lauantai 25. toukokuuta 2013

Tukholma-aiheinen Tietovisa!

Näin viikonvaihteessa onkin "hauska" vähäsen tietovisailla.

Aiheena on monikulttuurisuuden mekka ja moniarvoisuuden ylpeys: Ruotsin Tukholma.

Selvisi että näistä muslimien ja muiden ruotsalaisten mamujen järjestämästä tempauksesta syntyi suoranainen trendi Ruotsissa, sillä onhan se jo levinnyt moneen kaupunkiin.

Vähemmän kepeänä pointtina voidaan sanoa, että ensimmäinen selkeä sisällissota Ruotsia vastaan on syttynyt. Toiminta on erittäin tiedostettua, ja sen voidaan sanoa olevan sissimuotoista vallankumoustaistelua - syylliset istuvat maan hallituksessa, hajottamassa ja hallitsemassa kansaa, heikentäen sen vastustuskykyä. Näin ollen, eskaaltio on ollut vain ajan kysymys.

Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"

"Suurin piru on poliisi.
"He kohtelevat meitä kuin eläimiä. Käyttävät tarpeetonta väkivaltaa, lyövät." 

- Se on Ali Baba sellainen juttu, että jos sitä sytytellään ihmisten autoja tuleen, unohtamatta kouluja ja poliisiasemia, niin voi olla että sillä on seurauksia. Mutta eiköhän Ruotsin omat hanhiemot ja muut suvakit kohta korjaa tilanteen, ja anna poliiseille mukavat ja pehmeät tumput, joilla on hyvä silitellä näiden muslimien päitä. (Pitäähän sitä nyt vähäsen muhattien päästellä höyryjä pihalle! Emme vain ymmärrä sitä taantumuksellisina juntteina.)

Samoin, luulen että heille kotimaan, turvan ja keskiluokkaisen elintason ruotsalaisten verovaroista maksanut valtio on epäilemättä myös alistuttava, polvet vapisten ja pakaroita raottaen, myös seuraavaan vaatimukseen:


"Miksei hallitus sijoita tänne muutamaa miljoonaa ongelmien ratkaisemiseksi?"

Mutta eräs uutisissa esiintynyt, melko mielenkiintoinen pointti, oli se että eräänä Tukholman pääpiruna on toiminut suomalainen mies. 

Äkkiseltään joku voisi sanoa, että tässä haisee palanut, ja haudattu koira.

Pian ehkä joku suvaitsevainen voisi sanoa, että Astrid-täti oli oikeassa kun oli sanonut että maahanmuuttajien rikokset ja rötökset johtuvat siitä että he oppivat pahoja tapoja suomalaisilta.

Ehkä pian joku verisuonet ja kaulajänteen kireiksi pintaan huutanut viherpunainen mielensäosoittaja sanoo, että siinäs näette mitä suomalaiset juntit tekevät kun heidän junttileijonat eivät pärjää junttijääpelissä.

No, Fundamentti kuitenkin päättää esittää aiheen tiimoilta tietovisan, joka antaa valoa asiaan.

Seuraavassa tulee pidätetyn suomalaisen nimi.

Tietovisaa ei ole tehtykään niin kovin helpoksi, koska joukkoon on laitettu myös muita yleisiä suomalaisia nimiä.

A. Matti Virtanen
B. Ahmed Abdullrahman
C. Juhani Lahtinen

Oikein vastanneille annetaan kunniaa ja tunnustusta tarkkanäköisyydestä (sekä multikultirealismista).

Väärinvastanneet saavat (myös jatkossakin) monikulttuurisuutta.

Mitä tähän tietovisaan nyt tulee, niin voidaan sanoa että minulle kummasti tuli sen oikeasta vastauksesta mieleen se tannoinen tuntomerkkijupakka, jossa syyllisiä suoranaisesti suojeltiin kiinnijäämiseltä. Kiitos median massakontrollin noudattamisen.

PS. Jos nyt intouduit arvailemaan, niin kotitehtäväksi annan seuraavaan:

Man gets payout for not shaking woman's hand


Kysymys on että: Miten tuosta tullaan selviämään feminismin saudi-arabiassa, jossa taas ollaan tultu naisten ylivallan ja femdom-fantasioinnin kiimaisen realisoimisen kannalta yhtä mahdottomaan pisteeseen, kuin monikulttuurisuuden ja moniarvoisuuden kanssa?

On hyvin vaikea pitää tasa-arvoisena arvoja joissa nainen on saastainen, jopa sillä tasolla ettei häntä voi kätellä, ja toisaalta jos nainen on niin ylivertainen ettei edes vaaleaihoinen kantakansalainen voi katsoa häntä ilman, että se on mitättömän alamaisen virhe jota sanotaan "seksuaaliseksi häirinnäksi", ja myös jos hän ei katso, leimataan hänet silloin seksuaalivähemmistön edustajaksi: "tun homo, eikö nainen herätä kiinnostusta, kun et kerran edes vilkaise minua?" (Ja jotta en nyt liiaksi laittaisi hoksottimia hoksottamaan, sanon tätä ilmiötä ihmetteville vain sen, että feminismin tärkeänä tehtävänä ei ole tasa-arvo, vaan naisen ylivalta. Täten naisella on "oikeus omaan kehoonsa", ja sen käyttämiseen siihen, että hän voi aiheuttaa potkut "seksuaalisesta häirinnästä" miehelle, tai vastaavassa tapauksessa hän voi halutessaan kutsua sitä "modernin naisen flirttailuksi ja trendikääksi työpaikkaromanssiksi" - jolloin erottavana tekijänä on käytännössä vain se, että onko kyseinen flirttailja joko komea, vetävä tai vaikkapa pomo jolta nainen saa työetuja antaessaan käytännössä escort-tyylisiä palveluja hänelle).

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

1 Uskon suomalaisen median rehellisyyteen ja suoraselkäiseen uutisointiin.
2 Tiedostan valistuneesti että tukholman mellakat johtuvat SUOMALAISESTA henkilöstä.
3 Olem suomalainen.

Joten ei selvästikään ole rasistista sanoa että kyseinen paska-apina klaaneineen kannattaisi teloittaa julkisesti ja haudata sianruhojen sekaan...