tiistai 2. syyskuuta 2014

Feminatsien Epätoivo Kasvaa (Pidelkää Kiinni Oikeuksistanne)

Nyt kun Fundamenttikin on osaltaan tuonut esille näiden nutipäisten naisten juonitteluja esille, aivan kuten myös sen faktan ettei heillä oli mitään tekemistä tasa-arvon kanssa, on myös muu maailma alkanut herätä.

Hyviä Uutisia Tasa-Arvon Maailmasta!


Tämä on johtanut siihen, että feministit ovat huomanneet alkaneensa menettämään oman, itsestään selvän asemansa, tasa-arvovastaavina. Se puolestaan on johtanut heidät erinäisiin toimenpiteisiin, olivat ne sitten PR-toimenpiteitä tai poltetun maan taktiikan mukaisia toimenpiteitä.

Suomessa saimme havaita tämän taannoin kun julkkismiehet olivat toimineet feminatsien cheerleadereina.

Ruotsissa taas sosiaalista todistetta haetaan sosiaalisesta mediasta, jossa feministit ovat ostaneet tykkäyksiä.

Swedish feminists buy their Facebook fans

Jenkeissä taas omat fantasiansa hyötykäyttöön valjastanut feministi onnistui ei vain kehumaan tekaistun nimimerkin kautta itseään, vaan myös osoittamaan että miesten lavastaminen syyllisiksi on feministinen perinne - ja uhripääoman kartuttaminen feministien, näiden itsenäisten vahvojen naisten, lempiharrastus:

Did Anita Sarkeesian Fake Death Threats Against Herself?


Eräs toinen seikka mitä tämä sakki rakastaa tehdä, on huutaa raiskausta, tapahtui se tai ei.

Myöskin raiskaus-termin laajentaminen on heille erityisen rakasta puuhaa.

Joten, katsotaanpa mitä palveluksia he ovat tehneet tällä kertaa ihmiskunnalle.

Miten olisi seuraava?

Frape, eli facebook-raiskaus.

Voit kysyä, että kuinka oikein fb:ssä voi raiskata?

Ilmeisesti aika pahasti, sillä siitä voi joutua pidemmäksi ajaksi linnaan kuin varsinaisesta raiskauksesta (tosin, olihan minun sähkönsiirtolaskuni isompi kuin varsinainen sähkölasku, joten hassuja asioita voi tapahtua).

Vastaus löytyy tästä:

Facebook Rape — 'Frape' — Is Now A Crime That Could Get You 10 Years In Prison, In Ireland


Eli lyhyesti: Miehen nainen petti ja jätti miehen, mies sai sen selville, meni naisen facebookiin ja ilmoitti naisen nimissä tämän olevan huora joka ottaa vastaan mitä tahansa tarjouksia.

Kysymys herää että millä perusteella tuo mies oli tuossa väärässä?

Entä mitä nainen sai pettämisestä? Valheellisesta raiskaus ja vangitsemis-syytöksestä?

Retorisia kysymyksiä, kaikki tyyni.

Mutta johan naurattaa, kun tuollaisen pläjäyksen jälkeen voi lukea seuraavaa:

"Raiskaus ja Prostituutio Ovat Hirveitä Asioita, Paitsi Jos..."


Nyt, en edes mene siihen miten feministit yrittävät tehdä EU:ssa arvostelustaan rikoksen.

Minun ei tarvitse, sillä tämän muutenkin oli tarkoitus osoittaa miten epätoivoisia he ovat eivät vain hakiessaan huomiota, vaan myös oikeuttaessaan sen faktan että heidän pikemminkin rikollista toimintaa rahoitetaan kansalaisten verovaroin.

Sinun poikasi?
Katso myös tämä. Mikä järkyttävintä, voidaan loogisesti ja juridisesti oikein aseteltu argumentti kumota kahdella kortilla:
1. Raiskauskulttuuri (joka on salaliittoteoria ja valhe kuten patriarkaatti)
2. uhrin syyttäminen.

Melko kylmäävää, vaikkakin naurettavaa.

Voisimme verrata feministejä lapseen joka puhkuu vihaisena pyssy kädessä. Jokainen nauraa sillä se on söpöä koska lapsi luulee aseen olevan oikea, mutta sitten kun on tullut ensimmäinen uhri, tajuaa väki liian myöhään että ase olikin oikea.

Ei kommentteja: