torstai 26. tammikuuta 2017

Naisten itku ja valitus nousee Helsingistä (+ 3 syytä)

No nyt on jokin osunut potkuriin, sillä Hyysärin Sanomat aka. HS on julkaissut seuraavan uutisen:

Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä 

Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä
Sataa alle 30-vuotiaista helsinkiläisnaista kohden on vain 86 miestä. ”Latautuneisuus on treffeillä suuri ja vakavuus kummittelee taustalla”, sanoo Natalia Tolmatsova. Uutena ilmiönä vähiten koulutetuilla naisilla on suuri riski jäädä yksin.
Helsingissä on todella vähän nuoria miehiä. Jokaista sataa alle kolmekymppistä helsinkiläisnaista kohti kaupungissa on vain 86 miestä. Samaa erkanevaa rataa on menty Helsingissä koko 2000-luvun ajan: nuorten miesten ja naisten epäsuhta on kasvanut jatkuvasti. 

Miksi tämä on niin hälyttävän suuri uutinen?

Miksi jo vuosikausia kestänyt ilmiö, jossa mies jää vanhaksi pojaksi autioituvalle maaseudulle ja nainen lähtee kaupunkiin, ole ollut mainitsemisen arvoinen, kuin ehkä yhden juttusarjan verran, kun taas heti kun miesreservi alkaa huveta, alkaa paniikki?

Tässä 3 pääsyytä:

1. Seksuaalinen valta murtuu (kuten tutkimukset lupasivat) 

Jo aiemminkin Fundamentti esitti tutkimuksen, jonka mukaan silloin kun naisten määrä nousee yli miesten määrän, alkaa naisten seksuaalinen valta sulaa. Tämä tietysti on feministeille kauhu, sillä esim.heidän ajama pakolaispolitiikka perustuu valkoisen miehen korvaamiseen, sekä naisen seksuaalisen vallan lujittamiseen (pakolaiset ovat miehiä, jolloin naisen seksuaalinen valta kasvaa kun miehiä on enemmän  kuin naisia). Kauhu tämä on myös niille naisillem jotka ovat ns. moderneja naisia, ja jotka täten toteuttavat edellä mainitun ryhmän mahdollistamaa elämänvaihekaavaa - "naisen vapautumista".Tällöin naisen parhaat MA:n vuodet panostetaan lähinnä itseensä ja uraan sekä ikuisuuskoulutukseen, kokemuksiin kuten päihteisiin, matkusteluun ja kullikarusellilla ratsastaminen. Nimittäin, erityisesti jälkimmäinen vaikeutuu huomattavasti, kun naisen seksuaalinen valta laskee. Myöskin ketjumonogamian mahdollisuus vähenee. Nainen on voinut seksuaalisen valtansa turvin valita joko suhteen tai "sinkkuelämän", mutta kun kilpailu kovenee, joutuu hän tutkimustenkin vahvistamana tällöin olemaan se jonka  pitää käyttäytyä ja panostaa.

2. Herääminen on alkanut

Liittyen edellisen osan loppuun, seuraava katkelma kertoo paljon:
Deittailu käy koko ajan monimutkaisemmaksi, naiset miettivät helsinkiläisessä kahvilassa. He eivät enää ole opiskelijoita, joiden elämäntilanne on suurin piirtein sama kaikilla. Nyt osalla miehistä on jo lapsia ja entisiä vaimoja.
On historiaa, joka synkistää kevyttä deittailua. Ja miehetkin haaveilevat lapsista, minkä takia latautuneisuus on treffeillä suuri ja vakavuus kummittelee taustalla alusta asti”, 28-vuotias Tolmatsova sanoo.
Siinähän se tuli, mitä Fundamentti on tolkuttanut jo vaikka miten pitkään: naisille pariutuminen on ajanvietettä, miehille läheisyyttä. Miehet pyrkivät perustamaan perheen, naiset taas ovat niitä tunnevammaisia ja sitoutumiskammoisia hedonistisia elukoita, jotka tekevät sen mahdottomaksi molemmille. Näin ollen, treffeillä on latautumista, kun mies ihan oikeasti olikin se, joka ei päättänyt lähteä vain huvin vuoksi tarjoamaan naiselle illallista ja viihdyttämään tätä,. ja sitten jäämään odottamaan onko prinsessan oikut hänelle myönteisiä vai lähdetäänkö sitä kuppaamaan seuraavaa uhria, joka on autuaan tietämätön naisen oikeista motiiveista. Tuonkin lausunnon antaneen naisen käsitys realismista on kyllä äimistyttävä, miten lähes 30v nainen voi puhua kuin 16v teinityttö?

MGTOW-liike alkaa herätä. Se on joko seurausta miesten kollektiivisen piilotajunnan heräämisestä tai tiedotuksesta, mutta miehet ovat alkaneet nähdä naisen leikin läpi, ja päättäneet luopua pelistä mihin heidät on vain kutsuttu häviämään, tai nauttimaan toisen rippeitä.




Myös seuraavat huomiot ovat mielenkiintoisia:

YKSI suurista vetovoimatekijöistä on ollut samantasoinen koulutus. Kumppania on luontevaa hakea lähipiiristä, opiskeluympyröistä esimerkiksi.
Ongelma on todennäköisesti suurin nuorilla, korkeasti koulutetuilla naisilla”, Miettinen sanoo.
Tilanne näyttää silti muuttuvan. Kaupunkilaisnaisille miehen korkea koulutustaso on tutkimustulosten mukaan entistä merkityksettömämpi asia. Yhä useammin korkeasti koulutettu nainen löytää kumppaninsa vähemmän koulutetuista miehistä.
Myös toinen uusi ilmiö erottuu. Parisuhteen löytämisen vaikeus näkyy nyt myös vähiten koulutettujen naisten joukossa. Tähän asti vähiten koulutetut miehet ovat eläneet eniten yksin.
Vaikka vähiten koulutetut naiset aloittavat perheen perustamisen usein aikaisemmin kuin muut, vähän koulutetuista kolmekymppisistä naisista silti vain hieman useampi kuin neljä viidestä on solminut avo- tai avioliiton. Korkeasti koulutetuista naisista näin on yhdeksällä kymmenestä.
”Ehkä miehetkin hakevat kumppania, jolla on ollut mahdollisuus kouluttautua ja hankkiutua hyvätuloiseen ammattiin”, Miettinen sanoo.
KAHVILASSA Tolmatsova ja Asikainen sanovat, ettei korkeakoulutus ole ratkaisevaa. Kumpikin naisista on markkinointialalla. Mutta onko miehen kanssa tarpeeksi yhteistä, jos taustat ovat kovin erilaiset?
Asikainen kertoo olevansa analyyttinen. ”Samankaltainen koulutus tarkoittaa usein, että on paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita, joten on koulutustaustalla merkitystä”, hän sanoo.

Mitä ihmeen tekemistä koulutuksella on parinvalinnan kanssa? Ollaanko tässä hakemassa ihmistä, jonka sisin on tärkein, vai ollaanko tässä shoppailemassa itselleen statusta ja siipeilemässä? Eihän mies ole auto jolla hän ajaa, tai talo jossa hän asuu, eihän? Vai onko niin että nainen saa olla mitä haluaa, mutta miehen täytyy ostaa saavutuksilla ihmisarvonsa?

Jälleen punaisen pillerin totuus osoittautuu todeksi: nainen nai rahaa, statusta ja ulkonäköä. 

Rationalistointihamsteri toki tuottaa selityksensä tuolle pinnallisuudelle, mikä sekin näkyy tekstissä "Samankaltainen koulutus tarkoittaa usein, että on paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita, joten on koulutustaustalla merkitystä". Tuossa ei ollut edes mitään järkeä! Moni korkeakoulutus perustuu erikoistumiseen, jolloin parisuhteen pitää olla aika helvetin autistinen luonteeltaan jos nainen todellakin odottaa että naistutkimukseen perehtynyt akateeminen nainen ja juristimiehensä tulevat toimeen vain siksi, koska molemmilla on korkea koulutus. Vai onko tosiaankin niin, että monikin nainen kuuntelee innoissaan kun mies alkaa jutella Opelin kaasarista? Jos tuo pitäisi kutinsa, insinöörit vietäisi käsistä, jotta naiset voisivat kuunnella heidän alaansa kuuluvista teknisistä yksityioskohdista. Tuo selite menee samaan sarjan kuin se toinenkin tekosyy, eli "se nyt kertoo jotain ihmisestä, jos hän päättää kouluttautua korkealle". Juu, se kertoo pitkälti sen että kyseessä on joko lammas joka menee liukuhihnamaisesti elämässään eteenpäin, täyttäen hänelle sälytetyt odotukset niitä kyseenalaistamatta tai sitten kyseessä on vain täysin pinnallinen, narsismiin taipuvainen työteliäs pyrkyri ja materialistinen opportunisti. Siinä vasta ainekset unelmien parisuhteeseen! 

Mutta mistä vähemmän koulutettujen naisten pariutumisen epäonnistuminen johtuu?

Tietysti siitä, että ei pariuduta vaikka siihen olisi mahdollisuus. Miehen pitää olla naisen koulutustasosta huolimatta vähintäänkin juristi, lääkäri tai jokin muu sellainen, jotta tämä kelpaisi naiselle jolla on korkeintaan lähihoitajan pahvit. 

Toinen syy tälle on se, mitä jo on sanottu aiemminkin: miehet ovat alkaneet herätä ja vaatia tasa-arvoa naisilta. Enää hypergaminen naiminen ei onnistukaan sillä miehet ovat tajunneet että nainen ei kykene niin suuriin tunteisiin kuten rakkaus, vaan että pariutuminen on eräänlaista rahallista peliä. Miksi siis antaa ilmaiseksi jotain, eihän nainenkaan niin tee?

3. Miesrakenteellisia ongelmia

Miesrakenne on Helsingissä moniarvoisen kuplan mukainen. Tämä vaikeuttaa naisen noutopöytäpariutumista. Normaalisti pieni osa miehistä (ylemmän tason miehet = YTM) saa kaikki naiset, jolloin tämä vähemmistö juoksuttaa ja kierrättää näitä "juoksujensa juoksijoita" keskenään. Samalla kun alemman ja keskitason miehet kärvistelevät keskenään, suhteissa tai niiden ulkopuolella, ja lopulta kun naisen seksuaalinen markkina-arvo on kyllin laskenut, ikä noussut ja on aika lopettaa juoksut eläköityen, voidaan ottaa tylsä ja turvallinen mies yleensä keskitason miehistä. Vasta naisen MA:n laskeminen saa naisen luopumaan hypergamiasta, ainakin jollakin tasolla, mutta ei koskaan kokonaan. Mitä siis tuleekin miesrakenteeseen, niin näitä YT-miehiä ei riitä jokaiseen, nyt yhä vähemmän. Muuten taas Helsingin "ainutlaatuinen" miesrakenne koostuu esim. miesfeministeistä, numale-tyypeistä ynnä muista soijapirtelöpojista, jotka eivät täytä mitään muuta kuin yksipuolisen liittolaisen osaa naisen elämässä, joten varteenotettavia miehiä on tosiasiassa vieläkin vähemmän. Tällöin tämän kaiken takana häämöttää tietysti mädätyksen mahdollisuus: koska miehiä ei ole tarpeeksi täyttämään naisten kaikkia mahdollisia vaatimuksia, on meidän syytä tuoda maahan lisää miehiä. 

Lopputoteamukseksi voisi sanoa, että tämä on äärimmäisen hyvä uutinen - tämä vuosi ja vieläpä tämä viikko on ollut sellaisia pullollaan! 

Maamme moniarvoisuuden ja rappioarvojen kupla on alkanut näyttämään omaan mahdottomuuteensa kaatumisen. 

Miesvihamielinen ja gynosentrinen yhteiskunta ei voi pysyä kasassa. Ei isossa eikä pienessä mittakaavassa. 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Vai onko niin että nainen saa olla mitä haluaa, mutta miehen täytyy ostaa saavutuksilla ihmisarvonsa?" Näinhän se on. Tämän karkean totuuden lopulta nieltyäni –––>MGTOW. Pohjimmiltani olen aina ollut romantikko ja 35 täytettyäni illuusiot katosivat siitä, että naisten loputtomasti hokemaa kriteeriä 'sielunkumppani' minä todellakin etsin, mutta naisia ei miesten sielut kiinnosta. Koskaan. Ehkä joitain äitejä heidän poikansa sielu mahdollisesti askarruttaa, kaikista muista olen täysin skeptinen.

Todella hyvä ja kattavasti asioita käsittelevä blogi. Täytyy myöntää suuri v***seni usein juttujasi lukiessa, kun setti on totaalisen synkkää ja vailla sokerointia. Niin kai se pitää olla, jos totuutta haluaa käsitellä. Jatka samaan malliin X.

XeimA kirjoitti...

Kiitän hyvästä palautteesta.

Samoin, tuo havainto sielusta oli mielestäni kerrassaan mainio!

Tosiaan, tämä on punaisen pillerin blogi, joten se merkitsee silloin sitä, että karvas totuus asioista tuodaan esiin vailla sen kummempia silotteluja.

Tosin, mitä tulee MGTOW-liikehdintään, niin silloin pienenä valon pilkkeenä on toki se, että pienen pieni osuus naisia on vielä kelvollisia. On toki oma juttunsa, että kestääkö pää niiden metsästämistä.

Joka tapauksessa, tämän punapilleröinnin johdosta yksilö välttyy sudenkuopilta, ja parhaimmassa tapauksessa informointi saavuttaa suuren yleisön. Sitten aika on kypsä muutoksille.