perjantai 5. huhtikuuta 2013

Sairaat Talot, Hylätyt Ihmiset (Home Sick Home)

Taannoin Kiinassa paljastui syöpäkylien olemassaolo.

Niidenkään todellisuutta ei myönnetty heti, mutta kun kyseisen kattauksen luonnolliset seuraukset olivat jo liian suuret kieltää, piti ne myöntää.

Se, että monen kohdalla se oli liian myöhäistä, on vain tilastoja - eikö yhden kuolema ole tragedia, mutta massojen tuho, nimenomaan tilastoja?

Suomalainen vastine tälle on homeasunnot.

Allekirjoittaneella on sattuneesta syystä niistä kokemusta.

Tätä kirjoittaessa vuosien lusiminen ja roikkuminen päämäärättömissä asumisjonoissa on huipentunut parin kuukauden mittaiseen evakkoon. Sain kyseiseen remonttiin vielä pari, kolme bonuskierrosta, joten evakosta tuli pidempi. Remontin aikana käydessäni asunnolla ei enää ilma haise, mutta kurkku oli oitis kipeänä. Nyt puolestaan kun on tullut aika palata takaisin, on melko katkeransuloinen fiilis, sillä kämppä tuntuisi nyt hieman paremmalta kuin aiemmin, mutta ei vieläkään täysin ok:lta - sen pohjalta jota nyt olen siellä aikaa viettänyt. On paha sanoa että kääntyykö kaikki parempaan, vaiko alkaaka sama vanha helvetti uudestaan (vielä siivoiluja tehdään, asuntoa tuuletetaan rempan jäljiltä ja erään huoneen tapetit menevät vaihtoon). Tällä hetkellä varsinainen ongelmapesäke, eli keittiö ei enää haissut, mutta remonttien aikana saattoi koko kämppään levitä hometta ja pesiytyä mihin pesiytyikin - esim. koulut joita on remontoitu, ovat harvoin tulleet kerralla kuntoon. Asia jää nyt nähtäväksi, vaikka allekirjoittaneen usko on viety tälläisiin parannuksiin jo aikaa sitten. Ongelmana on mm. tutkimuksen saamisen vaikeus, sillä ne ovat kalliita, ja tälläiset ongelmat ovat niin yleisiä, että avun antamista vältellään koska näissä ei koskaan pääse halvalla, ei uhri, eikä he jotka ovat vastuussa.

Pahimmassa tapauksessa tämä johtanee siihen, että nyt ongelma on täydellisesti siivottu matonalle, ja sitä ei virallisesti ole - miksi olisi, jos oireistani ja keittiön kellarimaisen imelästä hajusta huolimatta mitään ongelmaa ei ollut?

Voit tietysti miettiä, että eikö kukaan jolla on aivoja laskea yhteen 1+1, todellakaan tajua ettei keittiöön kuulu imelää ja kellarimaista lemua josta tulee hengitysoireita ynnä muuta?

Asiaa ei koskaan olla mitattu, sillä viranomaisten mukaan siellä kyllä haisee jokin, mutta ehkä se on jokin ruuan haju? Olisi ihan näin suoraan sanoen, aika helvetin hienoa tietää, että minkälaisia ruokia kyseisen väitteen tekijä itse kokkailee?

Näin kuriositeettina tiedoksi, että kyseisen kommentin antaja on kaupunkini virallinen terveystarkastaja. Ja tätä kyseistä auttajaa sai ensin soitella viikko- ja kuukausitolkulla, kunnes hän lopulta suvaitsi tulla paikalle.

Kämppää hän nuuhki, mutta mittauksia ei koskaan tehty. Lapuissa luki käytännössä se että siellä haiskahtaa jokin.

Mikä on sitten tämän koko kertomuksen alkuperä?

Miksi keittiössäni ei voi(nut?) olla ilman hengityssuojainta, vaikka viranomaiset jotka viettävät siellä muutaman minuutin voivat sanoa että kaikki on täysin oikein?

Vuosia sitten kun muutin tuohon loukkoon - opiskelujen vuoksi, ja siksikin että tilaisuus muuttaa mitä parhaimpaan suureen kaupunkiin, pois ahdistavalta pieneltä pöndekylästä oli kuin karkaaminen henkireikää pitkin - oli luonnollisesti kaikki alkuunsa hyvin. Se oli asunto siinä missä muutkin.

Mutta kun aikaa kului, ihmettelin miksi minulla oli jatkuvasti olo että olisin tulossa kipeäksi. Kurkkukivusta tuli päivittäinen riesa, ja normaali olotila.

Sitten syy selvisi sattumalta, kun tiskipöydän sisäpuolelta löytyi pinta joka oli peitetty muovisella matolla.

Kun maton poisti, oli koko pian koko keittiö järkyttävän lemun vallassa.

Eli mitä oli tapahtunut, oli että jollain edellisellä asukkaalla oli vuotanut kraana tai putki tiskipyödän sisäpuolelle, ja tämä pinta oli sitten mädäntynyt ja ruvennut homehtumaan.

Asia oltiin korjattu ilmeisen pitkäjänteisellä tavalla. Kuten jokainen voi nyt nähdä.

Tämän löydön seurauksena kaikki  paikalla olleet saivat rajun pääsäryn, ja mikä pahinta koko keittiö jouduttiin jättämään siihen tilaan viikonlopuksi - sillä kuten sanottua, oli viikonloppu.

Remonttimiehet kyllä tulivat paikalla, ja oltuaan tuon katastrofin kimpussa, oli jokainen loppupäivän kipeänä.

Mihin tämä johti, oli lupaavaa, sillä nyt tiedossa oli remontti.

Mikä oli auttamattoman naiivi kuvitelma minulta.

Remontti oli megalomaaninen, ja kesti kuukausia.

Lattiat revittiin auki, ja keittiöön raahattiin kuivuri.

Mädäntynyt sisäpinta poistettiin, muttei mitään muuta.

Ja sitten keittiö oli ollut suljettuna kuukausia, ja kun lattian kosteus oli mitattu, pistettiin kaikki takaisin kasaan.

Mutta tämä oli piste mistä ei enää ollut paluuta.

Ihmettelin miksi en ole sen terveempi nytkään?

Päätin tehdä testin.

Pistin päiväksi keittiön oven kiinni.

Ja tämä järjellinen intuitio oli sikäli hyvä veto minulta, vaikka itse sanonkin, että nyt saatiin ainakin syy selville.

Keittiössä oli nyt ihan sama haju, kun siellä oli ollut kun alkuperäinen homepesäke oli löytynyt.

Niinpä niin, jos hometta ei poisteta, vaan se tiivistetään puhaltimia täynnä olevaan huoneeseen, se leviää koko tilaan ja ottaa sen omakseen.

Taas kutsuttiin remonttimiehiä, ja he totesivat saman minkä minäkin: haisee homeelle.

Minä tulin heidän kanssaan aina toimeen, samassa tilassa kun kerran vietettiin paljon aikaa.

Näinpä toinen heistä sanoi että eräässä toisessa kämpässä on ihan sama juttu; haju on tullut jäädäkseen, ja tämän voi vahvistaa uudet asukkaatkin.

Siispä oli seuraavan siirron aika.

Jolloin tulemme takaisin terveystarkastajakysymykseen, jonka vastauksen saattoi lukea jo ylhäältä.

Tilanne alkoi vaikuttamaan melko pahalta.

No miksi et muuta pois?

Luuletko etten ole yrittänyt?

Elän kaupungissa jossa on melkoiset asuntojonot, ja tietysti yksityisiä vuokranantajia joista sain juuri erinomaisen opetuksen tämän seikan yhteydessä - kiitos ja ei (eipä sillä että heiltä asuntoa saisi sen helpommin).

Ja nyt kun minulla ei ole mustaa valkoisella tilanteesta, on selvää että olen vain normaali henkilö joka kuuluu asuntoa hakevaan massaan - lottovoitto lienee vain hankalampi saada, kuin saada uusi asunto?

Samalla voimme nähdä korruption - terveystarkastaja joka vain kävi ylimalkaisesti nuuhkimassa, ei tee mitään muuta kuin hallaa.

Nythän jo terveystarkastajakin sanoo ettei siellä ole mitään hometta!

Oireeni taas täytyy tällä logiikalla olla vain ja ainoastaan keksittyjä, sillä eihän "ruuanhajusta" voi tulla kipeäksi?!

Olo alkaa olla nyt aika sama kuin muurin sisäpuolelle muuratulla vangilla

Yleensä en Fundamentissa tuo mitään järin henkilökohtaisia juttuja esille, samoin en mainosta persoonaani, sillä pyrin tuomaan viestin esille, enkä viestintuojaa.

Mutta tällä kertaa uskon että tarinani on jotain jonka kanssa en ole yksin.

Olen  tiedonjanoinen henkilö, joka uskoo faktoihin, intuitioon ja totuudenmukaisuuteen.

Tästä syystä olen päättänyt hankkia tietoa tilanteesta jossa olen, ja olen saanut havaita että tilanteeni on lähes identtinen muiden kohtalotoverieni kanssa.

Mutta jokaisen kohdalla tilanne on yhtä lohduton.

Homehyökkäys on kaiken lisäksi tehnyt uhreistaan yliherkkiä, jolloin uuden asunnon pitäisi olla yhtä kuin allergiatalon, sillä vastutuskyvystä on tullut yliherkkä kaikelle mikä vähänkään viittaa ilman epäpuhtauteen.

Tällöin ollaan jälleen helvetillisessä tilanteessa; on löydettävä uusi asunto, mutta myös sellainen joka on todella hyvä!

Jokainen voi odottaa sadistista, narisevaäänistä tuomiota: "Eikö sulle tämäkään kelpaa?"

Kun asunto johon on astunut, on väärä.

Joka tapauksessa, tämä on tilanne, ja kyse on todellisesta tämän hetkisestä epäkohdasta.

Eräs suuri jarruttaja (asiasta löytyy erinomaista juttua kirjasta nimeltä Home Helvetti) on vallitseva, viranomaisten tietämättömyys, kuin myöskin korruptio, jossa ehdoin tahdoin homeasunnon uhria pompotellaan, väheksytään ja syrjitään.

Ideana on käydä väsytystaistelua.

Se toimii, henkisesti ja fyysisesti nakerrettu ihminen joka nukkuu parvekkeella tai autossa rupeaa olemaan helppo vastus.

Kyseessä on rahakysymys - luokaton ja kustannustehokas rakentaminen, korjaaminen ynnä sellainen kaikki kuuluvat osaksi voiton maksimointia.

Tällöin myös ihmisten terveys tulee aina toiseksi tälläisissä kysymyksissä.

Voit kysyä nyt, että mikä se remontti sitten on, jolta olet evakossa?

Se ei ole homeremontti, vaan taloyhtiön taloja ehostetaan ja niihin suoritetaan putkiremontti (ja ei, en saanut silti kämppää vaikka vetosin putkiremonttiin, puhumattakaan että minulle oltaisi järjestetty siksi aikaa asunto).

Jos siis pääsen sieltä pois, niin silloin joku toinen pahaa aavistamaton asukas tulee tilalleni.

Tällä kertaa häntä odottaa noussut vuokra, asunto jossa on modernisoitu keittiö ja kylppäri, mutta hän ei osaa sanoa miksi hän tuntee itsensä päivä päivältä sairaammaksi. Täydellinen rikos.

Näin lopuksi vielä aion pistää hyvän linkin poikineen aiheesta esille (joista osa tulee myös linkkiluetteloon).

Homepakolaiset  (josta erityisen suositeltavia on lukea ainakin kohdat: myytit, hyvä tietää, oireet ja sairauksia ja tutkimustietoa)

Homeettomaksi siivous ja irtaimiston puhdistus (pdf)

Kosteus- ja hometalkoot

Unohtamatta adressia. Joka jokaisen tulisi täyttää, sillä jo seuraava asunto jossa olet, voi olla homeen raiskaama ja sitten sinä olet siinä kaulaasi myöden.

Home- ja kosteusvaurioista sairastuneet huomioitava


Meille jotka jo on "muurattu muurin sisään", on seuraava kappale omistettu - mitä muuta meillä muka on?


Ei kommentteja: