keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Operaatio 666 ja Kansakuntien Sirutus - päivitys!

Sain jonkin verran yhteydenottoja, liittyen otsikon aiheeseen.

Niiden aiheena oli seuraava uutinen - joka luultavasti leviää tälläkin hetkellä pitkin Facebookkia, tai sitten sen oli vain useampi ihminen nähnyt samaan aikaan:


Ei enää pankkikorttia: mikrosiru ihon alle?


Näinhän sen on määrä toimia; ensiksi sirua levitetään ja testataan, ja sitten kun kaikki toimii, voidaan ryhtyä siruttamaan.



Uutisen pohjalta selvisi mm. että sirua testataan brasilialaisessa koulussa, kun halutaan seurata oppilaiden liikkeitä. Mikä tarkoittaa sitä, että sirua voidaan käyttää ihmisten lähes täydelliseen kontrollointiin -  seuraaminen, ja sirun käyttö maksuvaluuttana mahdollistavat sen. 

Mutta jos edelliset olivat huono uutinen, niin hyvänä uutisena pidettäköön seuraavia:

- Tämä Savon Sanomien uutinen on noin vuoden vanha, arkistouutinen. Ja siinä pahaenteisesti seissyt:  Luottokunta uskoo niiden yleistyvän Suomessa jo ensi vuonna.- lausunto ei siis koske suomalaista siruttamista, vaan se tarkoittaa että etäluettavat maksukortit yleistyvänevät seuraavana vuonna. Lausetta kun edeltää seuraava lause: Askeleen tähän suuntaan ottavat etäluettavat maksukortit, joita ei tarvitse työntää kaupan kassan maksupäätteeseen.

- Aiemmin kirjoittamani juttu Amerikassa tapahtuvasta sirutuksesta (siitä myöhemmin lisää) voidaan myös tässä yhteydessä päivittää. Obama caren ohjelmistossa oli aloittaa, ainakin huhujen mukaan, siruttaminen 23.3.2013 (The New Health Care (Obama care) law H.R. 3590 Also HR 4872). Tämä olisi käytännössä ollut osa sitä samaa kokeiluohjelmaa, kuin ed. mainittu brasialialaisten koululaisten vastaava. Kuitenkaan näin ei käynyt, vaan lakiehdotus jossa tuota ehdotettiin joko peruttiin, tai sitä ei koskaan ollutkaan. Ehkä siinä lopulta kävi niin, että amerikkalaiset eivät suostuneet alistumaan tuolle suunnitelmalle, ja he pitivät siinä määrin meteliä, että lakiehdotus oli pakko muuttaa. Vaikkakin huhujen mukaan lappuun jätettiin optio, joka sallii että vapaaehtoisesti saa ottaa kyseisen sirun (mutta on myös olemassa osavaltioita jotka eivät hyväksy sirua alkuunkaan, jo eettisistäkään syistä). 

Kannattaa vielä se muistaa, että Pedon merkki ynnä muut profetiat vaativat oikeat olot toteutuakseen, ja nämä olot päättävät sen että lähteekö "tuomiokello" käyntiin. Samoin yleensä uskonnollinen valtavirta (etenkin vaikutteita saaneet vapaat suunnat) olettavat että paha perustaa maanpäällisen valtakuntansa eurooppaan, mutta sellainen ei ole ehdottomasti oikea selitys. Nimittäin iso osa ns. ilmestyskirjallisuudesta on kirjoitettu Amerikassa, ja amerikkalaiseen tapaan tietenkin Amerikka on se puhdas pulmunen, joka viattomasti seuraa tapahtumia sivusta. 

Summa summarum:

Nyt, voidaankin sanoa, että vaikka ihan kaikesta mitä nyt on tekeillä, emme voi olla varmoja, niin voidaan sanoa että ainakin tällä hetkellä massakontrollin huipentuma, eli operaatio 666 on stagnaatiossa. 

Kuitenkin uskon että siihen vaikuttaa pitkälti se, että ihmiset uskonnollisesta tai uskonnottomasta vakaumuksestaan riippumatta pitävät huolta ja meteliä yksityisyydestään ja oikeuksistaan, jolloin kansasta riippuvaiset päättäjät eivät saa vietyä kyseistä projektia eteenpäin. 

Joten tarkkaavaisena pitää pysyä, kuten aina ennenkin.

Vielä lopuksi Fundamentissa julkaistua lukemista aiheesta 666.

666


Ei kommentteja: