torstai 31. tammikuuta 2013

Feministiset Parisuhdemyytit Murrettu - JÄLLEEN!

Ei ole totta.

Minun on koko ajan pitänyt siirtyä uusiin aiheisiin, mutta näemmä tällä rintamalla ei näytä helpottavan kysyntä.

No, koska ainoa mitä meillä ei tarjota, on ei-oo, kuten osuuskauppias sanoisi -  menkäämme nyt uuden jutun pariin.

Aikaisempi uutinen oli seuraava, ja se raotti hieman valoa syille miksi naiset eroavat miehistään.


Tutkimus: Miehen kannattaa vältellä kotitöitä



Olin juuri tuon uutisen aikaan kuullut eräältä naiselta klassisen hölynpölyselityksen, joka oli kuin suoraan feministien ohjekirjasta: Naiset eroavat siksi niin usein miehistä, sillä miehet ovat väkivaltaisia juoppoja joiden kanssa ei kerta kaikkiaan voi olla.

Tuo heitto oli osavastauksena kysymykseen, että mitä teemme lapsille, jotka joutuvat kasvamaan rikkinäisissä perheissä.

Ensimmäisenä ratkaisuna oli ollut "miesten on tunnettava vastuunsa".

Hoh-hoijaa.

Naisella on seksuaalinen valta, ja täten nainen päättää kuka saa ja kenelle annetaan.

Tässä tapauksessa herää kysymys, että miksi sitten naiset alunperinkin valitsevat miehikseen "väkivaltaisia alkoholisteja", jos niistä sitten pitää erota?

5 pisteen vihje: Tauski. (Vaikken ihan osta tuota lukua, mikä lienee ns. vetoaminen sosiaaliseen todisteeseen, mutta silti epäilemättä Tauskilla käy silti parempi flaksi kuin keskiverto mattimeikäläisellä)

Naista on hyvin vaikea pelastaa itseltään, ja siltä että hän ajattelee alapäällään, eikä yläpäällään.

Naisen kohdalla tuota käytöstä ei tosin kutsuta sanoilla: "Se ajattelee munillaan".

Ei!

Vaan silloin "nainen tekee sen minkä sydän käskee".

Kiitos (feministinen) massakontrolli ja tuplastandardit tästäkin.

Joka siis haluaa apinamiehen, luultavasti saakin sen, sillä naiselle ei pariutuminen ole niinkään työn, kuin valinnan kysymys. Mutta ihan tiedoksi, että esim. simpanssien maailmassa tälläinen uros ei jää hankkimaan elatusta naaraalle. Eheei pirkkosuomiset! Arvatkaapas mitä se tekee? Se vahtii naarasta raskauden ajan, ja naaras hankkii ravinnon. Uroksen ei kuulu olla elättäjänä, tai naaraan työorjana jos seuraamme luonnonjärjestystä. Mutta kun pikkusimpanssi on pullahtanut maailmaan, lähtee tämä alfauros etsimään seuraavaa naarasta. Tässä asiassa vaikuttaakin olevan niin, että ihmislajin naaraat ovat ihan samalla fiksuuden tasolla, kuin simpanssien naaraat. Ihmislajin naaraat menevät halpaan siitäkin huolimatta, että nuo himoitsevansa apinamiehet todennäköisesti lähtevät astumaan seuraavaa hönttiä vapaaehtoista, kunhan kuulevat että nainen on pamahtanut paksuksi.

Kun taas vastavuoroisesti tulokset näyttävät, niin melko varma tapa päästä eroon perheestään, parisuhteestaan ja seksielämästään on naisten töiden tekeminen, ja kotitöiden jakaminen. Voipi käydä jopa niin, että tällöin se hyväuskoinen höppänä, joka on antanut naisen kupata resurssejaan, ja joka on toiminut tämän työorjana, on huomannut että se perheen apinanaaras onkin jo käsi toisella oksalla, mutta pitää vielä kiinni edellisestä. Sitten on turvallista päästää irti, kun avioero takaa auvoisen elämän ja puolet kupatun miehen valtakunnasta (tiedän tapauksia jossa itse asiassa tämä valtakunta on jakautunut niin, että nainen on jäänyt heidän yhteiseen taloon, mutta mies on etsinyt itselleen enemmän tai vähemmän mukavan itsemurhayksiön, mallia "Milhousen iskä").

Joten jos kerran naiset voivat valita kuka valitaan, niin he myös päättävät siitä kuka potkitaan pihalle.

Osasyyyllinen on helppo löytää:

Feminismi, joka on katkerien, peniskateiden ja narsistisen ämmien yritys saada naiset olemaan samassa sopassa heidän kanssaan, samalla kun puolet ihmiskunnasta demonisoidaan.

En usko NWO-salaliittoihin, mutta jos uskoisin, olisi feminismi heidän parhain juonensa koskaan.

Kapitalistithan saivat naiset polttamaan suffregattien kulta-aikoina siten, että heidän turhamaisuuteensa ja ylpeyteensä vedottiin: "Aiotko olla rohkea ja itsenäinen nainen joka polttaa, vaiko patriarkaatin alistama hieno leidi joka ei haise tupakille - valinta on sinun!"

Viimeisin uutinen onkin seuraava:


Mullistava havainto: Imuroivat miehet saavat vähemmän seksiä



Tämä on täysin luonnollinen jatke edelliselle uutiselle.

Eräs valtapeli mitä feministinen "dominatrix & slave"-yhteiskunta miehiin käyttää, on massakontrollin ase jossa käytetään hyväkseen äidin ja pojan välistä psykologiaa.

Tässä tapauksessa siis miehet ovat lähempänä kilttiä ja tottelevaista poikaa, jonka päätä silitetään kun hän tottelee ja mukautuu massaan, jonka suunta on kuin sattumalta naisen etu.

Tämän saavuttaakseen heidän tarvitsee vain kaapata äidin ja pojan välinen psykologia ja transaktioperinne, ja jatkaa kouluttamista siitä mihin äiti jäi. Mutta juuri tätä naiset eivät halua edes itse!

Vaan tämä siis tapahtuu sen sijaan että nainen olisi nainen, ja mies olisi mies sekä parisuhteen pää.

Se, millaisen naiset miehestä haluavat, ainakin jos tutkimuksiin on uskominen.

"Naiset rakastavat kilttejä ja kunnollisia miehiä sanoissaan, mutta vihaavat teoissaan" - XeimA

Entä mikä neuvoksi?

Olin ilahtunut kun luin kommenttiosiota, ja miesten reaktioita: "tämä pelleily loppu nyt tähän".

Se on oikea suunta.

Jos aiemmin oli epäilyttävää että nainen pitää miestä työorjanaan, jolle antaa palkkioksi seksiä (ja miehet ovat niitä epäromanttisia, ja tunteettomia paskapäitä?), niin nyt tämäkin diili on tullut entistä huonommaksi.

Nyt työorjalle ei suoda edes orjan elämää alkuperäisen diilin mukaan, vähän kuten Marx tuumaili kapitalismista - se orjuuttaa työläisen, mutta ei pysty edes tarjoamaan orjalleen niinkään ylevää elämää kuin orjan elämän!

Lainatakseni Ester Vilaria. 

"Miehet on koulutettu ja ehdollistettu naisten toimesta, kuten Pavlov ehdollisti koiransa tulemaan orjikseen. Kompensaationa työstään miehille annetaan tilapäinen käyttö naisen vaginaan."

"He käyttävät lapsia panttivankeinaan kontrolloidakseen miestä. "

"NAISET eivät ole sorrettuja olentoja, vaan he ovat tyhmiä ja laiskoja, tunteettomia ja ovelia. He kouluttavat miehet järjestelmällisesti jo lapsesta alkaen omien tarkoitusperiensä mukaan – työorjikseen. Nainen käyttää SEKSIÄ kiristyskeinona, jolla hän pääsee nauttimaan miehen työnteon hedelmistä, työnteon, jollaiseen hän on itse liian veltto ja johon hänen älynlahjansa eivät riittäisi. Nainen ei synnytä lapsia suinkaan rakkaudesta lapsiin (sillä niin suuriin tunteisiin hän ei yleensä kykene) – vaan voidakseen sitoa miehen lujemmin itseensä antamalla tämän mielettömälle orjuudelle muka syvemmän tarkoituksen."
""Mies, joka ei hallitse näitä taidonnäytteitä, jonka rahantulo vähenee, on "epäonnistunut" ja menettää kaiken: vaimonsa, perheensä, kotinsa, elämänsä tarkoituksen - kaiken turvallisuuden" 

"Armoton kohtalo on järjestänyt niin, että tätä viimeistä ryhmää, köyhimpiä miehiä, kaiken lisäksi käyttävät hyväkseen kaikkein vähiten viehättävät naiset. Sillä koska naiset edellyttävät mieheltä aina vain rahaa ja miehet naiselta vain ulkonäköä, paremmin ansaitsevat miehet sieppaavat aina haluttavimmat naiset".


Ja juuri tälläistä sairautta vastaan maskulismia tarvitaan.

Feministit voivat itsekehun tuoman liikutuksen kirkkain silmin vannoa tasa-arvon nimeen, mutta kun totuus rantautuu, heistä muuttuu jonkinlaisia synkkiä fuurioita joiden todellinen luonto paljastuu sanoissa: "Feminismissä ajetaan naisten oikeuksia ja tasa-arvoa, eikä miesten! Miesten pitäisi itse pitää huolta omista asioistaan."

Nyt, vielä näin lopuksi kommentoin erästä pointtiani.

Moni varmasti kiinnitti huomiota termiin "parisuhteen pää", joka saattoi kalskahtaa melko raamatulliselta, mutta jos nyt katsomme sitä lauselmaa realismin silmin, emmekä feministisen distortiofiltterin lävitse, emme voi välttyä ajatukselta:

Mitä jos se ei ollutkaan käsky, vaan yksinkertaisesti käytännön ohje onnistuneeseen parisuhteeseen!"

Feministien parisuhdekäsitys onkin hieman kuten hyeenoiden maailma: Niillä esiintyy testrosteronimyrkytyksen saaneita kontrollinaaraita, jotka ovat aggressiivisia ja dominoivia uroksia kohtaan, ja joilla jopa on "feikkipenis", eräänlainen biologinen strap on joka tanassa ne hyppivät urosten selkään. Ja vaikka tuskinpa tuolla on hirveästi eroa normaaliin feministin ruokakuntaan ja sen tottumuksiin, tarina opettaa että tuo epätavallinen eläinkunta ei ole sen parempi yleiskuva yleisestä luonnon tavasta toimia uroksen ja naaraksen suhteen, kuin feministien propagandakaan.




PS. Ja mitä tulee parisuhteen uudelleenharkintaan, niin kannattaa lukea myös viimeisin naisten seksuaalisen vallan ehostaminen manipuloinnilla-uutinen:


Näin pidät miehelle mykkäkoulua oikeaoppisesti



Koska mikään ei sano "rakkaus" niin kuin henkisellä väkivallalla juurrutettu väärintekemisen pelko. - Hauvakukka

Olen hyvin varma että tälläisiä "kuinka manipuloin paskat pihalle miehestäni"-ohjeita on naisille myyty jo pitkään.

Siinä onkin vaikea sanoa, että onko suurin osa naisista psykoja joille tuo on tehty kysynnän ja tarjonnan lakina - onhan tuollaiset nyt merkkinä äärimmäisen epäkypsistä naisfantasioista.

Vai onko tuo kaikki osana aivopesua, joka on pilannut suuren osan naisista?

Paitsi heitä kunnioitettavia naisia, jotka eivät suostu olemaan kaupan, ja joita voidaan pitää huomisen toivona jo tänään?

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

AND SO SAY WE ALL!!!

Muuta ei tästä voi sanoa, valitettavasti!

blogini