lauantai 31. maaliskuuta 2012

Velkakello

On lottovoitto syntyä Suomeen - sillä eihän muuten tälläistä velkaa olisi varaa ottaa, saati maksaa (etenkin Kokoomusta äänestävä kansa, puhumattakaan Kokoomuksesta itsestään tuntuu uskovan tämän): Velkakello (löytyy myös nyt linkkiluetelosta) on palvelu, joka sisältää laskurin, joka näyttää paljonko valtiomme velkaantuu, mutta myöskin sen, paljonko sinä olet velkaa! 


Nyt, systeemin ei ole tarkoituskaan toimia ja sen ovat isommat jo tajunneet joten he voivat pelehtiä miten pelehtivät. He tietävät että kaikki raha on velkaa, ja sitä on jo niin paljon ettei sitä voitaisi maksaa edes - ja kuinka voitaisikaan, sillä jo raha jolla se maksettaisi olisi velkaa.



Mutta tämän kaiken ylläpito vaatii tiettyä kosmetiikkaa ja muodon vuoksi toimimista.

Sillä minkä he itse ovat ymmärtäneet, on siinä, että tämä peli on helppoa heidän pelata, sillä he ovat niitä joilla on valta luoda rahaa ja päättää kuka sitä saa ja miten paljon!

Miksi sitten pitää nostella veroja?

Siksi että tämä teatteri jatkuisi, ja etteivät fasadit kaatuisi.

Kansalliskeskeisen valtion sijasta, joka tulee kansaa vastaan ja jonka kuuluisi laskea huimaa vero-osuutta tälläisissä tilanteissa (ainakin tilapäisesti), etenkin korkeasti verotuista kohteista jotka suoraan vaikuttavat kaikkeen - kuten polttoaineet (bensa tällä hetkellä 1,70€/l vaikka siitä on jo 10% etanolia, ja 80% veroja!) me osoitamme olevamme kansainvälisiä ja syydämme rahaa kreikkaan ja pankkiireille. Mikä on pelkästään loogista, etenkin kun jo muutenkin kalliin ruuan hintaa pitää verottaa jotta edes hieman voitaisi kompensoida menetettyä varaintoa.




Tässä aiemmassa tekstissä kirjoitin seuraavaa:

Eli valittavana on malli, jossa suomalainen maksaa alle 3,5€ veroja päivässä, jotta saa työttömäksi jäätyään laillista tukea (ei olla laskettu esim. liiton rahoja) joka on ylitse tuon maksetun summan.

Aika hyvä sijoitus.


Mutta entä Kokoomuksen eurotakausmalli?


Siinä kansalainen maksaa päivässä lähes 30€ veroja, eikä luultavasti koskaan tule enää näkemään niitä rahoja uudestaan! Ei silloin jos jää työttömäksi, ei silloin jos on työssä, eikä luultavasti Kreikassa hänelle myöskään tarjoilla moisesta lahjoituksesta lasillista Ouzoa lämmikkeeksi (mikä on hyvä, inhoan aniksen hajua ja makua).

Eli mikä ratkaisun pitäisi olla, olisi se siinä, että tälläisissä asioissa valtio tulisi kansaa vastaan, eikä juoksisi sen rahojen kanssa kohti kankkulan kaivoja.

Kapitalismin Korrektion lain mukaisesti, me olemme kapitalistisessa maailmassa riippuvaisia määrätystä voitosta ja suhdanteista (mikä on entisestään syy panostaa hyvinvointivaltioon!), ja tällöin oikopäätä degrowth-aatteeseen sukeltaminen ei ole edes mahdollista edes,

Meidän tulisi siis optimoida valtion veropolitiikkaa vallitsevan tilanteen mukaisesti.

Pääoman tulee levitä kansallisesti ja nousussa lamasta, onkin lääkkeenä pitää kansallinen vastustuskyky, sekä suorituskyky (ostovoima) korkealla. Tämä merkitsee sitä, että firmat pysyvät pyörimässä, ja että porukalla on varaa tukea tätä kehitystä.

Mutta nyt niin oikeisto, kuin vasemmisto ovat molemmat oikeassa ja väärässä samaan aikaan!

Jos politiikot ja päättäjät ovat tällä tasolla metsän näkemisessä puilta, niin ei ihme jos ahdistettu kansa uskoo johonkin elitistiseen, NWO-salaliittoon, joka ohjaa näennäisesti vastakkain aseteltuja puolueita, ja kansa ostaa sen kaiken kuin se olisi menossa pois muodista! 

Me olemme kaikki samassa junassa, ja meidän ainoa mahdollisuus on toimia näin, ymmärtäen ettei mitkään määrät maailmoja syleilevää ituhippiunelmointia, eikä kylmän kovaa voittoja maksimoivaa ja viidakonlaein elävää kapitalistia voida päästää valloilleen, vaan meidän on aloitettava maailman pelastaminen yhdestä valtiosta joka astuu ulos maailmanlaajuisesta hulluudesta!


maanantai 26. maaliskuuta 2012

Johtiko Islam Gandhin Murhaan?

"Toisen miehen terroristi, on toisen miehen vapaustaistelija" kuuluu sananlasku.

Gandhinhan nyt jokainen tietää.

Mutta ehkä harvempi tietää miestä joka murhasi hänet.

Kyseessä on intialainen hindutva-aktivisti Nathuram Vinayak Godse.

Kun tälläistä tapahtuu, tulee ensimmäisenä mieleen että "maailma on täynnä hulluja, murhaajia ja sellaisia joiden ei olisi pitänyt edes syntyä" - tappaa nyt suuri hyväntekijä ja ikoni kuten Gandhi.

Hieman vastaavat ajatukset kävivät minullakin mielessäni miettiäessäni asiaa.

Itse en puolusta moista käytäntöä. Ja eikö Kainin tie ole joutua karkoitetuksi ja asemaan jossa joku aina perii sen vähänkin minkä luulit omistaneesi?

Vaan tämä asia on jotain mikä kannattaa katsoa syvämmältäkin. Me tiedämme, että historia toistaa itseään, ainakin jos sen antaa toistaa.

Ensimmäisenä lähdemme katsomaan, että kuka oli kyseessä kun puhumme Nathuram Godsesta, miehestä joka vielä kouluaikoinaan kunnioitti Gandhia syvästi ja joka vielä ennen murhaa kumarsi hänelle.

HUOM: Tämän tekstin ei ole tarkoitus ylentää murhaajaa, eikä nollata Gandhin saavutuksia tai edes persoonaa. Tämä voi sen sijaan tuoda tietämättömille vaikeuksia asennoitua, ja tiedonjanoisille monta ahaa-elämystä, jotka eivät silti välttämättä ole helppoja hyväksyä. Todellakin, eikö suvaitsevaiseksi itseään sanova ole kaikkein suvaitsevaisin kun hänen kantansa on ainoa dominantti ja muut samaa mieltä?

Kuka?

Mies oli siis intialainen aktivisti, sen lisäksi että hän oli myöskin kansallismielinen mies joka kuului olettettavasti ainakin kahteen eri järjestöön, jot ka olivat nimihirviöt Akhil Bharatiya Hindu Mahasabha - joka erityisesti oli noussut vastarintaan muslimien nousua vastaan, ja Rashtriya Swayamsevak Sangh, puolisotilaallinen ja oikeistolainen kansalaisjärjestö, joka tosin väitti Godsen eronneen heistä 30-luvulla. Ensiksi mainittu tuki Gandhia tämän kansalaistottelemattomuuden promotoimisessa, mitä tulee brittimiehitykseen, mutta Naturam itse ei tosin uskonut Gandhin väkivallattomaan vastarintaan - eräs perustavanlaatuinen syy miksi hän päätyi siihen mitä teki.

Lisäksi, ennen kun hänet leimataan väkivaltahulluksi, aikansa äärioikeistolaiseksi, niin pitää muistaa että hän silti vastusti kastilaitosta (lounasti avoimesti eri kastisten kanssa rikkoakseen kastijärjestelmän ja kuului anti-kastiorganisaatioihin), piti hyvänä Gandhin vertailevaa uskontotutkimusta ja toimintaa, jossa Gandhi saattoi rinnan käyttää niin kristittyjen, muslimien kuin hindujenkin kirjoituksia - mutta ongelma oli siinä, että Gandhi ei, kuten eivät nykyisetkään suvaitsevaiset, uskaltanut käyttää muslimeille ei-muslimimateriaalia kun taas suvaitsevaisille hinduille hän saarnasi käyttäen muslimien materiaalia! On selvää ettei tuollainen ole reilua, tai todellista suvaitsevaisuutta vaan takuulla raivostuttavaa kenelle tahansa. (Todellakin, tämä saattoi tapahtua hindujen temppeleissä, joissa luettiin Koraania, mutta ei koskaan niin päin että moskeijoissa oltaisi luettuja gitoja).

Ja hän myöskin oli myöskin toimittaja, joka kirjoitti lehteen (Hindu Rashta 9/7/1947) viestin muille Intian kansalaisille (suomennos minun) :

"Veljet! Meidän äitimaa on hakattu palasiksi. Kotkat ovat repineet hänen ihonsa kappaleiksi. Hindunaisia raiskataan keskellä katuja. Miten kauan me suvaitsemme tälläistä? On häpeä miten hindulaisten lakshien on elettävä omassa maassaan kuin he olisivat pakolaisia. Minun sydäntäni polttaa raiskatut naiset."

Samoin, hän tunsi Gandhin ja hän tunsi myöskin ihmisiä joiden puolesta heidän molempien piti taistella. Kun Gandhi oli ryhtynyt nälkälakkoon pakistanilaisten oikeuksien puolesta, sanomanaan "hindut laskekaa aseenne". Mies kertoo ettei milloin voi unohtaa päivää, tuota paaston päivää kun köyhä hindu tuli Gandhin tykö ja sanoi: "Minä lasken aseeni sillä en halua kuolemaasi omalletunnolleni, vaan minä pysyn kotonani perheeni kanssa (muslimialueella".  Mutta tuona yönä Godse kertoi vierailleensa tuon miehen tykönä, ja sai nähdä miten koko tuo miehen perhe oli syvän järkytyksen vallassa: muslimimellakoitsijat olivat tuolloin tappaneet hänen ainoan, 8 vuotiaan poikansa. Nyt, tuo aseensa laskenut mies jolla ei ollut mitään millä puolustautua noita muslimipetoja vastaan, heitti kuolleen poikansa elottoman ruumiin Godsen käsille ja sanoi, täynnä pohjatonta katkeruutta ja murhetta: "Ota, ja vie tämä veri sinun mahatmallesi ja kerro hänelle, että jos hän enää koskaan menee paastolle, hän saa päättää sen - ei juoden appelsiinimehua, vaan lapseni verta!"

Tämä on se mies joka murhasi Gandhin.

Mies joka muuttui vihaksi ja päätti ettei hän voinut enää antaa Gandhin elää, vaan hänet pitäisi teloittaa niin, että se on tapahtuma jossa todistajat näkevät kuka teloittaa ja kenet.

Näistä saaduilla vauhdeilla pääsemmekin sitten varsinaisiin syihin jotka voivat järkyttää maailmankuvaasi ja valmiiksi annettuja totuuksia mitä tulee tapahtumiin, ja ihmisiin. Ideoihin ja ilmiöihin.

Syitä.

Siispä, mitkä ovat syyt siihen että hän murhasi Gandhin?

Ensinäkin, merkittävimpänä syynä lienee se, että hän tiesi täsmälleen sen minkä me tiedämme tänään ja minkä niin moni kansakunta joutui kokemaan käytännössä, on uhka nimeltä Islam.

Se ei neuvottele, vaan se lähtökohtaisesti ja jopa uskonnollisena opinkappaleenaan (Jihad) on luonteeltaan arabinationalistinen ja äärimmäisen imprealistinen uskonto joka ei neuvottele vaan hyväksyy daar es salaam:in - "rauhan talon" vasta kun kaikki ovat sille alamaisia, sitä ennen he ovat jatkuvassa, passiivisen tai aktiivisen sodan tilassa joka on nimeltään daar el har  "sodan talo".

Nathuram Godse ymmärsi tämän uhan. Sota intiasta ei ollut vain brittejä vastaan, joiden vallan alla he olivat, vaan heitä uhkasi samalla uusi ies, joka olisi vieläkin sortavampi ja joka totalitaristisempi. Ja se oli Islam.

Gandhi, kaikella kunnioituksella, ei ymmärtänyt tätä.

Godsen kääntyi häntä vastaan koska hänen mukaansa Gandhi antoi liian helposti ja liian monessa asiassa periksi muslimeille, ja tämä oli hänen mukaansa ei vain vastoin kansallista etua, vaan suoranaisesti jopa epäoikeudenmukaista omaa kansaa kohtaan. "Paastoaminen kuoliaaksi"-taktiikkaa koitettiin käyttää liian monessa kysymyksessä vastauksena.

Eräs anti-kansallinen piirre ja suoranainen rikos josta hän syytti Gandhia oli Intian jakaminen - tila jossa siis maa jaettiin muslimien Pakistaniin ja hindujen Intiaan. Kansallisessa mielessä tälläinen kulttuurillinen yhtenäisyyden menetys ei ole hyvä asia, vaikka toisaalta ei täysin pahakaan sillä se takaa oma reviirit. Heikkoutena tässä oli kuitenkin se sama mikä oltaisi myöhemmin huomattu, eli jatkuvat kollektiiviset yhteenotot ja kansallinen jakautuminen. Kansallisessa yhteiskunnassa pitäisi olla aina yksi dominoiva arvo, etenkin mitä tulee uskontoon. On selvää ettei islaminkaltainen uskonto jota voidaan verrata luonnevikaiseen häirikköön joka luulee että lempeys ja hyvät käytöstavat häntä kohtaan on joko merkki hyökkäystilaisuuden avautumisesta tai vastustajan heikkoudesta.

[Olisi poliittisesti epäkorrektia lisätä edelliseen se, että Islam on maailman syöpä, tai jokaisen kansan ja kulttuurin lihansyöjäbakteeri - ollut ja tulisi aina olemaankin. Sen sijaan annan esimerkiksi kuvia jotka sanovat enemmän kuin 1000 sanaa. Nämä kuvat eivät osoita kauheuksia joita Islam on saanut aikaan, tämä osoittaa sen mitä kaikkea olisi voinut olla: Afganistan 50- ja 60-luvuilla, ja sitä voi verrata tämän päivän Afganistaniin ja todeta mihin suuntaan islamisoituminen on vienyt kehitystä]

Lyhyesti, Nathuram Godse näki väkivallan yksinomaan itsepuolustuksena ja selviytymistaistelun välineenä selkeää uhkaa vastaan.

Tai kuten eräs minun ja myös yllättäen Godsenkin lukema kirjoittaja ja hengellinen henkilöhahmo, Swami Vivekananda kirjoittaa kirjassaan Jnana Yoga (suomennos minun) :¨

"Tällä linjalla muhammedilaiset olivat parhaita; jokainen askel jonka he ottivat eteenpäin oli tehty miekalla - Koraani toisessa kädessä ja miekka toisessa: "Ota Koraani, tai sinun on kuoltava; ei ole valinnanvaraa!" Sinä tiedät historiasta kuinka ilmiömäinen oli heidän menestyksensä; kuuden sadan vuoden ajan mikään ei voinut vastustaa heitä, kunnes sitten tuli aika kun heidän tuli itkeä pysähtymistään. Niin tulee olemaan myös muiden uskontojen laita, jos he seuraavat samoja menetelmiä. Sellaisia vauvoja me olemme!"


Mutta välikysymyksenä voidaankin nyt kysyä, että eikö silti Gandhi ole tässä se joka suvaitsevaisuudessan oli myös hengellisesti oikeassa ja että hänen toimensa ovat opetus myös länsimaisille kuten kristityille siitä mitä Jeesus tekisi?

Hyvä kysymys.

On totta, että Raamattu puhuu pasifismiin viittaavista asioista. Eräs niistä on posken kääntäminen, mutta se ei ole suinkaan ainoa esimerkki tai kannanotto. On sanottu että käännä toinenkin poski merkitsee peräänantamattomuutta ja sitä että et anna vastustajan provokaation aiheuttaa sinussa tarvetta menettää sijantiasi ja liikkua hänen tahtomaansa suuntaan (tuohon aikaan läimäytys poskelle oli haaste, ja yleensä se siis vielä päätettiin vielä läiskäsemällä toiselle poskelle). Ja tuohon aikaanhan oli määrättyjä tapoja, jotka löytyvät jokainen tuon kyseinen kohdan yhteydestä.

Tämä nimenomainen poskikohtahan liittyi siihen, että ylemmässä yhteiskuntaluokassa oleva löi alempaan luokkaan kuulunutta "rystypuolella". Näin ollen, mitä tuosta seurasi, oli että seuraavaksi ala-arvoisemman arvo olisi kohonnut kun loukkaaja olisi joutunut lyömään tätä avarillla. Jeesus käytti aika paljon, kuten alkuseurakunta yleensäkin, tuollaisia aika nokkelia ja viisaita keinoja mennä eteenpäin. Jeesuksen aikana, tai juuri hänen jälkeensähän oli myös kilpaileva messias, "Tähden Poika", nimeltään joka sitten käytti zeloottien* lahkon mentaliteettia ja vittuunnutti roomalaiset oikein urakalla. Ne pisti suoraan fyysisen kapinan pystyyn, ja kohta kävi kuten Jeesus sanoi: temppeli pistettiin maan tasalle. Tätä edelsi se, että kapinalliset olivat jokainen linnouttautuneet sinne (jouduttuaan ensin perääntymään, kun roomalaisiahan tuli jatkuvasti lisää), heillä riitti kyllä hyvin aineksia olla siellä, mutta ongelma tuli kun roomalaiset otti juutalaisia orjia ihmiskilvikseen ja tulivat läpi. Tätä seurasi se, että porukka teki joukkoitsemurhan, ja eloonjääneet saivat vähemmän mairittelevan kunnian kapinoinnista.

(* = Nämä lahkothan ovat kiehtova osoitus siitä miten historia toistaa itseään; fariseukset olivat hurskastelevia hyväntekijöitä, mutta samalla irvokkaan omahyväisiä ja tekopyhiä - aivan kuten meidän aikamme suvarit ja kumppanit. Saddukealaiset taas olivat maallistuneita, porvarillisia roomalaisten kanssa kansainvälisiä suhteita sovittelevia yläluokan edustajia - Kokoomus. Sitten oli vielä undergroundryhmittymiä, kuten erämaahan korruption maailmasta poistunut veljeskunta eli essealaiset ja sitten tietysti zelootit, ne joihin Judas Iskariotin sanottiin kuuluneen, he olivat kutakuin sama kuin meidän aikamme väkivaltaan valmis äärioikeisto tai äärivasemmisto.)

- En sano tietäväni tämän oikeaa laitaa, ja en nyt aio myöskään mennä asian tulkintaan tämän enempää, vaan tuon esille muutamia mielenkiintoisia ja opettavaisia kohtia.

Tiedän että tietyt vastaanämpyttäjät riemastuvat ja alkavat nyt ottaa vastakkainasetteluksi vaikkapa kristittyjen miekkalähetystä (jos tuo edellinen vastaus ei kelvannut).

Nyt, jokainen voi itse tulkita oliko ristiretket raamatullisia vaiko peräti uskosta luopumista? Sen tiedämme, että ainakin eräänä syynä niihin olivat jälleen kerran muslimit, jotka olivat valloittaneet Jerusalemin itselleen ja vallitsivat sitä tyrannien elkein (he tappoivat sinne matkanneita kristittyjä pyhiinvaeltajia, joten katolisen kirkon kosto oli sen suhteen ymmärrettävä).

Mutta katsotaan alkuperäistä Taivasten Valtakunnan ilmoittamista:

10:7 Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle.' >> Jakeen lisätiedot
10:8 Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.
10:9 Älkää varustako itsellenne kultaa, älkää hopeata älkääkä vaskea vyöhönne,
10:10 älkää laukkua matkalle, älkää kahta ihokasta, älkää kenkiä, älkääkä sauvaa; sillä työmies on ruokansa ansainnut.
10:11 Ja mihin kaupunkiin tai kylään te tulettekin, tiedustelkaa, kuka siellä on arvollinen, ja jääkää hänen luokseen, kunnes sieltä lähdette.
10:12 Ja tullessanne taloon tervehtikää sitä.
10:13 Ja jos talo on arvollinen, tulkoon sille teidän rauhanne; mutta jos se ei ole arvollinen, palatkoon teidän rauhanne teille takaisin.
10:14 Ja missä teitä ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuulla, lähtekää pois siitä talosta tai siitä kaupungista ja pudistakaa tomu jaloistanne.

Voisiko sen enää sanoa tuota selvemmin?

Toinen pointti, ja tähän paremmin sopiva pointti on apostoli Paavalilla. Tältä juutalaisuudesta kristillisyyteen kääntyneeltä innokkaalta apostolilta on peräisin se kuuluisa iskulause kuin: "Ei esivalta turhaan miekkaa kanna".

13:3 Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen;
13:4 sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee.

Tämän pointin todella moni "hengellinen suvaitsevainen anarkopasifisti" unohtaa.

Emme me elä täydellisessä ja idealistisesti moitteettomassa maailmassa, vaan päinvastoin, siksihän hengellisten pitää pyrkiä herättämään ja valaisemaan heitä jotka vaeltavat pimeydessä!

Kyse on rauhan lisäämisestä ja rakentamisesta, mutta ei siitä että sen rakentajat annetaan uhreiksi heille jotka tekevät elämästä helvetin!

Suomi on kristillinen valtio, ja nämä ohjeet sen on syytä muistaa myös sille invaasiota yrittäviä tahoja vastaan.

Kristillinen valtio epäilemättä ei ole sellainen joka siis olisi kiinnostunut valtaamaan muiden maita, vaan se on maa joka kuin leijona puolustaa omiaan! Katsoka tarkkaan mitä ne tahot edustavat, jotka promotoivat aseistariisumista - kyllä vai ei, kannattavatko he suvaitsevaisuutta vihamielisiä vieraita arvoja ja uskontoja kohtaan? Entä omien terveiden arvojemme täydellistä poispyyhkimistä?.

Kristinusko ei ole niinkään ensisijainen valtiouskonto, vaan se on jotain mikä alkaa ja päättyy yksilöön, joka on osana yliuniversaalia kokonaisuutta. (Vaikka allekirjoittanut pitääkin kristillisyyttä aitosuomalaisena uskontona, jonka tulisi olla se virallinen uskonto ja kansallisen arvokysymyksen vastauksena - se on ollut siitä saakka uskontomme kun maamme on ollut itsenäinen ja kuuluu olennaisena osana perusarvoihimme! Ne puheet joistain ruotsalaisten ja venäläisten esi-isiemme palvomista saunatontuista ja pökkelökannoista jätän omaan arvoonsa ja sanon: emme me nyt missään Afrikassa ole jossa fetissien kanssa tarvitsisi pelata!)

Kyse ei tässä myöskään ole siitä, että nationalismissa mentäisi niin pitkälle että yksi kansa tehtäisi niinkään ylivertaiseksi muihin nähden, vaan pikemminkin kyse siitä ettei tämä maa ja valtio ole ainakaan huonompi kuin joku muu maa, vaan vähintään yhtä hyvä! Tällöin niin uskonnon kuin kansalaismielisyyden irvikuva on Islam, jonka rajattoman verenhimon ja valloitushalun uhriksi ei ole velvollisuus joutua yhdenkään kansan, eikä edes kansalaisen! Tällöin isänmaallisuus josta puhun on kuin terveet rajat, ja immuniteetti, vastaan jotain mikä leviää kuin taudinaiheuttajat kohti uutta uhriaan, tai elintilaa mitä kyseinen kasvain vaatii kasvaakseen. Ja tätä luonnollisesti edesauttaa sairaudenlietsojat ja vapaat radikaalit entisestään.

Entä sitten ne muut seikat joista hän syytti Gandhia? Seuraavat perustuvat Nathuram Godsen omiin selvityksiin. (Jotka löytyvät pääsäntöisesti selvityksestä nimeltä Nathuram Godse: Answer to the Charge Sheet)

- Yksinjohtajuus. Gandhille eivät sopineet muut kuin hänen omat mielipiteensä, ja täten hänen seuraajiensa oli pakko hyväksyä hänen erehtymättömyytensä. Tällöin vain Gandhin päätös siitä mikä on oikein ja mikä on väärin, on se minkä mukaan muidenkin tulee mennä. Kansalaistottelemattomuus-liike eteni ja perääntyi yksin ja ainoastaan sen mukaan mitä Gandhi päätti. - Toisaalta, vahvan ja päättäväisen johtajan ei tule ollakaan tuuliviiri, mutta kompassi kylläkin.

- Gandi ei ollut silti omaperäinen ideologiassaan mitä tulee totuuteen ja väkivallattomuuteen, vaan Godsen mukaan ne eivät olleet mitään "uutta tai omaperäistä" vaan olivat jokaisessa vastaavassa liikkeessä läsnä. Vaan itse asiassa hän piti Gandhia itsepetoksen vallassa olevana, ja sanoi että se väkivallattomuus jota hän ajaa, johtaa kanssakansalaisiaan levottomuuksien ja väkivallan uhriksi. [Vaikka pitää sanoa tuosta alkuperäisestä argumentista se, että vaikka olisi ollut muiden idea tai ei, niin ei pyörää ole pakko keksiä uudestaan; Gandhi vain osasi "ajaa" tuota pyörää paremmin kuin muut].

- Omasta kansasta piittaamattomuus ja Islamin syleily. Tämä on luultavasti se suurin epäkohta kaikista. Tämä ei ole edes niinkään mielipidekysymys josta voidaan keskustella, kuten nuo muut, vaan tässä on pohjalla faktuaalisia tapahtumia. Itse asiassa Gandhi oli ilmeinen ja suora muslimien tukemisessa. Tähän kuului mm. All-India Muslim League:n avoin tukeminen, pan-islamilaisen Khilafat-liikkeen tukeminen, Arganistanin amiraatin tukeminen ja hyväksyminen tämän hyökättyä Intiaan, Swami Shraddhanandn murhasta vaikeneminen kun tämä joutui muslimin surmaamaksi, Mappilan mellakoissa tapahtuneen joukkomurhan/pakkokäännytyksen kieltäminen missä muslimit surmasivat massoissa hinduja jotka eivät alistuneet, eikä sympatiat All Muslim Leagueta kohtaan lakanneet näiden taas kerran surmattua hindulaisia Direct Action Day:na! [Täytyy sanoa, että jopa allekirjoittaneen kunnioittava kuva Gandhista saa tässä melkoisen särön! Tuollainen on äärimmäisen törkeää, ja suoranainen lojaaliusrikos johtajalta seuraajiaan kohtaan]

- Gandhi yhdisti intialaiset, vain jotta voisi samalla erotuksen veitsellä jakaa heidät jälleen. Kuten hän sanoi:  "Tänään muslimit ovat ottaneet yhden osan kansakunnastamme. Huomenna sikhit voivat vaatia itselleen Punjabia. Uskonnot on jälleen jaettu kasteihin. Lahkot alkavat vaatia alalahkoja! ... Miksi edes taistelimme yhdistyneenä brittejä vastaan jotta saavuttaisimme itsenäisyyden, emmekä erikseen?"

Nyt, tässä on myöskin jotain mistä niin usein Fundamentti paasaa: Ottakaa oppia historiasta.

On selvää että vastaava suvaitsevaisen pelkuruuden, ja toisaalta suoranaisen epäoikeudenmukaisen kohtelun nimissä menevä maailmanparantaminen, joka maksoi Gandhille hänen elämänsä (ja monille muille intialaisille todennäköisesti heidän elämänsä) on jotain mikä elää vielä tänäkin päivänä.

Ja on selvää että vallitseva politiikka tietysti tekee, oikeastaan monessa asiassa (myös täysin ansaitusti) Gandhista ikonia, mutta myös heidän omaa ikoniaan. Mutta kuten tämä selvitys paljasti, niin siinä asiassa: Jäljet johtavat sylttytehtaalle.

Mikä myös pahinta, että se mistä Gandhia syytettiin - eli omiensa unohtaminen, tapahtuu meille meidän valtion ja sen päättäjien toimesta!

Rauhaan kuuluu yleensä määrätty harmonia, ja harmonia tarkoittaa tasapainoa, ja se mistä varoitan on disharmoniaa, vakavaa dialektiseen konfliktiin ajavaa epätasapainoa.

Lopuksi vielä aiheesta dokumenttin pätkä.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Itä-Helsingin Lapset - Rikastettu!

Heti näin alkuun minun on toivotettava hyvää rasisminvastaista viikkoa kaikille!

Katsotaankin, että miten sitä juhlistettiin itäisessä Helsingissä.



Mitä voin sanoa?

Että tässä on niitä todellisia moniosaajia, sillä heidän lahjakkuutensa näkyy jo nuorella iällä?

Nyt, eräs kysymys mikä nousi heti, omahyväisten ja omaa kansaansa vihaavien suvaitsevaisten suista oli  - EI suinkaan minkäänlaisen myötätunnon osoittaminen kiusattua suomalaista poikaa kohtaan - VAAN: Eihän siinä ollut rasistiset motiivit taustalla? Eihän tässä nyt vaan olla rassissmeja.

Mamu-jonnet kiljahtelivat olevansa "afrikkalaisia". Eli he alleviivasivat erotusta suomalaisuuden ja oikean alkuperänsä välillä. Ja mokuttajat ja suvarit, vaikka teiltä saa kaikenlaista odottaa, niin älkää edes yrittäkö väittää että se olisi kantasuomalaisten opettama tapa.

Miten kauan suomalaiset pakotetaan tähän itsepetokseen?

Eikö muka ole täysin selvää, että nämä täyteen uhrimentaliteettia pumpatut, ja toisaalta etuoikeutetun vähemmistön omahyväisyyttä uhkuvat rikastajat ole hyvin tietoisia asemastaan?

Etenkin kun ne tuovat sitä esille tälläisissä tilanteissa?

Miten paljon sitä pitää hieroa (tai hakata) naamaan ennen kun se ymmärretään?

Ja mikä vaivaa näitä suvaitsevaisia? Eivätkö he todellakaan näe ongelmaa siinä, että he toisaalta markkinoivat itseään suurina hyväntekijöinä, jotka ovat "niin suuria ihmisiä" että suvaitsevat näitä tänne haalimiaan pikku-talebaneja ikään kuin he eivät voisi koskaan ylettää tämän suvaitsevaiston, "yli-inhimillisiin" moraalistandardeihin, mutta samalla nämä empatian ammattilaiset ovat kylmän tunteettomia niitä suomalaisia kohtaan jotka tässäkin tapauksessa ovat niitä todellisia uhreja?!

Sanon sen nyt: Nämä suvarit ovat vähintään yhtä ällöttävä ilmiö, kuin tämä video, sillä he eivät tee mitään uhrin hyväksi ja päinvastoin he vääristävät oikeutta sen minkä pystyvät!

Eikä kyse ole vain valikoivasta, egoistisesta myötätunnosta, jossa oma eturyhmä nähdään ainoana sen arvoisena, vaan kyse on myöskin kiusaamisen estämisestä.

Kyse on vastakkainasettelusta, ja oman ryhmän suoranaisesta vastustamisesta välikäden kautta.

Tämä heidän vaikenemiskampanja, ja poliittisesti korrektin massakontrollin harjoitus on saanut aikaan jo runsaasti pahaa.

Nyt en puhu vain huolimattomasta maahanamuuttopolitiikasta. Puhun siitä, että tälläisten asioiden ennaltaehkäisy ja käsittely puuttuu, kuin myöskin uhrien auttaminen - oikeasti riippumatta heidän rodustaan ja sukupuolestaan, vieläpä nyt kun kyseessä pullea suomalainen poika, joka ei ole edes mediaseksikäs.

Miten moni tuomitsi muuten sanojen kuten "homo" ja "läski" käyttämisen haukkumasanoina? Suvarit ovat ryhmä joka voi toisessa lauseessa pitää homoja palvonnan kohteenaan, joiden haluihin jokaisen on ei-vain-mukaduttava-vaan-alistuttava, mutta toisaalta heti toisessa lauseessa suvari käyttää tuota nimitystä kirosanaan.

Esim. Astrid Thorsilla, joka on suoranainen käärmeiden äiti mitä tulee tälläisiin kysymyksiin, oli pokkaa sanoa että suomalaiset opettavat mamut huonoille tavoille? Mitä muuta se on kuin uhrien syyllistämistä! Se, femakot, on pahoinpideltyjen ja raiskattujen naisten syyllistämistä. Ei se, että kytätään sanooko mies työpaikallaan rasvaisen vitsin, vaan se että ei keskitytä ns. supersolmuryhmään, siihen vähemmistöön joka antaa enemmistön seurauksista. Se on myös suoranaista resurssien sabotointia, sillä näin järjestystä ylläpitävät tahot ovat hajaantuneina, sen sijaan että he voisivat ensiksi eliminoida suurimmat ongelmat. Ja ihan näin ohimennen, joka pohtii että mitä ryhmää mahdoin tarkoittaa tässä raiskauskysymyksessä, hän voi löytää sen seuraavasta tilastosta.

Ja mitä olen nähnyt tätä netissä käsiteltävän, on yllättävää että mokuttajat ja suvaitsevaisto toteaa "kiusaaminen on tuomittavaa", eli he noin YLEISESTI "tuomitsee kiusaamisen", mutta eivät ERITYISESTI tätä tapausta; "emme me ole puolueellisia, olemme vain valikoivan oikeudenmukaisia".

Syynä on vain se, että tämä todistaa että väitteet maahanmuuttajien harjoittamasta väkivallasta on jälleeen kerran osoitettu toteen heidän itsensä kautta. Jos muslimit ovat siitä oivallisia, että kukaan joka katsoo heidän "sivistys lisää suvaitsemattomuutta"- tai "mestatkaa ne jotka väittävät Islamia väkivaltaiseksi"- mielenosoituksia, ymmärtää että siinä ei paljoa tarvitse sanoa heitä vastaan, sillä he ovat itse paras todiste siitä mistä maahanmuuttokriitikot puhuvat. Samoin, tässä tapauksessa kiusaajat itse laittoivat todistusaineiston nettiin, mutta mahdollisesti odottamansa ihailun sijasta, he saivatkin täysin oikeutettuja ja voimakkaita vastalauseita; suvarit taas haastelivat nettifoorumeilla oikeuteen "raSSiSSteja", tai vain painoivat jutun villaisella tyyliin "no kiusaaminen tuomitaan, mutta tää oli ihan poikien välistä välienselvittelyy" ja luultavasti hysteerisin kommentaari taisi olla se, jossa yllä olevaa videota sanottiin rasistiseksi - mutta heitä kohtaan jotka sen kuvasivat ja laittoivat nettiin!

Mutta se on hyväkin merkki. Se pakottaa lopettamaan tyhjät puheet ja propagandan, kun asian oikea laita tulee esiin. Harmillista, että siihen vaaditaan tälläistä, mutta jos sen saa tästä irti niin hyvä on.

Sairaalloinen politiikka ja massakontrolli on murtanut meidän kansallishenkemme, ja politiikka jota harjoitetaan on niiden olosuhteiden simuloimista jotka ovat aina edellyttäneet sivilisaatioiden murtumista, tai sulautumista pois olemassaolostaan.

Kansalla on potentiaalia. Se nähtiin talvisodassa jossa osoitettiin maidenväliselle "suurelle kiusaajalle", että me emme myy, vuokraa saati sitten milloinkaan anna maatamme ilmaiseksi.


Nyt, annankin ratkaisuksi tälläiseen sen, että meidän on tiedotettava ja meidän on rohkaistava toisiamme puolustamaan kiusattuja.

Tämä tapaus ei ole joko kiusaamistapaus, tai osoitus mamujen sopeutumattomuudesta kantakulttuuriin (ja heidän taipumuksestaan rasismiin), vaan kyse on molemmista!

Kyse on meidän osaltamme (jälleen) rauhasta. Kun talvisodassa selvästi ulkopuolinen aggressoija iski meitä vastaan, me puolustimme rauhaa.

Nyt, tilanne on erilainen sillä uhka kuljetetaan rajojen sisäpuolelle, mutta edelleenkin meillä on täysin sama päämäärä: rauha. Jolloin emme tule hyväksymään minkäänlaista loukkausta tunkeilijoilta.

Tilanne rupeaa olemaan täysin menetetty jo naapurissamme, jossa muslimit, arabit ja vasurit kaikki ovat äänestyskoalitiossa keskenään. Tuloksena se, että esim. Malmö on täysin menetetty kaupunki. Ei vain kantaruotsalaisille, vaan myöskin esim. juutalaisille.

Olemme hajottamalla hallittuja, erinäisten päättävien voimien harjoittaman massakontrollin seurauksena. Me olemme itsekkäiden tyrannien politiikan väline, ja muistutamme koko ajan kansana enemmän tuota poikaa, joka kyllä vielä pitää malttinsa, samalla kun suojautuu ja perääntyy.

Mutta tila perääntyä, kuin myöskin kärsivällisyys alkavat loppua.


Ratkaisu.


[Casey Heynes - saanko esitellä. Tämä tapahtui jo jokin aika sitten, mutta tilanne oli melkolailla vastaava. Näemmä on jonkinlainen "nykynuorten" muoti, että kiusaamisesta tehdään reality-viihdettä. Mutta joskus sekin kalahtaa omaan nilkkaan, ja kun tarkemmin ajatellaan, niin se tekee ihan hyvää.]

Vai, jatketaanko entiseen malliin?

PS. Sitten mitä tulee näihin aziz the combat fighter junioreihin, voisiko heidän ongelmansa ratkaista se, että sijoittamme heidän joihinkin maamme palvelevista koulukodeista? Sillä jos heidän vanhempanasa eivät ole voineet opettaa kakaroilleen miten kunnioitetaan vieraita uskontoja ja kulttuureita, jotka tarjoavat heille elämän, niin eiköhän koulukoti auta. Tuo video osoittaa, että olisi korkea aika tehdä väliintulo näille selvästi oireileville mamunpennuille. Enkä voi tarpeeksi painottaa sitä, että miten myös "me afrikäänsit ollaan teidän kuninkaita"-asenteelle tekee hyvää, kun pääsee kokemaan ilman ympärillä kannustushuutoja ja suoraan väkivaltaan yllyttävää laumaa, että mitä ovat oman kaikkivoipaisuutensa rajat tuollaisessa ympäristössä.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Tuulikki "Parfymoi Paskaa" Ukkola ja 4 Murrettua Myyttiä

Johdanto

En voi käsittää, miten nämä sekopäiset ämmät löytävät itsensä aina Kokoomukseen.

He ovat fraasikoneita jotka kakkaavat iskulauseita.

Nyt, tämä kyseinen teksti ei niinkään ole tuota kyseistä henkilöä kohtaan osoitettu, vaikka hän täyttääkin erinäisiä määreitä joista ei voi kantaa ylpeyttä.

Mutta joka jokaisen eduksi paljastaa asioita joita kansan, joka on äänestänyt Kokoomusta, olisi hyvä tietää.

Sillä eikö tunnustus olekin parasta saada "suoraan sylttytehtaalta"?

Minä näen tämän loistavana tilaisuutena päästä murtamaan myyttejä, propagandalla luotuja käsityksiä sekä suoranaisia valheita.

Ja vielä mitä tähän muurahaiskuningattareen tulee, niin  hänestä voi tulla minulle, eikä vain minulle vaan suurelle osalle suomalaisia vihollinen, vain jos hänet päästetään päättämään asioista. 

Kansanedustajana hän onkin osaltaan ollut vastaamassa nykyisestä tilanteesta, ja kun olet lukenut tämän tekstin, tiedät että miltä osin ja huomaat miten sanat ja teot ovat kuin ovatkin synkanneet.

Tällöin ne Kokoomuksesta vastuussa olevat äänestäjät, jotka ovat joko työläisaristokraatteja, paremmin palkattuja kuin perusduunarit &/ nakkikioskin pitäjiä, saavat huomata että niin kauan kun he eivät esim. omista suurta pankkia, on tuo äänestyspäätös hieman sama, kuin että kusisi omaan altaaseensa; jonain päivänä sitä hörppäsee.

Aloitetaan. 

Hyvinvointivaltion loiset


Selvä.

Tätä peliä voivat pelata molemmat, Tuulikki "Tukkola" Ukkola.



Osa 1. "Kun Yksi Sormi Osoittaa Muita, Mutta Loput Itseä Kohti"

Sinä siis sanot, että työväki, joka dynaamisena ryhmänä saa nauttia järjestelmästä joka
takaa heille säilyvyyttää, ja oman työnsä tuloksien kiertämistä, ovat loisia? (Hänen yleistyksensä edellyttää tälläistä tietämystä, tai tietämättömyyttä)

Eli, kapitalisti saa pitää (riistää) työläisen luomat voitot, innovaatiot, lisäarvon ja kaikkinaiset työntulokset mutta tämä ei saa kartuttaa yhteishyvää joka toimii hänelle vakuutuksena?

Sinä käytät porvarillisen ylimielisesti sanaa loinen, aivan kuin nyt puhuisit yläluokkaan kuuluvana
kusiaisista jotka pyörivät satunnaisesti norsunluutornisi ympärillä.

Ikään kuin olisit suuri, elämää ylläpitävä äitimaa, jonka kuorella suvaitset tälläisiä tunkeilijoita, kunhan he vain muistavat etteivät koskaan voi olla muuta. 

Sinä itse olet ollut kansanedustaja, eli olet kuulunut ryhmään jonka palkan ovat maksaneet
nuo kusiaiset ja sinut ovat sinne äänestäneet (potentiaaliset) loiset. - sinun kannattaman järjestelmän vuoksi, niin pienyrittäjillä kuin etenkin työläisillä on aina mahdollisuus ajautua "loisiksi".

Meillä on jokaisella tapamme sanoa kiitos, ja sinä kiität kuten Kokoomus joka nyt imee veren Suomesta ja tarjoaa sen sijoittajille, pankiireille ja muille suurpääoman huijareille.

Kuuluit siis ryhmään joka myös sai itse määrätä palkankorotuksestaan. Se on yhtä absurdia, kuin se että huonosti hoidetusta työstä ei potkita pihalle pomoja jotka eivät ole pystyneet estämään lamaa, eikä firmojen anneta kaatua, vaan ne molemmat pelastetaan verovaroin. Eikö yhtälailla olisi nuo voitelurahat voitu antaa kansalle joka olisi pitänyt ostovoimansa sen avulla ylhäällä? (Siitä myöhemmin lisää)

Seuraavaksi sinä olet menossa eläkkeelle, ja taas sinä asetut asemaan jossa nämä kusiaiset
maksavat sinun ylisuuren eläkkeesi.

Tätä kaikkea ennen sinä olet käyttänyt loisjärjestelmän etuja, jotka ovat taanneet sinulle kaiken niin koulutuksesta, aina terveydenhuoltoon saakka.

Ukkola on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta vuonna 1980 - tiedätkö paljonko korkeakouluttautuminen olisi maksanut arvojesi mukaisessa maassa, kuten vaikkapa Amerikassa?  Maa jota epäilemättä kaikki itseäänkunnioittavat kokkarit pitävät esimerkillisinä,joka vasta hiljattain rupesi eroamaan sivistysmaasta kuten Afrikasta sen suhteen että siellä edes alettiin puhumaan julkisesta terveydenhuollosta.

Kalliit yliopisto-opinnot jäävät yhä monelle haaveeksi USA:ssa



Edullisinta opiskelu on julkisin varoin rahoitetuissa yliopistoissa, joissa lukuvuosimaksut ovat 5 000–9 000 euroa. Yksityisissä yliopistoissa vuosi maksaa keskimäärin 19 500 euroa.


Kallein amerikkalainen yliopisto on New Yorkin osavaltiossa sijaitseva Sarah Lawrence College, jonka lukuvuosimaksu on yli 31 000 euroa.


Lukuvuosimaksujen päälle tulevat muut kulut. Esimerkiksi kampusasuminen maksaa helposti yli 7 000 euroa ja kirjat yli 700 euroa vuodessa.

Jos on suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan kultalusikka ruumiinonkalossa syntynyt ignorantti, on yllä olevaa vaikea tajuta, koska sitä ei ole tullut edes ajatelleeksi.

Joten, tehdäänpä sitten niin, että se ryhmä, eli nuoret jotka tulevat tämän sinulle kustantamaan, eivät teekään niin. Eli sovitaan että sinä peset kätesi kaikkinaisesta loisimisesta ja asetut muun yhteiskunnan yläpuolelle myös tekojen puolella, ja et enää ota minkäänlaista avustusta vastaan.

Samalla, koska sinä olet sanojesi mittainen nainen ja et voisi tehdä niin, että annat muiden rakentaa ja nostaa sinulle tikapuut joita sitten marssit ylös, vain potkaistaksesi ne alas kun olet itse perillä. Niin ehdotan myös että tilität takaisin kaikki ne hyvinvointivaltion etuudet jotka se sinulle on tarjonnut.

Samoin, ylikansallista kapitalismia kannattavana sinä kuulut myöskin ryhmään joka voi olla superloinen.

Se toisaalta perustuu korporaatiomyytille, jonka mukaan parhaimpaa eliittiä on rahavalta jolla on hallussaan kaikki tuotantovälineet (juuri se taho, joka toimiakseen edellyttää työttömien, aka. loisien olemassaolon, mutta sinä pelaat sitä peliä jossa heitä itseä syytetään
siitä, minkä muut ovat heille aiheuttaneet).

Tämä ed.mainittu ryhmä saa ilmaista rahaa puhtaasti kapitalistiselle järjestelmälle ominaisen sopimuksen pohjalta: Optiot, osingot jne.

Lisäksi että näiden pomot voivat hoitaa miten huonosti tahansa hommansa, niin kansa maksaa silloinkin.

Mutta ei, heidän ei tarvitse kantaa vastuutaan, kuten ei eurooppalaisten pankkien ja amerikkalaisten suuryritysten ja niiden johtajien jotka eivät nauttimastaan arvostuksesta huolimatta ole voineet estää laivojaan ajautumasta karille.

Katsotaan, katsotaan kumpaan meidän kannattaisi kansalaisina panostaa ja mikä rohmaisee suuremman osan.

Sinun, vaiko kansan puoli?

Tehdään pieni vertailu.

Osa 2. ME vs. he (Oikeasta ja väärästä veronkannosta ja pääoman jakautumisesta)

Sinun puolueesi hyväksymien ja ilomielin maksamien, kansalta suoranaisesti ryöstämien eurotakausrahojen suuruus vastaa yli 80 vuoden toimeentulotukien suuruutta (jos se lasketaan nykyisestä tukisummasta).

Yli 80 vuoden!

Mitäs sanot Tukkola, haastetaanko Suomen työttömät 10 000€/ per naama tukemaan eurooppaa ja Kokoomuksen ulkomaalaisia mutta rikkaita kavereita? Työssäkäyvät maksavat luonnollisesti vähän enemmän. Mutta "kerma", se ei joudu maksamaan, sillä on täysityö lapata tuota rahaa muualle täältä. Älä huoli, kyllä me ymmärrämme heitä, sen suomalainen kansa tekee mukisematta - on aina tehnyt ja jos minusta on kiinni, ei tule tekemään enää uudestaan.

Eli lyhyesti vallitsevat talousvaikeudet ovat kapitalistisen järjestelmän syytä. Ja asiaa ei auta, että kipeästi kansallisessa kierrossa tarvittuja rahoja (kyllä, ne pitäisi antaa jossain muodossa kansalle, että pääoma levittyisi ja ostovoima sekä tarve palveluille pysyi yllä) syydetään johonkin mistä emme koskaan tule saamaan niitä takaisin.

Eikä siinä vielä kaikki, vaan sanon vielä että näiden sinun puolueesi ja sen "eurovekselinmaksajat" ovat heitä joita voimme syyttää, ei kansalaisia jotka ovat syntyneet heidän pelinappuloiksi.

Suomen rahoitusvastuut yli 50 miljardia

Vrt.

Toimeentulotuen menot 2010


Eli valittavana on malli, jossa suomalainen maksaa alle 3,5€ veroja päivässä, jotta saa työttömäksi jäätyään laillista tukea (ei olla laskettu esim. liiton rahoja) joka on ylitse tuon maksetun summan.

Aika hyvä sijoitus.

Mutta entä Kokoomuksen eurotakausmalli?

Siinä kansalainen maksaa päivässä lähes 30€ veroja, eikä luultavasti koskaan tule enää näkemään niitä rahoja uudestaan! Ei silloin jos jää työttömäksi, ei silloin jos on työssä, eikä luultavasti Kreikassa hänelle myöskään tarjoilla moisesta lahjoituksesta lasillista Ouzoa lämmikkeeksi (mikä on hyvä, inhoan aniksen hajua ja makua).


Ihan kuin veisi lapselta karkin...


Ja eikä unodeta bonusta, sitä miten antikansallismielinen järjestelmä on hieman kuten sinä: vihamielinen omaa kansaa kohtaan. 

Se Mitä He Eivät Halua Sinun Tietävän (1+1 = 600 milj.)

"Käyttämättä jääneestä toimeentulotuesta koitui kunnille ja valtiolle pari vuotta sitten arviolta yli 600 miljoonan euron säästöt. Synkeimpien [realististen] tulkintojen mukaan tämä saattaa osaltaan selittää, miksi haku on luotu niin hankalaksi." [lisäys hakasulkeissa minun]

Osa 3. Kun Salailun Koodi Murtuu

Kansaa pidetään pimennossa, ahtaimilla oleville ei ojenneta kättä vaan pysytään visusti hiljaa ja velvollisuus tukea kansaa kierretään, ja näin ollen saavutetaan "säästöjä" 600 miljoonan edestä.


Minkälainen keskustelu oikein on käyty päättävissä, yläluokkaisen kermaisissa elimissä, ennen kun tuohon järjestelyyn on päädytty:


"Valitetaan siitä että rahaa menee kansan työttömyystukiin, mutta säästetään niin että tehdään niiden saaminen mahdottomaksi."


"Joo, ja hakuehdoksi että jos ei osaa piirtää kuolemantähden pohjapiirustusta, ei saa tukia!"


"Oi ihanaa, Per Aukkå-Jyllenbögelheim, tuohan on yhtä erinomainen idea kuin se, että pitää lausua yhdellä hengenvedolla piin 500 lukuarvon desimaalin tarkkuulla"


"Ja jos ei osaa: KARENSSIA!"


*Naurua joka muuttuu vaivaantuneesta nasaalisesta hönisemisestä hyeenamaiseksi ulvonnaksi*

Todellakin, karenssiahan on yksi tämän meidän bizarromaailman mallista saadun järjestelmän, massakontrollin aseina käytettyjä "valmentimia".

Jos joku on ollut kyllin pitkään työttömänä, hänet pistetään "harjoittelemaan" työssäkäyntiä, eli käymään ilmaiseksi työssä. Tai, saa hän tietenkin sellaisen 9-10€ ylläpitokorvauksen päivältä, mikä on varsin avokätistä, aivan kuten se, että hänen tuottama työ on tuloksineen sitä samaa työtä minkä tulokset työnantaja saa pitää.

Logiikka takana on: Sinun on ollut vaikea saada tähän mennessä työtä, joten, me rankaisemme sinua siitä! Toisaalta, he uskovat että pitkä työttömyysaika takana luonnollisesti helpottaa työhönpääsemistä, joten rangaistus on entistä aiheellisempi!

Siinä olen samaa mieltä, että työllistyminen on tehty vaikeammaksi ja kuten jo 600 miljoonan säästöpotista näkyy, ei valtio myöskään ole juuri tehnyt tukia kansallista etua auttaviksi. Toisaalta niitä pimitetään niiltä joille ne kuuluvat, toisaalta ne on tehty sellaisiksi että sinun ei kannata tehdä kuin hyvin harvoja ja valittuja hommia. Jos tukesi palavat, kun teet pätkätöitä (jotka on keksitty keinoiksi kiertää työvoimalakeja, mutta ei olla annettu lakeja estämään työvoiman ryöstöviljelyä joka tapahtuu "harjoittelun" ja "pätkätöiden" verukkeella) ei sinun kannata tehdä niitä. Paskatyöt ovat tietysti myös oma lukunsa. Kokkari-tukkolat eivät tunnusta paskaduunejakaan, sillä he joutuisivat tekemään ne silloin itse jos kansa tajuisi että jos ne vaatii tekijäänsä, on tekijällä oikeus odottaa myös palkkaa.

Kansalaispalkka on lyhyesti ainoa vastaus, joka antaa vallan takaisin niin kansalle kuin myös tarjoaa reilun tasapainon luokkasodassa jossa työssäkäynnistä on yhä enemmän tullut työläistä itseäänvastaan kääntynyt prosessi. En mene nyt siihen sen tarkemmin koska sitä olen käsitellyt jo muutenkin aika paljon. (Katso tagi: Kansalaispalkka)

Kansalaispalkan ainoa vastike Täydellisen Järjestelmän mallissa on kansalaisuus. Ja tietty jos siihen mennään negatiivisella tuloverolla, on myös se vaikuttamassa.

Meidän vallitseva työttömyysturva puolestaan ei ole vastikeetonta. Sen saaja on valtionvirkamies jolla on osallistumis- ja paikallaolovelvollisuuksia yllin kyllin (orjatyö vain yhtenä esimerkkinä). Sellainen ei ole millään määritelmällä vastikeetonta.

Tietämättömyys on ollut kapitalistien aseena jo vuosikymmenet.

Nyt, salaisuuden koodi on alkanut murtua.

Liian moni tietää.

Ja tälläiset esiintulot joita Tukkola (tai Jaana Pelkonen ) tekee, luottaen siihen että luottamus ja herrainpelko on vielä samalla tasolla kuin joskus, on jokin mikä on parasta mitä voisi tapahtua.

Silloin tulee tilaisuus iskeä takaisin ja näyttää kaikki kirkkaissa, ellei jopa räikeissä ominaisväreissään (samalla, kuin sattumalta, vielä asemissaan olevat eliitin hallitsijat ja lobbarit virittelevät entistä tunkeilevampia lakeja internetin käyttöön - turvallisuuden vuoksi, heidän turvallisuutensa!)

Osa 4. Haalittu "Rikkaus"

Lopuksi Tukkola, joka on sydänvereä vuodattaen osoitti paheksuntaansa ja syvää huoltansa hyvinvointivaltiota ja sitä että muutkin saavat nauttia sen etuisuuksia, kohtaan,  toivottaa hän maahamme tervetulleeksi maahanmuuttajia.

Eikä vain toivota, vaan jättää pahaenteisen uhkauksen että tiedätte härmän maaorjat, että tulijoita ja ottajia suomineidolla piisaa.

Puhuinkin aiemmin jotain antikansallismielisestä ja jopa omalle kansalleen vihamielisestä suhtautumistavasta.

Jostain syystä, asia mikä ei tuota hänelle minkäänlaista ongelmaa, on se, että näiden "isänmaan ahkerien toivojen", eli mamujen työttömyysaste on 25%.

Eli, Tuulikki Ukkolan mielestä on parempi olla työtön maahanmuuttaja ja etuuksien nauttija, kuin kotimainen työtön joka saa laillisesti hänelle kuuluvia tukia ja kompensointeja  - mutta joka EI saa "harrasterahaa" jota mamu saa.

No, eihän se nyt ole mikään ihme.

Tämä muurahaiskuningatar oli aikoinaan se, jonka mielestä mamujen määrää piti maassamme lisätä.

Tuulikki Ukkola itse äänesti maahanmuuttajien määrän lisäämisen puolesta!

Tässä on lista poliitikoista, jotka ovat vastuussa maahanmuuttajien lisäämisestä.

Klikkaamalla "Tulos"-kohtaa näet ketkä äänestivät useiden tuhansien lisäturvapaikkahakijamiesten ottamisen puolesta.

Eli, jos kapitalismi vaatii toimiakseen kriisejä ja työttömiä, jonka johdosta tuulikkiukkolat sitten syyllistävät uhreja, niin nyt nämä tuomiopäiväntikkaajat ovat itse lisäämässä maahanmuuttajien määrää, jolloin kotimainen työvoiman reservi lisääntyy entisestään! Jo nyt tiedän maahanmuuttomyönteisen vasemmistolaisenkin tunnustaneen, että hänet on lomautettu jotta mamu voitaisi työllistää - hallitus tekee mielenkiintoisen vastakkainasettelun, jossa oma kansa härnätään yltymään viharikoksiin, samalla kun riidankylvät hyllyvät norsunluutorneissaan.

Vaan, siinäpä tämän kertainen katsaus, jonka päätämme varsin hyvin sopivaan biisiin, ja sanoihin jotka voi laulaa mukana: Paljon täytyy parfymoida paskaa, jotta saisi konvehteja syntymään. 

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Feministin (Hysteeristä) Psykopatologiaa

V***n Iltalehti. Haistakaa p**se p**kat lööppilehdet ja niiden iilimatotoimittajat. Miksi kukaan ees lukee niitä. Sopivia lähinnä lukutaidottomille. Hyi helvetti mitä p**kaa p**kaa p**kaa. V***n iiliäiset niilinkäiset anaalikasvaimistot - Laura "Vittu" Gustaffson

Yllä oleva purkaus ei ole parodia, vaan aktuaalinen feministin kirjoitus.

Törmättyäni kyseiseen sofistikoituneisuutta pursuavaan, tarkasti harkittuun argumenttiin en tiennyt pitäisikö itkeä vaiko nauraa, sillä huomasin että se oli julkaistu täsmälleen samana (naisten-)päivänä kuin kirjoittamani parodia:


Esimerkiksi käynee tämä kahden keski-ikäisen feministin välillä käyty, kuvitteellinen keskustelu:

"Siis vittu mä vihaan noit naisii esineellistävii miehii..ne ei ajattele muut kun panemist ja haluu et me pukeudutaan naisellisesti"
"Lol, v*ttu daa!"
"Hei mennään ja näytetään niille, pukeudutaan niin kuin huorat amerikkalaisissa elokuvissa, ja mennään Lutkamarssille"
"Hyvä idea sisko, ei jätetä panttivankeja, mä ainakin oon pelkissä stringeis ja teippaan mun tissit pakkausteipillä"
"Joo, ja mä kirjoitan mun ihoon "spermaporsas", niin ne tajuu et meidät kandee ottaa tosissaan"
"TROLOLOLOL, toi on siis v*tun hyvä, kun vertaa tota säästöpossuun joho kert laitetaan kolikoit- SIIS niin toi on niinq niin lutkaa ja tiätsä voimistavaa". *tupakkayskään sekoittuvaa naurua* [jotkut feministit rauhoittavat hermojaan polttamalla tupakkaa]

Oikeasti, pitäisikö minun säästää aikaa ja ottaa suoraan joku feministi sisällönkirjoittajakseni?

Tupakkapalkalla ja pienellä puheenaiheen herättelyllä saisin viihdyttävää sisältöä vuosikausiksi:

Minä:"Haluaisitko kertoa siitä miten miesten euro on 200€ ja naisten euro on 20cent, mikä johtuu siitä että kaikki miehet ovat raiskaajia ja heteroseksuaaleja, eikä naispuolisia homoja?"
Feministi: *Laikkahiomakoneen ja noitapillin ääntä muistuttavaa ujellusta*
Minä: "Tuota savukkeesi on suussasi väärinpäin"
Feministi: "Naistenvihaaja, väität ettei naiset osaa edes polttaa tupakkaa!"
Minä: "I rest my case."

HUOM: edellä oleva lainaus ja johdanto tähän tekstiin on siis peräisin Katja Ketun jutusta, jossa todennäköisesti kyse oli siitä miten eräs feministi yritti lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, eli huomiohuorata itselleen raiskauskortin avulla mainetta ja feministiselle asialle oikeutusta - olen jo luonnostellut tuon pohjalta juttua, mutta mahdollista julkaisua (tai julkaisemattomuutta) en ala tässä käsittelemään. Vielä kuitenkin tässä jutussa mennään spekulointien kautta, ja tarkoituksena ei ole syyttää syytöntä eikä myöskään hyväksyä syyllisyyttä väärään rikosilmoitukseen. Joten antaa tilanteen selkiytyä.
Lisäksi se taas on puhtaasti sattumaa että tuo parodiatekstini kuului naistenpäivänä julkaistuun "Feministipalkkinnot"-tekstiin, jossa erään palkinnon nimi oli "Tyhmä kuin kettu". Se on palkinto joka yleensä lankeaa feministille joka on liian tyhmä ja ylimielinen pitämään muita tyhminä, mutta tekee sen siitä huolimatta vaikka sen seurauksena itse laskeutuu petollisuudessaan ja vehkeilyssään, räikeän ja kaikille ilmeisen tyhmyyden kuin suoranaisen läpinäkyvyydenkin tasolle, ja  täten ansaitsee kyseisen palkinnon.

Niin toistan: on puhtaasti  sattumaa, että tämä seksuaalirikosten uhreille karhunpalveluksen tehnyt feministi juurikin on nimeltään (Katja) Kettu. Feministi jota siis nyt epäillään julkisuustempusta jossa on lavastanut oman raiskausyrityksensä (mutta josta girl poweria ja teräskärkisiä maihareita käyttäen selviytyi vaikka vastassa oli kolme miestä) on ns. lirissä ja pakoilee nyt uteliasta mediaa (ja poliisia) joka haluaa tietoa mm. siitä miksi hän ei ilmoittanut raiskauksesta poliisille, mutta silti kirjoitti siitä kolumnin.

Vaan siitä pohdintaa paremmin seuraavalla kerralla, sillä tästä saammekin vauhdit tämän kertaiseen, Tasa-arvon päivän tekstiin, joka kyllä istuu melko hyvin edellä mainittuun "viimeisimpään feministien tempaukseen" ja mikä parasta, tämä teksti voi myöskin selittää normaaleille ihmisille miksi feministit tapaavat vaikuttaa siltä että he ovat tyhmiä kuin dildot &/ tasapainoisia kuin korttitalot tuulessa (moni varmasti on joutunut miettimään "Tuota ämmää kyllä vaivaa jokin, jokin ilmeinen mutta mikä?" - sillä mitä vakammin asemansa nainen feministinä ottaa, sen todennäköisemmin hänessä (kirjaimellisesti) jokin huutaa että jokin on vialla.)

Kaikkihan me tiedämme, että feministit kaiken muun päällepäsmäröinnin ohella rakastavat toimia pseudopsykoanalyyttikkoina, tai psykoina analyyttikkoina kaikkia muita kohtaan, usein vielä tavalla joka kertaa enemmän heistä kuin muista (projisointi).

Otan erään mielenkiintoisen näkökulman, joka lienee niin lähellä totuutta että voimme todeta asian tulleen loppuunkäsitellyksi.

Nyt, tietenkin huomioonotettavia ovat myös ne perinteiset feministin psykologiset motiivit joita lienevät mm. omaan sukupuoleen liittyvä vakava identiteettikriisi (joka näkyvät myös maanisena homofiliana), mutta myös perinteinen huono isäsuhde sekä psykoanalyyttinen peniskateus.

Näiden lisäksi on myös tuttu hysteria. 


Feministit Hysteerikot tositoimissa

Erinomainen kuvaus hysteerisesta luonteesta löytyy psykologian ja neurologian professorilta Viktor Franklilta - joka myös kehitti täysin oman psykoterapian suuntauksensa (Logoterapia).

Tämä on otettu luvusta jossa käsitellään, ja erotetaan niin hysteerinen reagointitapa kuin myös hysteerinen luonne toisistaan.


"Hysteerinen luonne taas on jotakin muuta. Siihen kuuluu kolme olennaista luonteenpiirrettä: epäaitous, sairaalloinen itsekyys ja laskelmallisuus. Tällainen ihminen on todella epäaito - hän on ylijännittynyt, kaikki hänessä vaikuttaa liioitellulta, mikä loppujen lopuksi johtuukin siitä, että hän pyrkii olemaan tasaveroinen muiden kanssa ja tavoittelee korvausta jostakin. [kukapa feministi ei kokisi että maailma on hänelle velkaa, vain siksi että hän on nainen]"


"Tähän liittyy hysteerikon toinen tunnusomainen luonteenpiirre: hänen sisäinen kylmyytensä, hänen kylmä laskelmointinsa, tosiasia, että hysteerikolla kaikki palvelee keinona ajaa täysin itsekkäitä tarkoitusperiä. Laskelmointi saa siten kaiken hänessä vaikuttamaan näyttelemiseltä ja teeskentelyltä."

Kukaan joka on tutustunut feministien vaatimuksiin, jotka joko itkettävät tai naurattavat, tai jotka ovat yrittäneet vaikka keskustella heidän kanssaan tasa-arvosta, eivät ole voineet välttyä tuon havaitsemiselta.

Voi siis olla, että feminismi on vaikeasti hoidettava luonnevika, eräänlainen hysteerinen persoonallisuushäiriö.

Tässä on se hyvä puoli, että heidän määränsä on myös sen mukainen - ei kovin suuri, mutta todellinen ongelma piilee siinä että he ovat pesiytyneet kuin tulehduspesäke valtionkehon tärkeisiin elimiin. Tällöin toteutuu Täydellisen Järjestelmän teoriaan kuuluvat, niin Pareton laki kuin myöskin Supersolmuteoria. 

Tämä johtaa siihen että pieni osa sairaudenlietsojia ja itsekkäitä tyranneita saa aikaan monistuvan ketjureaktion josta kaikki loputkin kärsivät. Jokainen tietää miten hankalaa on jos terveiden täytyy mennä sairaiden oirelun ehdoilla.

Jokainen myös tietää että hysteerinen, tunnepohjalta ajatteleva nainen on kuin tuuliviiri verrattuna vakaan harkinnan omaavaan mieheen, joka on kuin kompassi.

Kumpaan Sinä luottaisit, jos haluat löytää perille?

Vaan nyt on aika lopettaa, ja sen me teemme aiheeseen sopivalla tavalla.

Seuraavalla videolla on kuvasta ja äänestä päätellen ihka aito ja emansipatoroitunut anarkofeministi, jolla on nyt vähän sanottavaa tämän tekstin päätteeksi. Olet voinut kuulla sen joskus aiemmin.



PS.  Hyvää Tasa-arvon päivää!

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Sinun On Nähtävä Tämä Nyt

Nyt, tällä kertaa meillä on Fundamentissa "viihteellisempi" syöte tiedossa.

Mitä se tahtoo sanoa, on että tekstiä ei ole paljoakaan, kuvaa ja ääntä sen sijaan enemmänkin.


Suosittelen vahvasti sinua katsomaan ne nyt. Ehkä jopa varamaan aikaa mennä matkalle, jonka jälkeen käsityksesi joko vahvistuvat entuudestaan tai joudut harkitsemaan tähänastista kantaasi erittäin vakavasti uusiksi - "kaikki mitä luulit tietäväsi on väärin"-kokemus you know.

Ja jos sinulla on lähipiirissä hölötinttejä ja reguloijia jotka puhuvat näistä kysymyksistä vastoin parempaa tietoaan, niin suosittelen että joko käytät heitä istuimenasi jotta hekin joutuvat altistumaan näille esityksille tai sitten jos oikein ämpytetään vastaan, ei eristysteippin ja kuormasidontaliinan kätevyyttä voida painottaa tarpeeksi.

Ensimmäinen video on ikäänkuin "kapitalistinen teesi", joka käsittelee perustavanlaatuisesti, mutta vauhdikaan viihdyttävästi modernia kapitalismia ja sen syntyä, sekä kohtaloa. Videossa oleva opashahmo voi tuoda mieleen "Fundamentin ruumiillistuman", vaan se voi olla juuri se vajaa puoltuntinen joka säästää sinut monelta vaivalta - vaivalta joka tulee kun osallistut peliin jossa olet nappulana, nappulana joka joko häviää tai ei vain voi voittaa.

Valitettavasti kyseinen video on englanniksi.
MUTTA jos SINULLA on tästä tekstitetty versio tiedossa, ole hyvä ja lähetä se minulle (kommenttiboksiin), niin olen hyvin kiitollinen (puhumattakaan katsojista). TAI jos päätät ottaa ja tekstittää tämän animaation, niin teet suuremman työn sillä Suomen kansan eteen, kuin mitä politiikkomme jotka polttavat rahojamme kuin halpoja pikkusikareita. Kiitos!


Toinen video puolestaan on dokumentti, joka on pidempi ja joka menee vielä syvemmälle tarkastelemaan edellä mainitun teesin antiteesiä, eli kansalaispalkkaa 

Ja se on myös tekstitetty.

Voinkin vakuuttaa että aika sitä katsoessa ei mene hukkaan, vaan se selittää erittäin seikkaperäisesti kansalaispalkkaan liittyvät mahdollisuudet ja lopputulos johon siinä mm. laskelmia hyväksikäyttäen päädytään tulee tuottamaan sinulle ahaa-elämyksen, jonka jälkeen silmäsi ovat niin avoinna, että sinun on niitä enää vaikea sulkea näkemästä.

Joten voidaan sanoa että tässä on teesi ja antiteesi esittelyssä.

Synteeksiksi pääty väkisinkin se johtopäätös, että meidän vallitsevat järjestelmä tässä kysymyksessä, ei ole vain epäkäytännöllinen, väkisinylläpidetty ja pientä vähemmistöä hyödyttävä  vaan että ratkaisu ja vaihtoehto sille tulee olemaan huomattavasti käytännöllisempi, kansalle ystävällisempi ja myöskin jopa helpompi ja halvempi kaiken kaikkiaan!

Video numero 1. Teesi


Video numero 2. Antiteesi


Voitaisi siis sanoa, että tässä on Fundamentissa käsitellyt aiheet mukavasti audiovisuaalisiksi moduleiksi pakattuina.

Lopuksi sitten vielä musiikkia - kaikki mukaan:

Sanaa levitämme
kirkkain tehtävämme
saarnata on ilosanomaa
hanki status
ja tienaa pirusti rahaa

Osakepeiton alla
tunnu ei halla
siellä täytetään tämä maa
iloitaan ja surraan
mutta muilta salaa

lauantai 10. maaliskuuta 2012

TEASER: Kapitalistisen Järjestelmän 7 Valhetta

Seuraava lyhyt videoesitys toimii teaserina, vaikkakin hyvin informaatiorikkaana sellaisena, piakoin ilmestyvälle videokattaukselle jossa pureudutaan erittäin syvälle tähän aiheeseen.

Pysy siis "kanavalla" ja nyt, katso tämä video.

Se selittää ne 7 valhetta jotka Sinulle on kerrottu, jotta pysyt osana kapitalismin karjaa joka tekee oman rehunsa, mutta toimii juhtana taholle joka sen myy.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Naistenpäivä ja Paras Feministi-palkinnot !

Mehän tiedämme, että etenkin pohjoismaissa (mukaan lukien pohjoinen Amerikka) on naisten päivä joka päivä. Tästä huolimatta voinen erikseen toivottaa hyvät naistenpäivät kaikille niille naisille jotka (vakaumuksellisesti) eivät ole feministejä.

Sen sijaan, onhan minulla toki myöskin jotain feministeille, joita ilman Speden Naisen Logiikaa-sketsisarja ei olisi voinut jatkua reality-versiona, maamme akateemisissa piireissä, sekä internetissä ja määrätyissä päättävissä elimissä (tällöin ehkä niille kommelluksille on aavistuksen vaikeampi hymyillä, etenkin jos on mies, maassa jossa tasa-arvo toteutuu "kun Vihreiden eduskuntaryhmän 14 edustajasta, 9 on naisia").

Kyseessä on Parhaan Feministin palkinnot, jotka on jaettu erinäisiin sarjoihin, riippuen millä erikoisalalla kyseinen fuuria on sitten kunnostautunut.

Tietysti joku voi sanoa, että sitä ei lasketa joka on paras tyhmyydessä, niin sanottakoot että vaikka tämä paikottain kovinkin purevaa parodiaa, niin tähän on upotettu mukaan pointteja jotka jokaisen pitäisi tietää.

Ikuinen Uhri-palkinto

Motto: Näetkö tilaisuuden? Käytä se! 

Tämän palkinnon, jota voidaan pitää eräänlaisena uhriutumisen ja masokistisen parrasvalon yhdistelmänä saa feministi joka mestarillisesti kiistää kaikessa oman vastuunsa, ja joko A. harjoittaa "kilpailu surkeudesta"-peliä miehen kanssa ("Joo, mutta oikeasti mulla on vielä huonommin asiat") tai B. syyttää miestä kaikesta, johon usein kuuluu vielä lisäominaisuutena "minun ongelmani ovat sinun ongelmiasi"-peli. 


Kiusaaminen on tietysti iso aihe. Epäröimättä sanon että sitä pitää vastustaa, ja että eräs suurimpia ongelmia sen suhteen on se, että vallitseva kulttuuri palkitsee itsekkäiden tyrannien, suoranaisen antisosiaalisen käyttäytymisen, oli se sitten pälkähästä päästämisellä ja uhrin syyttämisellä ellei jopa suoranaisella ylennyksellä (ja koska käsittelemme kerran tässä feminismiä, me hyvin pian saamme tietää mikä on tähän liittyvä palkinto, mutta siitä lisää edellä). - Ns. Suvaitsevaisuus on tätä, että ongelma lakaistaan maton alle, ja kuten demokratiaan kuuluu, se ryhmä joka valitaan epäonniseksi kakkos-sijan pitäjäksi, saa kestää seuraukset.
Mutta nyt en käsittele tuota kiusaamiskysymystä tässä sen paremmin, vaan koska se on nyt ollut tapetilla, tuon tähän yhteyteen erään artikkelin jota tarkastellessamme löydämme mielenkiintoisia pointteja. (Mielessäni on kuitenkin tehdä yleisluontoisempi katsaus kiusaamiseen).

Se liittyy juurikin tähän palkintoon, ja sen taustalla olevaan epäonnisten kakkos-sijalle joutuneiden kohtalon aiheuttajaan eli tuplastandardeihin.

Kiusaajan työkalupakki on kiero: eristä ja mitätöi

"Sosiaalinen eristäminen
tehokasta kiusaamista"

Sosiaalisesta eristämisestä ihmiset puhuvat paljon. Jokainen haluaa tulla hyväksytyksi, myös työelämässä. Tällainen "ignorointi" on voimakas viesti siitä, että ihmistä ei hyväksytä, ja tähän ihminen sitten peilaa itseään.

Tämä on mielenkiintoista.

Etenkin kun mennään eteenpäin:

Naiset ilmoittavat
kiusaamisesta usein

Tarinan opetus:

Kun mies lähestyy naista, on naisella aina oikeus nauttia pieni egotrippi ja pudottaa tai "ignoroida" mies tai muulla tavoin torjua hänet.

Ja ei, nyt en meinaa sitä että jokaiselle kysyjälle pitäisi antaa, vaan mistä puhun on tuplastandardi:

Jos naiseen ei kiinnitetä kyllin huomiota, hän tekee valituksen siitä miten häntä kiusataan

Jos mies (vääränlainen) kiinnittää naiseen huomiota tai haluaa tämän hyväksyntää, hänen pitää hyväksyä torjutuksituleminen.

Siispä, jos se kohdistuu naiseen, se on kiusaamista mutta mieheen kohdistuessa se on no big deal.


Voimistuja-palkinto

Motto: Tee mitä vain, /& lavasta se "voimistavaksi". 

Esimerkiksi käynee tämä kahden keski-ikäisen feministin välillä käyty, kuvitteellinen keskustelu:
"Siis vittu mä vihaan noit naisii esineellistävii miehii..ne ei ajattele muut kun panemist ja haluu et me pukeudutaan naisellisesti"
"Lol, v*ttu daa!"
"Hei mennään ja näytetään niille, pukeudutaan niin kuin huorat amerikkalaisissa elokuvissa, ja mennään Lutkamarssille"
"Hyvä idea sisko, ei jätetä panttivankeja, mä ainakin oon pelkissä stringeis ja teippaan mun tissit pakkausteipillä"
"Joo, ja mä kirjoitan mun ihoon "spermaporsas", niin ne tajuu et meidät kandee ottaa tosissaan"
"TROLOLOLOL, toi on siis v*tun hyvä, kun vertaa tota säästöpossuun joho kert laitetaan kolikoit- SIIS niin toi on niinq niin lutkaa ja tiätsä voimistavaa". *tupakkayskään sekoittuvaa naurua* [jotkut feministit rauhoittavat hermojaan polttamalla tupakkaa]

Kun taas seuraavat palkintot liittyvät aavistuksen toisiinsa. Ehkä voisi sanoa, että ne ovat sateenvarjotermi: "Psykopölinää" alle meneviä, saman ilmiön eri ilmenemistapoja.

Niitä yhdistää erittäin vakava looginen epäjohdonmukaisuus, voimakas, hysteerinen tunteellisuus ja joskus myöskin sen "jalostaminen"  ns. Tyhmä kuin kettu-harhautukseksi.

HUOM: tässä sarjassa on myös variaatio, eli "en oo mikään kiltti tyttö"-suorite. Käytännössä siis kaikki käytös johon liittyy toisten huomioonottaminen, altruismi, sosiaalisten sääntöjen ja dynamiikan ymmärtäminen sekä sivistyneen yhteiskunnan sääntöjen noudattaminen on "kiltin tytön käytöstä", ja sen järkyttävä seuraus on näiden feministien mukaan se "ettei kiltti tyttö pääse mihinkään". Tästä syystä näiden "kiltin tytön" ominaisuuksien täydellinen välttely on myös "voimistavaa." Eli, kun näet suivaantuneen feministin, jonka käytös muistuttaa raivotautista apinaa, joka kirkuu ja heittelee toisia ulosteillaan, voit ajentaan hänelle tämän palkinnon.

Tämän ilmiön yhteyteen voidaan vielä lisätä motto: Kiltit tytöt pääsevät taivaaseen. Pahat minne vain. Ja siksi onkin keksitty naistenvankilat.

Väinö Linna-palkinto


Tämä palkinto saa nimensä Väinö Linna-lainauksesta:

“Naisilla on ajatuksia, mutta niissä ei ole johdonmukaisuutta, ja sellaiseen härkäpäisyyteen ei mikään väite pysty. Ei ole ainoatakaan naisfilosofia, mutta tämä ei suinkaan johdu naisen sorretusta asemasta, vaan siitä, ettei naiselllinen järki täytä filosofian ensimmäistä vaatimusta: johdonmukaisuutta. Naisen tulee olla vain älykäs, ei muuta.”

"Sain kuulemma palkinnon - kerrankin he ymmärtävät ansioni naisena"

Yleensä tämä, ja edellinen ovat liitettävissä sarjaan Tuplastandardit, joiden noudattamisesta luonnollisesti saa lisää pisteitä. Tällöin esim. mitä tulee uhrisarjaan, on kaikkia uhriksi joutuneita miehiä syytettävä (ja tällöin tuotava esiin usko sukupuolirooleihin, esim. ei ole miehekästä itkeä) mutta omalla kohdallaan voidaan julistaa olevansa ikuisia uhreja. Mutta tälläisten mielipiteiden saavuttaminen yleensä on jo itsessään tie Väinö Linna-palkintoon. Nämä palkinnot kaiken kaikkiaan liittyvät toinen toisiinsa.

Mutta vielä mitä tulee tähän palkintoon, tapahtuu tavanomaisin siirtyminen kisaamaan tästä palkinnosta tapahtuu silloin kun argumentoinnissa on jokin feministin opettelema fraasi asetettu loogiikan keinoin kyseenalaiseksi. Joskus myös tuo fraasikin voi tuoda pisteitä tässä sarjassa.

Tapa luoda generaattori vaatisi keinoälyn luomista joka toimii yhtä satunnaisesti kuin kännykkä jonka näppäimet ovat kastuneet, ja täten tämä kaoottinen järjestelmä voi kääntää itsensä milloin tahansa ympäri. Näppäile esim. joku tuttu numero, ja katso mihin osoitteeseen se menee, ja täten saat Väinö Linna-palkintoon oikeuttavan "päättelyketjun" simulaation.

Spede-palkinto 

Uskoisin että seuraava video riittää hyvin havainnollistamaan kyseisen palkinnon. Yleensä tämä on läheistä sukua edelliselle, Väinö Linna-palkinnolle, mutta tässä tapauksessa mukana on niin suuri viihdearvo että olet kuin se taidemaalari joka maalasi noita-akan kuvan, mutta kuoli nauruun nauraessaan sille.



Häpeällistäjä-palkinto

Tätä on ehkä syytä hieman valottaa. Luulen että tämä on ensimmäinen kerta, kun globaalisti tunnetun ilmiön nimi käännetään suomeksi.

Pohjalla on englannin kielinen termi: shaming language.

Kyseinen käytäntö tavallisesti perustuu ad hominem- &/ olkiukko-argumentaatiovirheiden tahalliseen tai tahattomaan käyttämiseen, ja näin ollen oman uskottavuutensa ja keskustelun pilaamiseen (edellä lisää tämän eräästä palkinnon arvoisesta variaatiosta, eli Tyhmä kuin kettu-palkinnosta).

Esim.
Maskulisti: "Miehillä on aika paljon tässä yhteiskunnassa ongelmia.."
Feministi: "Sanot noin vain koska et saa seksiä."
Maskulisti: "Niin mutta kun miehillä oikeasti on ongelmia, enemmän vielä kuin naisilla.."
Feministi: "HOMO!!!"

Mikä tälläiseen ajaa?

Itsekyyden ja typeryyden pohjalta rakennettu elämänkatsomus, kuten feminismi, maassa jossa seksismiä ja naisten sortoa ei kerta kaikkiaan ole?

- Jos edellinen ei mene kaaliin, niin tässä tilasto siitä kummalla sukupuolella täällä on ne ahtaat oltavat:
  • Mies elää keskimäärin noin 7 vuotta vähemmän kuin nainen
  • Itsemurhan tehneistä miehiä on 4/5
  • Asunnottomista 80% on miehiä, yömaja-asukeista 95%, kuin myöskin vangeista.
  • Työttömistä pääosa on miehiä.
  • Tarkkailuoppilaista pääosa on poikia.
  • Koulutuksen ja työelämän ulkopuolisista nuorista poikia on suurempi osa kuin tyttöjä (15%)
  • Toimeentulotukea saavista 40% on yksinäisiä miehiä.
  • Asuntojonojen enemmistöistä on valtaosa miehiä.
  • Jo ikääntyneiden vanhempien luona asuvista aikuisista on 80% miehiä.
  • Mielisairaaloiden asiakkaita 2/3 – miehiä.
  • Väkivaltaan ja onnettomuuksiin kuolevista pääosa on miehiä (niin ja mies on se joka on naiselle väkivaltainen ja vaarallinen?)
  • Juopoista ja narkkareista valtaosa on miehiä.
  • Armeijaan sukupuolista mies on se jonka on pakko mennä, tällöin hän on myöskin se joka osallistuu sotimiseen mikä on pakotettua kuolemista ja surmaamista.

Vai onko se naisten luontaisesti heikossa abstraktissa ajattelukyvyssä, ja siinä että nainen biologisesti jo ollessaan vauva, kirjaimellisesti katsoo henkilöön (jo aivan alussa tyttövauva alkaa katsomaan ihmisiä ympärillään, samoin käsittääkseni myös unien suhteen naiset näkevät ennen kaikkea unta henkilöistä siinä missä miehet seilaavat surrealistisissa tapahtumissa)?

Eräs mihin se ainakin tähtää on psykologia. Yleensä mistä tässä on kyse, on psykologisesta epäkypsyydestä, jota matriarkaalinen yhteiskunta ylläpitää normaalin, kiltin ja tottelevaisen miehen kohdalla.

Psykologinen pohja häpeällistämisessä on sen jatkumo, kun mies ollessaan vielä poikanen, saa kuulla äidiltään läksytystä, kuten: "Olehan nyt kiltti poika/Ei kiltit pojat tee noin/Ei kunnon pojat uskalla valittaa". Tämän hyökkäyksen idea on hieman sama, vaikka se ei aina olekaan tarkoitus (vaan kyseessä voi olla myös Tyhmä kuin kettu-palkinnon arvoinen suoritus, siitä lisää edellä). 

HUOM: Kuten edellä pantiin merkille, niin voidaan sanoa että feministit ovat ensin huomanneet tuon kiltti poika-paradigman, jonka he ovat apinoineet itselleen ja täten he ovat päätelleet "kun kerran kiltti poika ei saa edes säälistä, ja meille valta on yhtä kuin seksi, emme mekään saa valtaa olemalla kilttejä"-tyylisesti.  Lisäksi että feministeille on tyypillistä pyrkiä tekemään toisille se, mitä he itse inhoavat.

Eli toisisanoen feminismi ajaa yhteiskunnallista kastraatiota ja antaa miehuuden vaihtoehdoiksi joko:
1. miesvaginana olemisen, ja maitoritarina naisen etuoikeuksien sokean puolustamisen (mikä käytännössä näkyy pro feministi-miesten pelleilynä, josta hyötyvät - eivät he, vaan feministit, jotka täysin samaa paradigmaa hyväksikäyttäen taputtavat näiden miespoloisten päitä tyyliin "hyvä ja kiltti poika") tai
2. raakalaismaisena apinamachona olemisen, jossa käytännössä toteutuu kaikki streotyyppiset  ja yleensä negatiiviset miehenä olemisen piirteet.

Ei tarvitse olla matemaatikko, että voi laskea tuon strategian seuraukset.

Itse asiassa, nyt kun sitä on käytetty, voi jokainen nähdä seuraukset.



Tyhmä kuin kettu-palkinto

Yleensä tämän palkinnon saa, jos menestyy edellisissä sarjoissa.

Foorumeilla ja nettikeskusteluissa voi nähdä miten tämä feministinaisen "oveluus" näkyy siinä, että hän kokee olevansa todellinen keskustelutaktikoija, ja retoriikan lyömätön mestari, hyökkäämällä seinää vasten ajauduttuaan vastakeskustelijan kimppuun, ja täten "harhauttaa huomion pois itse aiheesta" - vaikka koko keskusteluketju näkyykin ja jokainen voi nähdä mistä tuo epätoivoinen, ja regessiivinen "senkin töjmä kakkapää!!!1"-primitiivireaktio johtuu! 


Joten tämän palkinnon saa tekemällä mahdollisimman monta argumentaatiovirhettä, jolloin Häpeällistäjä-palkinnan saaja, voi täten tuplata palkintomääränsä (feministien mielikuvitus harvoin riittää muuhun, vaan he todellakin ovat kuin hiilikopioita toisistaan tässä asiassa).

HUOM: Katso myös variaatio, eli Chewbacca-puolustus. 

Entä mistä näitä palkintoja voi tiedustella?

Suosittelen kokeilemaan kaikista naistutkimusta ylläpitävistä oppilaitoksista, tai Tulva-lehden toimituksesta.

Entä mikä on tarinan opetus? Palkinnothan käytännössä ovat palkintoja heille jotka ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Käytännössä feministinen ylivalta on ainoa asia joka merkitsee, ja sen voi saavuttaa vetomalla kumpaan tahansa ääripäähän. Ei haittaa vaikka feministi toisaalta vaatii reppanamaiseen asemaan vedoten etuoikeuksia jotka kuuluisivat normaalisti lapsille ja vammaisille, eikä toisaalta haittaa jos feministi samalla pöyhkeilee naisen paremmuudella.

Tämä jälkimmäinen ei ilmeisesti ainakaan perustu historiallisiin, konkreettisiin, saavutuksiin, mutta  niiden varalle onkin kehitetty "patriarkaatti"-kortti. Jos siis kahden ääripään itselleen parhaiten (tilanteen mukaan ja fiilispohjalta) sopivaa käyttämistä ei nähty ongelmana etujen kiskuroinnissa, niin ei myöskään erityisemmin vaivauduttu miettimään että miksi miehet pahoina ja katalina kehittäisivät patriarkaatin joka sortaa myöskin heitä? (Väinö Linna-palkinto sille joka keksi tekosyyn nimeltä patriarkaatti)

"Todiste patriarkaatin pahuudesta naista kohtaan"


Nyt, putsaamme pöydän, ja laitamme soimaan hieman maskulistisesti lataantuneempaa musiikkia.

Ja kaikki mukaan:


Shut your mouth you big fuckin' baby
You can't be what I want you to be
Go on choke on your own medication

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Tuhoasteroidi - Tervehtikää Uutta Kaveriamme!

8:6 Ja ne seitsemän enkeliä, joilla oli ne seitsemän pasunaa, hankkiutuivat puhaltamaan pasunoihin.
8:7 Ja ensimmäinen enkeli puhalsi pasunaan; niin tuli rakeita ja tulta, verellä sekoitettuja, ja ne heitettiin maan päälle; ja kolmas osa maata paloi, ja kolmas osa puita paloi, ja kaikki vihanta ruoho paloi.
8:8 Ja toinen enkeli puhalsi pasunaan; niin heitettiin mereen ikäänkuin suuri, tulena palava vuori; ja kolmas osa merta muuttui vereksi,
8:9 ja kolmas osa luoduista, mitä meressä on ja joissa henki on, kuoli, ja kolmas osa laivoista hukkui.
8:10 Ja kolmas enkeli puhalsi pasunaan; niin putosi taivaasta suuri tähti, palava kuin tulisoihtu, ja se putosi virtoihin, kolmanteen osaan niistä, ja vesilähteisiin.
8:11 Ja tähden nimi oli Koiruoho. Ja kolmas osa vesistä muuttui koiruohoksi, ja paljon ihmisiä kuoli vedestä, koska se oli karvaaksi käynyt.
8:12 Ja neljäs enkeli puhalsi pasunaan; niin kolmas osa auringosta ja kolmas osa kuusta ja kolmas osa tähdistä lyötiin vitsauksella, niin että kolmas osa niistä pimeni ja päivä kolmannelta osaltaan oli valoton, ja niin myös yö.
8:13 Ja minä näin, ja minä kuulin kotkan, joka lensi keskitaivaalla, sanovan suurella äänellä: "Voi, voi, voi maan päällä asuvaisia niiden jäljellä olevain pasunain äänten tähden, joihin kolmen enkelin vielä on määrä puhaltaa!"

Edellinen on Raamatun Ilmestyskirjasta. Minun piti viitata siihen jo aiemmin kun esittelin ne kuuluisat Hyytävät Äänet. Lähinnä siksi, että ne muistuttivat niin paljon pasunoiden ääniä soinniltaan.

Nyt kuitenkin päätin tämän viimeisimmän uutisen vuoksi tarjoilla hieman ruokaa ajatuksille. Kyse on siis tappaja-asteroidista (tai tuhoasteroidista, kumpi nyt lieneekään se käyttöön valikoitunut termi) nimeltään 2012 DA14.

Ja tällä kertaa painopiste on enemmänkin asian mystisessä pohtimisessa, vaikkakin tämä teksti mahdollistaa myös asian hieman "maanläheisemmän" tutkimisen, sillä olen lisännyt mukaan lähdekirjoituksia joista selviää mitkä ovat esim. todennäköisyydet että rysähtää.

Se tulee melko lähellä sitä, kun kuuluisa 21.12.2012 on tapahtunut. Itse asiassa sen ei pitäisi olla maailmanloppu kuten elokuvissa sanotaan, sen pitäisi olla yksinomaan aikakauden loppu ja jonkin uuden syklin alku. Näin yksinkertaisimmillaan.

Kuitenkin pitää muistaa että nämä lopunaika-ennustukset ovat yleensä suhteellisen samoja kaikissa kulttuureissa ja perinteissä. Jo aikaisemmin olen tutustunut aika paljonkin Raamatun Ilmestyskirjan vastaaviin, lähinnä koska olen ns. alan ihmisten kanssa kiistellyt niistä, sen lisäksi että ne kiinnostavat minua itseänikin. Jos joku kysyy, niin kantani on "maltillinen". Liika spekulatsiooni ei mielestäni ole sen parempi idea kuin näiden täysin huomiottajättäminenkään. Ja mitä siis muihin kulttuureihin tuli, niin on selvä että esim. intialaisissa vastineissa, niin buddhalaisissa kuin hindulaisissa teksteissä on hyvinkin paljon samoja elementtjä. Esim. sen Seitsemän kukkulaa löytyy niin Raamatusta, löytyy se myös buddhalaisilta. Myös asiat kuten Vedenpaisumus ei ole Raamatussa yksin, vaan sitä löytyy myös muualta. Itse asiassa Raamattu ei (tosin kuin ehkä eräät uskovaiset tai antiuskovaiset tapaavat muuta väittää) kiellä näitä yhtäläisyyksiä, vaan jopa tekee suoria referaatioita. Jopa vetoaa traditioihin (jopa runoilijoiden sanaan), tuodessaan hengellisen sivistyksen viimeiseen ja sen hiotuimpaan lakipisteeseensä:

17:22 Niin Paavali astui keskelle Areiopagia ja sanoi: "Ateenan miehet, minä näen kaikesta, että te suuresti kunnioitatte jumalia.
17:23 Sillä kävellessäni ympäri ja katsellessani teidän pyhiä paikkojanne minä löysin myös alttarin, johon oli kirjoitettu: 'Tuntemattomalle jumalalle.' Mitä te siis tuntemattanne palvelette, sen minä teille ilmoitan.
17:24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä,
17:25 eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.
17:26 Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
17:27 että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;
17:28 sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: 'Sillä me olemme myös hänen sukuansa.'
17:29 Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema
17:30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus

Joten katsotaanpa sitten rinnakkaistraditioita. Ja sitä, että mitä 21.12.2012 pitää sisällään ja mitä kaikkea muuta voi olla odottettavissa? Entä voisivatko nämä oudot äänet olla alkusoittoa?

Kirjoitin erääseen toiseen yhteyteen seuraavan, ja uskon, että nyt on tullut aika postata se myösin tähän. Se oli alunperin kommentaari seuraavaan uutiseen.

Esim. kun miettii näitä eskatologisia juttuja. Niin jos vaikka otetaan Raamattu, niin siellä sanalla "maailma" on useampi kuin yksi merkitys - sen tarkin merkitys olisi järjestelmä, eli systeemi. Täten, maailma toki on järjestelmä, mutta sellainen joka pitää monia järjestelmiä sisällään. Tämä oppi erinäisistä järjestelmistä ja sykleistä on jotakuinkin läsnä kaikissa näissä mytologioissa. Eli jos se on maailmanjärjestelmä ihmisten kollektiivisena tietoisuutena, se on tällöin paradigman muutos tällä alueella, muutoin koko universumin kääriminen kokoon. Mayojen ennustus viittaa juuri jälkimmmäiseen, sekä tietysti myös tähtitaivaan aikakausien kulkuun (eikä mikään sano, etteivätkö ne voisi tarkoittaa samaa asiaa heidän mukaansa). Kuriositeettina: Hindujenkin (ja buddhalaisten) mukaan nyt on lopunajat, Kali-Yuga (Musta, Raudan Aikakausi joka on lyhin, mutta jossa paha on voitolla, joskin tilapäisesti sillä tuo aikakausi päättyy tuhoon, ja tätä aikaisemmat aikakaudet olivat taas enemmän tai vähemmän aikoja jolloin hyvä oli voitolla, kuten Kultainen Aikakausi, tai aikakausi juuri ennen Kali-Yugaa, eli Dvapara-Yuga kun hyvän ja pahan voimat olivat tasoissa ), jonka päätös on täysin sama kuin vaikka Ilmestyskirjassa esim. Magog ja Gog on korvattu intialaisilla vastineilla eli Loka ja Viloka ja kaiken päättää lopullinen sota (buddhalaisten kirjoituksissa mukana on jopa ne 7 kukkulaa ja kuningasta!), jossa nähdään Kristuksen toinen tulemus, mutta nyt "Tappaja-Kristuksena" kiivaana soturiprinssinä joka on palannut ottamaan maksun, ja jonka jäljiltä pahoista ihmisistä koostuvat ruumiskasat ruokkivat kaikki taivaan linnut - intiassa tämän nimi on Kalki-Avatara, "jumalan inkarnaatio joka ratsastaa valkealla ratsulla". Tämä on sikäli kiintoisaa, että tuon inkkarikiven jumaluus, josta on puhe, on luomisen ja sodan jumaluus: Bolon Yokte. Ja erään tulkinnan mukaan tuo ko. teksti päättyy sanoihin: "Hän laskeutuu taivaalta" ja tiilen kolmas kuvio näyttäisi olevan verbi huli, "hän tai se saapuu".

Itse sanoisin, että vaikka noiden on tultava, tulee ne vain jos jokin ihmiskunnan tila ne aktivoi. Eli eskatologiset kellot käyvät loppuun, mutta vain jos ne aktivoituvat.  Eli ne ikään kuin tulevat lähemmälle katsomaan mikä meininki meillä on täällä.

Aikaisemmin linkittämältäni sivulta:

Välimatkaa Maapallon ja asteroidin välillle jää arviolta 16.700 - 27.000 kilometriä. Vertailulukuna mainittakoon, että Kuu kiertää Maata keskimäärin 384.000 kilometrin etäisyydellä Maasta.


Nasan mukaan yhteentörmäyksen todennäköisyys on 2.2e-04 eli 0,022%.

Eli tämä on samaan aikaan lähellä ja se on samaan aikaan kaukana. Kutkuttavan apokalyptinen tilanne: jokin johon emme voi vaikuttaa lainkaan enää yksin (avaruusaluksia ja sinne asetettavaa Bruce Willistä joka hoiti homman kotiin elokuvassa Armageddon ei ehditä laittamaan enää avaruuteen kun alustakaan ei ehditä rakentamaan) mutta jossa olemme jonkun ulkopuolisen armoilla.

Se voi herättää ihmiskunnassa terveen yhteisöllisyyden, jolla vaara saadaan torjuttua ja tämä epäilemättä on tila joka tullessaan meille siirtää tuhon (mikä tuosta voisi tulla) automaattisesti pois.

Jos taas sen annetaan osua, niin silloin se olisi omiaan aktivoimaan jo tämän tekstin avanneen Ilmestyskirja-lainauksen kaltaisen ketjureaktion. Tällöin ne mystiset, hyytävät äänet olisi aika helppo sanoa enteiksi jotka toteutuivat.

Ensimmäinen pasunahan oli seuraavanlainen:

8:7 Ja ensimmäinen enkeli puhalsi pasunaan; niin tuli rakeita ja tulta, verellä sekoitettuja, ja ne heitettiin maan päälle; ja kolmas osa maata paloi, ja kolmas osa puita paloi, ja kaikki vihanta ruoho paloi.

Ennen muinoinhan "tuli taivaasta" oli yhtä kuin salamointi. Salamat ja rakeet epäilemättä olisivat aika järkeenkäypä yhdistelmä.

Entä mikä osa olisi kolmas osa puista ja vihnnasta?

Epäilemättä eteläisen amerikan alue tulee ensimmäisenä mieleen.

Toinen selitys, jossa on järkeä, olisi se että kun tuo möhkäle tulee ryminällä alas, siitä irtoaa palavaa ainesta. En tiedä riittäisikö sitä kunnon tulisateeseen?

Tämä möhkäle on kooltaan 60 metriä läpimitaltaan. Se on kuin täsmäohjus avaruudesta. Se ei tuhoa koko maapalloa, mutta esim. Luxemburgin kokoinen alue pyyhkiytyisi pois. Ja vielä katastrofaalisempaa olisi jos se osuisi mereen.

Jos ajatellaan näitä pasuna-ennustuksia, niin silloinhan putoamispaikan pitäisi olla Atlantin valtameri, joka yhdistää uutta ja vanhaa mannerta.

Tsunami? Tuossa voisi olla hyvinkin sille ainekset, ja jos samaan aikaan tai heti vuoronperään tapahtuu seitsemän muuta puhallusta, niin voihan noista toipumisessa vähän kestää.

Vaikka Ilmestyskirjallisuus, tulee varsin omahyväiseen tapaan juuri Amerikasta joka aina on se "maa joka on hyvien puolella", voisi tämä tarkoittaa sitä, että pohjoisamerikan itärannikko kohtaa tsunamin, ja eteläinen puoli massiiviset metsäpalot.

Tsunamista ei kylläkään puhuttu ennustuksissa, mutta niissä sanottiin että tuo muuttaa vedet vereksi ja juomakelvottomiksi. Koiruoho oli termi jota käytettiin saastuneesta vedestä (ja veri, onko se kirjaimellinen veri, vaiko väri jonka vesi saa kun siihen osuu vierasta ainesta joka aiheuttaa kemiallisia reaktioita?). Koiruohoa on allekirjoittanutkin maistellut, sen mitä sitä on absinteissa ja vermuteissa. Itse en ole päässyt niihin shamanistisiin tiloihin joihin suuret kirjailijat ja maalarit pääsivät, mutta pointtina onkin se että koiruoho viittaa hermostoon myrkyllisesti vaikuttavaan karvaaseen yrttiin. Mietiessä tuota vertauskuvaa, voidaan sanoa että saamme siis 1/3 vedestämme, emme makeana, emme suolaisena vaan karvaana.

Seuraavaksi menemmekin sitten yliluonnollisiin sfääreihin.

9:1 Ja viides enkeli puhalsi pasunaan; niin minä näin tähden, taivaasta maan päälle pudonneen, ja sille annettiin syvyyden kaivon avain;
9:2 ja se avasi syvyyden kaivon, ja kaivosta nousi savu, niinkuin savu suuresta pätsistä, ja kaivon savu pimitti auringon ja ilman.
9:3 Ja savusta lähti heinäsirkkoja maan päälle, ja niille annettiin valta, niinkuin maan skorpioneilla on valta;
9:4 ja niille sanottiin, etteivät ne saa vahingoittaa maan ruohoa eikä mitään vihantaa eikä yhtään puuta, vaan ainoastaan niitä ihmisiä, joilla ei ole Jumalan sinettiä otsassaan.
9:5 Ja niille annettiin valta vaivata heitä viisi kuukautta, vaan ei tappaa heitä; ja ne vaivasivat, niinkuin vaivaa skorpioni, kun se ihmistä pistää.
9:6 Ja niinä päivinä ihmiset etsivät kuolemaa, eivätkä sitä löydä; he haluavat kuolla, mutta kuolema pakenee heitä.
9:7 Ja heinäsirkat olivat sotaan varustettujen hevosten kaltaiset, ja niillä oli päässään ikäänkuin seppeleet, kullan näköiset, ja niiden kasvot olivat ikäänkuin ihmisten kasvot;
9:8 ja niillä oli hiukset niinkuin naisten hiukset, ja niiden hampaat olivat niinkuin leijonain hampaat.
9:9 Ja niillä oli haarniskat ikäänkuin rautahaarniskat, ja niiden siipien kohina oli kuin sotavaunujen ryske monien hevosten kiitäessä taisteluun.
9:10 Ja niillä oli pyrstöt niinkuin skorpioneilla ja pistimet, ja pyrstöissänsä niillä oli voima vahingoittaa ihmisiä viisi kuukautta.
9:11 Niillä oli kuninkaanaan syvyyden enkeli, jonka nimi hebreaksi on Abaddon ja kreikaksi Apollyon.

Uskon että näiden Tuonelasta vapaaksi päästettyjen olentojen alkuperä on jo Raamatun alussa. Monikin kulttuuri nimittäin vedenpaisumuksen lisäksi myös omaa jäljet alkuperäisistä, muinaisista jumalista. Kaikki uskonnot voidaan pelkistää joko (panenteistisen) monoteismin, ja polyteistisen egon ehostukseen (monijumalaisuudessa yleensä jumaluudet ovat hyvin ihmismäisiä ylimyksiä, joiden palvonnasta pakana sai aina palkintonsa, samalla kun joku tälläinen olento edusti jotain egon puolta joka viittasi yhteiskunnalliseen statukseen). esim. Egyptissä oli muinainen faarao Ekhanaton, joka poisti monijumalaisuuden (aikansa moniarvoisuus), asetti pyhäksi kaupungiksi kaupungin jossa vallitsi myöskin sosiaalinen oikeudenmukaisuus (köyhien ja rikkaiden piti asua naapureina, ghettoutuminen oli estetty käytännössä lailla). Tämä ankh-ristin symbolikseen ottanut kansan vapauttaja oli kuuluisa täten ehdottomasta monoteismistään. Mutta kun hänestä jätti aika, tuli polyteismin papisto vauhdilla. Kyseinen rappiopapisto oli tunnettu siitä että se riisti kansaa moninaisin uhrein, ja kun Ekhanaton oli perustanut erään historian ensimmäisistä valtionkirkoista joissa kansalaisuus oli yhdistettynä oikeaan uskoon, jäi useat jumalat pappeineen vailla virkaa. Siispä, Ekhanatonin mentyä, palasi entinen järjestys. Mutta sitten tapahtui jotain mielenkiintoista. orjakansa joka myöhemmin tunnettiin juudealaisten eli juutalaisten nimellä, nousi kapinaan vahvan (joskin ensialkuun hyvinkin vastahakoisen mutta tarvittaessa tempperamenttisen) johtajansa ja etenkin tämän Jumalan avulla. Monoteismin vastaisku oli tosiasia. Seurasi kuuluisa Exoduksen aikakausi. Faarao väänsi kättä orjien johtajan, Mooses se oli, kanssa ja pian häntä kohtasi 10 vitsausta. Nyt, mikä on näiden vitsausten salainen viesti? Jokainen näistä vitsauksesta haastoi yhden polyteistisen Egyptin jumalista, viimeisenä haasteena oli se, että kuka oli elämän ja kuoleman Jumala. Eli, Egypti lyötiin faaraota myöten polvilleen, orjakansa nöyryytti aikansa valtavan valtion kansan, heidän johtajansa "keppi söi faaraon valtikan" ja heidän yksi ainoa Jumalansa voitti 10-0 ja antoi tuskallisen muistutuksen tuolle suurelle valtiolle josta oli tullut luopio.

Nyt, en ala tehdä tutkielmaa tästä asiasta tähän, ja voit jo kysyä että mitä ihmeen tekemistä tällä oli tuon Ilmestyskirjan kohdan kanssa?

Minä kerron sen, mutta pohjustan sitä vielä yhdellä kohdalla:

1.Mooseksen kirja:
6:1 Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä,
6:2 huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat.
6:3 Silloin Herra sanoi: "Minun henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on liha. Niin olkoon hänen aikansa sata kaksikymmentä vuotta."
6:4 Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.
6:5 Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat,
6:6 niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä.
6:7 Ja Herra sanoi: "Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä kadun ne tehneeni."
6:8 Mutta Nooa sai armon Herran silmien edessä.
6:9 Tämä on kertomus Nooan suvusta. Nooa oli aikalaistensa keskuudessa hurskas ja nuhteeton mies ja vaelsi Jumalan yhteydessä.

Tämä oli siis kertomus, joka muuten tunnetaan useissa muissakin kulttuureissa, näiden epäjumalten synnystä. Sekä kadotuksesta. Vedenpaisumuksen syynä oli se, että ihmiset sekaantuivat näihin alkuperäisiin langenneisiin enkelihin, ja kävivät edellämainittua vaihtokauppaa heidän kanssaan. Mutta mikä oli eräs ongelma, oli se juurikin rappio: väkivalta oli saastuttanut maan. (Jos haluaa lukea laajemmin näistä, suosittelen Raamatun ulkopuolista apokryfista kirjaa nimeltä Enokin kirja, huomattavaa on, että vaikka se ei päässyt Raamattuun, niin sitä on suoraan siteerattu Raamattuun!)

Voidaan sanoa, että kaikkien näiden jumalten jäljet näkyvät maissa joissa on pyramideja. Egypti on tutuin, mutta niitä on myös Sumerin, Intian jne. alueilla. Hyvänä esimerkkinä tuosta miten väkivalta oli näiden mukaantullessa saastuttanut maan, oli esim. siinä että miten, täysin aiheellisesti pohjoisen intiaanit pitävät etelä-amerikkalaisia intiaaneja "langenneina", sillä heillä oli pyramideissaan järjestettynä ihmisuhreja. Ne olivat todellisia verikekkereitä, jolloin niiden juhlien päätteeksi irrotetu päät ja verestä liukkaaksi tulleet kivirappuset olivat makaaberi näky!

Nyt pääsemme pointtin. Eli nämä olennot jotka pääsivät vapaiksi, mukanaan heidän johtajansa eli Apollyon, ovat nuo muinaiset Vedenpaisumuksen yhteydessä Tartarokseen (sama Raamatussa kuin kreikkalaisessakin mytologiassa, eräänlainen Tuonelan ns. pimeä puoli), päästetään vapaiksi. Ja tämä tulee myöskin olemaan aikaa, kun näiden olentojen kuvia palvonta on jälleen alkanut (moniarvoisuus mahdollistaa sen tänään, ja tukee sen leviämistä lailla). Epäilemättä Azazel, joka oli alkuperäisten langenneiden enkelten johtaja, on jotakuinkin sama kuin Apollyon?

9:18 Näistä kolmesta vitsauksesta sai kolmas osa ihmisiä surmansa: tulesta ja savusta ja tulikivestä, jotka lähtivät niiden suusta.
9:19 Sillä hevosten voima oli niiden suussa ja niiden hännässä; niiden hännät näet olivat käärmeitten kaltaiset, ja niissä oli päät, joilla ne vahingoittavat.
9:20 Ja jäljelle jääneet ihmiset, ne, joita ei tapettu näillä vitsauksilla, eivät tehneet parannusta kättensä teoista, niin että olisivat lakanneet kumartamasta riivaajia ja kultaisia ja hopeaisia ja vaskisia ja kivisiä ja puisia epäjumalankuvia, jotka eivät voi nähdä eikä kuulla eikä kävellä.
9:21 He eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan

Toinen pointti mikä tulee Ilmestyskirjasta puolestaan liittyy kapitalismin pimeän puolen mystiikkaan.

13:15 Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin
13:16 Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
13:17 ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
13:18 Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi

Eli, jos nämä pasunat ja niiden soinnit johtavat maailmanlaajuiseen katastrofiin, sen seurauksena on että Peto nousee, kuin myöskin sen kuva (vrt. Jumalan kuva on ihminen, minkälainen siis voisi olla Pedon vastine sille?).

Tämä kyseinen vähemmän mukava ihmiskunnan tuttavuus puolestaan pistää kansainvälisyyteen luottavan järjestelmän pystyyn, ja sen avulla se saa aikaan järjestyksen katastrofeista johtuneiden kaaosten paikalle. Mutta kaikki ne jotka ovat sen hirmuvaltaa vastaan, kärsivät kamalan kohtalon.

Nyt, jos Martti Luther sanoi, kuin myöskin teosofi Madame Blatvasky, että lopunaikoina Suomessa on valo ja turva, kun muu maailma rypee pimeydessä, on tällöin epäröimättä sanottava, että jo se on hyvä syy miksi Suomen pitää pysyä itsenäisenä kansallisvaltiona - se on ainoa tapa pysyä erossa kansallisella tasolla tuolta kansainvälistymisen suurimmalta katastrofilta.

Pedon instrumentti lopulta tulee olemaan kapitalismi. Jos nyt Amerikassa ihmisen voidaan rinnastaa suuryritykset ja pankit (yritykset lasketaan "henkilöiksi"), niin tässä tapauksessa, Pedon merkin kautta ihminen voidaan rinnastaa rahaan. Tämä meinaa täydellistä valvonnan kohteeksi ajatumista uhrilleen ja massakontrollin aseista mitä suurinta. Tällöin, ihminen on yhtä kuin raha. Modernistit, nuo kansainvälistymistä ihainnoivat viiripäät epäilemättä tulevat (silloinkin) pitämään tätä "tiätsää niinq tosi ihqna ja intrönätiöölisenä". - Murhe heille!

Siispä, epäilemättä meidän on pidettävä peukkuja, ja toimittava ennaltaehkäisevästi ja tuettava vain ja ainoastaan oikenlaisia poliittisia, sekä uskonnollishengellisiä arvoja ja päätöksiä yhteiskunnassamme.

Muuten taas asiasta voisi kirjoitaa vielä enemmän, esim. Ilmestyskirjan ratsastajista, mutta uskon että tämän asteroidin ja sen spekuloimisen mystisen eskatologinen tutkielma tuli tässä yhteydessä paremmin kuin selväksi.