torstai 10. lokakuuta 2013

"Mitä? Työttömyyskorvaus riittikin elämiseen yhdellä ihmisellä? Asialle on tehtävä jotain!" t: Kokoomus



Hoh-hoijaa.

Taas saatiin suomalaisen kansan pimeä puoli esille, kun media sopivan johdattelevalla otsikoinnilla teki temput harmaille massoille, jonka jälkeen saattoi kuulla pöyristyneitä parahduksia kuten: "Lempo soikoon! Nyt minäkin haluan elää vain 400€ kuussa Helsingissä!"

Tilannetta käytti hyväkseen myös, yllätys yllätys, Kokoomus - voi sitä kukkahattuisen hysterian ja kiimaisen opportunismin löyhkää mikä siitä nousi.

He olivat niin järkyttyneitä siitä, miten jatkuvasti nousevien työttömyyslukujen ja hintojen maassa, joku tulee toimeen työttömyyskorvauksella, joka hänelle lain mukaan kuuluu - ihan noin muistutuksena, ettemme ole suinkaan missään afrikassa - että asiaa varten oli pakko ryhtyä toimenpiteisiin.

Että olisivatko he kenties sättineet omia eturyhmiään, kuten esim. suurkapitalisteja siitä miten nämä ajattelevat enemmän pörssivoittoja, optioita ynnä muita vastaavia seikkoja, sen sijaan että keskittyisivät työpaikkojen ylläpitämiseen?

Eheei. Ei suinkaan.

Se ei ole ongelma, että kapitalisti ei kykene tarjoamaan työtä tai orjalleen edes orjan oloja, vaan se on ongelma että orjan olot ovat turhan inhimilliset.

Jopa niinkin inhimilliset, että tällä on aikaa notkua päivät leipäjonoissa!

Lopullinen Ratkaisu: Arbeit Macht Frei

Entä mitä ratkaisuja he ehdottelivat?

Jaana Pelkonen uskoo että syrjäytymistä estetään lisäämällä byrokratiaa - näin nuorisotyttömyyden aikana kuulustelijoiden lisääminen varmasti auttaa monia nuoria avunahkijoita. Ehkä he voivat työllistyä lopulta sossuntäteinä?

Suomen sossusta löytyi aukko: Nuorille jaetaan rahaa heitä tapaamatta


Eikä tietenkään unohdeta kokoomuslaista kuningasajatusta: ratkaistaan työttömyyskysymys orjatyöllä.

Näin eturyhmät voivat ensiksi potkia työläisensä pihalle, ja ottaa heidät takaisin orjina.

"Ei kukaan voisi ehdottaa jotain noin ihmisarvoa alentavaa?"

Eikö?

1100€/kk helposti sossusta: "Valitettavasti tämä on mahdollista"

"Rädyn mielestä yksi ratkaisu epäkohtaan voisi olla tuen jonkinlainen muuttaminen vastikkeelliseksi."

Ja että: "Valitettavasti tämä on mahdollista"?

Näin siis sanoo sentään Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty. Jumalauta, ja hänen palkkansa maksaa se kansa, jonka hyvinvointi on hänen mukaansa valitettavasti mahdollista!

Mutta minun on tykättävä siitä puolueen sisäisestä konfliktista, kun Pelkonen ajaa että tuki muutetaan entistä byrokraattisemmaksi, samalla kun toinen hyväntekijä taas manaa miten se jo nyt on liian byrokraattista!

Sillä jos nämä mädättäjät perustavat tuholaismaisen valtansa luokkajakoon ja hajota ja hallitse-strategiaan, on mitä suurenmoisinta jos he itse ajautuvat vastaavaan hajoamispisteeseen. 

Ja sitten vielä ne puheet siitä, miten työttömyystuki pitäisi saada vastikkeelliseksi.

Seuraavassa artikkelissa kuitenkin on todistetaan, että se on jo sitä:

Tuima.fi: 26-vuotiaalle sossusta ja Kelalta 1 050 €/kk pienellä vaivalla

- Riittää, että teet jotain tuen eteen.
Capiché?

Eräs mikä oli ominaista näissä jutuissa oli vääristelevä otsikointi, ellei jopa suoranaisen valheellinen. Ilta-sanomat joita pidän hyvänä uutislähteenä, syyllistyi tähän, eli suoranaiseen valehteluun sanoessaan että rahaa tulee käteen yli 1000€/kk - se oli suora valhe, jota ei korjattu lopulta edes otsikkoon. Mitä nyt mainittiin editoidun jutun lopussa, että todellisuudessa rahaa jää käteen 400€, millä sitten voi kuka tahansa laittaa elämän risaiseksi kuukauden päivät (muuten tuo kokonais-summa johtuu siitä, että asumiskulut ovat niin kalliit, mikä taas ei ole Tatun* vika, vaan heidän jotka ovat ne päästäneet tuon hintaisiksi).

Jos siis jonkun mielestä maassamme pitäisi köyhät pistää kaduille, niin suosittelen että he menevät siihen samaan Somaliaan menevään lentokoneeseen johon olen myös ohjastanut suvakit, anarkistit ynnä muut kukkahatut. Näin he nimittäin pääsevät nauttimaan anarkismista, somaleista kuin myöskin yhteiskunnasta jossa on täydellinen vapaus "vahvain selviytymiseen", ilman tuota hirvittävää altruismia edellyttävää hyvinvointiyhteiskuntaa - kaikkia sitä mitä he ovat ajaneet tänne!

(Puhumattakaan nyt siitä, jos vajaa 250 000 maamme työtöntä pudotettaisi tyhjän päälle - suosittelen siinä tapauksessa lukitsemaan ovensa, sillä taistelu eloonjäämisestä on alkanut, Luultavasti se olisi myöskin alkusoitto uudelle sisällissodalle).

Anti-Propaganda: Paluu Perusteisiin

Nyt, vielä tästäkin huolimatta on tullut jälleen kerran välttämättömäksi alleviivata erästä olennaista pointtia.

Työttömyyskorvaus ei ole palkka. 

Se on työttömyyskorvaus.

Mikä siinä on niin vaikeaa tajuta?

Ei mikään, sillä kokoomuslainen käsitys kaiken työn arvokkuudesta lähteekin siitä, että joku tekee ne työnantajalle joko ilmaiseksi tai mahdollisimman vähäisellä korvauksella. 

Tällöin kehitys jossa sitä yritetään rinnastaa palkkaan, jonka eteen pitää tehdä jotain (kuten nyt) on kehitys jonka päämääränä on orjatyön salliminen ja oikeuttaminen.

Mutta jos se rinnastetaan palkkaan, sitä tulisi saada työvoimalakien mukaisesti, muuten kaikki työ on riisuttava siitä kokonaan pois.

Älkää antako tuon kokoomuslaisten, ja yksinomaan riistokapitalistien etuja ajavien tahojen onnistua eksyttämään itseänne pois tieltä.

Sen sijaan uusi kehitysaskel joka vastaa kapitalistisen yhteiskunnan tämän hetkistä kehitystä, on kansalaispalkka, joka perustuu negatiiviseen tuloveroon. Vasta silloin kansalle on annettu reilut edellytykset siinä luokkasodassa, joka on tuotanvälineiden ja suurpääoman välillä. Jälkimmäinen tulee alas kun sen kivijalka, eli työtä tekevä kansa murtuu - sillä heistä on kiinni ostovoima, kuin myöskin voiton maksimointi.

Nyt, kun pysähdyt ja mietit asiaa kokonaisvaltaisesti, voit huomata että rikas suurkapitalisti ei yksin ole mitään, ei ostajana eikä omistajana, vaan hänen valtansa on aina hyötymistä enemmistöstä. Teollistumisessa tekninen kehitys johdatti porvarin käsittämään, että jos hän voi monistaa tuotannon, tietää se myös suurempaa mahdollisuutta voittoihin, ja tällöin kun hän antaa vähäsen tuottajille, hän voi itse pitää vielä valtaosan siitä kaikesta. Näin jokainen osapuoli voittaa, hän vain "vähän" enemmän.

Pidän poikkeuksellisen huvittavana sitä, miten tavalliset työväen edustajat, - vaikka olisivatkin kovapalkkaisia, kannattavat niitä todellisia loisia, joiden ylpeys on yhtä kuin lapamadon kunnia. He eivät ymmärrä, että vain matalasti palkatuilla työläisillä on jotain arvoa, ja että ne perseet joita he uutterasti vaativat saada nuolla, tulevat lopulta paskantamaan sellaisen satsin, joka edes heidän on vaikea niellä.

Tästä syystä voimme löytää kansaa rankaisevia suvakkeja niin oikealta, kuin vasemmalta. Jos jälkimmäinen nyt kuvittelee pelastavansa maailman avaamalla rajat jokaiselle, niin ensiksi mainittu avaa rajat jotta halpa työvoima tulisi korvaamaan kalliin - sen kotimaisen työvoiman (joka työttömäksi jäätyään kelpaa orjatyövoimaksi, ja on heidän kauniissa maailmankatsomuksessaan näin ollen "ansainnut paikkansa yhteiskunnassa").


* Tatusta puheen ollen, kannattaa lukaista myöskin tämä - sillä totta puhuen, on aika raflaava sattuma, että tämän Tatun jutut ovat kuin suoraan hyvinvointivaltion vastustajien propagandasta. Vähäsen kuten kuuluisat tarinat "ikuisesta juutalaisesta" ja "Siionin viisaiden pöytäkirjasta" löytyvistä suunnitelmista.

Sossu-Tatun tarina hämmentää - "Erittäin outoa"

Vaikka onhan tietysti kapitalisteillakin ihan oma "tatunsa", joka tunnetaan lausunnoistaan ja seuraavasta:

”Björn Wahlroosista tuli markkamiljardööri meidän kustannuksellamme”

Se taas, että kumpi näistä "loisista" on suurempi vaiva valtaosalle, jo valtansakin vuoksi, lienee enää retorinen kysymys.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Juutas Käkriäinen kirjoitti: Huvittavintahan on tässä se, että täysin unohfetaan mitä perustuslaissa on, se ei kuitenkaan merkitse kansanedustajille, hallitukselle ja muille julkisen vallan edustajille.

Ensiksi perustuslain 1lku, 2§ 3 mom. [b]joka MÄÄRÄÄ julkista valtaa noudattamaan lakia tarkoin eli julkisella vallalla EI OLE HARKINTAVALTAA missään asiassa vaan heidän on noudatettava lakia PILKULLEEN[/b].

2lku 9§ 1 mom. jokaisella suomen kansalaisella on perusoikeutena valita itse asuntonsa eli asumismuotonsa ja se millaisessa asunnossa asuu, [b]täten asumisen NORMITUS on perustuslain vastaista koska se rajoittaa perusoikeutta[/b].

2lku 18§ 1 mom. Jokaisella on oikeus valita työnsä, ammattinsa tai elinkeinonsa ja se on perusoikeus eli [b]KUKAAN EI VOI MÄÄRÄTÄ SELLAISEEN TYÖHÖN MITÄ EI HALUA TEHDÄ[/b], tällainen "määrääminen" loukkaa perusoikeuksiasi.

Kolme viimeisintä on parasta.

2lku 19§ 2mom. "[b]Lailla TAATAAN jokaiselle OIKEUS[/b] perustoimeentulon (työttömyyskorvaus)turvaan TYÖTTÖMYYSEN,TYÖKYVYTTÖMYYDEN (työkyvyttömyyseläke) ja vanhuuden aikana(kansaneläke) sekä lapsen syntymän (lapsilisä ja muut lapsen syntymisestä johtuvat avustukset) ja huoltajan menetyksen (lesken eläke jota saa myöskin alaikäinen lapsi).
Tossa alussa on selkeästi se, että LAILLA TAATAAN [b]eli lakia ei voida laatia sellaista joka estää esim työttömyyskorvauksen saamisen[/b] (toimeentulotuki ei ole työttömyyskorvaus vaan tuki muoto jolla katetaan mahdollinen vajaus).

2lku 22§ PERUSOIKEUKSIEN TURVAAMINEN.
[b]JULKISEN VALLAN [i]ON[/i] [i]TURVATTAVA PERUOIKEUKSIEN[/i] JA IHMISOIKEUKSIEN [i]TOTEUTUMINEN[/i][/b].

2lku 23§ Perusoikeuksita voidaan SÄÄTÄÄ LAOLLA sellaisia tilapäisiä poikkeuksia JOTKA OVAT VÄLTTÄMÄTTÖMIÄ SUOMEEN KOHDISTUVAN ASEELLISEN HYÖKKÄYKSEN samoin kuin vakavuudeltaan aseelliseen hyökkäykseen lain mukaan rinnastettavien, kansakuntaa uhkaavien POIKKEUSOLOJEN AIKANA( perusoikeuksia voidaan siis lailla rajoittaa VAIN JA AINOASTAAN POIKKEUSOLOJEN AIKANA, MUULLOIN EI)ja jotka ovat suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukaisia.

Nuo kaikki pykälät unohtaa ja sivuuttaa lakien säätäjät ja muu julkinen valta.