maanantai 13. huhtikuuta 2015

Lue Miten Lääketeollisuus Vaarantaa Terveytesi: Kattava Raportti Aina Rappiotieteestä Häikäilemättömään Ahneuteen

Välitätkö terveydestäsi ja siitä mitä laitat suuhusi?

Kärsitkö unettomuudesta, ja mahdollisesti lääkeriippuvaisuudesta siihen liittyen?

Onko aivojesi serotoniinipitoisuudet masentavan alhaalla?

Tiesitkö että lääketiede on tieteistä eniten korruptiota sisältävä tiede?

Tiesitkö, että kapitalistin lonkerot ovat yliopistotason tutkimuksissa asti vaikuttane
"objektiiviseen" tietoon jota sen seurauksena pidetään osana "virallista totuutta"?

 Jatka siis lukemista.

Johdanto

Ajatus tähän tekstiin alkoi kypsymään, kun huomasin että eräästä liikkeestä oli kadonnut mäkikuisma kokonaan. Kyseessä oli sellainen joko pieneen tai suuren pussiin pakattu, kuivattu, luonnollinen mäkikuisma. Myöskin toinen päätä keventävä valmiste, kuten 5-HTP jota jo ehdittiin juhlistaa luontaisena, ja itsehankittavana ratkaisuna masennukseen ja muihin vastaaviin ongelmiin, on kadonnut myöskin hyllyköiltä.

Nyt hyökkäyslinjalla on melatoniini.

Tuttu itsehoitolääke voi sotkea elimistön toimintaa

I

Jäävuoren huippu: Miksi tehokkaat luontaiset vaihtoehdot joko katoavat tai joutuvat reguloiduiksi?

Mikä näitä yrttilääkkeiden ja luontaisten aminohappojen ynnä muiden itsehoitorohtojen katoamisia sitten yhdistää?

Se, että ne ovat jokainen vaaraksi kapitalismin maailman ilmiölle, nimeltä lääketeollisuus.

Selitys on yksinkertainen.

Mäkikuismaa määrätään jo normaaleja masennuslääkkeitä enemmän Saksassa.

5-HTP puolestaan on tehnyt griffonikan siemenistä, joiden kilohinta ei päätä huimaa.

Omega 3:sen eräs vaikuttava osa, nimeltään EPA, on kalanrasvasta, mutta myös se luokitellaan "lääkeaineeksi".

No, tälläinen järjestely ei tietenkään passaa.

Masennus, johon nämä auttavat unettomuuden ynnä muun lisäksi, on noussut kansansairaudeksi, ja täten se on tuottoisa bisnes hoitaa, vaan ei parantaa. Eikä unohdeta, että sitä ylläpitää totta kai, sairas yhteiskunta (kapitalistinen se on), jossa tuo on ei-suinkaan-epätavallinen-reaktio, vaan täysin terveen ihmisen terve reaktio häntä ympäröivään, voimakkaaseen sairauteen.

Siihen liittyen, vielä tosin on saatavilla tryptofaania, mikä on serotoniinin ja 5-HTP:n esiaste (tryptofaani -> 5-HTP-> serotoniini). Sen apu masennukseen ja unettomuuteen on yhtäläinen muiden serotoniinia promotoivien tuotteiden kanssa. Tutkitusti.

Tryptofaanin käyttö unettomuuteen, auttaa 50/50-suhteella. Esim. Tohtori Ernerst Hartmann, Newton-Wellesley Hospitalin unitutkmuksen johtaja, testasi asian antamalla osalle koehenkilöistä placeboa, ja lopuille tryptofaania. He jotka saivat tryptofaania nukahtivat puolta nopeammin. Kun taas hänen klinikalla työskentelevä tohtori Gila Lindsley vertasi gramman annosta tryptofaania 100mg:n annokseen "Seconalia" ja 30 mg:n annokkseen "Dalmanea", jotka ovat käytetyimpiä unilääkkeitä. Koehenkilöitä oli 54 vakavasta unettomuudesta kärsivää henkilöä, joilla havaittiin trytofaanigramman olevan yhtä tehokas kuin nämä kaksi reseptilääkettä.

Tohtori Deitrich Schneider-Hellmertin Amsterdamin yliopistossa tekemän tutki,muksen mukaan tryptofaania ei tarvitse käyttää joka ilta, sillä sen vaikutus kumuloituu ja on parhaimmillaan muutaman päivän päästä. HUOMAA: vastoin tyypillisten unilääkkeiden vaikutuksia neljä yötä ilman tryptofaania olivat vähintään yhtä hyviä, tai jopa parempia kuin kolme yötä tryptofaanin käytön aikana. Tämä lääkitysrytmi toistettiin kroonisesti unettomilla kolmen kuukauden ajan, kunnes unirytmi palautui. "Se palauttaa nukkumisen normaaliksi suurimmalla osalla vaikeasta ja kroonisesta unettomuudesta kärsivistä henkilöistä."  raportoi Scnheider-Helmert.

HUOM: Vältä proteiinituotteita tryptofaanin kanssa. Sen sijaan suosi hiilihydraatteja. Hedelmämehua on käytetty tryptofaanin kanssa (sen sisältämä hiilihydraatti auttaa tryptofaanin kuljetusta aivoihin - joten jos olet VHH-dietillä, nauti hiilihydraattisi mieluiten tässä muodossa), yhdessä ns. univitamiini B3:n (niasiiniamidin, annostus 250 mg kanssa - hivenaineista magnesium ja sinkki ovat suositeltujen listalla) jolloin unta tuottava vaikutus kesti kauemmin.

Nyt herääkin kysymys, että milloin seuraava luontainen kilpailija lähtee apteekin hyllylle, sillä onhan se liian luontainen ja liian tehokas (ja sen kanssa on erinomaista ottaa tryptofaania - allekirjoittaneen "aamukulaus" sisältää sitruunavettä ja joskus pienen lusikallisen hunajaa - erinomainen tapa laittaa päivä käyntiin).

Kotimainen hunaja on apteekin yskänlääkkeitä tehokkaampi lääke

Onkin siis mielenkiintoista, mutta "ymmärrettävää" miten yksi kerrallaan avuksi noussut, luontainen lääke hiljaksiin eliminoidaan pois vapailta markkinoilta, kartellin suojiin.

Näin kolmannen tien näkökulmasta, oikeisto ja vasemmisto on pitkältä saman huijauksen kaksi eri siipeä. Kartelli ja monopoli ovat täysin sama ilmiö, hieman eri kautta toteutettuina.



Kartellia edeltää ns. markkinavaltaus, ja kuten olemme suomalaisen duopolinkin kohdalla saaneet havaita, voi kapitalistin lonkerot yltää aina lainsäädäntöön saakka.

Hyvänä esimerkkinä on sikainfluenssahuijaus, jonka allekirjoittanut jo havaitsi sen ilmestymispäivänä huijaukseksi; se oli tavallista flunssaa vaarattomampi influessa A:n variaatio, jonka hoito oli vaarallimpi kuin itse tauti.

Massakontrollin avoin paniikkiin saatetut kansakunnat oli helppo saada hallituksien nojalla ostamaan rokotteita, joihin lukeutui myös vastuunvapautuskaavake - siltä varalta jos heikosti tutkittu rokote ei ihan toimisi kuten pitäisi.

Loppu on historiaa.



II

Kun tiedemiehet huijaava: Tiedeyhteisön korruptio ja maksetut tutkimustulokset

Tässä osassa kirjoitusta teemme jäljityksen suoraan sylttytehtaalle.

Viimeisten 20 vuoden aikana tieteellisten huijausten määrä on lisääntynyt. Eniten biologian ja lääketieteen alalla. Näin sanoo UQAM:n tiedesosiologi Yves Gingras ja Montrealin yliopiston psykososiaalisen kasvatuksen professori Serge Larivee. Lääketiede vie näistä kahdesta voiton, sillä 52% kaikista huijaustapauksista on tekaistu tietoja, jotka on kiistettty kaikkialla maailmassa tieteen aamuhämärästä lähtien. Kovissa tieteissä huijauksista tapahtuu vain 26% ja niissä ”keksitään tuloksia kokeisiin, joita ei ole edes tehty”, kun taas ihmis- ja yhteiskuntatieteissä huijauksista tapahtuu 22%.

Mitä tulee taas tietojen manipulointiin, anteeksiantamattomaan virheeseen, terveystieteet ovat jälleen ykkösenä. 81% paljastuneista huijauksista tapahtuu niiden piirissä. Kun taas ainoastaan 19% tietojen vääristelyistä tapahtuu kovissa tieteissä, ja 10% humanistisissa tieteissä.

”Yksi indikaattori huijausten lisääntymisestä tieteessä on tieteellisissä lehdissä esiintyvien peruutusten lisääntyminen” - Yves Gingras

Julkaisupaineen aiheuttama errata-luetteloiden lisääntyminen on toinen indikaattori, jonka taakse piiloutuu ellei huijauksia niin ainakin epäilyttäviä tietoja. Biologit sanovat, että puoluessa tieteellisistä artikkeleista on epäilyttäviä tietoja”.

Syy siihen miksi huijaus on yleistä näissä tieteissä, on siinä Täydellisen Järjestelmän yhteiskuntateorian tarjoamassa kritiikissä, jonka mukaan koulukunnat kilpailevat siitä kuka pääsee edelle, jolloin tiedettä ruvetaan lopulta tekemään ei tieteen vaan egon, nimitysten ja tarkoitushakuisuuden nimissä – kapitalismi, joka on lääketeollisuuden todellinen henki, näin ollen ei paranna vaan pahentaa asiaa. Eikä kyse ole vain kapitalismista, vaan myös siitä, että valtio ei tue tätä alaa tarpeeksi, jolloin rupeaa esiintymään korruptiota.

”Yliopistolliselle tutkimukselle myönnettiin valtavasti resursseja aina vuoden 1973 öljykriisiin saakka. Nykyään on paljon vähemmän rahaa ja paljon enemmän tutkijoita.”(- Yves Gingras P. Gravel, Devoir, 16.11.2002 s. B3 New England Journal of Medicine) toi tämän keskustelun aikoinaan julkisuuteen, julkaisemalla muutaman pääkirjoituksen jossa kiinnitettiin huomio lääketeollisuuden ja yliopistollisen tutkimuksen huolestuttaviin yhteyksiin, niistä juontuviin intressiristiriitoihin ja siihen, miten ne vaikuttavat itse tutkimukseen. Lehti jopa myönsi, että oli vaikeuksia löytää julkaistavaksi tarjottujen artikkelien arvioijiksi kollegoita, joilla ei olisi ollut kytköksiä lääketeollisuuteen. Menettelytapa on simppeli: lääkefirma maksavat yliopistoihmisille – ja näin kapitalisti on ulottanut jälleen lonkeronsa ns. päättäviin elimiin, jotka osaltaan ovat vastuussa siitä, mikä on ns. virallinen totuus (massakontrollin aseet ovat virallisen totuuden ylläpitämisen ja levittämisen ”puolustus- ja hyökkäysvoimat”).

Kyseessä on täten riippuvuuden hyväksikäyttö. Otetaan esim. Nancy Olivieri, hematologi eräässtä Toronton sairaalasta, sekä tutkija että professori saman kaupungin yliopistossa. Tutkiessaan lääkettä nimeltä deferiproni, hän sai selville sen haitalliset sivuvaikutukset, ja näin ollen tahtoi julkaista tiedon näistä. Miten kävi? Työn oli tilannut Apotex-yritys, joka aloitti oitis voimakkaan oikeus- ja mustamaalauskampanjan estääkseen artikkelin leviämisen. Entä mitä kävi Nancylle? Häntä ei puolustanut sairaalla eikä yliopistokaan, sillä kumpikin olivat lääkekapitalistin omistuksessa, ja näin ollen ”imivät sen tissiä” ja pitivät ”päänsä kiinni”.

Pari vuotta tutkimuksen jälkeen, eräs komissio antoi viimein raporttinsa, jossa kerrottiin mm. ”koska julkiset instituutiot ovat tätä nykyä riippuvaisia yksityisten yritysten rahoituksesta”. On selvää, että tämä oli jäävuoren huippu. Tuttu tapaus myös Suomesta on se, mitä sai samaisen yliopiston näkyneen psykiatri David Healy kokea. Mies oli arvostellut masennuslääkkeitä (erityisesti Prozac-lääkettä) ja niiden määräämistä, minkä seurauksena hänen työsopimuksensa purettiin. Kanadan yliopistoliito-opettajien liiton johtaja Jamer Turk julisti maan lehdistölle, että ”maassa on kymmeniä vastaavia tapauksia”. Quebecin yliopisto-opettajien liitolla on sama ääni kellossa, sen puheenjohtaja Jean Roy kommentoi: ”yksityideen loukkaukset ovat suuri ongelma. Valtio ei piittaa tutkijoista, he tarvitsevat lääkeyhtiöiden rahoitusta ja aineellista tukea”. 

LÄÄKETEHDAS PYÖRITTÄÄ SUOMEN POLITIIKKAA

Loppulausunto

Kapitalismi on arvovapaa - nihilistinen - järjestelmä mikä perustuu ainostaan sille, että kaiken on alistuttava loputtomalle voiton tuottamiselle (lue ahneudelle), jolloin ihmisellä sinällään ei ole arvoa, muuta kuin välineellisessä mielessä - olentona jota riistetään voiton tuottamisessa, oli hänen roolinsa sitten kuluttaja tai koneen ratas. Tai "karjaa, joka tuottaa itse oman rehunsa" kuten Täydellisen Järjestelmän yhteiskunnallinen teoria asian havainnollistaa. Näin ollen mihin kapitalismi ulottaa lonkeronsa, alkaa oitis tämän rappeutuminen, jolloin alkuperäinen merkitys kompromentoituu, ja siirtyy palvelemaan kapitalistin tarkoitusperiä.

Ethän unohda Codex alimentariusta (klikkaa tätä)?

Lopuksi vielä suositeltavaa kuunneltavaa suurenmoiselta Antti Heikkilältä:

Meidät on lobattu syömään väärin - kaiken takana on raha

Elintarvikejätit syytävät rahaa ravitsemus­tieteilijöille – lobbaus voi vaikuttaa tutkimuksiin

Ei kommentteja: