitä, kuinka niiden avulla voidaan hyvä muuttaa pahaksi, ja saada ihmiset jopa maksamaan siitä.

Tässä vielä taitelijan kotisivut joilta löydät hänen muitakin töitään.

torstai 14. joulukuuta 2017

Video: "#Alpakkagate ja punavihreät valeet feat. Heikki Eskola"

Tässä uuden kansallissankarimme ja alpakkagaten whistleblowerin, eli Heikki Eskolan haastattelu Junes Lokkan ja Tiina Wiikin toimesta - tämä tuskin sen enempiä johdantoja kaipaakaan:


Tässä puolestaan Fundamentin kirjoitukset alpakkagatesta ja itsenäisyyspäivän tapahtumista:
Edit. Huomionarvoisena lisänä on seuraava:
Tästä lähes profetaalisesta tekstistä tämä vasemman puolen sisäinen dialektia alkoi, ja tämän tekstin myötä ympyrä sulkeutui: onko tämä siis uuden ja fiksumman Vasemmiston alku, vaiko vain entisen menoa?

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Alpakkagaten kirpeät jälkilöylyt ja vasemmiston tulevaisuus - onko sitä?

HUOM! Luvassa on nyt erittäin korkeaoktaaninen tietopaketti, jonka antamaa tietoa et saa muualta. Jos ei maistu, mene katsomaan Putous-videoita youtubesta. Kiitos.

Itsenäisyyspäivä tänäkin vuonna huipentui draamaan, draamaan joka on vuosi vuodelta rajumpi: tavaksi kun on tullut se, ettei "suvaitsevaisto" yksinkertaisesti pysty sallimaan sanan, mielipiteen, ja nyt vielä kokoontumisenkaan vapautta kenellekään, jolla on eri mielipide kuin heillä.



Vaan, tällä kertaa kahva jäi riuhtovan käteen, paha sai palkkansa ja ahneen palkka oli sama kuin sananlaskussa - nimittäin suvakit pommittivat, antifantti- ja suvakkiaktivismin veteraanin ja puuhamiehen Aleksi Pahkala johdolla, totaalisesti viimeisimmässään, ja jopa suvaitsevaiston mittakaavassa törkeässä alpakka- ja lapsikilpitapauksessa. Jopa siinä määrin, että poliitisten aktivistien valtaama valemediakin joutui jopa myöntämään sen - sen, minkä vastarintamediat ja punaisen pilleristön tiedotus sanoi jo jutun alkumetreillä (ns. Virallinen narratiivi koostui alkuperäisestä alpakat vs. äärinatsit -valheesta, ja suunnitelma B/damage control oli puolestaan "5000 vierailijaa alpakkatapahtuma" -valheessa jota ei olla vielä vedetty takaisin - joskin sen kohdalla pätee "kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa" -sanonta, kuin myös se, että epäluotettaviin lähteisiin ei tarvitse uskoa, ennen kun ne itse kantavat todistustaakkaansa).

Jos valheen symboli on alpakka, niin totuuden symboli on leijona - arvaa kuinka käy näiden kahden kohdatessa?
Voidaankin siis sanoa, että tämä oli kaikin puolin voitollinen itsenäisyyspäivä, sillä teimme maalin, kun vastapuoli syötti suoraan lapaamme.

Saatoimme myöskin todeta kertauksen olleen opintojen äiti.

Mutta minkä kertauksen?

Jo aikaa sitten Fundamentti teki havainnon siitä, että vasemmistossa on alkanut tapahtua: siellä on alkanut herääminen, kuin myöskin taistelu puolueen suunnasta ja herruudesta. Vastakkain on niin "ensimmäisen rakkauden" ns. vanhavasemmistolaiset, he joilla on vielä työväen ja tolkun asiat mielessä ja prioriteettinaan, sekä "uuden rakkauden" punavihreät, eli ns. Ruskea klikki, jotka joko tietoisina myyrinä tai tietämättöminä tosiasioista, ovat kansainvälisen globalistisen kapitalistin agendan ajajina, vaikka sitten ed.mainitun "ensimmäisen rakkauden" kustannuksella.

Tässä tapauksessa vanhavasemmistoon voimme laskea "luopion", eli tolkun ja kunnian miehen, Tuottaja/DJ Heikki Eskolan, joka tuli paljastaneeksi tämän kunniattoman vehkeilyn, mitä Ruskea suvakkiklikki puuhaili salaseuroissaan. Hänen esimerkillinen tekonsa ei ole hyväksi vain suomalaisille, vaan se on myöskin hyväksi vasemmistolle, jonka uskottavuuden tuo saattoi pelastaa. Tai ainakin paikata sitä hieman, sillä hän ja muut vanhavasemmistolaiset ovat punavihreän klikin kanssa samassa veneessä, jossa nämä ruskeat maailmanparantajat porailevat reikiä pitkin tulvivan veneen pohjaa, näiden tolkullisten yrittäessä epätoivoisesti lapata vettä ulos.

Ehkä paras todiste tälle kahtiajaolle on se, ettei vihervasemmiston ruskea klikki suinkaan ansaitusti nöyrtynyt, vaan he päättivät jatkaa saman käsiin hajonneen narratiivinsa ylläpitämistä, vaikka olivat jääneet kiinni käsi keksipurkilta. Erityisen huomioitavaa onkin se, että tätä ulostuloa ei suinkaan tehnyt vihreiden tai vasemmistoliiton johto erikseen, vaan molemmat, niin Li Andersson kuin Touko Aalto, yhdessä tuumin ja täydessä konsensuksessa päättivät vielä epätoivoisesti pitää kiinni valheeksi todistetusta narratiivista: 



Eikö näin ollen, kun pysähdyt ja mietit asiaa, Fundamentin havainto vasempaan laitaan pesiytyneestä ruskeasta klikistä ole 100% fakta?

Vastaus kysymykseen: Miksi?

Eräs seikka mikä tätä käytäntöä osaltaan selitää, on se, että tämä suvakkien ja ruskeiden taktiikka on kommunistisen propagandan perintöä. Eikä ihme, sillä nämä puolueet on rakennettu kommunismin raunioille:
“Poika Tuomisen tunnen hyvin, olen aikoinani varottanut häntä kommunismista ja yrittänyt vetää sosiaalidemokraattiseen leiriin silloin, kun hän oli vielä poika Tuominen. Kyllä hänelläkin oli aatteellinen pinnistys, kun hän sinne ajautui, mutta hän hyvin varhaisessa vaiheessa oppinut, että tässä maailmassa pitää pelata...Poika tuominen puhuu kirjoisaaan niin vaivattomasti totta ja valhetta sekaisin, että pitäisi mennä lause lauseelta, rivi riviltä, asia asialta läpi....Hän on kommunistisen koulutuksen saanut mies, ja siellä opetetaan kyllä ihminen puhumaan ja menettelemään tarkoituksenmukaisesti. Kaikki sellaiset ideat kuin totuus ovat naurettavia, niitä pitää puhua julkisessa keskustelussa, mutta käytännöllisessä politiikassa, mitä sellainen on, sehän porvarismia, eihän se ole marxilaisuutta eikä se ole leninismiä. Puhua totta on poroporvarillinen ennakkoluuloPoika on oppinut läksynsä. Ja ihmiset lukevat häntä innoissaan.” - Yrjö Kallinen
Voidaankin sanoa, että vihervasemmiston, eli vasemmistoliiton ja vihreiden, olevan kahteen osaan jaettu kommunistinen puolue, myös toimintatapojensa ja keinojensa käytön suhteen, vain sillä erotuksella että toisessa on suurempi painotus vihreisiin arvoihin ja toisessa sosialismiin - on hyvin kyseenalaista miten puhtaita nämä arvot sitten ovat tätänykyä kummallekaan näistä sekteistä - ja täten voidaan sanoa vasemmistoliiton ja vihreiden olevan ääri-vasemmistolaisia liikkeitä, yhdessä ja erikseen; se selittää täysin aukottomasti myöskin sen, miksi heille kaikki jotka ovat heidän kanssaan eri mieltä, näyttävät äärioikeistolaisilta, sillä onhan kaikki äärioikealla, jos itse olet kyllin kaukana vasemmalla. 

Nyt, annahan sen marinoitua hetken.

(Mitä taas tulee tuohon Yrjö Kallisen lainaukseen, on kyseinen havainto ja käytäntö ajalta, kun ei vielä ollut internettiä, mikä on osoittatunut erinomaiseksi vastalääkkeeksi sumuttamista vastaan: älä siis ihmettele miksi eliitti on paniikissa ja yrittää jatkuvasti keksiä suvaitsevaiston kanssa keinoja rajoittaa internettiä ja luoda vihapuhelakeja, jotka ovat pelkästään heidän oman selustansa suojaamista ikävää totuutta vastaan.)

Ja ihan näin kuriositeetiksi, katsohan tämä - etenkin jos luotit valhemediaan, jolloin mielestäsi tällaiset puheet ovat mahdollisia vain "äärioikeistolaisen Trumpin" lausuntoina:


Tämä selittänee sen, miksi Bernie Sanders jouti pois, kun nähtiin että Donald Trump oli nousussa: mädätys on kokolailla mahdotonta, jos ehdokas ei halua avoimia rajoja, vaan haluaa pitää poissa halpatyövoiman, hankkia omilleen työpaikkoja jne. Niinpä vaikeammin mustamaalattava, tolkun ja maltin miehenä tunnetun Bernien voitto olisi ollut katastrofi. Sen lisäksi että uskottiin, ettei Donald "absoluuttinen hullumies, joka syö kolme litraa kokista samalla kun katsoo televisiota!!!11" Trump poliittisesti epäkorrekteilla puheillaan ja median raivokkaalla myötäavustuksella, olisi voinut voittaa.


Sosiaalidemokraatit ovat lähimpänä kolmatta tietä vasemmistolaisista - sisällissodassa sodanlietsojina olivat totalitaristiset äärivasemmistolaiset, eli kommunistit, rauhanrakentajina mutta silti työväen asian kannattajina olivat sosiaalidemokraatit -  tässä jälleen korvaamattoman arvokas oppitunti, loputtomasti itseään toistavan historian akatemiassa, johon pääsevät primusoppilaiseksi vain he, joilla on silmät nähdä ja korvat kuulla, loppujen toistaessa loputtomasti virheitään,  saadessaan siinä ansaitsemansa, ankaran tuomionsa. Sen, jonka lusiminen ei lopu ennen kuin koko rangaistus on kärsitty katkeraan loppuunsa.

Sattumoisin, Heikki Eskola edustaa sosiaalidemokraatteja myöskin.

Summa summarum

Jako oikeiston ja vasemmiston välillä on muuttumassa myös puolueiden ja näiden siipien sisällä nationalismin ja globalismin (oikeistolainen versio)/&;internationalismin (vasemmistolainen versio) taisteluksi.

Merkittävä voitto on nyt saatu, ja vastapuoli kaivaa itseään yhä syvempään, vaikka heidän tolkullisimmat ja kunniallisemmat yksittäiset jäsenet koittavatkin tehdä parhaansa pelastaakseen tilanteen.

Hyvänä uutisena on myös se että tällaisia kiitettäviä vasemmistolaisia yhä on, ja oikeastaan ainoa mikä heitä pitää näissä vasemmistoissa on se, että he katsovat sormiensa lävitse mädätystä, sillä kokevat että muutakaan poliittista kotia ei ole, ja koti se on homevaurioinen kotikin.

Tässä vielä varsin aiheeseen sopiva kuunnelma, jonka sanoman voisi ohjata globalistipetturien, ruskean klikin suvakeille: "Et ole vasemmistolainen, olet vain vaihtanut oman kansasi toiseen kansaan ja ajat nyt heidän asiaansa"


(Video myöskin kertoo miksi me kansallismieliset olemme nykyisin vasemmistoa, ihan kuten Bernie Sanders kertoi avoimien rajojen ja halpatyövoimainvaasion olevan oikeistolainen idea - siinä jälleen jotain marinoitavaksi laitettavaa!).

Ruskeille /& suvakeille on ominaista uskoa se, minkä he toivovat tai sitten he alkavat uskomaan omiin valheisiinsa, yrittäessä manipuloida mielikuvia - se on onnistunut tähän mennessä, sillä poliittisilla aktivisteilla täytetty ruskea valtamedia on tehokas massakontrollin ase, ja sitä on käytetty agendan ajamisessa ihan järjestelmällisesti (tämä selittää myöskin sen, miksi pelkästään vähemmistöjen etuoikeuksia ajava monikansallinen kokoomus keikkuu kannatusgalluppien kärjessä) - vaan nyt ollaankin ihmeissään, sillä valheen onkin nyt haastanut totuus joka ei ole Virallinen (TM) vaan sangen kiusallinen. Tähän kun lisätään se seikka, että suomalaiset ovat rehellistä kansaa, joille rehtiys on perusarvo, on tällöin pelastautuminen valheesta valheella sama kuin tarjoaisit kansalle punaisen pillerin vahingossa sinisen sijaan.



Tämän kertainen lopetusbiisi on Heikkilän Eskon (Capricaseven) tuotantoa, ei vain siksi että hän teki miehen työn, vaan myöskin siksi, koska elämme maassa missä kulttuuri- ja viihdetoiminta on suvakkien limaisissa käsissä, johon kuuluvat salaiset mustat listat (vrt. Tero Vaara ja Mamba) sekä oikeasta mielipiteestä palkittavat taitelijat (Maija Vilkkumaa, Jari Tervo, Timo Rautiainen, Juha Hurme - jos olet has been joka haluaa takaisin parrasvaloihin tai jos hingut palkintoa, valitse tällöin Virallinen Totuus (TM) ja vastaa myöntävästi kun uusi herrasi kysyy: "Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua."), unohtamatta tietenkään suvakkeja, jotka nyt eivät välttämättä edes ymmärrä kunnon laatuviihteen ja taiteen päälle enempää kuin sika satelliitista, mutta he eivät epäröi antaa kannatustaan jos vain "laulu on oikea" - niinpä Esko Heikkilä tuottajana ja DJ:na voi joutua omiensa mustalle listalle ja siksi kaikki mainonta lienee tarpeen hänelle jatkoa ajatellen. - Samaten, siinä missä allekirjoittanut ja Fundamentti kolmannen tien kannalta tukee ja ottaa aina avosylin vastaan fiksut, kunnialliset ja rehelliset näiden puoluetaustasta ja siivestä huolimatta, on annettava nyt vetoomus että niin tekisivät muutkin: älkää jättäkö ketään yksin, vaan olkaamme toistemme tukena ja apuna, sillä vihollisemme on yhteinen, eikä sillä ole minkäänlaista moraalia, vaan ainoastaan vimma tuhota, pettää ja voittaa hinnalla millä hyvänsä. On jokaiselle lopullisen voiton päivä, kun se peto kaatuu maahan kuolonkorinaa koristen. (Herkemmille tiedoksi, tuo edellinen lause oli vertauskuva ideologian kaatumisesta - ei kehotus mihinkään laittomaan).

Biisi on tähän aiheeseen nähden osuvasti nimetty "Ruins".

Kysy vaikka ruskeiden suvakkien imagokonsultilta.


PS. Vaikka tässä tekstin otsikossa ounasteltiin, että tämä juttu on nyt tässä. Näyttää nyt siltä, ettei tämä ole vielä lähelläkään ohitse:

tiistai 12. joulukuuta 2017

Orwellusta: Aktiivimalli

No tulihan se sieltä, se syy, miksi media syksyllä aloitti kampanjan työttömiä vastaan, ja todisti täten olevansa keskusohjattu, Virallisen Totuuden (TM) agendaa ajava kokonaisuus, joka toimii vain näennäisesti eri nimien kautta - mistä siis on kyse?

Koko mediakampanjan tarkoituksena oli - kuten tekstissä sanottiin - tehdä klassinen temppu, eli kääntää keskiluokka köyhällistöä vastaan, jotta köyhien sortaminen olisi vaivattomampaa ja kohtaisi vähemmän vastustusta - todellista orwellusta siis.

Entä mikä on se köyhien sortaminen tässä tapauksessa?

Se on ns. aktiivimalli.

Se on hieman sama juttu, kuin että menisit lääkäriin, ja lääkäri toteaisi että sinulla on syöpä.

Saisit hyvinvointivaltion malliin sopivasti lääkityksen, mutta koska meillä on nyt käytössämme ns. aktiivimalli, tarkoittaa se sitä, että jos et parane oikeassa aikataulussa (eli heti) syövästäsi, aletaan sinun lääkitystäsi vähentämään.

Äkkiseltään tuo kuulostaa siltä, kuin se olisi jostain mustasta komediasta, mutta ei ole: samalla periaatteella nyt kyykytetään työttömiä.


Toinen orwellukseen viittavaa seikka aktiivimallissahan on se, että siinä käytetään uuskieltä, eli sen sijaan että puhuttaisi uusorjuudesta, siinä käytetään kahta kikkaa:

  1.  Siinä implikoidaan, että aktiivisuudesta palkitaan. Mutta se ei ole totta, sillä jotta se olisi totta, pitäisi sen tarkoittaa esim. sitä, että työtön saa pitää tukensa kun hakee töitä, mutta nyt onkin niin, että hänen aktiivisuudellaan ei ole mitään tekemistä koko jutun kanssa, vaan ainoastaan sillä, satutaanko hänet valitsemaan satojen tuhansien muiden joukosta, yhteen avoinna olevaan paikkaan esim. Kas kun valtio ei ole siirtynyt "lottoamismalliin", missä työtön joko voittaa lotossa tai ei.
  2. Siinä impilikoidaan että työttömyys on työttömän syytä. Mikä ei ole totta, ainakin jos omistaa edes minimimäärän suhteellisuudentajua ja/tai matikkapäätä:
Asiaa ei tee yhtään sen vähemmän pirulliseksi myöskään se, että jos jo nyt niin KELA kuin sen asiakaskin on korviaan myöten kusessa tukien ja byrokratiaviidakon keskellä, jos työtön erehtyy tekemään pätkätöitä, niin aktiivimallissa puolestaan annetaan vaihtoehdoiksi että työtön joko menettää osan tuistaan kun ei pääse pätkätöihin, tai sitten hän menettää osan tuistaan jos pääsee pätkätöihin, sillä kuten kaikki hyvin tietää, työnteosta rankaistaan. Tai sitten prekariaatin edustaja makselee tukiensa viivästymisen vuoksi esim. karhuamislaskuista koituneita lisämenoja, sillä tunnetustihan pätkätyöt on kuin heittäisi byrokratian rattaisiin hiekkaa.

Lue myös:

Kolme pointtia aktiivimallista

maanantai 11. joulukuuta 2017

"Jokainen ihminen on laulun arvoinen"

Niin myöskin George Soros


Tietovuoto: Soros rahoittaa pakkomonikulttuurisuutta myös Suomessa


Ja se laulu?

Tässä:



Pleased to meet you
Hope you guessed my name, oh yeah
(who who)
But what's puzzling you
Is the nature of my game, oh yeah, get down, baby
(who who, who who)

Pleased to meet you
Hope you guessed my name, oh yeah
But what's confusing you
Is just the nature of my game
(woo woo, who who)

perjantai 8. joulukuuta 2017

Kevennys: Punainen + Vihreä = Ruskea

Nyt kun on 100 vuotiaan Suomen juhlaviikko, julkaistaan ruhtinaalliset kaksi kappaletta kevennyksiä tällä viikolla - tämän kertainen kevennys liittyy omaa todellisuuttaan elämään alkaneeseen vihreiden ja punaisten koalitioon, joka on monen viime aikaisen pahan takana, oli kyseessä sitten alpakat tai Helsingin muuttaminen maailman sossuksi.

Punainen ja vihreä on mielenkiintoinen väriyhdistelmä, sillä niin väriopillisesti, kuin myöskin poliittisesti näiden yhdistelmästä tulee ruskeaa.

Harvinaisen hyvin valittu yhdistelmä, etenkin kun punaviher-yhdistelmä on sellainen, että se tuntuu olevan yhtä vähän ympäristön kuin työväenkään asiaa ajava, mutta sen sijaan kulttuurimarxismi on se mikä sen mukaan pelastaa maailman (Täydellisen Järjestelmän yhteiskuntateoriassa tätä kutsutaan "marxilaisuuden harhaopiksi" - jossa siis sosioekonomisesta teorisoinnista on hypätty täysin muihin maailmoihin, ja eliitin iloksi kustu koko juttu joutavuuksilla, joista on pelkästään kansan kannalta haittaa). Esim. oli Helsingin kaupunginvaltuuston ruskeiden aikaansaannosta, että Helsingistä on nyt tullut maailman sossu, ja kuten tiedämme, niin sellainen tekee eetvarttia kaupungin suomalaisille palveluiden tarvitsijoille, joiden jonossa vietetty aika kasvaa samalla vauhdilla, kun resurssit palaa. Pitää siis toivoa että jatkosssa mummoille riittää tässä varsin raakalasimaisessa diilissä edes se yksi omarkarkki, sillä ihan eri omarit vievät siellä tästä eteenpäin siellä kaiken huomion.

Siispä, tämän pohjalta voimme tehdä kolme ehdotusta:

1. Nimiuudistus ja poliittinen yhdistyminen. Punavihreät vaihtavat suoraan nimekseen Ruskeat. Jätetään vihreille ympäristö, punaisille sosialismi, ja jätetään ruskeat mellastamaan pinkkien feministien tai sinisten uuvattien/sinttarien kanssa omaan psykootiiseen degeneraatiomaailmaansa.

2. Ruskea baretti. Perinteisesti punaisilla on voinut olla tunnuksenaan esim. Che Guevaralta kulttuurilainattu baretti tai kapitlaistilta ostettu Che Guevara-fanituote (TM), joten Fundamentti ehdottaakin että Ruskeat ottaisivat käyttöön - liian suurta hyppyä tekevän, mutta ideologiaa ja poliittisia päämääriä hyvin kuvaavan - Ruskean baretin!

Kuvassa Ruskea baretti! 
3. Ruskea lehdistö.

Meillä on jo keltainen lehdistö, ja tietämättämme meillä on ollut siinä sivussa myöskin ruskea lehdistö. Tämä ruskea lehdistö onkin keltaisen lehdistön naapuri, ihan siinä muutaman sentin päässä.

Mikäkö on siis ruskea lehdistö? Se on lehdistö jossa objektiivisten toimittajien sijaan, on toimittajiksi soluttautuneita punavihreitä poliittisia aktivisteja, eli ruskeita toimittajia, jotka rakentavat sinulle valheen maailman, juuri heidän propagandansa mukaisen.

Tässä esimerkiksi erinomainen juttu ruskean lehdistön noususta (klikkaa tätä tekstiä).

Esim. Hyysärin Sanomat on hyvä esimerkki tällaisesta lehdistöstä.

Siispä Fundamentti ehdottaakin nyt tämän termin lanseeraamista, ja motoksi voisi sanoa:

Kaikki mikä ei ole keltaista, on ruskeaa!

Tunnariksi heille sopinnee seuraava musiikkiesitys:



[Kyseisen biisin taustasta sen verran, että se oli kirjoitettu protestilauluksi sen jälkeen kun Type O Negative joutui ensimmäisellä euroopan kiertueellaan Ruskeiden hampaisiin. He olivat varmaankin ensimmäinen "natsibändi", jonka riveissä oli juutalainen jäsen, joka myös osallistui biisien kirjoittamiseen. Samaan protestilaulujen sarjaan kuului myöskin tämä kappale. Mielenkiintoista, mutta juuri tämä albumi oli heidän läpimurtolevynsä.]

PS. Se, miten kauan tämä ruskea koalitio pysyy pystyssä, on arvoitus, sillä sen lisäksi että kaikesta sisäsiittoisesta sisäänpäinlämpiävyydestään huolimatta vihreät vihaavat maalaisia ja insestiä, kun taas punaiset sitä vastoin eivät muusta tykkääkään!

torstai 7. joulukuuta 2017

Virallinen itsenäisyyspäivän narratiivi, ole hyvä!


Kuten itsenäisyyspäivää edeltävässä tekstissä havaittiin, oli suvakit jälleen juonittelemassa kieroja juoniaan vihollisiaan vastaan,ja Suomen kansan harhaanjohtamiseksi. Heidän epäonnekseen, kyseinen juoni epäonnistui täysin, ja niinpä he jotka nyt kaiuvoivat toiselle kuoppaa lankesivat siihen itse: yrittäessään saada"natasit" näyttämään pahoilta, he tulivat paljastaneeksi todelliset luonteena ja pahat sisunsa,.

Tämä luonnollisesti oli ongelmallista, sillä moinen imagohaitta "hyvien ihmisten" leimana vie kummasti pois uskottavuutta, myös mitä tulee objektiivisiin ja mahdollisesti harhaanjohdettuihin suvaitsevaiston rivijäseniin, ja tietenkin kansamme riveihn, jotka pohtivat että kenen puolella tässä tulisi olla.

Siispä, imagohaitta oli nyt todellinen, ja epäilys keisarin vaatetuksesta myös oli noussut kansan harmaiden rivien mieliin - oli damage controllin, ja piti pelastaa se mitä oli pelastettavissa.

Siispä, oli korjausliikkeen ja Virallisen Narratiivin aika.

Tästä vastasi pääasiassa valtiollinen propaganatuutti, eli YLE, joka tykitti tätä 5000 alpakan voimalla, ja muut mediat seurasivat - mitä tämä tarkoittaa, siitä edempänä lisää.

Vaan, mikä siis oli tämä kyseinen narratiivi?

  • 612 -marssi oli "äärioikeiston/äärinationalistien/äärikansallismielisten/äärinatsien" järjestämä, ja kansoittama "mielenosoitus" (tätä saatettiin korjata myöhemmin, kun uutiset olivat jo tulleet ja menneet - joku voi sanoa, että se oli parempi kuin ei mitään, ja joku että se oli taktikointia, lukija saa päättää itse)
  • Mutta! Alpakoilla ratsastavat laulavat lapset ja hyvyyden voimat (pupuja ei sittenkään saatu, alpakoita oli kuitenkin jopa kaksi kappaletta) peittosivat edellä mainitut natsit, sillä alpakkatapahtumassa oli ainakin 5000 kävijää, kun taas marssivia natseja oli puolet edellisvuodesta/murto-osa alpakkatapahtumasta/hädin tuskin ollenkaan paikalla
  • Marssin, tai siis "äärirasistinatsifasistien mielenosoituksen" tiimoilta joutui poliisi tekemään pidätyksiä (sattumoisin antinfanttien/&anarkistien ja sen sellaisten talteenottamisia, sillä he olivat taas kerran heitä, jotka häiriköivät kyseistä kulkuetta, mutta ei pistetä sitä otsikkoon! Ti-hii!)

Otetaan ihan näin kuriositeettina pieni vertaus, mitä tulee kuviin.

Tässä 5000 hyvän ihmisen ja lapsen alpakkatapahtuma:

Kuva tästä narratiivia mukailevasta jutusta

Tässä hädin tuskin tuhannen hengen, ääriliekinheittimillä varustettujen äärinatsien äärimarssi:



Nyt, allekirjoittanut ei sano olevansa niitä esimerkillisimpiä pitkän matematiikan miehiä, mutta vielä vähemmän on sitä nämä viralliset laskusuoritukset tehnyt henkilöoletettu - vaihtoehtoina on joko totuus- tai matematiikkarajoitteinen arvioitsija.

Eräs verinen paradoksi tässä onkin siinä, että tavan kansa ja jotkut heikkohermoisimmat natsifoobikot ihan oikeasti saattavat luulla, että kyseessä on natsien hyökkäys, mikä taas on omiaan repimään kansaa erilleen ja usuttamaan heitä toistensa kimppuun. 

Mutta mitäs jos se onkin tarkoituksena? Sillä onhan yhteinäinen kansa pahin uhka esim. globalisteille. Mutta kenen etua ajaa hajotettu ja hallittu kansa? Ei ainakaan kansan!


Tämä todistaa samalla sen, että media on keskusohjattua, sillä ihan kuten jo aiemmin tänä vuonna todistimme median suurhyökkäystä työttömiä vastaan, niin myöskin todistamme tässä tapauksessa sattumaksi liian outoa yhteistä säveltä, mitä toki saamme havaita myös muutenkin median tavassa tehdä journalismia. (Toinen vaihtoehto on se, että toimittajakuntaan pestatut poliittiset aktivistit ovat saaneet vapaat kädet korruptoida tiedonjakoa, mutta lienee epätodennäköistä; he ovat vain siksi pestattu, että he suostuvat tekemään likaisen työn, sillä sellaisesta heille tulee hyvä "omatunto"):

Taistelu totuudesta, ja massoista, on alkanut - itse asiassa, se on jo päällä - ja tällöin kaikki entiset käsitykset ja puoluerajat muuttuvat, elleivät jopa katoa: vasemmistossa on herätty ja oikeisto on jo assimiloitu osaksi uutta järjestelmää.


Alkaa taistelu uskomisesta
Asioista joiden vuoksi kuolla
Vaikka olisi väärässä
Vieras aikansa silmissä

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Kevennys: Suomi 100-hanke yhdessä kohtauksessa

Nyt kun on itsenäisyyspäivä ja Suomen 100 v. synttärit, on aika tarkastella mitä Suomi 100- hankkeelle kuuluu.

Niinpä tähän yhteen kohtaukseen voidaankin tiivistää koko Suomi 100 -hanke:


(Ja kyllä, myönnettäköön ettei tämä kevennys ollut nyt niin ha-ha-hauska, vaan pikemminkin tragikoominen).

Taustaa:

Startup Refugees sai 150 000 euroa Suomi 100 -hankkeelta – rahaa palaa henkilöstökuluihin, mutta onko yksikään turvapaikanhakija saanut töitä?

Kommentaari:

Jo on ollut oikea 100 vuotisen Suomen juhlavuosi: mädätys on ollut ennätyslukemissa, ja terrori-iskukin saatu. Tämä pikemminkin tuntuisi joltain imperiumin viimeiseltä rappion vuosikymmeneltä, jonka terminaalivaihe on juuri startannut, kuin maan kunnian juhlalta. Se olisi mielenkiintoista tietää, että kukakohan näitä velikulleja on palkannut kaarnaveneen ruoriin?

Ja tässä vielä juhlavuoden bonuksena:  Aisuripalkinnon Finlandiapalkinnon voittaja - sen saa näemmä tätä nykyä ylimielisin ja alistuvaisin aisuri, sillä Virallinen Totuus (TM) kyllä palkitsee aina "Oikeista Mielipiteistä":


Ei mutta, kaikesta tästä pelleilystä huolimatta, hyvää itsenäisyyspäivää ja 100 v. synttäreitä SUOMI ja Suomen kansa!


tiistai 5. joulukuuta 2017

Eivätkö he ole ajatelleet lapsia, pupuja ja alpakoita?!

Tämä itsenäisyytemme juhlavuosi on ollut siitä mielenkiintoista aikaa, että sen sijaan että olisimme juhlineet suomalaisuutta, ovat suvakit rienanneet sitä oikein olan takaa - yleensä vieläpä median suosiollisella myötäavustuksella ja verovaroin sponsoroituna. Ja niin on asianlaita nytkin.

Juuri kun sitä oletti, että suvakit ovat jo tehneet sen lopullisen pohjakosketuksensa, saammekin huomata että ne syvyydet johon he yltävät, ovat suorastaan loputtomat - Mariaanien haudan tasoa.

Kyseessähän on tämä viimeisin ja samalla ylivoimaisesti alhaisin juoni "natsien" pään menoksi, eli toisinsanoen jälleen kerran heidän kanssa eri mieltä olevien kiusaaminen, rajoittaminen, vaientaminen, eli kuuluisa Töölön lapsellisten itsenäisyyspäivän, lapsia ja alpakoita sekä pupuja sisältänyt tapahtuma, joka yritettiin buukata samalle päivälle 612-soihtukulkueen kanssa, jotta voitaisi saada aikaan propagandapommi - johon lehtiemme otsikoissa olemmekin jo päässeet tutustumaan: "Natsien mielenosoitus esti lastentapahtuman jossa oli pupuja ja alpakoita!!! Onko kukaan enää turvassa?"

Alpakoita, natseja, lapsia, pupuja, pelkoa, inhoa ja suvaitsevaisuutta ei puutu suvaitsevaisen itsenäisyyspäivästä!

On ollut yleisessä tiedossa, että jo varsin vihjaavan nimen omaava 612-soihtukulkue tapaa pitää itsenäisyyspäiväkulkueensa - yllätys yllätys - itsenäisyyspäivänä, 6.12, ja mitä tekevät suvakit? He ehdoin tahdoin ja täysin tietoisina tästä, pistävät pystyyn täysin kuvitteellisen järjestön, jota yritetään saada soihtukulkueelle varatulle paikalle ja päivämäärälle - tietäen kyllä miten siinä käy.

Erityisen halveksittavan tästä tekee se, miten suvakit ovat valmiita käyttämään jopa lapsia hyväkseen, jotta he saisivat ajettua moraalitonta propagandaansa; ne olivat suvakit, jotka eivät välittäneet lasten tunteista, juoniessaan tätä epäonnistumaan tuomittua "söpöilytapahtumaansa" joka koostuu niin lapsista kuin alpakoistakin - kumma kyllä mukana ei ollut vielä halinallea ja my little pony -laumaa, jotta varmasti oltaisi saatu puristettua halpamaista tunteisiinvetoamista - vaan tekopyhään tapaansa he olisivat olleet valmiita näyttelemään näitä ah niin ihania, ja lapsirakkaita ihmisiä, vaikka heidän juonensa oli tietoisesti tuottaa lapsille pettymys - miksi? SIKSI jotta voitaisi näyttää miten pahoja kaikki paitsi he ja heidän kanssaan samaa mieltä olevat ovat! Vaan sehän ei nyt ole uutta - suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden riemusanoman vastaanottaminen kun on ennenkin aloitettu suvaitsevaistojen talouksissa jo nuorella iällä, esim. tämä superäiti tässä on sitä mieltä että on hyvää kasvatusta näyttää lapsille hirttäjäisiä - vileäpä sellaisen kulttuurin tuottamina, joita tämä suvaitsevainen itse haluaa saada tähän maahan. Suvakit ovat tulleet tunnetuiksi farisealaisesta tekopyhyydestään, mutta nyt sitä ei voi enää kiistää kukaan: Lapset (ja söpöt eläimet) ovat heille yksinomaan poliittisen instrumentin asemassa, ei muuta.

Sari Helin: Lapsen pitää nähdä homojen hirttäjäiset


Entä mitä tekee media? No, se tuskin tulee yllätyksenä mitä tekee punavihreitä poliittisia aktivisteja pursuava media, joka muutenkin julistaa Virallista Totuutta (TM) ja pitää yllä sen narratiivia. Ei mitään uutta auringon alla, ei kerrassaan mitään.

Tosin, vaikkakin media nielaisi syötin koukkuineen, se silti suvaitsi (pun intended) julkaista seuraavan selvityksen, josta voisi todeta: loppu hyvin kaikki hyvin, sillä koko bluffin lopulta tuli paljastamaan seuraava taho:

Äkkiä ei ollutkaan enää niin suuri hätä lasten puolesta, vaan nyt alkoikin "wow, siis niinku, pitää hei harkita, emmä tiedä onko meillä tarpeeksi väkeä tätä varten" -kiemurtelu - käännös: mitään alpakoita ei ole alun alkaenkaan ollut, tai jos on, niin eihän kukaan seesteistä maalaiselämää viettänyt alpakkafarmari nyt ala antamaan tällaiselle porukalle eläimiään lainaan, jotka hysteerisinä huutavat miten marssivat natsit tulevat ja pistävät pystyyn 6 000 000 alpakkaa murhaavan alpakkacausti! Niin, ja vielä lapset ja puputkin saavat runtua siinä samalla!

Vaan, jos tarkastelemme historiaa ja näiden oppi-isiä, ei tällainen ole mikään kovinkaan suuri yllätys, sillä jo Yrjö Kallinen totesi seuraavaa näiden sairaista metodeista, joissa yhdistyy oman, suvaitsemattoman ja primitiivisen vihansa projisointi vastapuoleen, väkivaltaisuus ja patologinen valehtelu:

“Kommunismi oli minun mielestäni hyvin vastenmielinen. Stalinhan oli kommunisti, kommunismi perustui väkivaltaan, vereen ja terroriin. Minulla ei ollut mitään lukkarinrakkautta sitä kohtaan, mutta siinä oli sittenkin jotain, joka mielestäni ihmisten kannalta oli pelastavaa. Siinä haaveiltiin jotain uutta yhteiskuntatilaa, johon oli mentävä väkivaltaisin keinoin, mutta siinä oli jotakin periaatteellisessa ajattelussa tulevaisuuden unelmaa, vanhaa sosialistista unelmaa ajasta jossa vallitsee rauha ja veljeys, jossa toinen ihminen ei toista riistä jne.”
“Poika Tuomisen tunnen hyvin, olen aikoinani varottanut häntä kommunismista ja yrittänyt vetää sosiaalidemokraattiseen leiriin silloin, kun hän oli vielä poika Tuominen. Kyllä hänelläkin oli aatteellinen pinnistys, kun hän sinne ajautui, mutta hän hyvin varhaisessa vaiheessa oppinut, että tässä maailmassa pitää pelata...Poika tuominen puhuu kirjoisaaan niin vaivattomasti totta ja valhetta sekaisin, että pitäisi mennä lause lauseelta, rivi riviltä, asia asialta läpi....Hän on kommunistisen koulutuksen saanut mies, ja siellä opetetaan kyllä ihminen puhumaan ja menettelemään tarkoituksenmukaisesti. Kaikki sellaiset ideat kuin totuus ovat naurettavia, niitä pitää puhua julkisessa keskustelussa, mutta käytännöllisessä politiikassa, mitä sellainen on, sehän porvarismia, eihän se ole marxilaisuutta eikä se ole leninismiä. Puhua totta on poroporvarillinen ennakkoluulo. Poika on oppinut läksynsä. Ja ihmiset lukevat häntä innoissaan.”
Turhaan ei Fundamentti kehota silmä tarkkana seuraamaan historiaa ja sen alati toistuvia opetuksia!

Vaan jo lapsien vuoksi sitä toivoisi, että nämä tarttuisivat tuohon HJK:N tarjoukseen, ja vaikka pukeutuisivat itse alpakoiksi - suvakeilla nyt on ennenkin ollut pää perseessä, ja rinkirunkun eritteinen lemu lähellä sydäntä, joten klassinen kahden hengen alpakka-asu luulisi menevän ihan hyvin yhden illan ajan. Vaikka eihän se suvakkien riitaiselle luonteelle sovi - totuus on se, että ainoat jotka ovat näitä vaaratilanteita aiheuttaneet ovat suvakit, antifantit sun muut "vastamielenosoittajat" joiden mielestä maailmassa on tilaa vain heille ja heidän mielpiteilleen, sekä tietysti islamilaiselle kalifaatille (on lisäksi tolkuttoman vaikeaa riehua, käyttäen lapsia ja söpöjä eläimiä kilpenään, ja syyttää siitä uhriaan, oli se sitten poliisihevonen tai "natsi"; jos tilaisuus joudutaan pitämään suljetussa tilassa stadionilla).

Entä se sylttytehdas? Tämän takana tuskin on vain yksi henkilö, joskin yksi merkittävä nimi on kylläkin tiedossa: kuten jo edellä mainittua, mitään Töölön lapselliset -ryhmää ei ole ollut olemassakaan, mutta sen peitteen alla toimineena pääpiruna tässä projektissa on häärinyt muistakin erittäin kyseenalaisista organisoinneista vastuussa ollut Aleksi Pahkala - sama mies joka on ollut vastuussa seuraavista projekteista: pernatsi-fi -sivusto,  Meillä on unelma -konsertti, ja Peli poikki! -mielenosoitus ja yleisen käsityksen mukaan hän myös aiemmin on ollut sabotoimassa vastamielenosoituksen merkeissä tätä 612-soihtukulkuetta, joten sikäli selitykset inhimillisestä erehdyksestä ja hyvästä tarkoituksesta voidaan unohtaa.

(Allekirjoittanut olisi voinut melkein lyödä vetoa, että kyseessä olisi ollut joku feministinainen, jolta tämä idea tuli: niin on tullut nimittäin allekirjoittaneellekin yhteydenottoja hätää kärsimässä olleelta miesparoilta, joille nainen erossa yrittää kostaa lapsen kautta - ja ihan kuten media, tietenkin viranomaiset uskovat kaiken mitä heille syötetään - kun taas Fundamentti kuuntele; sillä eikö itse Ester Vilar kirjoittanut, että nainen ei synnytä lapsia suinkaan rakkaudesta lapsiin, vaan sitoakseen miehen entistä tiukemmin manipulaatioonsa. Kylmääviä ovat kirjoitukset silloin, kun ne toteutuvat jokaista piirtoaan myöten).

Vaan, tässä keventäväksi lopuksi vielä kuva suoraan suvakin painajaisesta - alpakat olivatkin natseja, jotka lohduttavat suunnitaltaan homojen hirttäjäisillä ja vaarallisilla natseilla säikyteltyä pientä suvaitsevaisen perheen Pentti-Adalmiina-Che-Oivariini-Möttönen-Obongoa - sanoen, että kun monikulttuurinen ja moniarvoinen painajainen vain estetään, ei yksikään näistä uhkakuvista toteudu, vaan meillä lopultakin koittaa rauhan aikakausi, jossa ei tarvitse vakuutella itselleen, ettei anneta pelolle valtaa, vaan siellä ei ole pelolle sijaa alkuunkaan!


Kun taas Suomen kansa  laulaa seuraavan jäähyväislaulun suvakeille, todeten että nyt valheiden ja sairauden aikakausi on vihdoinkin ohitse, ja on uuden alku - kukaan ei teitä jää tänne kaipaamaan, vaan menkää kaltaistenne joukkoon, sillä teidän paikkanne on siellä, missä öinen syöjätär saa levon ja tasangon sarvipäinen demoni ulvoo päivin ja öin, sillä te todellakin olette pahoja ihmisiä:


Release me, my darling, let me go.
For I don't love you anymore.
(To waste our lives would be a sin)
So release me and let me love again.
Please release me, can't you see?
You'd be a fool to cling to me.
To live our lives would bring us pain
So release me and let me love again.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Kevennys: Feministi - suomi - kuvasanakirja

Arvollinen lukija, tässä pari olennaisinta feminismin oppikappaletta sekä niiden käytäntöä demonstroituna kuvin.

Ahdistelu (TM)



Sortaminen (TM)



Näin, kuten näet, kaikki on sortamista ja ahdistelua.

Koska nainen on tässä feminismin kontrolloimassa, gynosentrisessä yhteiskunnassa se etuoikeutettu sukupuoli ja pariutumisen kapitalisti, on meidän syytä päättää tämä lainaukseen eräältä allekirjoittaneen lempikirjailijalta, joka tunnetaan nimeltä Louis-Ferdinand Céline:

"Köyhän miltei jokainen halu on rangaistava hyökkäys."