keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

SOTE:n Julistuksesta Kehysriiheen: Ja Näin On Suomi Taas Entistä Ahtaampi Maa Elää

Hallitus leikkaa ja kiristää verotusta - tässä kaikki listattuna


SOTE-uudistus ei ollut pelkästään tervetulleeksi toivotettu, mutta myös kyseenalasitettu uudistus, sillä sen on nähty heikentävän etenkin huono-osaisten oloja; se kun on omiaan lisäämään esim. matkojen pituuksia (työmatkoista aina terveyskeskusmatkoihin). Samalla kun varsinaisista terveyskeskuksista voidaan joutua luopumaan.

Mutta varsinainen pommi on kehysriihi, joka puolestaan on - voisiko sanoa olevan osa kehysriiheä tai sen alkusoitto?

Kehysrihen jäljiltä oleva muutoslista onkin sitten, yksiselitteisesti, suorastaan karmaiseva.

(On helppoa tehdä leikkauksia ryhmiltä, kuten köyhiltä ja tavallisilta tallaajilta, sillä heillä ei ole edunvalvojia toisin kuin rikkailla ja etuoikeutetuilla).

Leikkaukset tapahtuvat mm.seuraavista:

- Lapsilisät

- Lääkekorvaukset

- Ansiosidonnainen työttömyysturva

Veroja korotetaan mm. seuraavista:

- Sosiaali- ja terveydenhuollöon asiakasmaksut nousevat

- Työmatkakustannusten omavastuuosuutta kasvatetaan
(Samalla työttömiä kyykytetään siten, että heidän on hyväksyttävä
jopa yli 3 tunnin yhdensuuntaisen työmatkan työpaikat - en ole varma
koskeeko tämä myös orjatyötä, johon on mahdotonta osallistua
ilmaiseksi - työttömän pitää ottaa pikavippi jotta voi täyttää
tuon määräyksen)

- Ajoneuvovero nousee ja

Liikenteen väylärahoituksesta myös säästetään

Eli siitä sitten vain ajelmaan kalliisti verotetulla autolla duuniin, jossa käyminenkin jo maksaa maltaita työläiselle, vieläpä pitkin perunapelloiksi muuttuneita teitä. (Voi sitä naurun remakkaa kun tajuaa miten hassua elämä voi olla)

Ja jos ajattelit hieman höllentää hermojasi, niin sitäkin on mietitty.

- Tupakka ja alkoholivero nousee TAAS - eipä siinä mitään,
eihän ne täällä ylellisyystuotteita ole vielä olleetkaan!

Hassu homma, mutta näyttää siltä että näiden uudistusten painotusten perusteella, tätä maata tämän  pitää pystyssä työläiset, joilla palaa huulessa sätkä ja jotka nappaavat vähäsen napanderosta
raskaan työviikon jälkeen; heille tosin työviikko pysyy ihan yhtä raskaana,
mutta ilot kallistuvat.

Alkoholi kallistuu taas – Urpilaisen mielestä tuonti ei lisäänny


Tupakan ja alkoholin veronkorotukset ovat suuri virhe; kukkahattujen logiikka kun on se, että kun viimeksi veroja laskettiin "lisääntyi kulutus", mutta ei silti tajuttu, että tämä tarkoitti vain sitä, että nyt maan rajojen ulkopuolelle menneet verovarat tulivatkin Suomeen:

Suomalaismies laski: Viinan tuonti Virosta säästi yli tuhat euroa


Hyvinä puolina voidaan sanoa verojenkorotuksista sitä, että pääomaverotulot nousevat. Se onkin oikein, sillä kapitalistisen kokoomuksen alainen päätösvalta on toiminut siten rikkaiden eduksi, että jos veroja lähtee yläluokalta - niin he ovat voineet kiertää tätä kaikkea muuttamalla niistä pääomatuloja; enää se ei onnistu ihan niin helposti. Jos maailmalla 1% omistaa lähes puolet kaikesta, on tällöin idioottimaista laittaa köyhät ja keskiluokka maksamaan yhteiskuntaa, joka on tämän yhden prosentin rikastuttanut. 

Enkä myöskään osaa olla pahoillani siitä, että erinäisten EU-ohjelmien rahoituksia leikataan.

Vähän niin ja näin oli ansiotuloverotus. Sitä nostettiin rikkailta, ja köyhiltä lasketiin mikä on hyvä suunta. Mutta kannattaa muistaa myös keskiluokka, joka on aina ollut se jolle kapitalisti on valehdellut, ja saanut nämä syyttämään köyhiä siitä, että rikkaat luistavat yhteiskuntavelvollisuuksistaan - rikkaat, joiden rikkauden on luonut pääasiassa työvoima, joka on lähtöisin köyhältä ja keksiluokalta.

Kaiken kaikkiaan, jos tämän tarkoituksena on taata hyvinvointia, ei sitä voida silloin toteuttaa heikentämällä hyvinvointia heiltä, joilla se on hiuskarvan varassa muutenkin.

Entäs ne oikeat ratkaisut sitten?

Mitä allekirjoittanut on kirjoittanut, on tässä tilanteessa monia tapoja toimia.

Otetaan nyt kuitenkin kiinneluvuksi luku 2.

Esim. Kaksi tapaa hoitaa tämä asia: Oikea ja väärä.

Kuin myös kaksi näennäisesti vastakkaista periaatetta: ihanne ja todellisuus. Näistä ihanne (ja osittain todellisuus) on kansallisvaltio ja kansallisen edun ylläpitäminen. Todellisuutta taas edustaa kapitalistinen yhteiskunta joka olemme.

Eli miten voimme pitää kansallisen ihanteen, ja kansallismielisyyden huipussaan?

Siten, että me emme vain kunnioita suomalaista kansaa, vaan rakennamme yhteiskuntaa kansallisessa mielessä alhaalta ylöspäin - kansallismielisyys on demokratian lähtökohta, jolloin siis suurin kansallinen luokka on se jolla on oikeus olla eturyhmä.

Tämän periaatteen voi vaivatta yhdistää myös siihen toiseen seikkaan, että me ikävä kyllä elämämme kapitalismissa.

Kapitalismin eräs komponenntti on markkinatalous (jep, nämä eivät ole Täydellisen Järjestelmän yhteiskuntateoriassa toistensa synonyymeja), ja tämän jälkimmäisen lakeja voimme käyttää hyväksemme joko kapitalistia tai kansaa silmällä pitäen.

Näin ollen kaikki leikkaukset ja korotukset jotka syövät kansallista hyvinvointia sekä ostovoimaa ovat ehdottomasti kiellettäviä.

Markkinatalouden rattaat pyörivät ja pysyvät rasvoissaan kun kansalla on ostovoimaa!


Laskelma: Kehysriihen ratkaisut vievät palkansaajan ostovoimasta 300 euroa


Mutta jos kansa on kireällä, on se myöskin silloin ei vain pahoinvoivaa, vaan se ei myöskään ole laittamassa markkinatalouden rattaita taas liikkumaan - mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että lamasta ei ihan heti nousta. Näin spiraali jatkuu alaspäin, eikä nouse ylöspäin.

Tekstiviesti Hurstille: "Pitääkö mun tappaa itteni?"


Tällöin erityisesti esimerkiksi listaamani "nipistyskohdat" ovat suuria virheitä.

Nyt, voisimme kysyä että mitä, ja ketä varten, meidän oikein edes tarvitsee säästää?

Eräs suuri kapitalistinen valhe on siinä, että kasvun on oltava laajenevaa ja jatkuvaa, jolloin ei vain tappiollisuus vaan myös kaikki tasainen kasvu olisi muka pahasta.

Ei se ole, vaan sellainen väite on pelkästään kapitalistin ahneuden luoma harha, joka ei vain vedä ahtaaksi kansaa joka tekee työtä, vaan myös ahtaaksi kansan osuuden, joka lukeutuu pieniyrittäjiksi.

Mitenköhän paljon tämä on ollut taka-ajatuksena tässä kaikessa?

Vaan, nyt palatakseni vielä edelliseen kysymykseen, että mitä varten meidän on pakko edes tuollaisia säästöjä tehdä, kannattaa katsoa seuraavat linkit, niistä selviää miten paljon me olemme hakanneet rahaa taivaan tuuliin ja rajojen ulkopuolelle, auttamaan kaikkia muita kuin omaa kansaamme - siinä samalla myös valkenee vastaus siihen että miksi nyt rupeaa olemaan tarvetta säästöille:

Suomen osuudet Islannin, Latvian ja Kreikan lainoista sekä takausvastuusta Irlannin tukilainalle

Vuonna 2009 lainattiin Islannille 54 miljoonaa euroa. Vuonna 2010 Islannille sekä Kreikalle lainattiin yhteensä 498 miljoonaa euroa. Tänä vuonna (15.7. mennessä) on Kreikalle lainattu 496,5 miljoonaa euroa.

Kreikka-sovun hintalappu Suomelle: miljardi euroa


- Miksi emme odota että ne maksetaan takaisin?

Koska niitä ei koskaan saada takaisin.


PS. Palkitaaksen itsensä tästä hyvästä, ovat kansanedustajat vielä ottaneet ja korottaneet, meiltä palkkansa maksajilta kysymättä, palkkojaan sellaiset 8,1% (jep, luvut eivät ole väärin päin, tämä on mahdollista vain Suomen banaanivaltiossa). Voit ottaa asiaan kantaa seuraavalla adressilla:

Protesti KANSANEDUSTAJIEN 8,1% Palkankorotusta vastaan!


PPS: Vasemmisto otti ja erosi. Siitä pitää nostaa peukku. Enkä nyt edes tarkoita sitä, että "hyvä että siellä ei ole vasureita", vaan tarkoitan sitä, että he kantoivat vastuunsa ja nyt ensimmäistä kertaa tekivät sen minkä heidän olisi uskottavuutensa vuoksi pitänyt jo aikaa sitten tehdä; olla unohtamatta ensimmäistä rakkauttaan, eli työväen ja köyhän asiaa. Kokoomuksen poliittisesti korrektin salonkisiiven roolissa toimiminen jäikin sitten enää vihreille.

PPPS. Jos koit että tässä oli asiaa, jonka tulisi tulla muidenkin tietoon, suosittelen voimakkaasti että laitat tämän leviämään esim. sosiaaliseen mediaan (napit tekstin alapuolelle, mutta myös pelkkä linkin liimaus riittää).

Ei kommentteja: