lauantai 13. lokakuuta 2012

Wiherkoski vs. PMMP

Otetaan nyt näin viikonlopun kunniaksi pienimuotoinen katsaus tapaukseen, joka tuntuisi olevan monelle sangen selvä.

Itse pidän tapausta ongelmallisena, taitelijana ja muusikkona. Kuin myöskin poliittisena toimijana.

Muistan jo peruskouluajoilta, kun en suostunut kirjoittamaan "liian raakaa" mutta sisällöltään ja muuten perusteiltaan oikein hyvää ainetta uusiksi, vain siksi että tyylisuunta ei ollut opettajan mieleen. Myöhempinä vuosina sama itsepintainen ja ahmamainen asenne on enemmän tai vähemmän pysynynyt mukana. Ja tästä samaisesta syystä on helppo sympateerata muita alan henkilöitä, sillä pohjimmiltaan taide on tehty (vain) omalle itselle; se on itseilmausta, ja fanit ovat vain heitä jotka siitä pitävät, mutta jotka eivät ole sen tekemisen motivaatio. Se, miten paljon PMMP tuohon kategoriaan mahtuu on yksi lukunsa - totta kai, sillä tämä kohu tuskin vähentää ainakaan heidän medianäkyvyyttänsä.

Vaan, mennäänpä katsomaan tapausta. 

Lähtökohtana on että PMMP esitti kappaleen, ja tämä akti sitten uhmasi järjestäjätahon päätäntävaltaa.

Jos kappaletta ei saanut esittää siksi, että se oli tapahtuman järjestäjän mukaan jumalanpilkkaa, niin tällöin:
A. kappaletta ei saa esittää koska se oli jumalanpilkkaa
B. jos se taas ei ole sitä, sen saa esittää koska kiellon ehdot eivät täyty.

Kappaleen sanoituksista on paha sanoa suoralta kädeltä että edustavatko ne kategoriaa A. vai B. Biisin nimen merkitys voi muuttua biisin kontekstissa, ja onkin kokonaan oma aiheensa päättää kyseinen seikka.

MUTTA, tapahtuman järjestäjä oli yksityinen taho ja Aamulehden jutun mukaan: "PMMP:n laulajat kertoivat yleisölle, että heitä oli kielletty esittämästä Jeesus ei tule oletko valmis -kappaletta. Yhtye kuitenkin esitti kappaleen."

Nyt, jos sinä järjestät piltillesi syntymäpäiväkekkerit, ja nimenomaan sanot että et halua "Tyrät rytkyy ja pakarat paukkuu"-pakettia, johon kuuluu mies- ja naisstrippari, sekä tuubi silavaa, unohtamatta kliimaksia alá Simo Salmisen pornolaulu, niin mitä sanoisit jos esittäjät kuitenkin niin tekisivät? "Aamulehden lukijan mukaan solistit olivat sanoneet, ettei pyyntö ole aiheellinen ja se on vastoin sananvapauskäsitystä." Tai "No pitäähän teidänkin muksujen joskus SE oppia".

Eli sori, ei saa minun hyväksyntääni. Tilaajalla on oikeus saada sitä mitä tilaa, ja vaikka esiintyjä olisi kuinka suuri diiva tahansa ei maailma silti ala ja lopu sen mukaan mikä hänelle sopii.

Se, mitä The Doors teki  The Ed Sullivan Showssa on jotain mikä jää rokin historiaan, tämä ei.

Ja vielä yksi juttu.

Mediapeli ja massakontrolli on eräitä tässä blogissa tarkasteltuja ilmiöitä.

Miten moni tiesi että tämä tapahtuman järjestänyt, yksityinen taho, on perussuomalainen kunnallisvaaliehdokas? 

Ja totta kai koska kyse on heistä, on kyse myöskin automaattisesti "yhteiskunnan vihollisesta numero yksi".

Unohtamatta sitten vanhaa kunnon Jeesus Kristus vastaan Muhammed islamilainen-vastakkainasettelua.

Jälkimmäinen uhmaa surutta kaikkia länsimaisia, oli ne sitten liberaaleja tai konservatiisivia arvoja, mutta jälkimmäinen ryhmä ei siitä arvoloukkauksesta ole kuitenkaan moksiskaan. Paitsi tietenkin silloin arvoloukkaus on pahasta, jos kyse on siitä että joku on niin ilkeä että sanoo esimerkiksi Muhammedia pedofiiliksi tai terroristiksi, mikä on tietysti täysin kohtuutonta ja suvaitsematonta sanoa miehestä joka kihlasi 6 vuotiaan lapsen, lapsen jonka lopulta nai 9 vuotiaana. Ja julisti seuraavat sanat:
9:5. Kun rauhoitetut kuukaudet (islamilaisen kalenterin 1., 7., 11. ja 12. kuukausi) ovat kuluneet, tappakaa uskottomat missä heitä tapaattekin, vangitkaa ja saartakaa heidät ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he katuvat, pitävät rukouksensa ja antavat almuja, antakaa heidän mennä rauhassa. Allah on Anteeksiantava.
9:29. Taistelkaa niitä Kirjan ihmisiä (juutalaisia ja kristittyjä) vastaan, jotka eivät usko Allahiin ja viimeiseen päivään, eivät pidä kiellettynä sitä, mitä Allah ja Hänen profeettansa ovat kieltäneet, eivätkä ota uskonnokseen totuuden uskontoa (ts. islamia). Taistelkaa heitä vastaan, kunnes he maksavat nöyrinä veronsa.
Lopuksi todettakaan vain se, että tässä tapauksessa on yllättävänkin monia tasoja.

Siispä, katso kenen joukoissa seisot!

Lopetusbiisinä legendaarisen Babylon Whoresin kappale Somniferum. Kyseessä on parhaimpia kotimaisia bändejä koskaan; kuuntele jos et usko.

Ja vaikka se ei ehkä suoranaisesti nyt liity itse aiheeseen, niin vuotuiseen ajankohtaan kylläkin: "And when the summer turns to fall I'd stay with you/ Watching the leaves turn gold and grey outside your room"


Ei kommentteja: