torstai 15. joulukuuta 2016

Riku "kaarnalaiva" Rantala, Päivän byrokraatti ja Virallinen Totuus (TM)

Mitä oikein tapahtuu kaikille julkkiksille, jotka ovat antaneet pikkurillinsä Viralliselle totuudelle?

He saavat jonkinlaisen vampyyrinsuudelman, mikä muuttaa heistä suvakkeja jotka ryhtyvät luomaan zomilaumoja ja käyttätymään kuten vampyyrit.


Viimeisin käännynäinen on Riku Rantala, tuo entinen "babylonian" vihollinen, joka nyt on syvästi loukkaantunut, ihan kuten suvaitsevaisen ihmisen kuuluukin loukkaantua kaikesta kritiikistä itseään ja tempauksiaan kohtaan.

Babylon kiittää uutta ystäväänsä!


Katsotaanpa, kahdessa osassa, että mitä tämä tapaus on syönyt ja mitä on tapahtunut!

Osa 1. Kaarnevene on uusi Nokia

On siis keksitty viimeisin "hei me rikastutaan pakolaisilla"-tempaus. Se tuntuu olevan suoraan sarjasta Keisarilla on uudet vaatteet - sillä jos kyseisessä sadussa kansa ei saa havaita, että keisari tepastelee munasillaan pitkin katuja, niin myöskään mitään negatiivista ei saisi sanoa tai ajatella tästä Startuprefugees-viritelmästäkään.

Väittämä käytännössä on, että ainakaan toistaiseksi verovaroja ei olla siis käytetty niihin helkkarin purtiloihin, ja että rahoituskaan ei ole verovaroista vaan pääasiassa yksityisiltä yhteistyökumppaneilta ja että tämä auttaa kotouttamisessa jne jne.

Tässä ensimmäisessä osassa menemme siis tähän kaarnavenegateen.

Katsotaan ensiksi yhteistyökumppanit, ja tahot sekä henkilöt tämän takana.

RIKU RANTALA, TUNNA MILONOFF, SISÄMINISTERIÖ, SLUSH, SUPERCELL, ME-SÄÄTIÖ, MAAHANMUUTTO VIRASTO, DEMOS HELSINKI, HELSINGIN DIAKONISSALAITOS, GIMMEYAWALLET PRODUCTIONS, METSÄLÄN VASTAANOTTOKESKUS, YLE, DNA, TYYLI, TAKEOFF PARTNERS, CAKE, AFFECTO, BILOT, KASKAS MEDIA, MARKETING CLINIC, UMBRA, PSYKOLOGIPALVELU PSYYKE
ULTRAHACK, MONIHELI RY, SITRA, MILTTON, TIIMIAKATEMIA, LAUTTASAAREN SEURAKUNTA, VÄINÖ TANNERIN SÄÄTIÖ, TWINKLE, SUOMEN TULKKITALO, MTK, ELLUN KANAT, KINOS, SAMULI SIIVONEN OY, ZHARITY, VAMOS, LAUREA AMMATTIKORKEAKOULU, FUNZI, HELSINKI THINK COMPANY, HANKEN SSE, MESENAATTI, BLUE BEAR COLLECTION, ARCTICSTARTUP, FROM WASTE TO TASTE, MUSTAKARHU, ZERVANT, AALTO START-UP CENTER, SEWATEK, OSAAMISTEHDAS, HYGIENIAPASSI.FI, MICROSOFT, PREMILEX, NETLIGHT, SANDRO, RICHARD MCCORMICK´S, TYÖVALMENNUS FUTUURI, HAAGA-HELIA, MÅNDAG, SUOMEN YRITTÄJÄT, NOOA SÄÄSTÖPANKKI, INVESDOR, VIKES, SUOMEN JOURNALISTILIITTO, HEIPPA, PINKAGENCY, TELAKKA, SUOMEN LAKI JA TALOUS, DEEP LEAD, OULUN DIAKONISSALAITOS, TUKKATALO, GRANO

Lähes kaikki jotain säätiöitä ja ajatuspajoja, mukana sellainenkin pahamaineinen firma kuin YLE.

Totuus: rahaa kupataan valtiolta!

Etenkin, kun suurin osa yksityisistäkin lahjoittajista ovat julkisella rahalla tuettuja instituutioita.

Esim. Jo pelkkä Suomi100 apuraha, tuo 150.000€ meidän verorahojamme, on myönnetty VUODELLE 2017 - eli jos nyt ei vielä olla rahaa pistetty kaarnaveneisiin, niin jatkossa mukana on instansseja jotka ovat valtiollisia eli ne toimivat meidän rahoillamme.

Eikä unohdeta:
"Haaga-Helian opetushenkilöstö ja opiskelijat ovat mentoroineet ja järjestäneet alakohtaisia koulutustilaisuuksia. Laurea ammattikoulun opiskelijat ovat toteuttaneet Startup Refugeesille laajoja projekteja, joista opiskelijat ovat saaneet opintopisteitä. Aalto Startup Center on tarjoutunut järjestämään koulutuksia ja materiaalia turvapaikanhakijoille."

Tämäkö EI siis ole verovarojen käyttämistä?

Entä YLE? Jos sen suomien resurssien käyttö ei ole verovarojen käyttöä, niin mikä sitten on?



Entä mitä sitten on saatu aikaan?

Kaarnavene ja rannekoru, joilla ei ole mitään oikeaa arvoa, vaan niillä on tarkoitus käydä hyvän omantunnon anekauppaa.

Lähes 60 pätkätyötä.

Myös epämääräisiä kurssitukia pidetty.

"264 kpl koulutus- ja opiskelupaikkaa (esim. hygieniapassit, työturvallisuuskortit, työnhakukoulutukset, kielitaidon alakohtaiset koulutukset)"

Tämä on hieman sama kuin kutsuttaisi kuntouttavaa työtoimintaa (orjatyötä) työsuhteeksi ja työkkärin puu- ja palikkakurssituksia koulutukseksi.

Mitään todellisia elinkeinoja ei ole syntynyt, on vaan ainoastaan saatu aikaiseksi pakolaisstatuksella, hyväntekeväisyydellä ja verovaroilla tuotettuja ane-esineitä. Turvapaikanhakijoilta ei löydetty mitään muita vahvuuksia verrattuna kantaväestöön kuin pakolaisstatus, minkä johdosta siis annetaan tuo 150 000€ lisää.

Kuten varmasti jokainen tietää, on Suomessa trendinä, että koulutukseen ohjataan pitkälti kapitalistisen kvartaaliajattelun pohjalta, ja jos jollakin alalla on pulaa, tietysti suositellaan hakeutumaan juuri sinne.

Suvaitsevaisto taas osaa sanoa, että pääosa näistä heidän eturyhmäläisistään, kaikkein heikoimmilla olevista maahanmuuttajista, on moniosaajia, useat insinöörejä, ATK-neroja ja lääkäreitä.

Siksi jokin ei nyt täsmää, koska seuraavassa on listaus aloilta, joia on eniten pulaa työntekijöistä:

Top 15 eniten pulaa työntekijöistä

1. Ylilääkärit ja erikoislääkärit
2. Yleislääkärit
3. Puhelin- ja asiakaspalvelukeskusten myyjät
4. Kuulontutkijat ja puheterapeutit
5. Hammaslääkärit
6. Sosiaalityön erityisasiantuntijat
7. Suuhygienistit
8. Ylihoitajat ja osastonhoitajat
9. Erityisopettajat
10. Myyntiedustajat
11. Sairaanhoitajat ym.
12. Rakennusalan työnjohtajat
13. Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
14. Psykologit
15. Betonirakentajat ja raudoittajat

Esim. lääkärien luulisi työllistyvän, eikö? Mitä se kertoo näiden "insinöörien ja lääkärien" oikeasta ammattitasosta, jos ainoa mitä he voivat tehdä maamme hyväksi on jotain mitä jokainen suomalainen tekee ala-asteen puukäsityöntunnilla?

Samoin, missään tuossa listassa ei näkynyt sellaista ammattia kuin "kaarnaveneaskaretelija".

Olemmeko me kaikki samalla planeella edes?!

Tarkoittaako tämä siis sitä, että 1. koko 150K€ on yksityisiltä tahoilta - jos yhteistyökumppaneja katsoo, on mukana esim. YLE joka on aika kaukana yksityisestä tahosta! 2. sitä että tuo raha on käytetty työvoimaan tai että verovaroja on käytetty työvoimaan, joten olisi sama kuin sanoisi että julkista rahaa ei oikeasti kulu yhtään, sillä se menee palkkoihin?

Jostain syystä nämä ja moni muu kysymys on jäänyt aukinaiseksi, ja sen sijaan kysyvän osapuolen turpa on yritetty tukkia, käyttämällä keinoja doxxauksesta aina uhkailuun - teema mikä on liitetty suvaitsevaistoon myös tämän vuoden Fundamentin teksteissä.

Vaikuttaakin erittäin paljon siltä, että tässä lähinnä kiemurrellaan epätoivoisesti pois sen faktan alta, että verovaroja on joko käytetty, tai tullaan käyttämään tähän hankkeeseen jatkossakin.

Joka tapauksessa: Riku Rantala & Co. omaavat tässä asiassa todistustaakan, eivätkä skeptikot!

Nämä pakolaisbisnesmiehet ovat näitä huikentelevia lupauksia tehneet ja henkseleitään paukutelleet, joten on heidän tehtävä myydä kaarneveneet ja todistella tämä idea meille.

Tästä pääsemmekin toiseen tämän kirjoituskokonaisuuden osioon, jossa tarkastelemme että miksi kritisoija piti kaivaa esiin ja henkisesti lynkata.

Osa 2. Sinä uskot Virallisen Totuuden(TM) tai vaikenet iäksi!

Päivän byrokraatti osui arkaan kohtaan, ja päätyi oitis maalitauluksi.

Synopsis:

  • Ota nokkiisi kun kaikki eivät ottaneet kaarnavenettäsi ilolla vastaan
  • Doxxaa kritisoija ja ota selville myös tämän työnantaja
  • Ota yhteys kritisoijaan ja työnantajaan, antaen työnantajalle kyseenalainen, mustamaalaava kuva asioidenkulusta
  • Lyö koko homma tapetille ja käytä samalla erästä maan suurinta, mutta samalla puolueellisinta mediaa aseenasi, ristiretkellä uutta verivihollistasi vastaan
  • Käytä myös vaiennustaktiikoita, pelottelusta julkiseen alistamiseen, hankkeesi kritisoijaa kohtaan

Tuo täyttää systemaattisen vainon kriteerit. Lisäksi on mahdollista, että tuo toiminta myös liittyy toisen yksityisyyden suojan mahdolliseen loukkaamiseen, ja mitä tulee kunnianloukkaukseen, herää kysymys että miten homma meni Rikun mielestä, kun hän itse meni mustamaalaan PB:n pitäjää tämän työnantajalle?  (Ja jos tarkkoja ollaan, ei yrityksen kunniaa voida loukata. Ei vaikka Riku ottaisi sen julkisen arvostelun henkilökohtaisesti kuten nyt)



Mutta mitä tulee jutun alussa mainittuun vampyyrin suudelmaan, niin myös tässä tutut massakontrollin sisältämät, yksilötason vaiennus- ja vainoamismetodit otettiin välittömästi käyttöön.

Entä syy juuri tähän PB:n painostukseen? Eikö karkeasti arvioiden puolet suomalaisista nauranut kaarnaveneille?

No, ensinäkin PB on kyllin tunnettu ollakseen vakavastiotettava uhka, toisaalta se ei ole kyllin tunnettu omatakseen valtaa jotta voisi puolustautua Virallisen Totuuden puolulaisia vastaan, joilla on systeemi puolellaan.

Toiseksi, muut syyt onkin mainittu jo aiemminkin Fundamentissa, ja ne kuuluvat massakontrollin aseisiin sekä henkilötason hiljentämistaktiikoihin.

Joten katsokaamme uudestaan mistä on kyse.

Tässä tekstissä, esimerkkinä oli Ilja Janitskin, ja hänen lisäkseen myöskin muita nimiä:

Taktiikka jota häneen sovelletaan on peräisin Saul Alinskyn kirjoittamasta kirjasta "Rules for Radicals" ("Säännöt radikaaleille"). Kyseinen kirja on käytössä aina viherpunaisista tahoista amerikkalaiseen politiikkaan saakka, ja se on liittetty myös Hillary Clintoniin! (Kyseinen kirjoittaja on muuten juurikin se samainen sankari, joka omisti kyseisen kirjansa Luciferille. Kuulostaa lupaavalta, sillä onhan kyseessä sääntökirja joka on pullollaan pirullisia taktiikoita.)
Se sääntö jota tässä tapauksessa sovelletaan on kirjan sääntö numero 13. "Etsi kohde, jäädytä se, eristä se ja polarisoi se".
Toisin sanoen, Iljan(kin) tapaus on tämän säännön oppikirjatapaus. Tämän ovat saaneet kokea myöskin sellaiset henkilöt tahoillaan kuin Jussi Halla-aho,  Anu Palosaari, James hirvisaari ja Markus Jansson; katso heidän tapauksiaan, ja ymmärrä mistä on kyse.
Tämä samalla vastaa siihen, mistä suvakkien ja muiden Virallisen Totuuden (TM) edustajien kammo anonymiteettiä vastaan johtuu: jotta voitaisi suorittaa character assasination (henkilöhyökkäys) on tällöin tiedettävä henkilö:
Character assassination is a deliberate and sustained process that aims to destroy the credibility and reputation of a person, institution, social group, or nation.[1] Agents of character assassinations employ a mix of open and covert methods to achieve their goals, such as raising false accusations, planting and fostering rumours, and manipulating information.
Character assassination is an attempt to tarnish a person's reputation. It may involve exaggeration, misleading half-truths, or manipulation of facts to present an untrue picture of the targeted person. It is a form of defamation and can be a form of ad hominem argument.
For living individuals targeted by character assassination attempts, this may result in being rejected by their community, family, or members of their living or work environment. Such acts are often difficult to reverse or rectify, and the process is likened to a literal assassination of a human life. The damage sustained can last a lifetime or, for historical figures, for many centuries after their death.
Mainittu sääntö numero 13 on tämän henkilöhyökkäys-teeman variaatio, ja voi sanoa, että Riku on Salinskynsa lukenut kun kohteeksi on muistettu ottaa esim. uhrin työpaikka.


Näin ollen, eristetystä henkilöstä tehdään massoille varoittava esimerkki, jotta nämä eivät uskaltaisi nousta Virallista Totuutta vastaan. (Samoin, koska massakontrollina aseisiin kuuluu tuplastandardit, on tietystikin niin, että mitä Virallisen Totuuden puolulaiset voivat tehdä, muut eivät voi).

Niinpä yksityinen ja yskittäinen nullikoija, joka uskaltaa nousta puhumaan Virallista Totuutta vastaan, joutuu ainakin näennäistä enemmistöä vastaan. Toki, kansan harmaat massat ovat alkaneet herätä, mutta vielä toistaiseksi ne eivät ole niin äänekkäitä kuin suvaitsevaisto.

...ne pyrkivät äänenvoimakkuutta nostamalla esiintymään moraalisena enemmistönä ja pelottelevat vakiintuneita instituutioita huonolla julkisuudella. Kyseessä on melko pieni joukko pääosin äärivasemmistolaisia ja feministisiä propagandaämyreitä, jotka kuitenkin ovat hyvin verkostoituneita ja osaavat hyödyntää tehokkaasti yhteyksiään tiedotusvälineisiin. Heidän meuhkaamisensa voi helposti saattaa hämmennyksiin sellaisen, joka ei heidän menettelytapojaan tunne. - Timo Hännikäisen


Muita käytettyjä taktiikoita ovat olleet mm. asian kääntäminen päälaelleen. Valhemedian edustaja kutsuu vaihtoehtomediaa valhemediaksi. Samoin siitä tahosta tehdään syyllinen, joka itse asiassa ei ole se, jonka kuuluisi olla epäilyttävässä valossa.

Entä milloin ja miksi näitä taktiikoita sitten aletaan käyttämään?

Silloin, kun vastapuoli on tuonut epäkohdan totuuden valoon.

Muutenhan vastalauseen voisi kumota faktalla.

Kaikki muu on savuverhoja.


Tämä kuitenkin tulee kääntymään kaarnalaivan kapteenia vastaan täydellisesti. Tämä saa kansan sympatiat PB:n puolelle, täysin ansaitusti, sillä tässä vaiheessa kun Virallinen Totuus on alkanut paljastua, aivan kuten sen pikku-apuritkin ovat paljastuneet, on tämä enää oman kuopan kaivamista,

Sekin virhe kävi, että tälläistä pelottelutaktiikka käytetään normaalisti tilanteessa, missä Virallinen Totuus (TM) ei ole paljastunut kaikelle kansalle, ja missä pelottelua ei kukaan muu näe ja kuule kuin sen uhri.

Mutta kuten sanottua: Paha saa palkkansa. Se kansan suosio minkä Riku on saanut on nyt vedetty alas vessanpytystä, ja sen päälle on pyyhitty setelitukkoon. Ja koska kansa kyllä muistaa tämän jatkossa, niin lienee syytä saada tällä tempauksella revityksi rahaa kunnolla, koska kirjojen, sarjojen ja DVD:n myynnit tulevat romahtamaan.



PS. Fundamentti harjoitti eräänlaista sivutoimisen profeetan virkaa, kun kesäisessä kevennyksessä oli julkaissut tämän.(nyt tosin video on poistunut youtubesta, mutta se oli kuuluisa kuumotusvideo, missä Rantalan Riku kuumotteli).
PPS. Vaikkei Fundamentti edusta kaikessa samaa kuin PB, on kuitenkin joitakin yhtäläisyyksiä mitä nämä mediat jakavat, joten siksi ja ennen kaikkea PB:n tueksi se nyt on osana Fundamentin linkkilistausta, jolloin löydät sen samalla kun tulet ottamaan päivittäisen annoksesi Fundamenttia! 

Ei kommentteja: