tiistai 15. marraskuuta 2016

Uskomaton käänne Hesburger-jupakassa!

Fundamentti on toitottanut jo pitkään, miten Massakontrollin aseisiin kuuluu nimenomaan tuplastandardit.

No, nyt näemme niiden käytöstä mitä parhaimman esimerkin.

Pohjustukseksi muistutettakoon, että Aleksi Valavuoren kohdallahan armoa ei tunnettu ja selityksiä ei kuunneltu, vaan hänen piti menettää työpaikkansa ja silti pyytää anteeksi. Eli hieman sama, kuin että maksaisit hajottamastasi tavarasta korvaukset, mutta et saa edes pitää tavaraa.

Sen sijaan, kun paljon puhuttu eturyhmän edustaja on kyseessä, löydetään kyllä keinot.

PAM: Hesburgerilla ei perusteita työsuhteen päättämiseen twiittitapauksessa


Ja mikäpä muukaan on kyseessä, kuin vetoaminen sananvapauteen - siihen mitä vastaan suvakit hyökkäävät itse kaikkein raivokkaimmin, kun kyse on heidän vastustajiensa sananvapaudesta ja mielipiteistä!

Eli, meillä on nyt kaksi täsmälleen samanlaista tapausta edessämme. Tosin sillä erotuksella, että tämä feministin temppu oikeasti vaikuttaa asiakkaiden ja yrityksen hyvinvointiin ja antaa aiheen huoleen, mutta koska kyseessä on eturyhmän edustaja, eli 1. nainen 2. transu 3. feministi, saa ja pitääkin hänen "käyttää sananvapautta". Kun taas Aleksin twiitti oli puhtaasti mielipide, mutta koska kyseessä oli valkoinen heteroseksuaalinen mies jonka mielipide ei ollut poliittisen korrektiuuden mukainen, hänet lynkataan seuraavaa kaavaa noudattaen:

Jäämme seuraamaan tilannetta. Parhaassa tapauksessa tämän luulisi tarkoittavan sitä, että läpimennessään myös Valavuori saa takaisin työpaikkansa, ja jatkossa sananvapauden kanssa ollaan vähemmän poliittisesti korrektilla linjalla. Huonommassa skenaariossa olemme ottaneet askeleen lähemmäksi "kriminalisoidaan feminismin arvostelu euroopassa"-mädätystä.

Sitä ei tosin kannata odottaa, että suvaitsevaisto osaisi hävetä tai irtisanoutua mistään tälläisestä. Päinvastoin! Etuna kuitenkin se, että nämä ilmoittavat aikeistaan suoraan, nimensä ja kuvansa kera, joten tietää asiakkaat ja työnantajat varoa.


2 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Herttisen samantekevää mitä joku ammattiliitto tästä sanoo. Jos työntekijän työsuhde on päättynyt hänen ja työnantajan välisellä sopimuksella yhteistuumin, se sopimus on pitävä. Siihen ei ole mitään sanomista kenelläkään.

XeimA kirjoitti...

Totta, tuosta on myöhäistä enää rutistaa, mutta mitä tahansa voidaan odottaa kun kyse on eturyhmän edustajasta, josta nyt ollaan leipomassa suvaitsevaiston marttyyria ja uhria.