tiistai 15. huhtikuuta 2014

Verojen, Holhouksen ja Byrokratian Ihmemaassa - Historiasta Ratkaisuihin

Tässä on kelpo ehdotus:

SDP:n varapuheenjohtaja: Nuuska myytäväksi Alkoon


Pitäisin tätä myös hyvänä siirtymänä, mitä tulee nikotiinipitoisten sähkötupakan savusoosien vapauttamiseksi myyntiin kotimaan markkinoille. Nimittäin jos valtiolle tulee siitä parempi mieli, niin ne(kin) voitaisi ensiksi laittaa myyntiin Alkon hyllyille.

Ihanne kuitenkin olisi, niin näiden nikotiinituotteiden, kuin myöskin viinien kohdalla, että ne saataisi vihdoinkin osaksi ruokakauppojen tarjontaa. (Näin kaupat voisivat kilpailla myös Alkon monopolia vastaan - tämä kaikki tapahtuisi kansan eduksi.)

Nyt kun pysähdyt ja mietit, että minkälaiset säästöt se tuo, kun viiniä saisi vaikkapa Lidlistä, mutta kyseisen puljun reiluun ja kilpailukykyseen hintaan - et voi olla kannattamatta tätä ajatusta.  (Esim. Allekirjoittanut muistaa ostaneensa joskus 2000- luvun puolessa välin hollantilaisesta Lidlistä pullon ranskalaista punkkua hintaan 1,50€ - Suomeen on ihan turha odotella mitään viinikulttuuria, niin kauan kun meillä ns. kulutus- ja talousviinit maksavat laatuviinien verran)
– Nuuskan myyntikielto pitäisi purkaa, tilanne on ihan älytön koska Suomessa käyttö ja tuonti on sallittua mutta myynti ei. Edes kaverille ei saa antaa, Vainio ihmetteli puhelinhaastattelussa.
Eikä tuo havainto ole suinkaan ensimmäinen tuollainen hölmöily tässä byrokratiaa ja holhoamista vaalivassa maassa. Esim. koita tilata luontaistuotteita ulkomailta, kuten melatoniinia joka tekee ihmeitä uniongelmaisen öille, niin ne jää tulliin ja sinua odottaa syyteuhka lääke- ja salakuljetusrikoksesta (sama pätee esim. 5-HTP:n kanssa - mikä on erinomainen, lääketehtaiden kannalta ehkä vähän liiankin erinomainen ja luonnollinen vaihtoehto "serotoniiniongelmaisten" hoidolle - joihin siis lukeutuu laaja kirjo mentaalisia ongelmia, aina uniongelmista masennukseen). Ei kuitenkaan siksi, ettei näitä saa ostaa Suomesta, vaan siksi että sinä et saa tilata niitä kotiisi huokeaan hintaan. Eli nuuskaa saa tuoda tänne, muttei ostaa täältä. Luontaistuotteita ei saa tuoda tänne, mutta niitä saa puolestaan ostaa täältä. Järki? (Äkkiseltään tulee mieleen, että byrokratia on jo niin pitkällä, että nämäkin säädökset on sovittu eri virastoissa, niiden tiedottamatta toisiaan.)

Minä muuten yllätyin hieman siitä, että juuri demari antaa tuollaisen ehdotuksen.

Ehkä olen jo minäkin indoktrinoitunut siihen ajatukseen, että kaikki holhous on peräisin vasemmistolaisilta kukkahattutädeiltä?

Mutta kun asiaa miettii tarkemmin, ja ottaa nojua tästä seuraavasta, erinomaisesta tekstistä*, niin asiaa voidaan nyt ymmärtää hieman paremmin - sillä tässäkin historia toimii lahjomattomana opettajana:

Veropakolaiset


"Porvariston mielestä yhteiskunnan menot piti rahoittaa tullilla, viina- ja tupakkaverolla sekä pelikorttiverolla, joka olikin voimassa vuoteen 1983"

Todellakin, ennen ensimmäistäkään viherpunaista kukkahattutätiä, oli porvarillinen "parempi väki" (aka. oikeisto) holhoamassa tavallista rahvasta. Muutenkin se huojensi rikkaiden ja valtaapitävien omaatuntoa, ja moralisoinnintarvetta, kun nälkäänsä huojuva rahvas ensiksi tulkittiin känniläisiksi, ja sitten heidät pistettiin ojennukseen kieltolailla. Nythän tuo on jo huvia yli puoluerajojen.

Nyt, allekirjoittanut kyllä kannattaa veroja, mutta järkevän ja kansalle rakentavan verotuksen ideaa.

Tämä merkitsee sitä, ettei hän pidä sen enempää veroparatiisien kuin verohelvettienkään ideasta.

Oikea järjestely on se, joka on se ratkaisu.

Voisi mennä jopa niin pitkälle, että sanoisi veroparatiisien ja helvettien olevan tulosta niin epäkelvosta ja kansalle haitallisesta politiikasta, kuin ihan älyllisestä laiskuudestakin (kehysriihestä on olisi vielä sanottavaa!).

Lisäksi, olen sanonut tämän ennen, ja sanon sen nytkin: Lamasta ei päästä pois ilman että markkinatalouden rattaat saadaan pyörimään. Köyhä ja säästöliekille alistettu kansa, jolta hinnoitellaan no viimeisetkin lohdun pisarat pois, ei sitä tule tekemään.

Kaupan työnantajat: Kauppa hiipuu jo keskustoissakin

Suomi ja suomalaiset kärsivät elitistin vallan alla, oli se elitisti sitten "parempi ihminen" nimeltä kukkahattutäti, tuo ylismymäinen rouvashenkilö, tai sitten kapitalisti, joka on kulutusyhteiskunann idoli, epäjumala jonka alttarille pitäisi uhrata ikä ja terveys.



* = Mitä tulee itse Loka Laitisen tekstiin, niin se paljastaa erinomaisesti kapitalistien ja näiden lobbarien poliittisen propagandan: "Me haluamme tarjota teille verottoman Suomen - ja teillä, me tietenkin tarkoitamme meitä". Lisäksi se luotaa sitä, miten kansamme aavistuksen höynäytettävissä oleva, lammasmainenkin luonne, on saanut ilmeisesti alkunsa siitä, kun ollaan oltu milloin minkäkin vieraan vallan alaisena. Mutta mitä moni ei tiennyt, on se, että tätä on edesauttaneet aina meidän omat "saddukealaiset", elistien perseennuolijat, jotka ovat niitä todellisia maanpettureita. He ovat keskuudessamme vielä tänäkin päivänä.

Ei kommentteja: