keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Kiltin ja kunnollisen miehen palkka feministisessä yhteiskunnassa (kun hyvät neuvot ovat kalliit)

Koska marraskuu tuntui olleen oikein sukupuolten sodan teemakuu, sillä seurauksella että feministien maailmanlaajuisen vihakampanjan johdosta useiden, etenkin julkkismiesten urat ja elämät tuhottiin; jälkimmäistä tapahtui jopa kirjaimellisessa merkityksessä, sillä miesten itsemurhatilastoja saatiin pahennettua tämän vihakampanjan seurauksena. Siispä pistetäänpä kuukausi pakettiin, ja samalla katsotaan mikä on sellaisen miehen palkka, joka tekee juuri kuten feministit paperilla ja naiset sanoissaan haluavat hänen tekevän (tosin, nyttemmin tässä asiassa ollaan jo tekemässä täyskäännöstä, koska feministit myöntävät avoimesti inhonsa näitä miehiä kohtaan - siinä missä muut naiset näyttävät sen vain passiivis-aggressiivisesti, seksuaalisena syrjintänä).

Ja kuten otsikko sanoo, niin kiltti ja kunnollinen mieshän tässä on kyseessä.

Aloitetaan muistin virkistämisellä, tällä klassikolla, joka toimii myöskin johdantona tässä keississä:

Tutkimus: Miehen kannattaa vältellä kotitöitä


Ja jatketaan tällä:

Kotiväkivaltaa kokeva mies on usein kiltti konfliktien välttelijä




Neuvo, joka artikkelissa on annettu tähän, on toisaalta hyvä, toisaalta ei.

Syy miksi se on hyvä, on siinä että se toki toimii. (Ainakin melkein aina, sillä jos sinulla on naisena draamakuningatar, niin hänen laittaminen paikalleen auttaa vain hetken, kunnes hän taas tarvitsee draamakiintiönsä täyteen; jos nämä naiset olisivat koiria, ne vietäisi piikille, nyt lähin vastine lienee eroaminen heistä) 

Syy miksi se on huono, johtuu siitä että siinä vastuu asetetaan uhrille - ei naiselle - ja täten jatketaan gynosentrisen yhteiskunnan ylläpitämistä ja tukemista. Toiseksi se on huono ohje siksikin, että mies joka lyö naista takaisin, ei eroa yhteiskunnan silmissä miehestä, joka lyö naista ilman syytä.

Vaan, on olemassa eräs ilmiö, joka liittyy tähän kysymykseen, ja jonka hallitsemalla mies voi ratkaista suuren osan - ellei kokonaan -  tämän ongelman.

Mistä siis on kyse?

Testaamisesta. Kyseinen ilmiö kulkee myöskin sofistikoituneesti nimellä paskatesti.

Yhteiskunnallisessa mielessä feminismi on kollektiivinen sellainen.

Feminismi on uskotellut, että kaikki mitä nainen sanoo, on kirkossa kuulutettua, täysin erehtymätöntä, harkittua ja vakavasti otettavaa - jos yrität sanoa vastaan, mansplainaat (tämä implikoi, ettei miehellä ole oikeutta sananvapauteen, toisaalta se on keino tukkia miehen suu, joka aiheuttaa inhottavia tunteita puhumalla naiselle faktoista) ja olet muutenkin naisvihaaja. Kiltti ja kunnollinen mies totta kai kiltisti tottelee, ja nielee tämän kaiken. Niin myöskin valkoritarit ynnä muut miehimykset. Parisuhdetasolla tämän seurauksena on yhä jatkuvat ja syvenevät ongelmat, yhteiskunnallisella tasolla samoin; jos he eivät saa miestä kantasuomalaisesta, he hakevat sen muslimeista, sillä jokainen tietää että heillä ei ole aikomustakaan alistua feminismille, eikä feministeille.

Teit näin

sait tämän.
Jordan Petterson asian tässä hyvin muotoileekin (videon nimi suomeksi olisi "miehet testaavat ideoita, naiset miehiä"), joten päättäkäämme tämän kertainen kirjoitus seuraavaan lyhyeen luentopätkään:


Lopullinen ratkaisu kuitenkin lepää yhteiskunnallisessa reformaatiossa. Sillä ei ole kestävä eikä edes pitkän tähtäimen ratkaisu, että yksittäinen mies edes testien voittamisen muodossa alistuu gynosentrialle ja päästää täten naiset vastuusta yhteiskunnallisella tasolla. Todellakin, naiset ovat ne jotka ovat väärässä ja tekevät väärin, joten heidän on velvollisuus muuttua. (Miehille suunnattu pariutumiseen tähtäävä selfhelp-kirjallisuus tekee sen virheen, että se tarjoaa suurien ja usein katteettomien lupausten lisäksi, myöskin moraalisesti vääriä ratkaisuja, eikä muuta perusongelmaa miksikään vaan auttaa vain korkeintaan elämään sen kanssa).

Voimme vain odottaa että mitkä seuraukset on myrkkyllistäkin myrkyllisemmällä, ja täysin moraalittomalla MeToo-kampanjalla ja sen sallimisella. Kyseinen kampanja todisti, että nainen ei tarvitse todisteita miestä vastaan, jotta mies saadaan tuomituksi niin sosiaalisella kuin juridisella tasolla. Tämä osoittaa että naiset eivät ole sorrettuja, vaan etuoikeutettuja sortajia. Kyseinen kampanja on poikinut naisille uhripääomaa, miehille itsemurhia, uran ja elämän tuhoamisia - ilman minkäänlaisia todisteita.

Annahan sen marinoitua hetkisen verran.

Lue myös:

I DON’T HELP MY WIFE. YOU SHOULDN’T EITHER.


Ja sitten vielä tämä. Eikö ole melkoista ironiaa, että juuri ne oikeasti "kiltit miehet, jotka eivät ole oikeasti kilttejä ja kunnollisia" ovat juurikin niitä ihmiskunnan alhaimpia olentoja, eli valkoritareita ja miesfeministejä, jotka tekevät itsensä tykö naisten helmoihin, samalla kun puukottavat omaa sukupuoltaan selkään - vain että he saisivat seksiä siitä palkkioksi! Juuri he ovat myös niitä, jotka nyökyttelevät kun naiset rationalisointihamsteroivat sitä, kuinka pahoja ja petollisia kiltit ja kunnolliset miehet ovat "koska he vain esittävät sellaisia saadakseen seksiä", vaikka ne ovat juurikin nämä miesfeministit ja valkoritarit, jotka ovat juurikin tämän feministikuvan mukaisia "kiltin ja kunnollisen miehen" karrikatyyreja, joiden todellinen luonne on ihan jotain muuta kuin kultainen ulkokuori:

Todellakin, eivätkö he ja feministit ole ansainneet toisensa? Ei ihme jos feministien kuva miehistä on niin karsea, kun miesfeministit on heidän ainoa kokemuksensa miehistä!

Ja tässä vielä kuunnelma aiheeseen liittyen:


tiistai 28. marraskuuta 2017

Lue miksi #MeToo -kampanja perustuu oikeusmurhalle ja argumentointvirheelle

Argumentum ad ignorantiam. Jos leimataan syylliseksi ilman mitään todisteita, on kyseessä tämä argumentointivirhe.

Argumentum ad ignorantiam tarkoittaa käytännössä samaa kuin käänteinen todistustaakka: syyllinen, kunnes toisin todistetaan.

Siispä koko MeToo -kampanja perustui lähtökohtaisesti virheellisille olettamille ja suoranaiselle oikeusmurhalle - huomattavaa tosin on se, että vasta kun nämä tuplastandardit hyväksytään yhteiskunnallisesti /& jopa juridisesti, tämä oikeusmurha ja virheelliselle argumentoinnille rakennettu hirvitys aktivoituu ja toteutuu. Ja ikävä kyllä se toteutuu, sen sijaan että uhripääoman kalastelijat jotka välittävät vain itsestään, asetettaisi todistustaakkansa alle.

Mutta, kuten sanottua: tuplastandardit ovat massakontrollin mitä tärkein ase, niinpä feminismi ja sen kampanjat perustuvat ainoastaan feminismin agendan ajamiseen, eli miesvihaan ja naisten ylivaltaan, jossa miehiä eivät koske samat oikeudet kuin naisia.


Täsmälleen samalle idealle perustuu myöskin moniarvoisuus ja monikulttuurisuus, jossa siis kansan enemmistö on vähemmistöterrorin uhri ja asetettu olemaan toisarvoisessa asemassa vähemmistöihin - etuoikeutettuihin uhreihin (huomaa oksymoroni) - verratuna.


Living for rules you only break

perjantai 24. marraskuuta 2017

Black Friday + Cyber Weekend + BONUS = Alennuksen multihuipennus

Nyt, sinä varmasti mietit, että eikö tässä kylmässä ja arvaamattomassa maailmassa voi mihinkään enää luottaa, kun XeimianDesign ei ole vielä julkaissut lainkaan tarjoustaan, vaikka nyt on Black Friday ja kohta Cyber Monday.

No, olet nyt yhtä huolta köyhempi, mutta säästettyjä rahojasi rikkaampi, sillä XeimianDesign totisesti ottaa osaa Black Friday -kulutusjuhlaan, ja lyö muut laudalta.

Nimittäin, meillä ei ole esillä ja tarjouksessa vain tietyt ja valikoidut tuotteet, vaan kaikki tuotteet ja vieläpä tästä päivästä aina maanantaihin saakka! Bonus: Tarjous koskee myös viikonloppua!

Siispä, koska aika on rahaa, tässä diili ilman sen pidempiä johdantoja. Kiitos:

15% pois tilauksesta/& tuotteesta kuin tuotteesta
Tarjous voimassa: 24–27.11. 2017
Kuponkikoodilla: SALE2017
Kaupassa: XeimianDesign

HUOM! Vain tätä päivää (24.11) koskevalla, Black Friday -tarjouskoodilla: XLSAVE saat premium hupparit jopa - 40% ja kaiken muun - 15%! Täysin mielipuolista!


- Voittajille rihkamat!

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Uusi askel kohti eliitin kolmatta tietä on nyt otettu - kansa maksaa

Ettei pääse unohtumaan, niin otetaanhan tämä nyt pöydälle:

Vasemmisto ja oikeisto löysivät toisensa: harvinainen lakialoite eduskuntakäsittelyyn - seuraa suoraa lähetystä


Lakialoite koskee työvoiman saatavuusharkinnasta luopumista. Aloitteessa ehdotetaan ulkomaalaislakia muutettavaksi siten, että EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleviin, Suomessa työlupaa hakeviin sovellettavasta, ns. työvoiman saatavuusharkinnasta luovuttaisiin.
Saatavuusharkinnalla tarkoitetaan käytäntöä, jossa jo ennen työntekijän oleskeluluvan myöntämistä TE-toimisto selvittää, onko työmarkkinoilla saatavilla työhön sopivaa työvoimaa sekä huolehtii, ettei työntekijän oleskeluluvan myöntäminen estä työmarkkinoilla jo olevan työvoiman työllistymistä.
Lue: globalistipetturit.



Fundamentin kirjoitukset toteutuvat jokaista piirtoa myöten, kun vasen-oikea-jako vaihtuu globalisti vs. nationalisti-jakoon. Globalistit ajavat kansainvälisen kapitalistin ja eliitin asiaa. Esim. tässä ollaan liikuttavan yhdenmielisiä siitä, että maahan pitäisi tuottaa halpatyövoimaa, joka puolestaan edistää niin hajota ja hallitse -strategiaa, kuin myös luokkasodankäyntiä, joka rikastuttaa kapitalistia ja heikentää suomalaisen työläisen asemaa. Niin oikeistolaiset kuin myös vasemmistolaiset politiikot  siunaavat tämän Suomen kansan selkäänpuukottamisen. Eikä ihme, sillä moderni vasemmisto on jo isolta osin unohtanut ensimmäisen rakkautensa, ja uskoo että tämän sallinen on hyväntekeväisyyttä (lue lisää tästä klikkaamalla), siinä missä perinteisesti isänmaan asialla ollut oikeisto on muuttunut monikansalliseksi ja moniarvoiseksi, kansainvälisen kapitalistin lobbarijärjestöksi.


Mitä helvettiä suomalainen tekee tuollaisella luopiolaumalla?


Onko sitten toivoa?

On, jos kansa herää ja jos puolueiden fiksuimmat yksilöt heräävät.

Sillä kuten tämä vasemmiston ja oikeiston sulautuminen eliitin agendan ajajaksi, ja eliitin kolmannen tien raivaajaksi on alkanut toteutumaan jo kaikkien silmien edessä, on meidän ymmärrettävä että vastavoima löytyy tällöin kansasta, jonka tulee löytää oma kolmas tiensä.

Mutta löytääkö se sitä?

Voi löytää, sillä niin yksilöiden kuin jopa yhteisöjen joukossa on herännäisiä, jotka eivät enää suostu nielemään sinistä pilleriä.


maanantai 20. marraskuuta 2017

Ne eivät enää edes vaivaudu peittelemään mädätystään

Nyt kun taannoin Kärkkäinen sai aikaan suoranaisen suvaitsevaiston moraalisen pakokauhun, omaamalla vääränlaisia mielipiteitä ja myyntiartikkeleita, on meidän syytä tarkastaa se todellinen boikotoimisen arvoinen ongelma, mikä todistaa kapitalistien ja mädättäjien toimivan käsi kädessä.

Tässä on nyt jotain, mikä sai allekirjoittaneenkin hetkeksi miettimään, että onko tässä kysessä nyt jokin parodia mädätyksestä, jota massakontrollin aseet jemmaavat esim. mainoksiin vai ihan vakavissaako ne tätä meille tyrkyttävät?

Vaan kovin tosissaan ne ovat:



Viesti on hyvinkin tulkinnanvaraton.

Tai oikeastaan tässä on lyöty kaksikin mädätyskärpästä yhdellä iskulla, ja tiputettu ne kuluttajan aamupalapöydässä sijaitsevaan tuoremehuun: joko kyseessä on homojen sijaissynnyttäjä tai sitten aito, moderni ja suvaitsevainen perhe, jossa valkoisesta miehestä, perheenpäästä, on tullut aisankannataja vaimolleen ja tämän mustalle poikaystävälle.

Vaan, itse firma kommentoi tätä seuraavalla tavalla:


Hei! Tavoitteenamme on parantaa aamuja Pohjoismaissa ja yksi tavoistamme on näyttää hetkiä erilaisista aamuista, tavallisista ja poikkeuksellisista, jokapäiväisistä ja" vain kerran elämässä tapahtuvista" aamuista. Olemme saaneet muutamia kysymyksiä siitä, mitä tässä filmissä tapahtuu. Näytämme ikimuistoisen aamun, jossa kaksi pariskuntaa, jotka ovat päättäneet hankkia lapsen yhdessä, pääsevät ensimmäisen kerran näkemään lapsen. Mitä näytämme, ei ole adoptio taikka sijaissynnytys, vaan vauvan, jolla on kaksi äitiä ja kaksi isää. Kaikille rakkautta ja lämmintä viikonloppua toivottaen, God Morgon

No mutta sepäs olikin helpottava tieto!

Kyseessä olikin vain monirotuisen polyamorismin mainostaminen!

Ja todellakin, nimenomaan monirotuisen polyamorismin mainostaminen, vai näkikö kukaan tuossa videolla jälkeäkään tuotteesta, jota siinä piti mainostaa? Olisivat nyt mädättäjät edes sen verran vaivautuneet, että olisi tässä lisääntymisessä kakkoseksi jäänyt valkoinen poloinen, kilistellyt hänet hedelmöittämisessä voittaneen kanssa kyseisellä litkulla.

Unohtamatta slogania:

- Cuck morgon, jokaisen valkoisen tuhkamuna-aisurin virallinen kisajuoma! Osallistu myös kilpailuun, palkintona estrogeenipistoksia, siveysvöitä ja ihana kahden hengen romanttinen yö vaimollesi ja tämän poikaystävälle!


perjantai 17. marraskuuta 2017

Kevennys: Oliko tässä vihapuhepoliisi ennen vihapuhepoliisia?

Elämme siitä mielenkiintoista aikaa, että moni hupaelmaohjelman sketsi, on muuttunut aikanamme todellisuudeksi.

Nyt viimeisimpänä on Suomessa tapahtuva, orwelluksen multihuipennus, jossa todistamme poliittisen/&vihapuhepoliisin nousua.

Sitä kannattaa ryhmä, joka näkee kaikkialla vaarallisia natseja.

Ja koska mitä ilmeisemmin kyseinen enemmän tai vähemmän psykoottinen havannointikyky lasketaan vihapuhelipoliisinkin eduksi, on odotettavissa että maneerit tulevat olemaan - elleivät jo olekin - suoraan kuin näistä kahdesta pätkästä jossa lääkityksen unohtanut komisario alkaa höpisemään natseista:


Ja koska nyt meillä on jatkossa lain molemmilla puolin näitä natsibongareita, kivapuheaktivisteja ja vihapuhehysteerikkoja, on suorastaan koko perheen hupia seurata mitä tapahtuu, kun osapuolille valkenee tämä pienimuotoinen, ideologinen ullatus:

Toisaalta,tällaiset pienen pienet ristiriidat tuskin paljoa painavat, sillä jo nyt rakennetaan Unelmaa toisiinsa sopeutumattomista kulttuureista, ja feminististä paratiisia islamisaation avulla, samalla kun anarkistit vaativat poliisia ylläpitämään lakia ja järjestystä (ainakin jos sen tarkoituksena on suojella anarkisteja näiden kaivettua verta nenästään), sillä tämän kaiken vartijaksihan se vihapuhepoliisikin on asetettu.

Mikä voisi mahdollisesti mennä pieleen?

- Ei mutta vakavissaan, Fundamentti on poliisin puolella, ja on sanottava että kyllä sääliksi käy heitäkin; ensiksi resursseja vähennetään, ja sitten seuraavaksi puetaan suuhun aasinkuolaimet jotka on rahoitettu niillä leikatuilla resursseilla, joilla voisi ehkäistä ihan oikeaakin rikollisuutta.

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Massakontrollin Aseet: Häirinnän tuplastandardit julkistettu!

Tutkimus: Miehet kehittävät itselleen harhaluuloja naisen kiinnostuksesta, mikäli tämä on viehättävä – voi olla osasyy seksuaaliseen ahdisteluun


vs.


Eli, jos olet miespuolinen, sinä tällöin olet väärässä joka tapauksessa, oli kyseessä sitten naisen kiinnostuksen tulkitseminen, tai itse häirityksi joutuminen - naispuolisilla ei puolestaan ole tätä ongelmaa, joten tästä syystä naisen sana on aina laki ja mies täten aina automaattisesti syyllinen, jos vain nainen niin väittää!



Näin se menee kuten on kirjoitettu: tuplastandardit ovat massakontrollin mitä tärkein ase. Nämäkin julkilausumat olisivat erikseen massoille syötettynä voineet vielä upota, mutta lähempää tarkastelua ne eivät kestä. 

tiistai 14. marraskuuta 2017

Virallinen Totuus (TM) PolPon suusta -

  • Toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset - check!
  • Moniarvoisuus ja monikulttuurisuus tarkoittaa sitä, että vähemmistö on eturyhmä - check!
  • Tuplastandardit ovat massakontrollin aseet - check!
  • "Sorretut" ovat "sortajien" yläpuolella lain turvin, mutta silti he ovat sorrettuja - check!
Tässä suunnilleen vahvistettiin lähes jokainen Fundamentin esittämä 

Entä sylttytehdas? 

No mutta kyllähän se löytyy!

Entäs sitten itse lain tulkinta?

Lain pitäisi olla, jo ihan terveen järjen perustein, nimenomaan kaikkia ja erityisesti omaa kansaa koskeva. Niin velvollisuuksissa kuin oikeuksissakin.

Tuon poliisin esittämä tulkinta laista on 100% Virallisen Totuuden (TM) mukainen, mikä puolestaan on feminismin ja suvakkilaisen ideologian mukainen. Mutta, koska massat ovat alkaneet vihdoinkin saada selville Viralliseen Totuuteen (TM) kuuluvan tuplastandardin, intuitiivisesti ymmärtäen, että se on mitä tärkein massakontrollin ase, ovat mädättäjät keksineet kyseiselle epäkohdalle selityksen.

Mikäkö se on?

No, sehän on se että kansan enemmistöä saa pumpata ja sortaa (erittäin demokraattista), eli harjoittaa siihen vähemmistöterroria, koska se on enemmistön lisäksi ns. vallassa.

Tämähän on juuri niin naurettava peruste, kuin miltä se kuulostaa. Eikä se muuta missään nimessä mustasta valkoista, eikä ylipäänsä edes liity asioihin kuten syrjintä, rasismi ja seksismi, mitä suvakit ja feministit harjoittavat jo ihan ideologiseltakin pohjalta kantaväestöä vastaan.

Joten, jos et ole koskaan ymmärtänyt tuota korrelaatiota, niin ei se mitään, se vain osoittaa että sinulla leikkaa äly normaalisti.


Lopuksi voisi vielä esittää kysymyksen: jos kerran valta ja vallassa oleminen ovat niin pahoja asioita, niin miksi femakot ja suvakit sitten itse ovat niin saatanan vallanhimoisia, nähden kaikkialla valtataisteluita ja valtarakenteita? Puhumattakaan siitä, että he itse pyrkivät aggressiivisesti valtaan?

(Kysymyksestä tekee retorisen se, että allekirjoittanut joskus kysyi tuota feministiltä, joka puolestaan myönsi sen että he todellakin haluavat valtaan, kuin myös sen, että he haluavat korvata omalla ideologiallaan vallitsevan vallan ja arvomaailman - eli, heille valta ei ole paha, vaan se ettei heillä ole sitä tarpeeksi itsellään!).

Vaan palataksemme vielä kyseiseen lain kohtaan, niin otetaanpa arvostettu nettiseriffi Fobba, ja tarkastellaanpa hänen lausuntoaan asiasta:
Pykälä ei sinänsä kiellä valtaväestön suojaamista, mutta käytännössä poliisi ei ole aloittanut esitutkintaa esimerkiksi yleisesti suomalaisia tai kristittyjä kohtaan esitetystä panettelusta tai solvaamisesta, koska pykälän tarkoitus on ensisijaisesti suojata erityissuojaa tarvitsevia vähemmistöjä. Edes uhkauksen osalta en muista kiihottamispykälää käytetyn, jos uhkaus on kohdistunut valtaväestöön. Näissä tapauksessa tosin voi tulla kyseeseen myös julkinen kehottaminen rikokseen. Mikään näistä esimerkkinä mainituista kansanryhmistä ei ole sellaisessa suojelutarpeessa, että niitä käytännössä suojattaisiin kiihottamispykälällä. Tosin tähänkin voi esittää vasta-argumentointia esimerkiksi sillä perusteella kuinka paljon ihmisiä kiusataan ylipainon perusteella.
Siispä, kuten tiedämme, on internetissä Fobban sana laki, jonka johdosta herääkin kysymys, että yrittikö "viherpoliisi" johdattaa tietoisesti harhaan henkilöä, joka konsultoi häneltä oikeudellista apua? Hän nimittäin antoi aika selvästi ymmärtää, että suomalaisena on turha tulla nostelemaan kyseisestä pykälästä juttua, siinä missä Fobba puolestaan ei kieltänyt kyseisen pykälän koskevan myöskin suomalaisia, vaan totesi ettei kyseinen käytäntö ole ollut tapana.

Tosin, Fobba myös sanoo että kyseisen pykälän ensisijainen tarkoitus on suojata vähemmistöjä, mikä on jotain mikä antaa kyllä tukea viherpolpon väittämälle, mutta samalla kyseinen lain tulkinta on kyllä melkoista orwellusta, ja kyseinen lisäys myöskin luo ristiriidan Fobban omaan julkilausumaan: joko laki on kaikille sama, tai sitten meillä on kahden kerroksen väkeä, joista toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. (Ja se, kuten tiedämme, jälkimmäinen on sitä varsinaista käytännön moniarvoisuutta).

Tässä vielä lähde:

Kaikkien viharikospykälien äiti




Lopetuskappaleena jälleen kirjoitukseen sopiva biisi. Jotta sen dystopinen ennuste toteutuisi, puuttuu enää se, että poliisin korvaisi jokin yksityinen "securitron"-firma, jonka suurin ase on massakontrolli lain suojin.
To concede your rights
Concede your mind
Surrender to authority
'All must abide and all must adhere'
Future oppression becoming more clear
This is a warning so you must take heed
This coming vision is reality

Where is security governed through scrutiny?
Kannattaa muistaa, että silloin kun häviämme taistelun isänmaasta, me häviämme taistelun myös poliisistamme, sillä heidät on asetettu järjestelmän vartijoiksi. Tämä tosin käy myös vastakkaisessa järjestyksessä. Onkin siis kaikille parempi, että poliisi on kansan ystävä, ja kansa poliisin ystävä - sillä kuten vihapuhepoliisia, Keijo Kaarisadetta, käsittelevässä tekstissä sanottiin: toimittajat ovat jo isolta osin korvautuneet poliittisilla aktivisteilla, mutta sitten ollaan pulassa kun poliittiset aktivistit valtaavat poliisivoimatkin.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Miesten viikon kunniaksi!

Koska nyt mies saa viikon ajan, ainakin paperilla, muutakin tunnustusta kuin olla joko kapitalistin palkkaorja ja naisen työorja, eli menestyjä tai luuseri, tai ihan vain yhteiskunnan juhta, niin lyödäänpä tarjoukset tulille.

Eli, diili on siis seuraava:



Mainittakoon, että etenkin näin miesten viikon teemaan sopiviaa nuttuahan sieltä löytyy, sun muuta oheisrääpettä:


Sekä paljon muuta - mene siis kauppaan, totea asia itse ja ole suuri jälleen!


maanantai 6. marraskuuta 2017

Tapaus: Fatim Diarra

Vihreiden politiikko Fatim Diarra, antoi meille muistutuksen siitä, mitkä ovat insestin seuraukset, ja miksi naisia lyödään.

Eikä pidä ymmärtää väärin edellä sanottua, sillä se on vain se mitä hän itse sanoo korjausliikkeessään, jossa hän vetosi siihen, että hänen suomenpuoleinen sukunsa on kotoisin Pellosta, missä esiintyy moisia kyseenalaisia huvituksia - tällä lausunnolla ja logiikalla hän tuli tällöin myös sanoneeksi että hän myöskin itse on osallinen/seurausta moisista, ainakin epäsuorasti. Tosin, mitä tulee tähän korjausliikkeeseen, niin jos hänen alkuperäinen lausuntonsa leimasi kaikki suomalaiset maalaiset, niin nyt korjaamalla tuon lausunnon muotoon, jossa viitataan suomenpuoleiseen osaan suvusta, hän tuli laajentaneeksi alunperin vain maalaisia koskeneen leimansa nyt koskemaan kaikkia suomalaisia.

No, eihän se nyt haittaa, sillä hän alunperin oli aikonut lausuntonsa koskemaan vain hänen lähipiiriään, eli tätä hänen todellista mielpidettään ja luonnettaan kuvaavan ulostulon vuoksi ei ilmeisesti ole syytä pyydellä anteeksi muuta kuin sitä, että sen kuuli koko Suomen kansa, jota se sattumoisni koski, ja joka koostuu hänen potentiaalisista äänestäjistään.

Näin sisällissodan termistöä käyttäen, voisi sanoa että jos Suomen kansa on nyt nähnyt niin valkoisen valheen, kuin myös punaisen totuuden, niin nyt sitä on kohdannut vihreiden toimittama "musta huumori" - jälkimmäistä ei pidä käsittää perinteisessä mielessä, sillä onhan vihreät moderni ja traditiot hylkäävä puolue, joten näin ollen mustalla viitataan eturyhmän edustajan rodulliseen tunnusväriin, ja huumorilla "huumoriin", sillä huumori on perinteisesti ollut hauskaa ja täten patriarkaatin ase, joten luutuneita perinteitä murtaen, tarkoitetaankin nyt huumorilla sitä, että siihen vedoten voi sanoa jotain mikä on luokiteltavissa (muiden sanomana) vihapuheeksi, ilman että joutuu kärsimään siitä seurauksia.

Kuten tiedämme, on tuplastandardit massakontrollin ase, ja siksi esim. Jussi Halla-aho joutui oikeudelliseen vastuuseen hänen kirjoittamastaan, mutta tarkoituksellisesti väärinymmärretystä rinnastuksestaan, parodiasta, kun taas eturyhmään kuuluva vapautuu aina kaikesta vastuusta. Nimittäin, tässä maassa on lähes sula mahdottomuus joutua vastuuseen teoistaan ja sanoistaan, jos kuulut eturyhmäläisiin, ja etenkin jos sinussa itsessäsi yhdistyy mahdollisimman moni eturyhmä, eli olet eri värinen, uskonnoltasi muslimi ja vieläpä nainen. Se on elämän pelaamista easy modella, ja kiitos Virallisen Totuuden (TM) on synnynlahjanasi "vapaudu vankilasta"-kortti.



Eipä tässä taaskaan ollut mitään uutta auringon alla, mutta sen etuna onkin se, että kansan kärsivällisyys alkaa loppu kuin sytytyslanka ja he näkevät sittenkin totuuden keisarin vaatteista.


Ei näin.

Vaan näin!
Toisaalta, allekirjoittanut on kyllä ihmetellyt sitä, että miten maassamme kokoomus keikkuu kannatuskyselyjen kärjessä, vaikka se on ollut aina hallituksessa kun maallamme on mennyt huonosti, vieläpä kun sen eturyhmänä ovat rikkaat, etuoikeutetut ja (kansainväliset) kapitalistit kuin myös halpa työvoima maahanmuuttajat eli "moniosaajat", niin kaippa silloin on myös mahdollista, että joku toinenkin puolue panostaa vähemmistöterrorismiin, ja ehdokkaisiin jotka vihaavat suomalaisia. Ilmeisesti joko massakontrolli on harvinaislaatuisen tehokasta, ja/tai vuosisadat milloin minkäkin vieraan vallan alaisena kansana, on tehnyt meistä kollektiivisesti masokisteja. Toipuminen tästä traumasta vie aikansa, mutta kun se tapahtuu, tapahtuu suurenmoinen vapautuminen, mikä on verrattavissa vain talvisodan ihmeeseen.


keskiviikko 1. marraskuuta 2017

"Ei anneta pelolle valtaa" -ajattelu palvelee terrorismia (muttei siitä syystä mistä luulit)

Taas on rysähtänyt, ja taas on osa porukasta lapsekkaan järkyttyneitä ja yllättyneitä kun Unelma osoittautuikin painajaiseksi.

Jos se ilmeinen, villaisella painaminen ja pään piilottaminen puskaan, vapaaehtoinen itsensä ja kansan aseista riisuminen ynnä muu vastaava tuon ajatustavan hedelmäsato unohdetaan, niin löytyy myöskin yksi, psykologinen syy sille miksi pelolle kannattaisi antaa valtaa:

Las Vegas Massacre: Why This Hurts So Much


Koko artikkelia ei tässä nyt aleta kääntämään, mutta tämä pääpiirteittään käännetään, jotta viesti tulisi selväksi:

5) Perhaps the most devastating aspect of the Las Vegas massacre and similar shootings is the destruction of a core human need…the need to feel safe. All of the shooting I enumerated above occurred in places most of us assumed would be safe places. Schools and places of fun, joy, and entertainment. We expect tragedy on the battlefield. We don’t expect it our “safe” places.

Eli, psykologisessa mielessä, mahdollisesti kaikkein myrkyllisin seikka terroristi-iskussa on se, että se tuhoaa ihmisen ydintarpeen, eli turvallisuuden tarpeen.

Se on tuhoisaa siksi, koska nämä iskut olivat odottamattomia ja tapahtuivat paikoissa joissa odotimme voivamme olla turvassa - sillä mehän emme antaneet pelolle valtaan, vaikka maailma ympärillämme on syttymässä hitaasti tuleen.

Niinpä ns. sinipilleröijät, eli nämä tollopelottomat, jotka myöskin suvakkeina tunnetaan, eivät vain ole kollabraattoreita riskiryhmien sisäänpäästämisessä, availlessaan portit troijalaiselle, vaan he pelaavat myöskin psykologisessa sodankäynnissä vastustajamme hyväksi.


- Heillä Unelma, meillä todellisuus, ja kohta myös painajainen.