keskiviikko 24. elokuuta 2016

Miksi Saksa kehottaa kansalaisiaan hamstraamaan? Entäs Suomen tilanne?

Viime aikoina on saatu kysymyksiä herättäviä uutisia Saksasta.

Valtio on kehottanut kansalaisiaan hamstraamaan ja samalla pohditaan asevelvollisuuden palauttamista.

Saksa suunnittelee: Ihmisten hamstrattava ruokaa ja vettä päiväkausiksi



Herääkin kysymys: mitä siellä oikein on tapahtumassa?

Tapaus: Saksa

Saksa on eräitä EU:n keskuspaikkoja, joten tältä pohjalta voisi olettaa, että EU ja kaikki jotka siihen  kuuluvat ovat mahdollisestikin tulilinjalla, tai ainakin  asemassa että tätä kysymystä tulisi pohtia.

Nyt, käsillä onkin lähinnä kaksi skenaariota.

Toinen niistä on törmäyskurssilla oleminen jonkun toisen maan, tai muun maailman/järjestyksen kanssa. Tämä liittyy luonnollisesti mainittuun EU:n keskeisenä maana toimimiseen.

Toinen skenaario on puolestaan maan tiensä loppuun kulkenut monikulttuurisuusprojekti ja siihen kuuluva avointen ovien maahanmuuttopolitiika, jonka kontrollointi on alkanut karata vakavasti hanskasta. - Tässä pätee myöskin edellinen syy, koska terroristit eivät ainoastaan tuhoa säälimättä maita jotka ovat olleet heitä kohtaan ystävällisiä, vaan heidän tarkoituksenaan on hyökätä keskeisille paikoille ja asutuskeskuksiin (koskivat ne sitten maita tai kaupunkeja).

Ilmeisesti tässä vaiheessa on enää myöhäistä perääntyä luomansa hirviötä.

Fundamentti osoitti jo vuoden 2014 lopulla sen, miten terrori-iskut olivat täysin odotettavissa, sillä Isis itse oli luvannut niitä tapahtuvan. Samoin tieto nukkuvista terroristisoluista, jotka tulevat maahantunkeutujavirran mukana oli tuolloin jo selkeästi ilmaistuna, mutta Virallisen totuuden ehdottomasti kieltämä; mitä väliä uhrien perheillä ja kansalaisten valvepainajaisilla, sillä meillä on sairas unelma jonka te maksatte!

Näin ollen, tuntuisi siltä, että vaikka lakeja muutettaisi, ei enää sisään otettua ainesta saataisi ulos.

Esim. Suomen mediassa emme ole - ei ainakaan allekirjoittanut - ole päässyt todistamaan seuraavaa tietoa:

Germany tightens border controls with Switzerland to stop illegal immigrants, says Swiss minister

Artikkelista selviää mm. se että 52 % saksalaisista pitää Merkelin maahanmuuttopolitiikkaa huonona. Saksan poliisi on ottanut 3 385 Sveitsin kautta tullutta laitonta maahanmuttajaa kiinni pelkästään tänä vuonna – luku on peräti 40 % suurempi kuin viime vuonna vastaavana aikana.  Kun taas Sveitsin nuiva suhtautuminen on vaikuttanut siten, ettei maahan ylipäänsä haluta jättää turvapaikkahakemusta enää - on selvä syy-yhteys siihen, miten ns. kasvualustapotentiaali näissä tulomaissa vaikuttaa asiaan. Islamille myönteinen ja monikulttuurinen hyvinvointiyhteiskunta on kuin tuplajuustopurilainen, ilman pekonia. Esim. Ruotsi on tätä "ruokamaata"


Näin ollen, troijalainen on tuotu muurien sisäpuolelle, ja nyt sitten jokainen odottaa alkaako se purkautua.

Tapaus: Suomi

Entä sitten Suomi?

Myös Suomen tilannetta on valotettu mediassa.

Esim. mitä oikein sanotaan kotivaroista?

Jos paha päivä tulee – 25 asiaa, jotka jokaisella suomalaisella pitäisi aina olla kaapissaan


Uskomattoman pienimuotoisia hätävaroja ainakin ehdotellaan, nuohan menevät yhdessä viikonlopussa. Jos nyt tuota puolta miettii, niin parhainta on tietenkin varata itselleen kotivarat, jotka mm. koostuvat desinfioiduista ja lasisista pulloista joissa on vettä. Ruoka puolestaan on syytä löytyä säilykkeistä, sillä pakasteet ovat yhtä tyhjän kanssa jos sähköt katkeavat jne. Unohtamatta tietenkään vanhaa konstia, eli kuivaamista. Erinomainen keino säilyä pahan päivän varalle.

Mutta toisaalta, hätävarat tulevat erityisesti vasta silloin tarpeeseen, kun julkinen muonan jakelu on loppu. Silloin kapitalistisen yhteiskunnan rahakeskeisyys unohtuu, ja ihmiset muistavat mikä on olennaista. Se on tuskallinen tapa vapautua massakontrollin aseista ja nähdä savuverhojen läpi. Ja se on myöskin kapitalistinen yhteiskunta joka on massamaahanmuutolla toteuttamassa internationalistien ja globalistien yhteistä päämäärää, jossa eräs maailman suurimpia poliittisia huijauksia eli ajatus siitä että kansanvälinen työväen luokan yhdistyminen olisi työväen tai kansakunnan etu, pääsee taas voimiinsa (ja jos tuo normaalisti koskee proletariaattia, on myös uusi modernin  kapitalismin seurauksena syntynyt luokka, eli prekariaattien luokka, ihan yhtälailla pulassa; kun Suomesta yritetään muuntaa maailman sosiaallistoimistoa, resurssit eivät yksinkertaisesti tule riittämään) jolloin joudumme todistamaan sen toimivan yhtä hyvin kuin miten kommunismi on toiminut.



Mutta marttakerhojen vaatimattomat vararavintolistaukset eivät ole tässä se suurin ongelma.

Se on huomattu myös yhteiskunnan korkeammilla paikoilla.

”Suomi on jakautumassa” – Presidentti Niinistö hätkähti raporttia yhteiskunnan tilasta

Tätä vaihtoehtoa ei voi Saksankaan kohdalla laskea pois, sillä myös siellä on parhaansa mukaan lietsomassa kansan jakautumista. Kapitalismi on jo entuudestaan kaikkien sota kaikkia vastaan, ja monikulttuurisuus jotain  mikä toimii yhtä hyvin kuin sekoittaisit nitroa ja glyseriiniä ja toivoisit että kyseisellä yhdistelmällä saavutetaan vain myönteisiä lopputuloksia. (Ei pidä unohtaa, että paras tapa saada esim. vasemmistopuolueet unohtamaan "ensimmäinen rakkautensa" on saada ne pitämään suomalaista työmiestä vihollisenaan, samalla kun kulttuurimarxistinen nihilismi on enää ainoa jonka promotoimista pidetään tärkeänä - samalla oikealta kapitalisti edistää halpatyövoiman tuomista maahan).

Tapaus: Forssa

Viimeisin insidenssi, eli tapaus Forssa kertoo hyvin missä mennään.

Ei varmaankaan yllättänyt juuri ketään, että suvakit eivät tule antamaan minkäänlaista ymmärrystä tai myötätuntoa suomalaisia kohtaan, tai olleet iloisia että kantasuomalaiset vs. romanit-vastakkainasettelu lieveni. Ei (jos näin kävisi, alkaa tällöin välitön hiljentäminen heidän keskuudessaan)!

He sen sijaan olivat jälleen huolissaan näiden aidosti hädänalaisten, ja erittäin haavoittuvaisessa asemassa olevien tuonitiherrojensa puolesta, eikä näin ollen myöskään tapaukseeen kiinteästi liittynyt  15 vuotias, pahoinpidelty suomalainen poika, saanut näiltä mitään muuta huomiota kuin syytöksen valehtelusta. Kuten tiedämme,  jos suvakki päättää tunteella jotain, tämän jälkeen kaikki todisteet puolesta tai vastaan todistaa tunnepäätöksen puolesta. Mutta jos ei sekään toimi, vaan kognitiivinen dissonansssi käy liian suureksi, lähdetään karkuun itkien, samalla heitellen erinäisiä häpäisykortteja ilkeän vastapuolen suuntaan.



Myös Forssan tapaus osoittaa kaksijakoista tiedottamista:

JUURI NYT! Video: Matut ahdistelevat naisia ja hyökkäsivät ajoneuvoa vastaan Forssassa


vs.


Toisesta saa kummasti sellaisen kuvan, että kyseessä on nuorisoporukoiden  keskinäinen kahina. 

Se kumpi lähestymistapa auttaa uhria on jokaiselle selvä. "Pelolle ei saa antaa valtaa"-opinkappale on omiaan tuudittamaan tietämättömyyteen, ja myöskään siinä ei ole mikään muu kyseessä paitsi suvaitsevaiston itsekäs, oman fantasiansa helliminen ja säästäminen kritiikiltä.

Joillekin tosin riittää se että he näkevät, sen sijaan että uskoisivat propagandaa. Siksi sensuuria  pidetäänkin hyvin tärkeänä. Siinä missä jotkut eivät usko vaikka silmillään näkisivät tai itse kokisivat.

Huomiota herättävää onkin seuraava ex-vasemmistolaisen Suvi-AnneSiimeksen ulostulo:


Vasemmiston harmiksi vain nämä fiksummat yksilöt ovat jättäneet puolueen, tai ryhmäkuri pitää heidät hiljaisina, jotta "meillä olisi unelma." (HUOM: Myös hän kiinnittää huomiota massakontrollin aseisiin, eli median valehteluun ja vääristelyyn!)

Vaan, vielä näin lopuksi se pahin skenaario.

Entäs jos maailmalla tai Suomessa alkaa paukkua?

Nyt evakuointitilat kun kerran on pitkin maata käytössä lähinnä turvapaikanhakijoiden majoituskeskuksina.

Seuraavasta linkistä voi vielä katsoa minkälainen oli evakuointisuunnitelma vuosia sitten, se taas miten se hoidetaan nykyisin, onkin taas täysin oma lukunsa:

Jos sota olisi syttynyt vuonna 1998, tänne Helsinki olisi evakuoitu – katso oma alueesi



Ei kommentteja: