tiistai 28. tammikuuta 2014

Porukalla Holhoushelvettiin: Kun Valtio Haluaa Päättää Kotiintuloaikasi

Hiljainen hetki suomalaisissa yökerhoissa ensi viikonloppuna

Tähän on taas sitten tultu. En tiedä mikä saa kukkahatut uskomaan, että ankea, holhottu ja tolkuttoman kallis maa - elää ja pitää hauskaa - olisi jotenkin tavoittelemisen arvoinen.

Esim. tällöin ratkaisu kaikkiin ongelmiin on haittavero. Tämä on hyvin normaali käytäntö mitä tulee vaikkapa alkoholiin.

Nyt, tiedän hyvin että veroilla varmasti on paikkansa, sillä voidaan melko turvallisesti sanoa että hyvinvointivaltio on ylipäänsä syy, miksi meillä on (ainakin vielä toistaiseksi) olemassa sellainen kuin keskiluokka.  Lisäksi heti perään on sanottava, että verojen määrä ja kohteet ovatkin sitten ihan eri asia. (Vasemmisto siunaa pankkien ja kansainvälisen kapitalistin pelastamisen, ja oikeisto verojen korotuksen jolla tuo ryöstö maksetaan. Lopeta kusetuksen tukeminen ja siihen uskominen. Kiitos.)

Ja tuon pohjustuksen kautta pääsemmekin taas ihmettelemään näitä, mitä idioottimaisimpia tapoja, "auttaa" taloutta ja ihmisiä. Holhoten, totta kai.

Nimittäin voidaan sanoa, että tämän viimeisimmän tempauksen myötä on tämä mainittu holhous mallissaan, jumalauta, kun aikuisille ihmisille pitää määrittää se koska he tulevat baarista kotiin!

Tälläisellä ei auteta ketään, paitsi ehkä joku kukkahattu voi saada kiksit vallankäytöstä.

Tällainen on ravintoloiden säädöshelvetti - IS listasi pykälät

Mitä sitten tulee musiikkiin ja yöelämään, sekä näiden yhdistämiseen, eli klubikeikkoihin, niin tässä tosiaan kohta ollaan siinä pisteessä, että seuraavaksi porukka juo vastahakoisen kiinnostuneena eestiviinoja kotonaaan, youtuben ääressä.

 Yökerhot hiljenevät Suomen alkoholipoliittisen holhouspolitiikan myötä vaarassa olevien ja jo menetettyjen työpaikkojen puolesta. Uhattuna ovat tuhansien ravintola- ja panimotyöntekijöiden, muusikoiden ja esiintyvien taiteilijoiden sekä lukuisten muiden toimialaan liittyvien ammattikuntien työpaikat.

Nyt, tätä tosiaan kannattaa miettiä, että ketä todellisuudessa hyödyttää tuhansien työttömien - työkykyisten ja työhaluisten - ihmisten lisääminen tähän maahan?

Tämä edellinen teksti siis osoitti sen, että aiotun orjatyölain läpimeneminen tietäisi sitä, että maamme olisi tilanteessa, jossa työttömyys olisi sama asia kuin rikos jonka johdosta joudut suorittamaan yhdyskuntapalvelua, ja koska kaikki vastikkeellinen raha on työtä, meinaisi se samalla sitä, että työttömäksi joutuessasi pääsisit nauttimaan kannustavasta euron tuntipalkasta (jep! euron). Samalla kun vangit saavat mahdollisuuden samaisella, "risusavotta & käpy"-työllä, jopa suurempaan palkkaan, kuin mitä vartijat voivat ansaita! Unohtamatta tietenkään kattoa pään päällä, ilmaista ruokaa, sähköä, opiskelu- ja harrastusmahdollisuuksia yms.

Silloin kannattaa varautua siihen, että joko pahvilaatikosta tai yömajasta heräilevä orjaluokan edustaja ehkä näkee tulevaisuutensa kirkkaampana, tai ainakin käytännöllisempänä, vaikkapa ammattikiakkoilijana. Mitä tahdon sanoa tällä on se, että kiakkovieraiden määrä voi tulevaisuudessa lisääntyä, sillä onhan se nyt kivempi tehdä pakkotyönsä vankilasta käsin, sillä silloin siitä voi saada edes inhimillisen palkan ja asunnon.

Tämän holhous- ja haittaverouudistuksen, sekä muiden viime aikaisten uutisten kohdalla, voimmekin vain todeta, että tässä maassa hallituksella ei voi olla todellista huolta työllisyyden suhteen. Eikä heitä hirveästi myöskään kiinnosta saada maan markkinatalouden rattaita pyörimään niiden luontaisella lubrikantilla, eli kulutusvoimalla.

Sen sijaan tämä paska heittäytyy potkuriin sopivasti muiden uudistusten kanssa, joiden avulla työväki riisutaan työvoimalakien antamista "aseista". Kaupan päälle saadaan sen sortin vitutus päälle, että veri purskahtaa korvista. Voi se tilanne viinaakin kysyä.

 (Liity tapahtuman facebook-yhteisöön linkkaamalla tätä linkkitekstiä)


PS. Ai niin, saatiinhan me sentään liennytykseksi lupa tilata oikein tuplaviski. Näillä veroilla onkin hienoa saada pari senttilitraa lisää, ja maksaa siitä saman verran kun kunnon lekasta. Mutta ajatus lienee tärkein, ja näin hyviä diilejä kelpaakin tehdä, etenkin kun toisella osapuolella ei ole valitusoikeutta.

Ei kommentteja: