keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Välillä Myös Hyviä Uutisia!

Nyt kyse ei nyt ole vain siitä että kesä on tänään (ainakin meterologien mukaan) tulossa takaisin, vaan on myös muita uutisia jotka ovat valoisia ja lämpimiä!

Nimittäin nämä seuraavat uutiset ovat suuri parannus kansallisesti itsenäiselle ja sisäisesti vahvistuvalle Suomelle, mutta merkki otteen lipeämisestä, niin hajottamalla hallitsijoille kuin myös muille kansakuntamme mädättäjille.


Nyt, kun näin hyviä uutisia on tullut, onkin aika tullut samalla vastata erääseen kysymykseen, mikä varmasti nousee esiin, kun kerran aiemmin on esitetty lähes loputtomuuksiin piisaavia kriittisen naistutkimuksen aiheita (ja jos tarkkoja ollaan, on nämäkin hyvät uutiset sellaisia jotka ovat pitkälti naisista kiinni; he ovat niitä jotka käyttävät pääsääntöisesti aborttia ehkäisy- ja viihdekäytössä, ja ne ovat he jotka myös menevät naimisiin vain erotakseen - näin ollen hyvien uutisten aiheena on pitkälti se, että "naiset ovat naisellistuneet").

Ja se kysymys siis on, että etteikö mielestäni naisissa todellakaan ole positiivisia poikkeuksia?

Myönnän että totta kai se on mahdollista. Mutta vakioletukseksi on tullut se, että sikamaisempi sukupuoli onkin oikeasti nainen - tällöin on vain todettava, että luottamus on ansaittava ja olet feministi kunnes toisin todistat (olen huomannut, että naiset jotka eniten vaativat sitä, että luottamus on oltava vakiona, ovat heitä jotka todennäköisimmin eivät ole tai tule olemaankaan sen arvoisia).

Nainen haluatko sinä olla ylpeyden vaiko häpeän aihe?

Mitä sinä näet peilistä?

Eräs ongelma on se, että nämä feministit ovat onnistuneet vetämään retkusta myös ei-femakkonaisia. Sen he ovat tehneet niin, että he ovat istuttaneet tämän massakontrollia ylläpitävän "naisten solidaarisuuden" lähes jokaiseen naiseen. Tämän seurauksena nämä kaikista saatanallisimmat ämmät pääsevät kuin koirat veräjästä, samalla kun muut naiset sulautuvat osaksi heitä - he puolustavat syyllisiä asettumalla seisomaan samaan rintamaan, samat asut yllään. He tällöin pohjimmiltaan puolustavat näitä naisia vain siksi, että he ovat naisia; niin kuuluu tehdä jos haluaa olla "tasa-arvotietoinen".

Tämä feministisolidaarisuus on kuitenkin syynä siihen, miksi ennakkoluulot ja naisviha kasvaa, etenkin kun naisvihaksi luokitellaan se, että kertoo siitä pahasta mitä naiset ovat tehneet, samalla kun kuitenkaan varsinaista syyllistä tai tämän tekoa ei tuomita mitenkään.

Nainen joka ei tuomitse tuollaisia tekoja, tai joka ei sanoudu irti tuosta feministisolidaarisuudesta, tällöin antaa viestin että on itse samanlainen, ja kun kyllin moni näin tekee, on selvää että jokainen nainen antaa sen viestin ja täten koko sukupuoli leimautuu. Jopa ne jotka eivät ehkä sitä ansaitsisi.




Do you?

Feminismin vihollisryhmä numero 1. on miehet ja 2. kaikki naiset jotka eivät suostu jakamaan tuota missiota. Tästä syystä AIDOSTI itsenäinen ja vahva nainen on se joka on irtautunut feminismin joukkosielusta, ja asettunut takaisin osaksi ihmisyyden ykseyttä. 

Ei kommentteja: