torstai 25. lokakuuta 2012

4 Ohjetta Jotka Sinun On Tiedettävä Ennen Kun Äänestät

1. Äänestä puoluetta.

Et voi äänestää henkilöä ja/tai asiaa, jos et ota huomioon puoluetta joka lopulta päättää (termi on ryhmäkuri) sen mitä edustaja ajaa ja tekee.

Joskus yksittäinen ehdokas voi antaa kantoja, jotka voivat yllättää hänen puolueeseensa nähden, mutta edellä mainitusta syystä se ei välttämättä merkitse mitään. Parhaimmillaanhan voikin käydä niin, että kyse on sitoutumattomasta ehdokaasta, jolloin ollaan aika lähellä ajatusta henkilön äänestämisestä.

Joskus puolue ja ehdokas ovat melko luotettavassa tasapainossa. Mieleen tulee tämä eräs kokoomuslainen nousukas, naispuolinen yrittäjä joka on klassinen esimerkki pienestä yrittäjästä jolle on kusi noussut päähän (vain suuryritykset ja suurpääoma merkitsevät kun kyse on kapitalismille omistautuneesta puolueesta), ja nyt kuvitellaan olevansa tukevasti seisomassa alamaisten harteilla. Tämä kyseinen muurahaiskuningatar on myöskin kunnallisvaaliehdokkaana, ja tästä syystä en laita nyt mainostukseksi hänen nimeä tai sivustoaan tähän yhteyteen, mutta kerron vain tämän esimerkkinä. Kyseinen nainen nimittäin oli kirjoittanut blogitekstin jossa antoi ohjeet kuinka palkataan orjatyövoimaa, ja miten se tehdään mahdollisimman helposti. Eräs hänen teemojaan oli se, kuinka "Helsinki tarvitsee yrittäjyyttä ja nuorten aktivoimista"  - eli juuri sitä mitä hän ajaa, luokkasotaa. Suomeksi siis kokoomuslaista yrittäjyyttä, jossa valtio maksaa orjille "palkat" (virallinen ja kuvaavampi nimi on ylläpitokorvaus - se ei eroa mitenkään siitä kuinka maaorja sai syödä tuottamastaan sadosta ettei kuollut nälkään), ja nämä orjat tekevät ilmaiseksi sitten yrittäjälle työt, joka saa pitää heidän tuottamansa lisäarvon sekä voitot joita työ on tuottanut! Tämä olkoon esimerkki jostain mitä kukaan 99% kansasta kuuluva ei halua äänestää.

Toinen puolue jonka katoaminen maailmasta, tai ainakin Suomesta, eli Vihreät (eko/ego-stalinistit) luultavasti omaa aivan samanlaisia hazardiehdokkaita, joiden kohdalla paras on että heitä ei äänestetä, mutta että heidän sijastaan ääni menee ehdokkaalle ja puolueelle joka vähintään estää lisävahinkojen synnyn, ja parhaimmassa tapauksessa saa aikaan jotain voitollista.

Summa Summarum: Kokoomuksen tarjottimella olisi työväen reserviluokan orjuuttaminen ja häikäilemätön hyväksikäyttö, porvarin voitoksi (kannattaa muistaa että työttömyys on kapitalistisen järjestelmän sisäänrakennettu säätelymekanismi, ja sen luonnollinen sivutuote), veronmaksajien rahoilla. Kun taas Vihreiltä löytyy vastauksena kaikkiin ongelmiin mm. veronkorotuksia, ja mitä pääkaupunkiseudulle tulee, niin myöskin ruuhkamaksuja. On siinä tavallinen kansalainen kummissaan, kun hän käy tuottamassa voittoa kapitalistille, jonka edustajat junailevat ilmaistyövoiman puolesta, samalla kun sitten hän saa maksaa vielä siitäkin hyvästä että joutuu seisomaan ruuhkamassa, matkalla töihin tai sieltä kotiin. Autossa, jonka on hankkinut työnsä hedelmillä, mutta jota ei saisi enää edes käyttää maksuerien lyhentämiseen.

2. Älä anna tunteiden, massakontrollin tai leimojen vaikuttaa päätökseesi.

Internetissä vierailleet ovat saattaneet huomata, että esim. Perussuomalaisia dissataan paljon. Usein tämä on täysin perusteetonta, ja täysin tunnepohjaista: "persut on natsi isäm maa puolustajia!!!1 ROFL!"-ulinaa, jolla ei ole minkäänlaista faktuaalista pohjaa. Kyseinen lauselma ei ole fakta, vaan 100% subjektiivinen mielipide.

Vapauta siis mielesi ja toimi oikein. Tämä esimerkki ennen kaikkea siksi, että moni tuntuu päivitelleen miten saa vaalikoneessa tulokseksi paljon perussuomalaisia, vaikkapa  esim. demarien lomassa - tällöin hänen pitäisi tehdä se mikä todella ajaa asioita ja arvoja, eikä toimia joukkosielun tavoin, ja jättää äänestämättä sitä asiaa jota oikeasti ajaa.

Elämme maailmassa jossa on intentioiden sota, ja moni haluaa sinut ajamaan omaa asiaansa, mutta pysy sinä rehellisenä itsellesi ja totuudelle. Jos sinä siis saat vaalikoneessa
persun ykkösehdokkaaksesi, sinun on syytä tarkistaa oma kantasi ja tulla ulos kaapista. Muuten voimistat heitä jotka alistavat sinua ajamaan omaa tehtäväänsä.

Myös kuntavaaleissa, toisin kuin eduskuntavaaleissa, ei pienten puolueiden äänestäminen välttämättä ole myöskään huono idea. Tärkeää on keskittää äänet hyvän puolesta, ja pahaa vastaan.

3. Vaalikoneet ovat hyviä keksintöjä.

Käytä mielellään useampaakin, ja varmistu ehdokkaastasi.

4. Käytä intuitiota täyttämään tyhjät kohdat.

Vaikka edellä sanottiin että tunteilla ajattelu ei ole hyvä tapa, on tämä ohje näennäisesti sen kanssa ristiriidassa.

Kuitenkin intuitiolla ja tunnepohjaisella ajattelulla on selvä ero; tunteet ovat pinnallisia, intuitio syvällistä.

Jälkimmäinen auttaa täyttämään tyhjän kohdan, kun kaikki muut keinot on käytetty.

Muista, ettet saa antaa massakontrollin vaikuttaa intuitioosi myöskään.


Ei kommentteja: